IRC-Galleria

Onko raha rakkautta?
Tai rakkaus rahaa?
Onko hyvä pahaa?
ja miks maailma paikallaan sahaa?

Mikä on vaaltaa?
mikä on merkitys sen,
kun sitä käsitellää ihannoiden?
Onko se hienoa jos päättää saat?
tai omistat kaikki järvet ja maat?

Mielestäin valta vain turhaa on.
mut ehkä oon vallalle vaan tunteeton.
En nää siin hyvää
enkä paljoo pahaa.
En vaan voi hyväksyy et valta on rahaa.

Köh Köh!
Voi kun yskittää,
Sydän yskän tahtiin tykyttää.
Yskin, yskin ja hengittää koitan.
Silti mä päätä aukoa koitan :D

Ei mua hiljennä haulikkokaan.
Ei mun suuta sulje nitojakaan.
Ääntä tulee ja sitä mailmaan mahtuu,
Ei se mun vika oo jos joku siitä ahdistuu.

Puhun vaan, en loukata pyri.
Mut kuten kaikki niin myös mäkin tyrin.
Mut mihin mä pyrin?
Puhun vaan iha armotonta paskaa.
Asia sisältö on lähellä nollaa.
Armoton puppusanageneraattori mä oon
ja siks monet halusi ampuu kuula mun kalloon.

Tyhjennän mieleni.
Alan riimejä rustaa.
Kirjaimii järjestelen.
Sanoja tiputtelen.
Joskus ne ropisee kohdalleen.
Joskus taas ei.
Joskus uskon ihmisiin.
Joskus taas en.
Joskus.

Silloin.
Silloin kun uskon ihmisiin niin elämä loistaa.
On hohdokasta kun voi uskoa kanssakäyjiin,
elämän läpi raatajiin.
Toisinaan porukka vaan on niin idiooottimaista.
Ethän itsekkään usko ihmiseen joka syö sanojaan jo enne kuin alottaa.

Onko ihmiset hyviä vai pahoja?
Himoaako kaikki vaan toistensa rahoja?
Onko sitä rakkautta olemassakaan?
Katsooko kaikki vain omaa napaa?


Tänään tällästä paskaa ^^

Oonko mä vauva jos pilttiä syön?
Oonko mä vauva jos leikkiä lyön?
Oonko mä aikuinen jos poltan ja juon?
Oonko mä aikuinen jos leivän pöytään tuon?

Mikä oikeesti määrittää mitä mä oon?
Kuka voi sanoa etten vielä aikunen mä oo?
Määrittääkö ikä ja kehitys ihmisestä kaiken?
Onko haluilla ja mielipiteil mitää merkityst siihen mitä olen?

Jos sanon et mä oon mä niin voiko joku sanoo vastaan?
Tai joku sanoo ettei satu vaikka astuisin nastaan?
Kai mä ite tiiän kyllä mitä tunnen ja oon,
eikä muiden tartte tunkee mua mihkään lokerikkoon

Määrittettely turhaa on!
Jokainen olkoon mitä on!

Astun sisäselle mieleeni.
Otan ensimmäisen askeleen.
Tiellä tuolla muistojen ja minuuden.
Tiellä surujen ja ilojen.

Kun tietä katson niin eteen päin se jatkuu.
Kierrellen ja kaarrellen kohti syntymää.
Nousuja ja laskuja lukemattomia,
hetkiä ilosia ja niin onnettomia.
Ne vaan jotainen on tärkee osa mua.
Nehän yhdessä mut tälläseks luo.

Kun taakseni katson näyn tulevaisuuteen.
Sielä on materiaalit päivään uuteen.
Betonia ja puuta tien tekoon on,
mutta suuntani ja tieni materiaalit mun valittava on.
Ei kukaan voi mulle tulevaisuutta kirjoittaa,
koska jokainenhan niin makaa kuin petaa.
Eli se miten elän ja päätöksiä teen
määrää mun tulevan tien ja sen uurteet.

Nyt askeleen otan takas mielestäin pois.
Suljen oven.
On menneisyys turvassa ja materiaalit tulevaisuuden.
Nyt vain olen.
On kaikki loppujen lopuksi nyt hyvin, tiedän sen.

Ulos katson ja pimeetä nään
vai katsonko vain mä sisällein pään?
Synkkää on ulkona ja sisällä vaan
millon valo tänne palaa?
Katsoisin tähtiä mut ei miitä näy,
samalla mietin et miten täs käy.
Jatkuuko elämä ja tuleeko päivä uus?
Saapuuko syksy ja kesän kuumuus?
Maailma on synkkä öisin näin
ja kaiken kauniin näkee kai väärin päin.
Mut kai aamulla taas silmät ilolle aukee
ja mieli on taas pirteä ja raukee

Kävelet risteykseen, minne käännyt?
Jos väärin valitset niin ehkä näännyt.
Vai valitseeko ihminen itse mitään,
kai ihmisen toivo vaikuttamiseen vielä itää?
Voihan uskonnon mukaan tulla meidän loppu
tai joistai syistä seuraa tää meidän hoppu.

Indeterminismi se ihmismielen pelastaa
ja voimaa ihmisien teihin lastaa.
Kun voi uskoa valintojen vaikutukseen,
niin jaksaa aina päivään uuteen.
Jos tiput ja haluut takas,
niin voit nousta jos elämäs on rakas,
kosk ei mikään sun elämää määrää,
vaan ite päätät mitä hääräät.

Stressi
Mitä se on?
Miks osaan olla huoleton?
Miks en stressaa osaa?
Miks en tartte hermolomaa?
Oisko elämäni parempaa jos stressata osaisin?
Vai laittaisko se pääni vain ihan sekaisin?

Mut kaipa mä vaan onnellinen oon
kun olokin on huoleton.
Kävellä voin mä kevein askelin
ja elämä kulkee kuitenkin.
Vaik ei stressikään täysin turhaa oo,
niin kyll mä mieluusti ilman sitä oon.

Kaunista on ku on lunta maas.
Se mulle mieleen tuo taas
lapsuuden ilot leikit ja riemut,
jotka mukanaan mennesyyteen vie mut.
Takaisin takas talviin valkoisiin,
takaisin nuoruuden viattomuuteen.

Katson itseäni leikkimässä lumella.
Nykyään tuo lapsen ilo onkin vain unelma.
Ei ehkä ollu sillon paljon tietoa,
mutta ei tiedosta ole iloa.
Tieto lisää tuskaa, kaikki sen tietää.
Useet sen vaa koittaa kieltää.

Pikku hiljaa menneisyydestä irtaudun,
tähän hetkeen palaudun.
Tajuun että iloita pitää.
Ilossahan elämäki itää.
Elämä nuutuis ja kuolis pois,
jos siinä ei iloo ois.
Joten käännänki nyt iloon suun!
Kai säki iloitsemaan mukaan tuut?