IRC-Galleria

James||

James||

Maybe the diamonds are not for everyone

Leevi and the leavings - AmaliaLauantai 26.12.2009 04:02

Sizo sanoo:
hyä youlua onelista uutta vouta :)

Asuuko se Suomessa? Ei muistihavaintoa, kommunikointi kuitenkin englanniksi.

Joulutunnelmia...

Oikeastaan ei ole edes ollut koko joulutunnelmaa, vaikka oli perinteinen sukujoulu ja pukkikin kävi. Lahjoja ei paljoa tullut, mutta muutaman nyt nostan esille:

Silitysrauta. Okei, vinkki vinkkinen, ja muistammehan oman kodin ja rikkaan raittiin miehen.

Sormus. Ehkä paras, itse kun valitsin ja muutenkin

Läppärille alusta. Kuuluu top-5-listaan koska nyt pystyy datailemaan sängyssäkin paaaljon paremmin kuin ennen.

Siinä ehkäpä parhaimmat, silitysrauta muuten vaan. Eikä tietenkään saa unohtaa The Baseballsien ja Popedan levyjä, Uusikuu-kirjaa, Ruusun aika -kirjaa ja Ässät-t-paitaa.

Joulun paras hetki taisi olla kävelyretki Tessan kanssa Mikin (ja Iran) haudalle. Valkoinen maa, aivan hiljaista jollei oteta lukuun iPodista kuuluvaa musiikkia (Leevi and the Leavings - Ihanasti sanottu) ja Tessa nuuskii vapaana metsän hajuja.

Mummilassa käytiin kans tänään, tai kellon mukaan eilen. Viini virtasi (jopa kakussa) ja jutut luistivat.
Kootut kommentit:
"Se on kuule pian sitä aikaa kun mummi oli jo raskaana... Seittemäntoista täytti ku tavattii" (ukki)

"otat sitte raittiin miehen! *naurua*" (mummi)

"No kuka se Vili sitte o?" (Marita)
"No se o niitte koira" (minä)
"Ai *reps* mää luulin et se o sen pikkuveli" (Marita)
*reps*



On ollu semmonen olo, että haluais omaan kämppään. Ja kun katson kattoa, missä Matt virnistelee, tuntuu että pitäisi ottaa se pois. Pitäis aikuistua. Ottaa elämä tosissaan, miettiä tulevaisuutta. Mitä tekee lukion jälkeen, minne lähtee, mitä haluaa opiskella. Mihin kesätöihin kesällä 2010, pääseekö jouluapulaiseksi Itellalle taas ensi jouluna, saako isän suostumaan opettajaksi ajokorttia varten.

Ja tuli vielä mieleen Millan ja Kaisan & Jeren lahjat: Millalta suklaabanaaneja, persikkasaippuapala ja sudoku-wc-paperia, Kaisalta & Jereltä kaulin.

Jos joku on kokonaan jaksanut lukea avautumistani näin kahden aikaan yöllä, kiitän ja kumarran.

- Muka-aikuistunut James

[Ei aihetta]Maanantai 21.12.2009 23:38

When we turn out the lights
The two of us alone together
Something's just not right
But girl you know that I would never
Ever let another's touch, come between
The two of us
'Cause no one else will ever take your place
Ensi se lähettää viesti: Hei olen essi, olen jumissa prisman kinkkuosastolla ja pahoittelen jo etukäteen myöhästymistäni. Toivon myös syvästi ettei koirasi laske viivästykseni takia alleen :) kiva su lahjaski jää vähä vajaaks ku en ehi päällystää yht juttuu :(

^^ Olimme siis sopineet koiralenkistä klo 21.00 ja kellohan ei nyt ole 21.31...

Soitan sitten Essille(kello 21.27) ja puhelun nauru:
E: tää su lahjas ei mahu mu laukkuu!
H: ot kassi ... t
E: no mul on
H&E *reps*
E: kaksin kappalein...

:DDD

Mitä vielä? :D Lähdemme siis lähemmäs kello kymmentä _ilta_lenkille joka voi sitten taas kestää vähän kun tuota luulen että Essitädillä on taas kerrottavaa... Hmmm..

Onneksi minulla on varattuna lohtusafkaa Essitädille; fazerin sininen ja aloitettu sipsipussi
:
D

Toivottavasti selviämme.

[Ei aihetta]Maanantai 21.12.2009 22:43

You need me like I need you
We can share our dreams comin' true
I can show you what true love means
Just take me hand, baby please...

[Ei aihetta]Maanantai 21.12.2009 20:12

Tahtoisin itse mä myös vapauteenSunnuntai 20.12.2009 22:31

Tee tämä kahdesta tuntemastasi ihmisestä. ÄLÄ PALJASTA HEITÄ!

Poika:
○ Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä?: nuorempi
○ Oletko joskus ollut ihastunut häneen?: ehkäpä
○ Onko hän joskus pussannut sinua?: ei
○ Tiedätkö hänen sukunimensä?: kyl
○ Voitko kertoa hänelle salaisuuksiasi?: noo...
○ Pidätkö hänen musiikkimaustaan? : joissakin määrin
○ Oletko nähnyt hänen vanhempansa?: äidin
○ Oletko itkenyt hänen takiaan?: pakko myöntää
○ Entä oletko itkenyt niin että hän näkee ?: en
○ Oletko matkustellut hänen kanssaan?: noen
○ Kuinka kauan olette tunteneet?: ööööööö jotai kaks vuot? emmä osaa laskee :O
○ Oletko nähnyt hänet humalassa? : joo :D
○ Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita?: no ehkä jotai
○ Onko hän joskus ostanut sinulle jotain? Mitä?: no ei oo :D
○ Kuinka hyvin tunnette toisenne?: noh, en tiiä
○ Onko hän pitempi kuin sinä?: on
○ Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: ei
○ Oletko joskus ollut mustasukkainen hänestä?: no tuota...
○ Entäpä hän sinusta?: en tiiä
○ Oletko halannut häntä?: en..? En.
○ Onko hän ahdistellut sinua ?: no ei periaattees :DDDDD
○ Onko hän käyttänyt fyysistä väkivaltaa sinua kohtaan?: kyyyllä kyllä :D (vai menikö se sittenkin toisin päin?)
○ Onko hän kenties seonnut?: puheiden perusteella kyllä

Tyttö:
○ Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä?: nuorempi
○ Onko hän joskus pussannut sinua?: ei
○ Tiedätkö hänen sukunimensä?: notiedän :D
○ Voitko kertoa hänelle salaisuuksiasi?: joo-oh
○ Pidätkö hänen musiikkimaustaan?: khyyl
○ Oletko nähnyt hänen vanhempansa?: jepjep
○ Oletko itkenyt hänen takiaan?: en... Tai periaatteessa kyllä
○ Entä oletko itkenyt niin että hän näkee?: no jos se sillon kerran näki ni sitte. Muuten en.
○ Oletko matkustellut hänen kanssaan?: juu
○ Kuinka kauan olette tunteneet?: seiskasta
○ Oletko nähnyt hänet humalassa?: jep (hmmm)
○ Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita?: kyl, melkein kaikki
○ Onko hän joskus ostanut sinulle jotain? mitä?: no vaikka mitä :D
○ Kuinka hyvin tunnette toisenne?: voisin sanoo et todella hyvin
○ Onko hän pitempi kuin sinä?: ei ;)
○ Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: joo(taino se oli levitettävä sohva mut ei se mitää)
○ Oletko joskus ollut mustasukkainen hänestä?: en
○ Entäpä hän sinusta?: eikai :D
○ Oletko halannut häntä?: enn..?
○ Onko hän ahdistellut sinua?: ei
○ Onko hän käyttänyt fyysistä väkivaltaa sinua kohtaan?: KYLLÄ
○ Onko hän kenties seonnut?: totaalisesti

Es quererte y quererte y solo quererteSunnuntai 20.12.2009 22:06

Onko sinulla koskaan sellainen olo että olet henkisesti aivan tyhjä?
- kai joskus
Oletko seurustellut koskaan vain sen takia että "täytyy olla joku"?
- en
Tuntuuko sinusta tällä hetkellä kurjalta?
- no ei kai
Mitä mieltä olet poikamaisista tytöistä?
- No, Milla ainaki o iha mukava :---) (hmhmh sryy :DD)
Mitä läksyjä koulusta viimeksi annettiin?
- öö viettää mukava joululoma
Onko sinua koskaan ahdisteltu?
- on
Mitä löytyy meikkipussistasi?
- e jaks luetel
Miksi kirosit viimeksi?
- jotai Hanna-Mari kans :D joku asia ei tainnut men iha sillee ku piti, tai jotai...?
Jos saisit valita, olisitko tyttö vai poika?
- en tiiä. En todellakaa tiiä ;o ehkä tyttö
Oletko koskaan ollut palkallisessa työssä?
- olen, nyt kaks päivää sitten viimeksi
Mitä odotat seurustelukumppanilta?
- vähän kaikkee, et olis rehelline, luotettava, mukava, huumorintajune, nää perus jutut
Oletko taipuvainen jossitteluun?
- joskus
Oletko koskaan suudellut kaveripojan kanssa?
- en
Oletko koskaan kysynyt keneltäkään "alaks olee?"
- en
Tiedätkö jääkiekon säännöt?
- mielestäni
Oletko hellyydenkipeä?
- väittäisin että olen
Minkälainen paita sinulla on nyt ylläsi?
- vaalee sinine/turkoosi t-paita + harmaa huppari
Kyselevätkö vanhempasi paljon rakkausasioistasi?
- no mitä ny äiti vähä
Onnistuisiko sinulta kaukosuhde?
- riippuu välimatkast
Minkälaisen ensivaikutelman sinusta saa?
- riippuu aika paljon, et kenen kans oon jne
Mikä huolestuttaa nyt?
- ei oikeestaa mikää. Paitsi se et miksei Milla oo antanu mitää elonmerkkii itestää :O
Mitä unta näit viimeksi?
- en muista mitä näin mutta muistan että jotain näin :D
Jos sinua petettäisiin, mitä tekisit?
- en tiiä
Mitä pidät telttailusta?
- riippuu iha et kene kans :D
Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet?
- en tiiä
Haluatko suuret prinsessahäät?
- en osaa sanoo, en välttämättä
Laulaako kaikissa bändeissä mies, mitä kuuntelet?
- bändeissä? kyl
Pitääkö unelmamiehesi olla urheilullinen?
- ei mikää sohvaperuna mmmut ei mikää himobodarikaa tarvi olla
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
- Tessa on
Mitä pelkäät?
- vähän sekalaisesti
Mitä sinulla on taskuissasi?
- känny + huulirasva
Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- vaihtelee 23-01 lomat ja viikonloput erikseen :D
Oletko tällä hetkellä mustasukkainen?
- en
Missä pidät puhelintasi öisin?
- pöydällä
Onko joku joskus yllättänyt sinut tekemästä jotain kiellettyä?
- eikai... Jollei pienenä tapetin repimistä lasketa :D
Toivoisitko olevasi joku muu?
- ehkä joskus
Teeskenteletkö koskaan olevasi sairas?
- en
Oletko mielestäsi hemmoteltu?
- en
Kaipaatko tällä hetkellä ketään?
- kyl
Suututko helposti?
- nojoo
Pidätkö ukkosmyrskyistä?
- yleensä
Pystytkö helposti sanomaan ihmisille ei?
- en :<
Uskotko rakkauteen?
- joo
Onko raha tärkeämpää kuin rakkaus?
- ei
Pidätkö itsestäsi?
- nykyään enemmä, siltikin vastaan joskus
Vihaatko kun sinua tuijotetaan?
- joo
Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt?
- Enpäs kerro
Seurusteletko kenties?
- en
Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- ihan sama mulle, kunha niitten koukuttuneiden hemmojen hoitoon ei viedä mun rahoja
Oppisitko pitämään toisen ihmisen musiikkimausta seurustelun vuoksi?
- no pidän niin monesta musiikista että...
Antaisitko miehen tarjota drinkin, vaikket olisi kiinnostunut hänestä?
- no ihan sama, ku en juo.
Osaatko pitää salaisuuden?
- kyll, ja aika paljon patoutumia niistä jo onkin :D
Jos saisit palata ajassa taaksepäin, mihin aikaan palaisit ja miksi?
- ehkä kesään, tai ripariin, tai en palais ollenkaa mihinkää. Ja syitä en kerro.
Onko ulkonäöllä väliä?
- vähän, riippuu missä mielessä jme
Oletko tällä hetkellä ihastunut/rakastunut?
- ehkä
Onko maailmassa ihmistä, kenen takia luopuisit kaikesta omistamastasi?
- on kai (ja nykyään luovun jo rahoistani jonkun nimeltämainitsematton "lohtusafkaan" :DDDDDDDDD)
Tunnetko jonkun, joka ei pidä sinusta yhtään?
- kyl
Voiko seksistä keskustella?
- kyllä voi
Otatko elämäsi liian vakavasti?
- joskus
Mikä piirre sinua ärsyttää muissa ihmisissä?
- liiallinen itserakkaus, leijuminen, muiden aliarvioiminen jnejne
Onko sinulla lävistyksiä?
- ei
Millainen riitelijä olet?
- huono
Millaista inside-huumoria sinulla on kavereidesi kanssa?
- parasta tottakai. Jos nyt erittelemään aletaan niin yleisesti härskiä, kaksimielistä, pervoa ja sitten pieni osa on ihan tavallista :D
Kuvaile suhdettasi alkoholiin?
- ei ole suhdetta
Oletko koskaan ollut autokolarissa?
- en
Leikitkö pienenä enemmän tyttöjen vai poikien leikkejä?
- tyttöjen?
Millaista musiikkia kuuntelet?
- hyvää
Oletko koskaan tullut umpikännissä kotiin aamulla?
- en
Minkä väriset hiukset sinulla on oikeasti?
- vaaleet paskat, maantienväriset kai
Onko oikein nauraa lihaville ihmisille?
- ei
Oletko koskaan itkenyt onnesta?
- enkai, sillain kunnolla itkeny
Onko sinulla lahjoja?
- on
Voisitko seurustella itseäsi lyhemmän kanssa?
- en, anteeksi
Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
- no joku iha pieni ehostamine ei mitää mut ei kiits mitää silmänrajauksii tai mitää
Mitä kieliä osaat puhua?
- suomee(erinomaisen huonosti, kuten jotkut voivat todistaa) sit vähä vähemmä erinomaisen huonosti ni ruotsi, englanti, saksa ja espanja
Oletko koskaan itkenyt pojan vuoksi?
- olen. Kerran.
Aijotko hankkia lapsia koskaan?
- joskus kai
Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?
- riippuu päivästä
Oletko tyytyväinen elämääsi?
- no joo, välillä
Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään?
- kyllä
Onko sinulla sisaruksia?
- on
Missä kuussa olet syntynyt?
- helmikuussa
Näkeekö vaatteistasi millaista musiikkia kuuntelet?
- ei....?
Onko vanhempasi vielä elossa?
- on
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
- en
Oletko koskaan istunut jälki-istunnossa?
- jep
Pitäisikö sinulle olla oma liputuspäivä?
- ei
Saako rikkoa lakia, jos kukaan ei huomaa?
- saa, mut ei pahasti
Kenen puoleen käännyt kun olet surullinen?
- Musiikin. Millan. Itseni.
Tykkäätkö saada isoja haleja?
- kyl
Kannatko aina mukanasi purkkaa tai pastilleja?
- repus ain purkkaa (jollekin purkkaholistille..)
Oletko tänä talvena käynyt luistelemassa tai hiihtämässä?
- en
Pidätkö kerran viikossa karkkipäivän vai naposteletko makeaa milloin haluat?
- sillo ku haluan
Myönnätkö ääneen, jos et tiedä mitä joku sana tarkoittaa?
- yleensä
Pidätkö eniten mansikoista, vadelmista vai mustikoista?
- vaihtelee
Kuka on viimeksi nähnyt sinun itkevän?
- öö öö en tiä
Onko kukaan koskaan huutanut sinulle kurkku suorana? Oliko se mukavaa?
- on, eikä se nyt yleensäkään kivaa ole
Mikä päivä tänään on?
- sunnuntai
Kirjoita viimeksi kuunnellusta laulusta jokin lause?
- "taas saa kýyneleet hukuttaa"
Kuinka paljon käteistä rahaa sinulla on tällä hetkellä?
- jotai 60€ kai
Kuinka monta nimeä sinulla on puhelimen luettelossa?
- en tiiä enkä jaks laskee mut paljon
Kenen vieressä nukuit viimeksi?
- patterin+ikkunan+tyynyn
Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
- no joo ku oon tessaa pessy
Missä kävit viimeksi syömässä?
- en muista. Eipäs kun joskus Subissa yksinäni olisko ollu no en muist
Onko paikkaa jonne kaipaat?
- uskoisin
Paleletko helposti?
- en tiiä
Oletko tyytyväinen näin elämään yleensä?
- ehkä
Tykkäätkö halailusta?
- jos joku vaa halais
Kasteletko hammasharjan ennen hammastahnaa?
- jep
Kun kuitenkin kuuntelet juuri nyt musiikkia, mitä kuuntelet?
- Marie Serneholt - That's the way my heart goes
Onko hiihtäminen kivaa?
- joskus ehkä
Käytkö yksin shoppailemassa?
- mitää muuta tässä viimeaikoina harrastanutkaan
Kuka viimeksi puhui sinulle messengerissä?
- Essi
Syötkö jotain tällä hetkellä?
- en
MITÄS SITÄ ON TULLUT VEDETTYÄ(VEDELTYÄ)? :Dd
Milla sanoo:
GEISHAA
Hannele sanoo:
anteeks
Milla sanoo:
Shaa.
Hannele sanoo:
mut
total reps
:D
että geishaa siellä sitte vedelly?
:DD
oliko
ANTOISAA?
:D
Milla sanoo:
kyy