IRC-Galleria

uus hupelinSunnuntai 17.01.2010 18:33

mjoopTorstai 14.01.2010 20:17

Tummenna, jos väite pitää paikkansa.
Kursivoi, jos se on vähän siinä ja siinä.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN (2009) AIKANA OLEN :
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMAALLA AION :
Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin. joooo o
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON :
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN :
Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun
Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut Summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut.
...onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain takamuksesta.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla.
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

nyt ei vittu :DDDKeskiviikko 06.01.2010 03:14

jjennasi

tsekatkaa kommentit tai jotai


kaveritki jo tappamas itteensä ton takia xDD EI VITUT SUOMI MITÄ VITTUA?!

05.01.2010 23:30 <nnnnnelli-> teen
05.01.2010 23:39 <nnnnnelli-> jassu anteeks ois ollu kiva nähä ja tällei <3 anteeks ! )=
05.01.2010 23:42 <nnnnnelli-> eieiei, mä teen
05.01.2010 23:47 <nnnnnelli-> hyvästi jassu ily <3


"****** sanoo (1:09):
on siis kuulemma koittanu itsaria, ja sit jessus sen kaveritki kirjottelee jo toisillee jotai hyvästei et tekee ny perässä"




Joku raja helvetti soikoo :D en mä ny itteeni tappais jos joku muu on ollu angst ja koittanu itsaria...huhhuh vittu -95 go go :DDD

2010Perjantai 01.01.2010 18:51

Vuoden 2010 ENSIMMÄINEN
Biisi:
- Kapasiteettiyksikkö - Kaikki Paremmin

Ihminen, jolle puhuit:
- joku tyttö mua halas ja toivotti uudetvuodet :D

Riemun aihe:
- Pääsee "alottaa alusta" :)

Ruoka:
- lämmitin ranskiksii himas

Juoma:
- kokis

Limppari:
- kokis

Ajatus:
- huoh

Ohjelma/elokuva:
- Kohta alan kattelee Housee

Pusu:
- ei o viä

Henkilö jolle lähetit tekstiviestin:
- en oo lähettäny :D

Henkilö, jolle soitit:
- Sannalle vissii

surun aihe:
- eip ole

henkilö, joka toivotti uutta vuotta:
- en tiiä kuka oli

GRAAAAH! :<Perjantai 01.01.2010 18:35

"Hei mikä sun nimi on?!"
"Jesse..."
"SÄ OOT SE NARWY!"
_______________________

"MORO NARWY"
_______________________

"Hei sähän oot se, sä oot se...se NARWY!"
_______________________

"NARWYYY HYVÄÄ UUTTAVUOTTA!"
_______________________



Tässä odotellessa että mutsi ja faijakin kutsuu täl nickil :DDD

[Ei aihetta]Torstai 31.12.2009 19:48

¡ǝןןıɾosıǝsɐןןısɐʞ ǝןןıʞıɐʞ ɐʇʇonʌɐʇʇnn ɐɐʌʎɥ

pitihän se arvataTorstai 31.12.2009 14:15

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Espoon+ampumavälikohtauksessa+useita+uhreja+ampuja+yhä+vapaana/1135251811875


ei tää vuotuinen perinne mihkään muuttunu

JEeTorstai 31.12.2009 02:42

PERUSJUTUT
Nimi: Jesse Juhani Hinkkuri
Pituus: 179
Kengännumero: 44-45
Hiustenväri: musta atm
Sisarukset: Jenni

VIIMEISIN
Kappale, jonka kuuntelit viimeksi?: Kotiteollisuus - Kaihola
Kappale, joka on juuttunut päähäsi?: Ömm.... :D
Henkilö, jolle soitit?: Torvisen Lauri
Henkilö, joka soitti sinulle?: vissiii....faija?
TV-ohjelma, jonka katsoit?: Simpsonit
Henkilö, jota ajattelit?: :)

MITÄ
Shampoota käytät: joku sunsilkki se on
Kenkiä käytät: Adidas superstar tai Nike Zoomit
Pelkäät: halvaantumista

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut?: 0
Kertaa sydämesi on särkynyt?: 0
Sydäntä olet särkenyt?: dunno
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: 6 ainakii
Arpea on kehossasi?: kymmeniä

AJATTELETKO OLEVASI
Soma?: :DDDSIISJUU! x)
Hauska?: joskusvissii, ainaki omasta mielestä :D
Rakastettava?: riippuu kenen mielestä
Huolehtiva?: juu
Suloinen?: en

SUOSIKKI
Juoma?: vesi
Karkki?: nyt ei osaa kertoo :o
Piirroselokuva?: hmmm....
Purukumi?: spearmint
Väri?: valkoinen
Viikonpäivä?: keskiviikko
Kahvila?: kukko
Maa?: Ranska tai britannia
Vuodenaika?: kesäääääää
Kauppa?: emmätiä :D
Aikakauslehti?: joku kameralehti tms

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI
Nukkui sängyssäsi?: Minä
Sai sinut itkemään?: enossaasannoo
Oli kanssasi elokuvissa? : Teemu
Lähetti sinulle sähköpostia?: Faija

OLETKO KOSKAAN
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä?: -
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: ömm. en vissii :D
Pitänyt jonkun salaisuuden?: juu
Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: e
Itkenyt elokuvan aikana?: joo :D
Ollut esiintymislavalla?: ju
Paljonko kello on?: 00:38
Omenat vai banaanit?: banaanit
Sininen vai punainen?: punainen
Kevät vai syksy?: kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: nukkumaan varmaa
Minkä aterian söit viimeksi?: karjalanpiirraggaa
Minkä äänen kuulit viimeksi?: musiikkia

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: en
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: en usko, saa nähä :D
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: lojaalius
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: ruoka

MUUTA TIETOA
Mitä kieltä osaat?: suomi ja enkku
Makuuhuoneestasi?: sänky, more questions? :D
Lempiasento?: nukkuminen
Lempinimiä?: ???
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: Ihan ikäseni
Onko sinulla lemmikkejä?: kissa joo
Mikä saa sinut onnelliseksi?: onnistuminen

OLETKO KOSKAAN
Ajatellut, että kuolet?: on ollu muutamaki near deathic experience :D
Halunnut karata?: joskus kai D