IRC-Galleria

Pikku paprikaLauantai 08.12.2007 01:37

Jessica putkahti maailmaan eräänä märkänä yönä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli pienituloinen ja he elivät loisteliaisuudessa. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä sorrettiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään marsut, niinpä mielipuuhaksi tuli tietosanakirjat.

Jessica kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin kovaksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä ruskeat silmät.
Piereskelystä huolimatta hän oli aika unelma. Lempiruokaansa makkarapizzaa hän sai työskennellen suolistajana.

Jessica ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan raveissa. Alkoholia hän juo ollessaan jo valmiiksi humalassa.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa oli lähellä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.