IRC-Galleria

JJJenni`

JJJenni`

Tiputa mut kalliolta, hyppäät kumminki perään.

Ehkä joskusLauantai 01.12.2007 22:16

Muistan kuinka me aina käveltiin,
perjantai iltana puistossa.
käsi kädessä me kuljettiin,
se oli sitä rakkautta..<3

Yhdessä me yössä kuljettiin,
halailtiin puiston penkillä.
oltiin vain me kaks.
kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Olisin sen illan halunnut jatkuvan,
mut sit sä lähdit pois,
sanoit et mutsis oottaa jo kotona.
Lähdit käveleen,pois siltä puiston penkiltä,
uskoin et turvallisesti pääsisit kotiin,
mut aamulla kuulin onnettomuudesta paikallis-radiossa:
"Nuori mies auton alle jäänyt suurimmassa t-risteyksessä"

Järkytyin mä hirveesti,
en olis tota halunnu kuulla.
Monta vuotta surin sun perään,
ajattelin " miks sun piti lähtee? "
Jätit mut tänne yksin tyhjään maailmaan..

Psykiatrilla kävin about vuoden.
kunnes se keksi mulle neuvoo:
"Ei tänään,
Mutta ehkä joskus,
te olette taas yhdessä.."

Saman asian peilille mä toistin,monta kertaa päiväs.
Lopulta mä pääsin asiasta ylitte,nykyään ajattelen sua hymyillen.
muistelen meidän yhteisiä asioita,kaikkia juttuja,mitä me yhdes koettiin.

Tänään vein taas kynttilän haudalles,
Heitin myös ruusun päälle hautakiven.
Toistin haudalles nämä sana : " ei ehkä tänään, Mut ehkä joskus me olemme taas yhdessä."
samalla auringon edestä pois pilvet väisty, aurinko paistoi, samalla kun lähdin pois sun haudaltas.

(C) Jenni

Mun PorukkaLauantai 01.12.2007 21:38


Porukas me puollustetaan kaikki toisiamme,
ollaan yhdes, jutellaan,nauretaan ja ollaan ihan hullui.
Meidän porukka pysyy yhdes ehkä hautaan asti,
jollei näin, nii ainaki ollaan toisiimme yhteydes, edes joka kuukausi.
.
Meidän porukkaan kuuluu ; Rita, Henna,Jasmi,
Laura,Erika sekä Sanna.
Yhdessä me ollaan jotain niin ihanaa.
Tärkeitä ootte mulle,en koskaan teistä tuu luopuun..

Porukas me puollustetaan kaikki toisiamme,
ollaan yhdes, jutellaan,nauretaan ja ollaan ihan hullui.
Meidän porukka pysyy yhdes ehkä hautaan asti,
jollei näin, nii ainaki ollaan toisiimme yhteydes, edes joka kuukausi.

Koulun käytävillä me riehutaan,
eikä siis rauhas olla.
meidän porukkaa ei kukaan pysty pitää hiljaa.
Väitetään vastaan niin paljo ku halutaan,
meille ei ketkä tahansa tuukkaan kettuilemaan.

Rita,Henna ja Erika pitää touhuu ja sähläystä yllä,
Sanna,Laura ja Jasmi menee mukaan sählinkii,
mut kaikki ollaan mukana,
ollaan yhtä tiimii.
mut hauskaa meil on aina, ei siit pääse yli-ali-läpi-eikä ympäri.

Porukas me puollustetaan kaikki toisiamme,
ollaan yhdes, jutellaan,nauretaan ja ollaan ihan hullui.
Meidän porukka pysyy yhdes ehkä hautaan asti,
jollei näin, nii ainaki ollaan toisiimme yhteydes, edes joka kuukausi.

Ootte mulle yks iso perhe,
En teistä tuu luopuun,
vaikka menis henki.
ootte vaan jotain niin parasta, en tuu teitä koskaan unohtaa<3

(C) Jenni

Puhuit paskaaLauantai 01.12.2007 20:56

Kertsi:
miks hitos sun piti puhuu niin paljo paskaa?
etkö sä ollenkaan ajatellut mun tunteita?
et varmaankaa,mut nyt mä sun oikeen luonteen näin,
oot sisältä pelkkää paskaa..
leikit vaan mun tunteilla, en koskaan anna sulle anteeks.

olit joskus ihana ihminen,nyt oot vaan tommonen pelkkä paskiainen.
tai sit mä en oikeesti tuntenu sua?
miks sun piti esittää tommosta ihanaa ihmistä,vaikka oikeesti oot pelkkä kusipää?
kosketit mun sydäntä sen jälkee hylkäsit ja rupesit juoruaan musta selkäni takana.
oliko se sun mielestä jotenki hienoo tai jotain?
mä en enää tunne sua, sanoisit sä mitä vaan..

Kertsi:
miks hitos sun piti puhuu niin paljo paskaa?
etkö sä ollenkaan ajatellut mun tunteita?
et varmaankaa,mut nyt mä sun oikeen luonteen näin,
oot sisältä pelkkää paskaa..
leikit vaan mun tunteilla, en koskaan anna sulle anteeks.

Muistatko,kuinka me joskus suunniteltiin meidän yhteistä tulevaisuutta?
suunniteltii kaikkee ihanaa, meidän elämän varalle.. ajateltiin et rakastettais toisiimme koko meidän elämän ajan,mut tähän se jäi, sä muutuit kokonaan..
meidän molempien on parasta unohtaa koko meidän juttu..

sun on turha enää tulla anteeks anoon, meidän kaikki suhteet on ohi.
Poistan sun viestit puhelimesta,unohdan sut kokonaan,aloitan elämäni uusiks,
ilman sua. Suunnittelen tulevaisuuteni ilman sua, kierrän maailmaa ilman sua, teen kaiken ilman sua.. et koeta pärjäillä elämässäs..

Kertsi:
miks hitos sun piti puhuu niin paljo paskaa?
etkö sä ollenkaan ajatellut mun tunteita?
et varmaankaa,mut nyt mä sun oikeen luonteen näin,
oot sisältä pelkkää paskaa..
leikit vaan mun tunteilla, en koskaan anna sulle anteeks.

Kertsi:
miks hitos sun piti puhuu niin paljo paskaa?
etkö sä ollenkaan ajatellut mun tunteita?
et varmaankaa,mut nyt mä sun oikeen luonteen näin,
oot sisältä pelkkää paskaa..
leikit vaan mun tunteilla, en koskaan anna sulle anteeks.

(c):Jenni

30.11.07 <3 Lauantai 01.12.2007 15:03

aww. <3 kiitos ihanasta illasta! :)) <3

-Henna <3
-Rita <3
-Jasmi <3
-Laura <3
-Erika <3
-Sanna <3

Joskus uusiks<3 :''DD

:) Lauantai 01.12.2007 15:00

Tehtävä: Kirjota kirje minulle ja täytä tyhjät kohdat haluamasi mukaan. Se voi olla mitä tahansa. Voit olla kuka tahansa. Tämän kirjeen tarkoitus on ottaa selvää välittääkö joku vai ei.


Rakas _________,
Minä ____ sinua.
Sinulla on kiva ______.
Sinä teet minut _______.
Sinun pitäisi _______.
Jonain päivänä aion ______.
Sinä + minä = ________.
Jos näkisin sinut nyt minä __________.
Minä haluan ________ sinulle.
Rakentaisin _______ vain sinulle.
Jos saisin laulaa sinulle minkä tahansa laulun se olisi _________.
Voisimme __________ tähtien alla.
Rakkaudella,
_______________
(P.S. ______________.)

Jos saisin elää unelmaaniLauantai 01.12.2007 14:59

1. Olisin...
[ ] 150 cm
[ 160 cm
[x] 165 cm
[ ] 170 cm
[ ] 175 cm
[ ] 180 cm
[ ] 185 cm
[ ] 190 cm ...pitkä.

2. Olisin...
[ ] kalpea
[ ] vaalea
[ ] normaali
[x] ruskettunut
[ ] ruskea
[ ] tumma ...ihon väriltäni.

3. Hiukseni olisivat...
[ ] aivan valkoiset
[ ] kullan vaaleat
[ ] vaalean ruskeat
[ ] keskiruskeat
[ ] tumman ruskeat
[x] mustat
[ ] kuparin väriset
[ ] punaiset
[ ] pinkit
[ ] siniset
[ ] vihreät
[ ] violetit ...väriltään.

4. lisäksi...
[ ] valkoisia
[ ] kullan vaaleita
[ ] vaalean ruskeita
[ ] keskiruskeita
[ ] tumman ruskeita
[ ] mustia
[ ] kuparin värisiä
[x] punaisia
[ ] pinkkejä
[ ] sinisiä
[ ] vihreitä
[ ] violetteja ...raitoja.

5. Hiustyylini olisi...
[ ] kalju
[ ] siili
[ ] tässä välillä
[ ] polkkatukka
[ ] keskimittaiset hiukset
[x] pitkät hiukset

6. ...
[ ] ohuella otsiksella
[x] paksulla otsiksella
[ ] ohuella sivuotsiksella
[ ] paksulla sivuotsiksella
[ ] ilman edellisiä

7. ...
[ ] rastoilla
[ ] kiharalla
[ ] laineilla
[x] suorana
[ ] pikkuleteillä

8. Silmäni olisivat...
[ ] vihreät
[x] siniset
[ ] ruskeat

9. Ammattini olisi...
- muusikko? tms..

10. Mieheni olisi...
[x] vaalea
[ ] ruskea
[ ] tumma ...hiuksinen

11. ja ihon väriltään...
[ ] kalpea
[x] vaalea
[ ] ruskettunut
[ ] ruskea

12. sekä hänen silmänsä olisivat...
[ ] vihreät
[x] siniset
[ ] ruskeat ...väriltään.

13. Hän olisi myös...
[ ] 160 cm
[ ] 165 cm
[x] 170 cm
[ ] 175 cm
[ ] 180 cm
[ ] 185 cm
[ ] 190 cm
[ ] 195 cm
[ ] 2 metriä ...pitkä.

14. Mies olisi ammatiltaan...
- iha sama

15. Hän muistuttaisi...
[ ] Johnny Deppiä
[ ] Jared Letoa
[ ] Orlando Bloomia
[ ] Ozzy Osbornia
[x] Zac Efronia
[ ] Joel Maddenia (Good Charlotte)
[ ] Usheria
[ ] 50 centtiä
[ ] Hugo Vásquezia (Tuhkimotarinan Jordi)
[ ] Mikko Leppilampea
[ ] Antti Tuiskua


16. Asuisimme...
[x] Suomessa (-jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. a))
[ ] ulkomailla (-jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. b) ja sitten c))

17. a) ...
[ ] Helsingissä
[x] Tampereella
[ ] Lappeenrannassa
[ ] Rovaniemellä
[ ] Oulussa
[ ] Inarilla
[ ] Turussa
[ ] nykyisellä paikkakunnallasi

17. b)...
[ ] Ranskassa
[ ] Espanjassa
[ ] Yhdysvalloissa
[ ] Kanadassa
[ ] Englannissa
[ ] Ruotsissa
[ ] Virossa
[ ] Saksassa
[ ] Aasiassa
[ ] Italiassa
[ ] Portugalissa
[ ] Kreikassa
[ ] Etelä-Amerikassa
[ ] Karibialla
[ ] Japanissa

17. c) siellä sijaitsevassa kaupungissa...
- --

18. ...
[ ] kaupungin laidalla
[ ] ydin keskustassa
[ ] rannalla
[x] pienellä "neighbourhoodilla"
[ ] asuntoauto alueella

19. ...
[ ] kerrostalossa
[ ] rivitalossa
[ ] paritalossa
[x] omakotitalossa
[ ] rantahuvilassa
[ ] kartanossa

20. Meillä olisi...
[x] 1
TAI
[x] 2
[ ] 3
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10 tai enemmän ...lapsia.

;'D

[Ei aihetta]Lauantai 01.12.2007 14:52

Onko sinulla seurustelukumppania? - noubs..
Haluaisitko, jos ei ole? - khyl
Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? - juu <3
Onko sinulla parasta ystävää? - onh, montaki<3 :)
Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - on! <3
Entä kavereita?: - todellaki<3
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää?: - noo,khyl
Oletko lesbo, homo, bi, transu vai hetero?: - hetero
Onko sinua koskaan kiusattu?: - khyl.. -.-"
Onko sinulla lemmikkejä?: - on.
Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon?: - on jo molemmat ;'D
Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain?: - joskus
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi?: - joo<3
Pidätkö itsestäsi?: - nojoskus.
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? - joskus
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä?: - täl hetkel khyl
Oletko ihastunut?: - ju
Moneenko ihmiseen, jos olet?: yhtee

KOULUSI

Keskiarvosi?: - emt.. joku 7. jotai
Lempiaineesi?: - Musiikki ja köksä?
Inhokki aineesi? - matikka jne...
Onko sinulla iso koulu? - Emt.


OMASTA HUONEESTASI

Onko huoneesi iso?: - sopiva
Pidätkö huoneestasi?: - noo,khyl..
Monta taulua?: - n. 2 kai ;DD
Julistetta?: - monta..!
Mitä ainetta sänkysi on?: puuta ja jotaki

MILLOIN VIIMEKSI

Pesit hampaat?: - aamulla
Halasit jotain?: - eile ;DD (henna tietää :D ) oli hauskaa :''D
Olit humalassa?: - en koskaa
Joit alkoholia?: - --
Silitit jotain eläintä?: - tänää
Hämmennyit?: - eile
Surit?: - en muista.
Itkit ilosta?: emt
Itkenyt jonkun eläimen takia?- joskus

1. Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? - en jaksa kattoo.
2. Kenen sängyssä nukuit viime yön? - omas
3. Minkä värinen paita sinulla on nyt?- musta
4. Lempielokuva? - high school musical,pirates of the caribbean jne.. <3
5. Sano yksi asia jota teet joka päivä? - nukun
6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät? - jonki moiset
8. Lempiurheilulajisi? - sähly, uinti
9. Mitä et malta odottaa? - Keskiviikko<33 :))
10. Millon viimeksi näit äitiäsi? - 10.30
11. Mitä söit eilen illalla? - ööh.. en mä muista.
12. Katso vasemmalle mitä näät? - kaappi
13. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain? - en muista
14. Millä sivulla datailet useimmiten?- tääl :D
15. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - khyl, yks
16. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - eei
17. Milloin viimeksi liikuit taksilla? - turkis viimeks, kai? :DD
18. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? - en mä muista
19. Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa? - noo, emt..

VIIMEISIN
20. Henkilö jonka näit? - Emppu
21. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - ööh. Henna?
22. Henkilö jota halasit? - Henna
23. Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Karo ;D
24. Kappale jonka kuuntelit? - Zac Efron- bet on it

TÄNÄÄN
25. Mitä teet nyt? - tätä.
26. Mitä teet myöhemmin? - emt.
27. Mitä olet tehnyt tänään? - kattelin veljen kans tv:tä :DD
28. Mitä sulla on päällä? - adidaksen paita ja farkut
29. Mitä olet syönyt tänään? - lasagnee

HUOMENNA
30. Millainen päivä huomenna? - Emt. normaali sunnuntai.. käydää serkkujen mökil kaips.
31. Mitä suunnitelmia huomiseksi? - käydää serkkujen mökil kaips.
32. Tavoite? - <3 :)
33. Mistä et pidä huomisessa? - emt.
34. Onko sinulla töitä? - eips

Roosalta kopsin ;DLauantai 01.12.2007 14:41

:: Miten sanot nämä sanat? ::

Minä: Minä , Mä
Koulu: Koulu
Koti: koti
Kotitalous: köksä
Kuvaamataito: kuvis
Metsä: mettä xD , metsä
Auto: auto
Portaat: portaat
Laituri: laituri
Mp3-soitin: mp,mp3
Televisio: tv. telkkari
Kaukosäädin: kake,kaukosäädin
Kaupunki: kaupunki,city
Maaseutu: lande
Uimaranta: biitsi
Salatut Elämät: Salkkarit
Poliisi: kyttä
Olut: olut
Internet: netti
Tietokone: kone
Koira: koira
Monirotuinen (koira): seropi
Saksanpaimenkoira: sakemanni

:: Mitä jos... ::
* Heräisit yhtenä aamuna koirana?
- emt. :D

* Saisit elää yhden menneisyyden hetken uudelleen, minkä valitsisit?
- esim. eilinen <3 :))

* Saisit tietää, että sinulla on kaksoisolento jossakin päin maailmaa?
- hmm.. emt.

* Huomaisit eräänä aamuma osaavasi lukea toisten ihmisten ajatuksia?
- lukisin ihan kaikkien ajatukset :D

* Huomaisit eräänä aamuna osaavasi puhua eläinten kanssa?
- juttelisin varmaa jollekki elukalle :D

* Saisit kuulla, että olisit edellisessä elämässäsi ollut keskiajalla elänyt aatelisperheen lapsi?
- aww :p

* Lempibändisi jäsenet muuttaisivat naapuriisi?
- kävisin joka päivä niillä ;D

:: Haluaisitko... ::
* Lähteä matkalle maailman ympäri? - juu
* Voittaa lotossa päävoiton? - khyll
* Mennä naimisiin "idolisi" kanssa? - no kai. jos olisi nuorempi xD
* Vaihtaa nimesi? - e
* Muuttaa ulkomaille? - ehk
* Tietää mikä on elämän tarkoitus? - eläminen
* Olla päivän ajan joku muu, jos saisit? - juu
* Aloittaa elämäsi alusta? - emt, ehk

:: Osaatko... ::
* Katsoa kieroon? - kai?
* Laittaa kielen rullalle? - jotenkin
* Koskettaa kielellä nenääsi? - e
* Kirjoittaa sillä kädellä, jota et normaalisti käytä, niin että kirjoituksesta saa selvän? - enn ;D
* Napsuttaa sormiasi? - joskus
* Kohottaa toista kulmakarvaasi? - joskus!
* Viheltää "ulospäin"? - e
* Viheltää "sisäänpäin"? - jotenki
* Viheltää jonkin sävelmän? - emt.
* Taivuttaa pikkusormeasi (ilman apua/tukea) ilman että myös nimettömäsi taipuu? joo

[Ei aihetta]Tiistai 27.11.2007 22:02

Uskotko:

1. Jumalaan: Juu.
2. Ihmeisiin: Ehk.
3. Rakkauteen ensisilmäyksellä: noo,en ny tie, kaips :D
4. Ufoihin: e
5. Sielunkumppaneihin: kai
6. Taivaaseen: Juu
7. Helvettiin: Emt.
8. Ensitreffeillä suuteluun: khyl.
9. Horoskooppeihin: Joskus.. ;D

Vastaa totuudenmukaisesti:

10. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: kai.


ENSIMMÄINEN...
1. paras ystävä: - Rita<3
2. suudelma: - --
3. lemmikki: - Viva & Tara <33
4. rakkaus: - ...
5. harrastus: - ööh.. muskari Tai yleisurheilu ;'D

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: - en koskaa.
2. Joit alkoholia: - -||-
3. Ajoit autolla: - ööh..
4. Soitit: - tänää? kai??
5. Nauroit: - koulus
6. Kuuntelit musiikkia: - äske

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? - e
2. ollut pidätettynä? - e
3. uinut alastomana? - emt, pienenä ;DD
4. ollut TV:ssä? - en tiiä.
5. Harkinnut itsemurhaa? - e
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä? - e
7. Pelännyt? - khyl

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? - musa-alalle..
2. paras ystäväsi? - Rita, Henna & Jasmi (+Te muut ihanat)<3
3. sinulla on päälläsi? - vaatteet.

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. Ollut kotona
2. Ollu koulussa.
3. Ollu koneella.
4. Tehnyt läksyt.
5. Kuunnellut musiikkia.

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. Him - Kiss of dawn
2. Akon - Sorry, blame it on me
3. Zac Efron - Bet on it
4. Vanessa & Zack - Breakin free
5. Him - Funeral of hearts
6. Him - Join me indeath
7. Mc Mane - Rakastan sua


||Ei jaksa..||

[Ei aihetta]Maanantai 26.11.2007 21:23

1. OIKEA NIMESI:
Jenni

2. GANGSTA NIMESI: (ekat 3 kirjainta etunimestä plus izzle.)
Jenizzle

3.ETSIVÄNIMESI: (lempiväri ja lempieläin)
MustaKoira

4. SAIPPUAOOPPERANIMESI: (toinen nimesi ja tämän hetkinen sijaintipaikka)
Jenni Koti ( HAH! )

5. STAR WARS NIMESI: (ekat 3 kirjainta sukunimestä, ekat 2 kirjainta etunimestä, ekat 3 kirjainta äidin tyttönimestä)
Vaijeoje

6. SUPERSANKARINIMESI: (toinen lempivärisi, lempidrinkkisi).
Punainen?

7. IRAQ-NIMESI: (1 kirjain etunimestä, 3 kirjain sukunimestä, mikä tahansa kirjain toisesta nimestä, 2 kirjain äidin tyttönimestä, 3 kirjain isän toisesta nimestä, 1 kirjain siskon/veljen nimestä, viimeinen kirjain äidin toisesta nimestä)
Jvailojmikea

9. INTIAANINIMESI: (lempiväri ja lemmikkisi nimi)
MustaTaiga