IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Kolmas tieTorstai 04.12.2008 22:33

Tie alkaa aina jostakin ja se johtaa johinkin. Jeesus vertasi ihmisen elämästää tiehen. Elämä on kuin tie jota kuljetaan. Tie alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Tien määränpää on kuoleman jälkeinen elämä. Perinteisesti kristinuskossa on puhutta kahdesta tiestä, leveästä ja kaidasta. Kaidalla tiellä kulkijat ovat Jeesuksen seuraajia ja leveällä tiellä kulkijat ovat ne jotka eivät välitä Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Kaidan tien päätepiste on taivas ja leveän kadotus.

Mutta onko olemassa kolmas tie, jota voi kutsua myös keskitieksi? Onko Jeesuksen opetus näin mustavalkoista, vain kahteen vaihtoehtoon pidättyvä? Moni haluaa mielessään kulkea keskitietä, kolmatta tietä, ja toivoo sen olevan olemassa. Kolmas tie olisi tie, jolla pääsee kapean tien päämäärään kuitenkin, jotenkin salaa, ilman vaivaa ja sitoumusta.

Kolmannella tiellä kulkija luottaa omaan itse määrittämäänsä uskoonsa, jolla kukin tulisi autuaaksi. Hän luottaa myös omaan itse määrittämäänsä kuvaan Jumalasta ja tapaansa harrastaa hengellisyyttä. Kolmannen tien kulkija voi kuulua johonkin kirkkokuntaa tai olla kuulumatta. Tämän tien kulkija luottaa siihen, että ei ole huonompi kuin muut ja on pyrkinyt elämään hyvin, suvaitsee kaikkea ja kunnioittamaan toisia.

Kaikesta näistä toiveista huolimatta Jeesus opetti vain kahdesta tiestä. Tielle käydään uskomalla Jeesusta ja sitä kuljetaan seuraamalla Jeesusta. Jeesuksen seuraaminen ja opetuslapsena oleminen on uskonsa tunnustamista ja Jeesuksen tahdon mukaista elämää. Toinen tie on elämää ilman Jeesusta.

Jumala antoi ihmisille kylläkin kolmannenkin tien. Se on lain tie. Tämä tie on vain niille, jotka kykenevät elämään elämänsä täydellisesti ilman virheitä ja syntejä. Valitettavasti tämän tien kulkeminen on ihmisille täysin mahdotonta. Jokainen on tehnyt syntiä teoillaan, puheillaan, ajatuksillaan ja asenteillaan. Jeesus teki sen selväksi kuulijoilleen vuorisaarnassaan:

Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
....
Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. (Matt. 5: 21 - 22, 27 - 28)

Jeesus on ainut ihminen, joka on kyennyt elämään täydellisesti synnittömän elämän. Moni kykenee elämään hyvän elämän, mutta ei Jumalan kannalta synnitöntä. Tämän takia ainut mahdollisuus Jumalan edessä on saada syntinsä anteeksi. Jumala on sitonut anteeksiantamuksen siihen, että uskomme Jeesuksen. Kun uskomme Jeesukseen, saamme synnit anteeksi ja syyttömyyden Jumalan edessä.

Syytön ja synnitön Jeesus otti ristillä sinunkin synnit osakseen ja tarjoaa omaa synnittömyyttään sinulle. Kun uskot Jeesukseen astut tielle, joka vie iankaikkiseen elämään, ja seuraamalla Jeesusta pääset perille taivaaseen.
Uskoon tuleminen on pelastumista, pelastumista mistä?

Jumala on todellinen ja olemassa oleva persoona. Hän on kaiken luoja ja pitää olemuksellaan myös kaikkea olemassa. Jumala on ikuinen, hän on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan. Ihminen on Jumalan luoma. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Yksi osa Jumalan kuvana olemista on, että myös ihminen on ikuinen. Olemassa olomme ei pääty kuolemaan, vaan persoonamme jatkaa olemista ikuisesti. Meillä jokaisella on yksi elämä käytettävissä, kuoleman jälkeen ei ole toista elämää maan päällä.

Jumalan olemuksen yksi puoli on pyhyys. Jumalan pyhyys merkitsee, että Hän on täydellinen ja Hänessä ei ole mitään virhettä eikä vääryyttä. Jumalan pyhyys merkitsee myös, että Hänen yhteydessään ei voi olla mitään vääryyttä tai ketään joka ei ole pyhä ja ilman vääryyttä eli syntiä.

Mitä on synti? Synti on rikkomista Jumalaa, toisia ihmisiä, muuta luomakuntaa tai itseään vastaa. Jokainen ihminen on tehnyt vääryyttä eli syntiä. Esimerkkinä Jumalan vaatimuksista Jeesus sanoo kuuluisassa vuorisaarnassaan: "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." (Matt. 5:21 - 22.)

Jeesus jatkaa opetustaan: "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. (Matt. 5:27 - 28.)

Jos olemme rehellisiä itsellemme meidän jokaisen on myönnettävä, että olemme tehneet syntiä (Room. 2:12) Jumalaa ja toisia vastaa näissä ja monissa muissakin asioissa: kateus, itsekkyys, himo, viha, jne. Lista on kaikilla pitkä.

Synti ei voi olla Jumalan läheisyydessä vaan syntinen ihmisen tulevaisuus on ainoassa paikassa, josta Jumalan läheisyys on täydellisesti poissa. Samasta paikasta on pois myös Jumalan ominaisuudet rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys. Raamattu käyttää tästä paikasta nimeä kadotus.

Jokainen ihminen on syntinen ja tarvitsee anteeksiantoa synneistään. Tarvitsemme pelastumista synnistä ja sen seurauksista joista peruuttamattomin iankaikkinen ero Jumalasta eli kadotus.

Synti erottaa meidät Jumalasta.

Jumalan yksi voimakkaimpia ominaisuuksia on rakkaus. Jumala rakastaa luomiaan ihmisiä ja ei haluaisi erottaa heitä läheisyydestään. Jumala on valmistanut tien yhteyteensä jokaiselle. Jumalan edessä olemme tässä kaikki samanarvoisia ja samassa asemassa. Jumala tuli Jeesuksessa maan päälle. Jeesus eli täydellisen elämän rikkomatta missään asiassa Jumalaa ja ihmistä vastaan.

Jeesus meni vapaaehtoisesti kuolemaan ristille. Kuollessaan ristillä Jeesus teki sen jokaisen ihmisen edestä. Oikeudenmukaisuus on myös Jumalan ominaisuus. Jumala ei tuomitse tai tee mitään epäoikeudenmukaista. Oikeudenmukaisuus vaatii, että vääryydet ja rikkomukset eli synnit saavat rangaistuksen. Koska olemme tehneet syntiä, meitä odottaa rangaistus. Jeesus kärsi näistä synneistä seuraavan rangaistuksen ristillä kuollessaan.

Jeesus tuli kuvainnollisesti, meidän kuolemaantuomittujen tilalle ja kärsi kuoleman rangaistuksen Jumalan edessä. Hän otti kuvainnollisesti meidän velkakirjamme ja kuittasi sen maksetuksi.

Paavali kirjoittaa toisessa kirjeessään korittolaisille seuraavaa: "Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan." (2 Kor. 5:18 - 19.)

Jumala on Jeesuksessa maksanut tekemämme vääryydet ja synnit. Hän on ostanut meidät omakseen ristillä kuollessaan.

Jumala teki Jeesuksen ristinkuoleman kautta sillan Itsensä ja ihmisen välille.

Jumala on tuonut pelastuksen jokaisen ulottuville Jeesuksessa. Pelastus ei ole jossakin kaukana normaalin ihmisen tavoittamattomissa. Pelastus ei kuulu vain papeille ja muille uskonnon ammattilaisille, se on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle, olkoon hänen taustansa mikä tahansa. Raamatun mukaan pelastus tulee voimaan meidän kohdallamme kun uskomme Jeesukseen.

"Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen." (Room. 10:9 - 10.)

Edes uskoa meidän ei tarvitse yrittää puristaa sisimmästämme, vaan myös sen Jumala haluaa lahjoittaa meille. Kristus kutsui 2000 vuotta sitten seuraajia. Hän kutsui esimerkiksi valtion virkamiehen Leevin Alfeuksen pojan seuraamaan itseään.

"Kulkiessaan tulliaseman ohi hän näki Leevin, Alfeuksen pojan, istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua", ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta." (Mark. 2:14.)

Jeesus kutsui monia muita seuraajikseen ja hän kutsuu vielä tänäänkin jokaista ihmistä. Tämän päivän ihmisellä on mahdollisuus tulla Jeesuksen luo rukouksessa. Voimme rukouksessa ottaa Jeesuksen vastaan elämäämme. Jumala on luvannut antaa oikeuden ja voiman tulla Hänen lapsekseen jokaisen joka ottaa Jeesuksen vastaan.

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen." (Joh. 1:12.)

Lisäksi Jumala on luvannut ottaa jokaisen Hänen luokseen tulevan vastaan. "... sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." (Joh. 6:37.)

Saamme Jumalan tarjoaman pelastuksen ottamalla Jeesuksen elämäämme vastaan, oman elämämme Herraksi. Tällöin meistä tulee Jeesuksen seuraajia.

Ottamalla Jeesuksen vastaan siirrymme Jumalan lapsiksi. Jeesus mahdollisti tämän kuolemalla ristillä.

Jos haluat tulle Jeesuksen seuraajaksi ja tulla uskoon voit rukoilla seuraavan rukouksen:

"Rakas Taivaallinen Isä, kiitos kun olet maksanut kaikki syntivelkani Jeesuksen kuolemassa ristillä. Isä, tunnustan, että olen syntinen ja olen rikkonut monella tavalla sinua ja ihmisiä vastaan. Anna kaikki syntini anteeksi ja ota minut lapseksesi.

Kiitos, että minulla on oikeus tulla luoksesi. Kiitos kun annoit syntini anteeksi. Anna minulle voimaa elää Sinun lapsenasi. Amen"

Kun lähdet seuraamaan Jeesusta on tärkeää, että et jää yksin. Etsi itsellesi seurakunta, jossa koet olevasi kotona ja jossa saat Raamatun mukaista opetusta, jotta uskosi kasvaisi. On myös tärkeää, että hoidat omaa uskoasi henkilökohtaisissa hartauksissa rukoilemalla ja lukemalla Raamattua.

Uskosi kasvaa myös, kun kerrot uskostasi muille. Kerro uskostasi ensin jollekin toiselle uskovalle ja tämän jälkeen joillekin läheisille ihmisille. Kun uskosi ja rohkeutesi kasvaa voit kertoa uskosta myös muille. On kuitenkin tärkeää, ettet koe tällöin ulkopuolista pakkoa asiaa ja voit tehdä sen luonnollisesti ja sinulle sopivalla tavalla. Yhtä tärkeää kuin ottaa Jeesus elämäänsä on vahvistaa omaa uskoaan, niin että se kestäisi koko elämän ajan.

Arvokas ihminenSunnuntai 23.11.2008 22:49

Luukkaan evankeliumin 15. luvussa Jeesus kertoo kuulijoilleen kolme kertomusta, joille on yhteistä se, että kaikissa katosi ja löytyi jotain.

Ensimmäisessä kertomuksessa katosi lammas, lammas oli yksi sadasta. Paimen etsi lammasta ja löysi sen. Hän toi lampaan kotiin ja järjesti juhlat. Toisessa kertomuksessa katosi raha. Taas etsittiin, raha löytyi ja pidettiin juhlat. Kadonnut oli etsijälleen arvokas. Kolmannessa kertomuksessa katosi poika. Tässäkin kertomuksessa poika löytyi ja taas juhlittiin.

Jeesus haluasi usein selventää opetustaan kertomuksilla. Mutta on harvinaista, että hän kertoo kolme kertomusta samasta asiasta. Ehkä hän halusi tehdä asian kuulijoilleen kertakaikkisesti selväksi.

Jeesus haluasi tuoda esille asian, että ihminen on arvokas. Olemme arvokkain asia Jumalalle Hänen luomassaan maailmassa.

Esineen arvon näkee siitä maksetusta hinnasta. Jumala loi maailman Sanallaan. Maailman luominen maksoi Jumalalle sanan sanomisen. Kadonneen ihmisen löytäminen maksoi Jumalan hengen - kun Jeesus kuoli ristillä ostaakseen kadonneet takaisin Isälle.

Jumalalla on suunnitelma jokaisen arvokkaalle elämälle. Yhdenkään ihmisen elämä ei tarvitse olla turha.

Jotain Jumalan suunnitelmasta näemme Jeesuksen sanoissa Matteuksen evankeliumin luvussa 22: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi … Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

Vietä nyt hetki aikaa miettien mitä tämä tarkoittaa minun elämässäni ja ratkaisuissani.
- Vanhemmat »