IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

jippiaijeeTiistai 30.09.2008 18:20

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja
kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli
yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Lauantai 20.09.2008 16:32

"Nyt lenti joku lepakkomies mun silmää"

SerkkuRakas<3Perjantai 19.09.2008 13:46

Jonnakas sanoo:
bääbää
Maria sanoo:
ammmmmmmmmmuuuuuuuuuuuuuuuuu
Jonnakas sanoo:
MIAAAU!
Maria sanoo:
vuh vuh'
Jonnakas sanoo:
kroaaaak!
Maria sanoo:
kvaak kvaak
Jonnakas sanoo:
iihhahhaaa
Maria sanoo:
öri öri
Jonnakas sanoo:
mikä eläin pitää tollasta ääntä
Maria sanoo:
sinä perjantai iltana


<3

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 22:37

"En mää puhu kauaa!"
"Ei puhu tää pappakaan!"

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 01:45

"Missä sää oot?"
"Tarvaalassa."
"Mitä sää sielä lauantaina teet?"
"Onks nyt lauantai?"
"On."
"No sit mä oon kotona."

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.09.2008 19:35

Varo sinkoilevia lantakokkareita!

Tiu silppur.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.09.2008 19:34

"Ai vittu Mette toi sattu, painu vittuu." -Salla<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.08.2008 22:27

antti sanoo (19:24):
joo mutta ollaan (sukupuoli)yhteydessä ja katsotaan millo tuun ulos mutta nyt myö katotaa lehva

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.08.2008 21:22

"Pistät viiden minuutin välein muistutuksen että älä anna sille. Tai no, pistä kahen minuutin välein koska viidessä minuutissa se on voinu jo laueta."

[Ei aihetta]Lauantai 23.08.2008 19:08

"Onks sulla vielä paha olo?"
"Tiu."