IRC-Galleria

Johtaja_Jurmu

Johtaja_Jurmu

Huikeaa hiihtotalven juhlaa <3

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

paskapäähallitusKeskiviikko 10.01.2018 16:26

"Kansanedustajat joutuvat käsittelemään aloitteen sopeutumiseläkkeen poistosta – 50 000 allekirjoitusta kasassa"

Alkaa hallituksesta kuulumaan taas tuttua mussutusta: "no kun se on vaikea toteuttaa..." Eipä ole vaikea toteuttaa perustuslain vastaista ja miljardeja maksavaa byrokratiaa ja köyhyyttä lisäävää "aktiivimallia". Huomaa heittomerkit. Sillä minkään aktivoinnin kanssa kyseisellä mallilla ei ole mitään tekemistä, se rankaisee työttömiä, mikäli työnantaja ei allekirjoita työsopimusta.

Kyllä niitä loisia loisii edelleen sopeutumiseläkkeellä. TUET POIS! Saavutetuista eduista tulee olla valmis tinkimään, näin saarnaa hallitus!!

---> Linkki uutiseen <---

1-03746151-1.jpg

Empatiakyvytön vajakki?Tiistai 09.01.2018 22:32

Seuraavaksi vammaiset ja vanhukset?

_medium.jpg

Panee kuriin? Kurillako niitä työpaikkoja syntyy? Sitten on kyllä väärä osoite, työttömät eivät päätä saavatko työsopimuksen vai eivät. Ettei nyt olisi niin, että suomeen on pesiytynyt EK-oikeistolainen korruptioukkojen kööri, joilla ei ole mitään muuta annettavaa kuin korruptio ja propaganda.

Täysi narsistihan tuo on, ja siitä e alkuisesta sanasta ei voida edes puhua.

buhahaTiistai 09.01.2018 20:44

Pahaa tekee kattoa kun telkkarissa mummeli noin helposti uskoo näitten huhtahullujen, sipilöitten ja pipilöitten propagandajorinat.

Senpä takia meillä onkin tällainen hallitus kuin on.

Hiihtokausi jatkuu!Tiistai 09.01.2018 11:38

Käytiin välillä rautatien ladullakin pikin kans. Pikkunätti 11,2km lenkki -17c kelissä, ei aiheuttanut toimenpiteitä, vaikka etutassua kääntöpaikalla vähän nostelikin 🦊

Käytiin välillä rautatien ladullakin pikin kans. Pikkunätti 11,2km lenkki -17c kelissä <3

Käytiin välillä rautatien ladullakin pikin kans. Pikkunätti 11,2km lenkki -17c kelissä <3
Saijan ladulla 8.1.2018 huikeaa talven juhlaa, kaamos on ohi, mollukka paistaa ja kuu paistaa ja komia pikkupakannen -18c!

Ihan parhautta, nyt lähestytään taas niitä "hekumaanisia kelejä"^^

Saijan ladulla tykkykuutamotalven huikeaa juhlaa -15c 8.1.2018 <3 https://jonijurmu.kuvat.fi/kuvat/Winter+-+Talvi/

Saijan ladulla tykkykuutamotalven huikeaa juhlaa -15c 8.1.2018 <3 https://jonijurmu.kuvat.fi/kuvat/Winter+-+Talvi/

Saijan ladulla tykkykuutamotalven huikeaa juhlaa -15c 8.1.2018 <3 https://jonijurmu.kuvat.fi/kuvat/Samoilu+ja+urheilu/

Saijan ladulla tykkykuutamotalven huikeaa juhlaa -15c 8.1.2018 <3 https://jonijurmu.kuvat.fi/kuvat/Samoilu+ja+urheilu/

Saijan ladulla 8.1.2018 huikeaa talven juhlaa, kaamos on ohi, mollukka paistaa ja kuu paistaa ja -18c! https://jonijurmu.kuvat.fi/kuvat/Winter+-+Talvi

paskapäähallitusSunnuntai 07.01.2018 19:10

"Jo neljä vuotta sitten päätettiin palata luokkayhteiskuntaan, ja nyt niitä päätöksiä toteutetaan askel askeleelta."

---> BLOGIIN <---

pena.jpg

Lumitilanne 7.1.2018Sunnuntai 07.01.2018 14:28

Paljonkohan tuossa kuusessa on jännitettä 🤔 Lumimittari on vähintäänkin vaaravyöhykkeellä. Lumitilanne 7.1.2018:

- Taivalvaara 76cm
- Suoperä 73cm
- Saijan latu, Peräsuo 59cm

Lumitilanne 7.1.2018: - Taivalvaara 76cm - Suoperä 73cm - Saijan latu 59cm

Hiihtokausi jatkuu!Sunnuntai 07.01.2018 11:56

Saijan erämaaladun huikeissa tammikuun tykkymaisemissa 7.1.2018! ⛷️