IRC-Galleria

JUICEPOKS

JUICEPOKS

if you hate me, I die

(ALFA) MALELauantai 21.02.2009 21:26

Reviiri

Miesten reviiriin kuuluu sohvan ja television välinen alue, jolle astuminen jääkiekko-ottelun aikaan voi osoittautua kohtalokkaaksi. Miesten muuttoreitit haarautuvat sohvalta jääkaapille ja vessaan (ja sänkyyn, jos miehellä on oikeanlaista seuraa).

Miehen reviiriin kuuluu myös useissa tapauksissa myös auto. Suuri osa normaaleista miehistä elää lähes symbioottisessa suhteessa autonsa kanssa. Mies, jolla ei vielä ole autoa, hankkii sellaisen kahdesta syystä.

1. Mies hakee autosta kohdun tapaista turvallista paikkaa, jossa ei tarvitse pelätä hylätyksi tulemista. Useimmat äidit eivät toistuvista pyynnöistä huolimatta suostu ottamaan miestä takaisin kohtuun, joten auton hankkiminen värisevän egon rauhoittamiseksi on välttämätöntä.
2. Parittelemaan pääseminen.

Parittelu

Vaikka yritys on kova, useimmat miehet eivät parittele. Miehillä on kyllä monia kohteita, joiden kanssa he haluaisivat paritella, mutta suurimmaksi ongelmaksi muodostuu yleensä se, että kohdetta ei saa mahtumaan näyttöruudun läpi. Miehet korvaavat parittelun liikuttelemalla käsiään rytmikkäästi. Osalle miehistä tämän tyyppiset refleksit ovat riittäviä, eivätkä he edes yritä paritella. Tällainen on johtanut länsimaissa väestönkasvun pienentymiseen. Ilmiön syyksi arvellaan naisia.

Elimet

Miehillä on kaksi jalkaa ja kättä. Tärkein osa miehen vartaloa on jo aiemmin mainittu siitin. Siitin on ainoa asia, jota miehet rakastavat parittelun ja ryyppäämisen lisäksi. Monet miehet antavat siittimelleen nimen ja puhuttelevat sitä kuin perheenjäsentä.

Siittimen koko on jatkuva miesten mielenkiinnon kohde. Jostakin syystä kaikilla miehillä on keskimääräistä siitintä suurempi elin. Tämä pakkomielle voidaan johtaa kaavaksi isompi = parempi. Tällainen ajattelumalli on ollut haitaksi ihmiskunnalle, ja siitä on seurannut läpi historian kaikenlaista moskaa, kuten esimerkiksi Titanic (sekä laiva että elokuva).

Käyttöohje

Kuten viime vuosisadan aikaiset autot, mieskin käynnistetään veivaamalla. Muutaman kymmenen sekunnin veivaamisella mies saadaan käyntiin, jolloin se voidaan laittaa suorittamaan erilaisia kodin pikku askareita. Tarvittaessa veivaus voidaan toistaa; toistamisen tarve riippuu miehen merkistä ja vuosimallista. Miestä käynnistetäessä on kuitenkin syytä olla varovainen: veivin liiallinen käsittely voi johtaa ns. laukeamiseen, jolloin miehellä ei ole mitään käyttöä ainakaan vuorokauteen. Toisaalta miehen saa helposti pois jaloista juuri tällaisella useamman minuutin veivaamisella aiheutetulla reaktiolla.

Matemaattinen määritelmä

Miestä voidaan koettaa määritellä matemaattisesti.
Ensin oletamme, että mies on seksin määrä kerrottuna siihen uhratulla työllä.

Mies = Seksi × Työ

Ja fysiikan lakien mukaan (kävithän lukion, ennen kuin luet tätä?) työ on Voima kertaa matka.

Työ = Voima × Matka

Siispä:

Mies = Seksi × (Voima × Matka)

Tässä kohtaa todistus menee hieman virittelyksi, mutta voimme ehkä silti johtaa siitä hieman lisää informaatiota. Olkoon matka vakio, jolloin selviää, että Voima on kääntäen verrannollinen seksin määrään. Mitä enemmän miehellä on seksiä, sitä vähemmän hänellä on Voimaa – ja sama toisinpäin. Näin ollen mikäli miehellä ei ole elämässään juurikaan (tai ei lainkaan) seksiä, hänellä on valtava määrä Voimaa, jolloin hänestä voi tulla esimerkiksi jedi. Tämä selittää osaksi sen, miksi Tähtien sota -fanien joukossa harvoilla on naisseuraa.

[Ei aihetta]Lauantai 21.02.2009 00:51

All alone, again :'c

Show Me Colour NTorstai 19.02.2009 00:23

Olin tänään suihkussa, jonne otin kaveriksi tietokoneen että voisin kuunnella musiikkia. Olin kuitenkin unohtanut msn auki ja Tomi tuli juttelemaan mulle suihkun aikana. Oli hieman vaivaannuttavaa selitellä, miksi dataan suihkussa.. :s

Myöhemmin tänään olin tallilla hoitamassa Mansua (tai siis Mayaa) ja oli kyllä outoa olla hoitamatta Brunoa.. :'/ Järkkäsin meille kaappitilaa, levitin kamat ja sain vihon valmiiksi. Mansu on kullä oikein hauska tapaus, leikki harjojen kanssa. Marsunkarva oli sen mielestä ehkä hauskin ! Oli suloisin, toisin kuin sen nahkariimu, jota hinkutin puoli tuntia koska oli niin likainen :c
Äh, mitäköhän teen huomenna .. ?

--

Muistatko, missä (ja ketä) suutelit ensikertaa? - Muistanpa hyvinkin
Nukutko alasti? - Vain Tuomaksen vieressä
Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa? - Noup
Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä? - Enpä kai
Kenelle annoit viimeksi numerosi? - Ei sitä kukaan halua :'c
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - Tietysti
Viimeisin alkoholijuoma? - Cosmopolitan
Viimeisin soitettu cd? - Funhouse
Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? - Koko ajan
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - En itse asiassa
Suklaa vai vanilja? - Molemmat (erikseen)
Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? - Toki
Oletko ikinä pussannut suulle poikaa? - Hmm, en toki ;)
Oletko ikinä ollut kännissä? - Toki
Oletko ikinä lintsannut? - Ehkä olin, ehkä en
Oletko ikinä ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? - En
Oletko ikinä syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - Kyllä
Oletko ikinä lyönyt ketään turpiin? - Valitettavasti
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - Riippuu hetkestä
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - Tuomaksen tuoksu <3
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden? - En
Mitä kappaletta kuuntelet nyt? - 3Oh!3 - Don't Trust Me
Kelle puhuit viimeksi messengerissä? - Tompsu, Tuomas, Nepuli
Lause/sana jonka sanoit viimeksi? - Niin kai ..

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.02.2009 14:12

Thought we were friends ?

Perjantai 13.02.2009 Limusiinissa:Maanantai 16.02.2009 15:07

Radiosta tulee Lady Gagan Pokerface

Ronne sanoo:
I'm bluffing wiht my muffin, niinku tiiätsä muffin ?
Tiina sanoo:
hääääh ?!
Ronne sanoo:
No niinku tiiätsä sul on niinku muffini, se on niinku toi, sulla on se tuolla
Tiina sanoo:
Ai niinku tää ?
Ronne sanoo:
Joo, just se ja sit sä oot niinku bluffin with your muffin, tajuutsä ?

[Ei aihetta]Maanantai 16.02.2009 02:17

tomppa sanoo:
tunsin yhden tepsun
tomppa sanoo:
eli terhin
T I I N A sanoo:
ok
tomppa sanoo:
se muistutti lähinnä lehmää
T I I N A sanoo:
:''''D
tomppa sanoo:
hienoa kun tää meidän keskustelu pomppii
T I I N A sanoo:
kyl
tomppa sanoo:
sillä oli siis isot tissit

Perjantai 13.02.2009Sunnuntai 15.02.2009 20:02

Kiitos kaikille, oli aivan mahtavaa !! <333

[Ei aihetta]Perjantai 13.02.2009 09:03

Vittu imekää kikkeliänne, 1 v !! <333

[Ei aihetta]Torstai 12.02.2009 23:17

Iiks, sitä pitäis niinku herätä kaheksan tunnin päästä, käydä suihkussa, pakata, meikata ja hurauttaa kampaajalle. Siellä pitäis sitte selviytyä puolessatoista tunnissa ja sitten pukea mekko päälle.. Sitten pitäiskin ruveta tanssahtelemaan tarha- ja alakouluikäisille. Sen jälkeen vähän taukoa, sitten yläasteen esitys, jonka perään lukion esitys. Sen jälkeen taukoa viiteen asti, jonka aikana otetaan kuvat (yhteiskuva, pari- ja tyttökyva). 17.00 alkaakin sitten todellinen "gaala", kun esiinnytään vanhemmille koko pitkän kaavan mukaan! Pelkään että kaadun, tai joku astuu mekon päälle, tai joku unohtuu tai menee rikki.. :'c

Wippee, 364 päivää !! <3

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.02.2009 18:07

i die