IRC-Galleria

Jade

Jade

is so JADED on this shit.

Pukkilaaa<333 Maanantai 06.08.2007 16:23

29.7-4.8.07

Su: Aamulla lähdin 17 dösällä steissille ja olin tosi aikaisin siellä. Ajattelin, missä Tiina ja yks tuttu miesohjaaja(en kerro sen nimeä, koska hän voi loukkaantua, jos kerron hänen nickin ja nimen.xD)
Lopulta näin Tiinan ja rinkan kanssa matkaan lähtevän ohjaajan. Mietin mielessä, että vittu miten hauskaa tästä tulee. Sitten menimme dösään ja aloimme pölöttää sille miesohjaajalle, (sanon sitä vaikkapa Samiksi) kaikkea älytöntä. Matkalla pysähdyimme jollekin bensikselle ja väitin Samille olevani jo 15, jotta pääsisin pelaamaan Ray:n pelejä. No mä pelasin ja hävisin.xD. Noin 4-5 tunnin kuluttua saavuimme Pukkilaan ja kun Tiinan kanssa menimme huoneeseemme, minä ainakin mietin, että voi vittu mikä paikka. Olikohan se vielä samana päivänä, kun Tiinan kanssa pöllimme pahvisen postilaatikon. Silloin toinen miesohjaaja(sanon sitä sitten vaikka Rehtoriksi.xD) alkoi puhua meille, kuin minun koulun rehtori.xD

No sitten seuraavana päivänä leiri tuntui jo kivalta.

Olikohan se Ma ja Ti välinen yö, ku Tiinani suihkutti vessaan jotain hyttysmyrkkyä koko purkin melkein ja jätti vessan oven auki. No se haju sitten tuli huoneeseen asti ja minullahan on astma ja se haju ei tehnyt mulle kyllä hyvää. Mun sydän alkoi tykyttää ihan helvetin nopeasti ja Tiina ja mä mentiin herättää leirin johtaja. Se sitten käski meidän mennä nukkumaan ja aamulla siitä sitten tiesi kaikki ohjaajat(niitä ohjaajia oli 6 kai) Tiistai iltana leirinjohtaja pyysi mua mukaan Pukkilan talonmiehen, sen ja yhden toisen ohjaajan kanssa jonnekin metsään keräämään sieniä ja marjoja. No mä menin ja oli se kyllä kivaa, lukuunottamatta hyttysiä. Ku me tultiin metsästä, mä sain (kaikki muut olivat jo saaneet) Samilta karkkipussin. Mä pääsin sen metsäretken takia myös "yöuinnille" niiden kahden naisohjaajan kaa. Siellä rannassa tapahtui kaikkea noloa ja sen sellaista, mistä vaan mä ja ne kaks naisohjaajaa tiedetään. Mulle sanottiin, että en saa sanoa niitä kenellekään.xD. Siinä leirin keskivaiheilla mä ja Tiina tutustuttiin vähän paremmin siihen "Rehtoriin" Me pelattiin Trivial Pursuitia melkein joka päivä. Siinä oli joku YLIVAIHTEESEEN liittyvä kysymys ja se Rehtori alkoi kertomaan, mikä se ylivaihde on. En kyllä tiiä vieläkään, mikä se on. Kai se jotenki liittyy johonki vaihdelaatikkoon.xD Sitten olikohan se Ke vai To kun me mentiin Helvetinjärven kansallispuistoon. Mä olin Tiinan kanssa vikana. Jossain vaiheessa Tiina alko "puhua" jonku tytön kanssa aika pahaa kieltä.xD Kaikilla juomapaikoilla just kun minä ja Tiina levitettiin perseemme kallioon, nii "Rehtori" huutaa, että on aika jatkaa matkaa. Vähä vitutti. Perillä "söin" evääni ja jotain siinä juttelin muiden kanssa. Sitten lähdimme jotain ihmeen kivi"vuorta" ylös?!? Tiina oli edessäni ja mielestäni hän meni aivan liian hitaasti ylös(ei se oikeesti ollu hidas, mua vaan pelotti niin vitusti.xD) No mähän päästin tunteenpurkauksen: "Vittu Tiina mee ylös saatanan homo!" Takanani olevat 2 ohjaajaa mielestäni jotenkin "hurrasivat" mun sanoille. Matkalla ylös Sami kysyi multa: "Miks kaikilla on nykyään Blendin kengät?" Mä en tiiä, mistä se repäs niitä sen kysymyksiä. Jossain vaiheessa matkaa takaisin Pukkilaa, tuli vastaan sellainen köysijutska, josta piti mennä suoransanoen käsivoimien varassa. No multa "lipesi" ote ja olin kaatua suoraan sinne Helvetinjärveen. Ei siinä mitään, kyllä mä kylmästä vedestä pidän, mutta mun taskussa oli mun uusi kännykkä ja mun digikamera(Olisi vituttanu, jos olisin kaatunu sinne) Kun pääsimme Pukkilaan, meitä kehuttiin ehkä YHDEN TAI KAHDEN KEHUN VERRAN. Seuraavana päivänä leikimme leirin niityllä jotain kuolema-tauti-metsästäjä-kettu-jänisleikkiä, jossa mä olin kettu ja Tiina jänis. me ei ohjaajien mielestä osallistuttu muka täysillä, joten mun ja Tiinan piti juosta Pukkilan leirikeskuksen kyltille, johon oli ehkä joitain satoja metrejä ehkä? Todisteeksi, että kävimme siellä asti ,Tiinan piti ottaa kännyllään kuva siitä kyltistä. No me selvittiin siitä. Pukkilassa leiriläisten piti mennä kämppiinsä puoli 11, joten ehdimme katsoa kymmenen uutiset, joita Rehtori katsoa ihan kybällä. Kun uutiset loppui, Rehtori ajatteli katsoa vielä tulosruudun. Tulosruutua odottaessa TV:stä tuli Curbisalin mainos(Ne jotka eivät tiedä, Curbisal on joku eturauhaslääke?!?) ja Rehtori ja mä alettiin nauramaan(Tai mä ainaki, kyl sekin hymyili.xD) Vikana iltana oli disco, johon mä ja Tiina ei menty aluksi, koska mä aloin itkemään meidän kämpässä. Olimme jonkin aikaa meidän huoneessa, kunnes menimme ulos tai jotain. Kerroin Rehtorille, etten tule discoon, koska minulla on paha mieli. Jossain vaiheessa menimme kuitenkin sinne, mutta ei tanssimaan. Istuimme DJ:n nurkassa ehdottamassa kappaleita. Rehtori jossain vaiheessa omisti yhden kappaleen mulle ja Tiinalle: Bamperoksen "Tule kanssani kylpyyn" (Se on oikeesti ihq biisi<3) Joskus 2-3 välissä Tiina meni nukkumaan, mut mä kuuntelin mp3 soitinta. Joskus vähä vaille 4 menin käytävän vessaan, koska meidän oma otettiin pois käytöstä. Ohjaajat olivat heti silleen, että "kuka nyt karkaa" ilmeellä kattomassa muhun päin. Kun tulin vessasta, Sami kai kehui mun Pringles paitaa. Lähtöpäivänä dösässä keskellä matkaa mulle ja Tiinalle tuli hirveä itkukohtaus ja halimme toisiamme.<3 Siinä oli ihana leiri, tuun kyllä ensikin kesänä ja Saukkikseen myös.<3 Leirin yhtenä päätavoitteena oli, etten alkaisi nauramaan, kun katsoisin Samiin päin, koska hän heti sanoi minua Pilkesilmäksi<3 (Ihana lempinimi mulle, kiitti Sami siitä<3)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.