IRC-Galleria

Pissipäiväkirja X!Keskiviikko 22.10.2008 02:21

Tämä merkintä on enimmäkseen vuodatusta, eli varokaa :)

alkaa oikeesti pikkuhiljaa oleen nääääin lähellä että jokaselle lissulle jonka näkee kaupungilla tai missä vaan kävelevän vastaan, sanoa että ei hitto, tajuatko että sun kaikki rahas on sun päälläs vaatteina ja tikkurilan maalituotteina, että hankkisitko elämän plz thx?

tuo kuva sitten on tehty sitä varten, mitä erilaisia ulkoisia ominaisuuksia nykypäivän pissiksessä yleisesti esiintyy, nuo hiukset eivät aivan tulleet sellaisiksi kuin halusin :< (fucking MTV3 Helmi -.-)
eli lakan kovettamiksi ja näyttävät joltain rastojen ja kaislikon sekoitukselta, hyi.

Meikeistä sitten, voisitte OIKEESTI, siis ihan AIKUISTEN JA VANHUSTEN oikeesti vähentää tota valkosen kajaalin (vai mikskä sitä sanotaankaan) käyttöä, näyttää helvetin tyhmältä kun silmien ympärys näyttää siltä kuin olisi sniffattu kokaiinia kyynelkanaviin.

ja sitten ripsarista :DD voi herranjuukeli, ne on sellaisia möykkykökköjä mitä tuolla näkee että luulis silmien olevan kiinni 24/7 sen kaiken ripsarin painosta :D miettikää vähän oikeesti :D

(taino niin, millä sitä miettiä kun aivosolut kaikki väh. puolikuolleita kaikkien niiden kaikkien "iloisten" torikännien jälkeen.)

ja pakkeli,puuteri,meikkivoide, make your choice, sitä sii VOI toki käyttää, mutta pitääkö niin paljon että kun painaa sormella poskesta niin sormi uppoaa selaisen 1cm matkan kaiken sen mössön sisään.


ja sitten ei perkeeleeeee!


joo eiköhän siinä ollut jo tarpeeks xP

EDIT//

EI OLLUT! noista faking huulista piti sanoa, miksi ne pitää maalata sellaisiksi etteivät muusta ihosta erotu? MIKSI?!

PS. kannattaa vahtailla, pian PITÄIS tulla Pissispäiväkirja Nro 11 :)

apuaSunnuntai 19.10.2008 22:08

Jesperi sanoo (19:03):
voi vittu

Jesperi sanoo (19:03):
en muista onks toi limu jääkaapis mun

Jesperi sanoo (19:03):
nii en uskalla juoda sitä : DDD

BassBoost sanoo (19:04):
looolz
http://kuvaton.com/browse/9778/

vittu mitä pellejä löytyy

Taidan olla liian feimiLauantai 18.10.2008 23:53

ajelin mopol turuntietä, ja sellane 7 kappaletta vaahtosammuttimen kokoluokkaa olevia pikkuihmisiä alko moikkailee mulle innokkaasti :D

:)Torstai 09.10.2008 02:47

Yksikin pieni kohteliaisuus saattaa saada olosi tuntumaan upealta. Anna siis minulle kohteliaisuus, ihan mistä tahansa, vaikka siitä, että kengännauhani ovat söpöt. Laita tämä omaan journaliisi. Ja kun saat kommentteja, laita tämä entry muistiin, ja kun olet allapäin mene vain katsomaan tätä entryä ja se muistuttaa, kuinka upea oletkaan!

OmgiogiTiistai 30.09.2008 16:17

Voitin tänää leffalipun koulusta :DD

lol tylsaeae :DDTorstai 25.09.2008 10:37

SAAT KYSYÄ MINULTA YHDEN MINKÄ VAAN KYSYMYKSEN JA LUPAAN VASTATA REHELLISESTI !

Laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jos siis haluat tietää mitä muut haluavat sinulta kysyä.

JA IHA KUNNON KYSYMYKSII SIT!!

Keksikää mulle lempinimiKeskiviikko 24.09.2008 00:45

plz?

Kaisa sanoo (21:45):
jessulessu

jesperijösperi

jesu

jesba

jesseliini

---

laelTiistai 23.09.2008 23:49

PUOLESTA VAI VASTAAN...

01. Hyväksikäyttö: - vastaan
02. Itsemurha: - vastaan
03. Ihmisten tappaminen: - vastaan yleisesti, poikkeuksia voi olla.
04. Teinitupakointi: - vastaan
05. Rattijuopumus: - vastaan
06. Homo- ja lesbosuhteet: - whateva
07. Saippuasarjat: - vastaan
08. Kaukosuhteet: - puolesta, vaikkei ne mitään ruusuil tanssimist oo

KUINKA MONTA...

08. ...kertaa sydämesi on särkynyt? - ½
09. ...sydäntä olet särkenyt? - ainaki miljoona
10. ...ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? - On niit pari
11. ...kertaa olet niellyt heliumia? - pari
12. ...kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? - 8
13. ...arpea on kehossasi? - Vois laskee joskus, veikkaan lähemmäs 80
14. ...asiaa kadut menneisyydessäsi? - Jotain pikkujuttuja ois voinu jättää tekemättä
15. ...pakkomiellettä sinulla on? - Beatboxaus tai muunlainen ääntely :P
16. ...kertaa olet kadottanut rahojasi? - emmuista, en usein
17. ...kertaa olet ollut onnettomuudessa? - pari
HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

18. Nukkui sängyssäsi? - Mä
19. Näki sinun itkevän? - ei kukaa
20. Sai sinut itkemään? - mää ite
21. Vei sinut ostoksille? - Mä vähäniiku vein kaisan :)
22. Tarjosi sinulle leivoksen? - Sonja
23. Huusi sinulle? - Kaisa (läpäl) =)
24. Lähetti sinulle sähköpostia? - Vilkkaan Joona
25. Antoi sinulle poskisuudelman? - Kaisis
26. Lainasi jotain vaatekappalettasi? - Kaisa
27. Halasi sinua? - Kaisa

OLETKO KOSKAAN...

28. Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? - Juh
29. Oletko ollut julkisella paikalla yöpuvussa? - e :P
30. Pitänyt jonkun salaisuuden? - Jepss
31. Itkenyt elokuvan aikana? - joo
32. Suunnitellut murhaa? - E o
33. Ollut esiintymislavalla? - juuh
34. Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? - en tosiaa :DDD
35. Kokenut sydänsuruja? - nojaa
36. Suudellut ketään koskaan? - juu
37. Ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan? - en :DD
38. Valehdellut vanhemmillesi? - ehkä joku valkonen valhe =)
39. Jutellut ex-poika/tyttöystäväsi kanssa? - ei oo exii
40. Jutellut syvällisiä? - sillontällö =)
41. Kaivannut ketään? - Kaisaa kaipailen täs :(
42. Halannut ketään? - juuuu
43. Koskaan itkenyt tytön vuoksi? - öömm...ennn?
44. Koskaan itkenyt pojan vuoksi? - en
45. Koskaan ollut nyrkkitappelussa? - enpä oo

Omenat vai banaanit?: - BanzQ
Sininen vai punainen: - sininen
Kevät vai syksy?: - Syksy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: - emt
Minkä aterian söit viimeksi: - pottumuussia, pihvii ja miniporkkanoit
Lukio vai yliopisto?: - Yo
Oletko tylsistynyt?: - Välil
Minkä äänen kuulit viimeksi?: - Kaisan klassiset musat
Mistä haaveilet tällä hetkellä?: - Paremmasta kunnosta ja 70-300mm objektiivist
Missä kulkee pettämisen raja?: - emmie harrasta pettämist =)
Oletko herännyt ikinä "väärästä sängystä''?: - en :P
Mikä saa sinut raivostumaan?: - Pissikset ja tekopyhät ihmiset
Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika?: - Poika ja dydö =)
Mistä elämässäsi pidät vähiten?: - Huonosta peruskunnosta :/
Mistä elämässäsi pidät eniten?: - Että se hymyilee =)
Mistä elämässäsi tunnet suurinta kiitollisuutta? - Että oon saanu lojaaleja mukavia kavereita =)

MITEN..
miten pussataan?: - Sillee että roikutaan pää alaspäi ja nuollaan toisen sieraimia
miten syödään domino?: - pursekelemalla
miten avataan pullo?: - Botlouppeneril
miten pysäytetään bussi?: - Vitun isolla tiiliseinällä
miten syödään kiinalaista ruokaa?: - Korvan kautta

KUKA..

kuka on viimeaikoina satuttanut sinua henkisesti?: - Sun mutsis
kuka on viimeaikoina satuttanut sinua fyysisesti?: - Mää ite ku kaatusin
kuka on viimeaikoina tehnyt tyhmästi?: - bllet
kuka on viimeaikoina yllättänyt sinut?: - Kaisa ;O
kuka on viimeaikoina ollut sinulle erityisen mukava?: - Kaikki :)

MIKSI...

miksi olet olemassa?: - Ku isä käski
miksi teet tätä testiä?: - Erittäin tylsää
miksi taivas on sininen?: - Koska ruoho on jo varannu vihreen
miksi et ole ulkona?: - on pimeetä ja vätystää