IRC-Galleria

Jonsku83

Jonsku83

Nolojen ilmeiden nainen;D

NIKSIPIRKKAKeskiviikko 28.03.2007 21:17

>Sähkökiukaalle heitetty vesi valuu turhan nopeasti kivien välistä pois ja löylyn
>määrä vähenee. Mutta jos lisäät löylyveden joukkoon pari tusinaa käytettyjä
>sukkahousuja on tuloksena
>pitkät ja pontevat löylyt.
>
>Aloittelevan jääkiekkoilijan on vaikea luistella ja kuljettaa kiekkoa samaan
>aikaan. Mutta jos pujotat sekä kiekon, että mailan samoihin sukkahousuihin,
>pelaaminen helpottuu huomattavasti.
>
>Tee saksennirkolla reikä sukkahousujen molempiin kärkiosiin. Laita sitten sormi
>toiseen reikään ja kynä toiseen. Näin sinulla on kätevä harppi. Ps. Mitä isommat
>housut, sitä isompi ympyrä.
>
>Usein on vaikea muistaa mille videokasetille mitäkin on nauhoittanut. Pujota
>sukkahousuihin ne kasetit, joihin et ole nauhoittanut "Päivän lööppiä" ja jätä
>ne sukkahousuitta, joihin olet jo ohjelman nauhoittanut. Näin nauhat eivät mene
>sekaisin.
>
>Nykyaikaisten pankkisalien räikeänkirkkaat valot aiheuttavat iho-ongelmia
>herkkähipiäisille. Siksi kannattaakin vetäistä pankin ulkopuolella sukkahousut
>päähän ja rynnätä nopeasti sisään toimittamaan asiansa.
>
>Mene keväällä puutarhaasi ja pujota pieni omenanalku sukkahousuihin irrottamatta
>sitä puusta. Anna omenan kasvaa kesän ajan ja poimi se syksyllä puusta. Näin
>saat ystäväsi hämmästelemään, miten ihmeessä se (omena) on sinne
>(sukkahousuihin) saatu.
>
>Vanhat, väljät bensakäyttöiset ruohonleikkurit sauhuttavat usein paljon. Tunge
>palloksi puserretut sukkahousut leikkurin pakoputkeen. Sauhu ei siitä vähene,
>mutta pääset eroon vanhoista sukkahousuista.
>
>Irtileikatusta sukkahousun kärkiosasta saat kätevän kuonokopan erittäin
>heikkoleukaiselle koiralle.
>
>Uuden auton lamput häikäisevät helposti. Voit välttää tämän sullomalla
>etulyhtyjen umpiot täyteen sukkahousuja. Näin valot himmenevät huomattavasti ja
>vastaantulevat autot ovat kiitollisia.
>
>Hammaslangalla on paha tapa katketa ja juuttua hampaiden väliin. Kääri
>sukkahousut rullalle ja pujota ne sieraimeesi - kyllä siinä hammaslankavaivat
>unohtuvat!
>
>Monet joutuvat talven tultua hiekoittamaan pihapolkunsa yhä uudelleen ja
>uudelleen. Ja hiekkaa kuluu. Parempi tapa on kaataa puoli kiloa hiekkaa
>sukkahousuihin ja levittää ne polulle. Kevään
>tullen voit kerätä sukkahousut ja hiekat talteen ja käyttää ne syksyllä
>uudelleen.
>
>Syö joka aterian jälkeen sukkahousut. Näin saat (ulostustasi tarkkailemalla)
>selville, kuinka
>kauan kunkin ruoan sulatus kestää.
>
>Tuulikellot ovat kivoja, mutta niiden melu voi käydä hermoille. Täytä 4-5
>sukkahousun kärkiosat
>makkarankuorilla, niputa ne yhteen ja ripusta terassin katosta roikkumaan.
>Siinäpä näppärä,
>mutta äänetön tuulikello.
>
>Vanhoista puhelinluetteloista saat kätevästi osoitekirjoja. Viivaa vain yli
>kaikkien
>tuntemattomien nimet.
>
>Kun luet kirjaa, revi lukemasi sivut irti. Näin säästät, koska sinun ei tarvitse
>ostaa kirjanmerkkiä.
>Irtonaisia sivuja voit käyttää ostoslistoina.
>
>Ei kannata ostaa kännykkää vain siksi, että muillakin on. Voit hämätä toisia
>luulemaan, että sinulla on kännykkä pitämällä autoa ajaessasi kädessäsi vanhaa
>TV:n kaukosäädintä ja
>ajelemalla välillä holtittomasti kaistalta toiselle.
>
>Poraa reikä jääkaappisi oveen. Näin voit aina varmistua siitä, että valosammuu
>sulkiessasi oven.
>
>Vältä pysäköintisakkoja ruuvaamalla autosi rekisterikilvet irti ja ottamalla ne
>mukaasi aina, kun pysäköit autosi.
>
>Lisää mattojesi käyttöikää rullaamalla ne ja säilyttämällä niitä autotallissa.
>
>Pysäköintisakkoja voit vältellä myös irrottamalla tuulilasinpyyhkimet varsineen
>kun pysäköit autosi.
>
>Ota roskiksesi mukaan supermarkettiin, niin voit roskista päätellä, mitkä asiat
>sinulta ovat lopussa.
>
>Säästät vesikuluissa välttämällä peseytymistä vedessä. Kääri sen sijaan itsesi
>ilmastointiteippiin. Lika lähtee irti irrottaessasi teippiä.
>
>Hiusgeeli on kallista. Käytä sen sijaan marmeladia. Kesällä kannattaa varoa
>mehiläisiä.
>
>Säästä laastariasi. Sen sijaan, että vahingossa viiltäisit sormeesi ruokaa
>laittaessasi, pyydä jotakuta toista pitämään vihanneksista kiinni, kun sinä
>leikkaat.
>
>Uimahallissa käyminen maksaa. Sen sijaan voit matkia uimahallissa käyntiä
>täyttämällä kylpyammeesi kylmällä vedellä, kaatamalla siihen klooria ja
>virtsaamalla siihen ennen, kuin menet veteen.
>
>Kuse uunipellille ja laita se pakastimeen. Jäätynyt kusilevy on helppo ja nopea
>sujauttaa vittumaisen naapurin postiluukusta.

Kane: Can You Handle MeTiistai 27.03.2007 21:03

There's something about your smile
There's something about the way you make me feel
Keeps me holding on
It brings me back, you know the game to play
Back into your flame
Back towards the point of no return
To see your face again

To point it out as no one else apart from you
can drugging me with all the things you do
But you already know that I want you
But you already know that I need you

So hear me, feel me
Oh can you handle me baby
Can you handle me baby
Love me, heal me
But don't turn me down no
Don't turn me down no
Don't you want me

So it's not that I don't care, oh no
It's not that I don't give a damn no no no
And I don't think it's fair hey

To point it out as no one else apart from you
can drugging me with all the things you do
But you already know that I want you
But you already know that I need you

So hear me, feel me
Oh can you handle me baby
Can you handle me baby
Love me, heal me
But don't turn me down no
Don't turn me down no
Don't you want me

For I sometimes trust you
Oh can you handle me baby
Can you handle me baby
Love you always
Don't turn me down no, don't turn me down
Don't u want me

So hear me, feel me
Oh can you handle me baby
Can you handle me baby
Love me, heal me
But don't turn me down no
Don't turn me down no
Don't you want me

For I sometimes trust you
Oh can you handle me baby

Can you handle me baby
Love you always
Don't turn me down baby
Don't turn me down baby


[Ei aihetta]Tiistai 27.03.2007 16:45


Olen:
[ ] Nirso.
[ ] Julma.
[x] Ystävällinen.
[x] Avulias.
[ ] Pelottava.
[ ] Hirvittävä.
[x] Nautiskelija.
[x ] Hassu.
[x] Tyhmä.
[ ] Liikunnallinen.
[ ] Ruskettunut.
[ ] Blondi.
[ ] Vitsinkertoja.
[ ] Rasisti.
[ ] Kaunis.
[ ] Addikti.
[ ] Alkoholisti.
[ ] Materialisti.
[x] kaveri.
[ ] Vihamielinen.
[x] Pitkä.
[x] Ainutlaatuinen.
[ ] Yksinäinen.
[x] Turhamainen.
[ ] Yksinkertainen.
[x] Hyvä kokkaamaan.
[ ] Perfektionisti.
[x] Negatiivinen.
[x] Positiivinen.
[x Helppo suuttumaan.
[x Pitkävihainen.
[x Rohkea.
[ ] Sairas.
[x] Avoin kaikelle.
[ ] Äiti.
[x] Serkku.
[x] Elossa.

Olen käynyt:

[x] Ruotsi.
[ ] Norja.
[ ] Venäjä.
[x] Viro.
[ ] Saksa.
[ ] Itävalta.
[ ] Bulgaria.
[ ] Kreikka.
[ ] Turkki.
[ ] Tunisia.
[ ] Espanja.
[ ] Ranska.
[ ] Yhdysvallat.
[ ] Thaimaa.
[ ] Marokko.
[ ] Chile.
[ ] Brasilia.
[ ] Tanska.
[ ] Japani.
[ ] Kiina.
[ ] Italia.
[ ] Saudi-Arabia.
[ ] Kanada.


Näistä pidän:

[x] Porkkanalaatikko.
[x] Lanttulaatikko.
[x] Perunalaatikko.
[x] Makaronilaatikko.
[x] Lasagne.
[x] Pasta.
[x] Hunajakana.
[x] Currykana.
[x] Tonnikalasalaatti.
[x] salattii
[x] kana
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[x] Appelsiini.
[x]Mandariini.
[x] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[x] Lakut.
[x] Salmiakki.
[x] Tikkari.
[ ] Vaahtokarkki.
[x] Joulukinkku.
[x] Kinkku leivän päällä.
[x] Salami.
[ x] HK sininen.
[x] Perunasalaatti.
[x] Italiansalaatti.
[x] Marinoidut grillipihvit.
[x] Pippuripihvi.
[x] Hampurilaiset.
[x] Ranskan perunat.
[x] Lehtipihvi.
[x] Pitsat.
[x] Ananas.
[x ] Persikka.
[x] Purkka.
[ x] Mysli.
[x] Murot.
[x] suklaamurot
[x ] Pinaattiletut.
[ x] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x ]Ruisleipä.
[ x] Maksalaatikko.
[x] Jauhelihakastike.
[x] Peruna.
[x] Sipsit.
[x] Juusto.
[x] Tacot.
[x] Tortillat.
[x ] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuusi.
[x] Keksit/piparit.
[x] Kebab.
[x ] Katkaravut.
[x ] Kala


OLEN.

(x) Laulanut suuren yleisön edessä.
(x ) Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
( ) Ollut kotiarestissa.
( ) Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( ) Kokeillut huumeita.
(x) Lyönyt lähimmäistäsi.
(x) Laittanut nettiin kuvia.
( ) Levittänyt keksittyjä juoruja.
(x) ollut jälki-istunnossa.
() Karannut kotoa.
(x) Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
(x) ...ja antanut sille nimen.
(x) Harrastanut partiota
( ) Käynyt laulutunneilla.
( ) Ollut kuorossa.
(x) Lintsannut koulusta.
( ) Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x) Nolannut itsesi.
(x) Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
( ) Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x) Ollut Laivalla.
(x) ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
( ) Rikkonut ikkunan.
( ) Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x) Leikkinyt poneilla.
( )Ollut Spice Girls-fani.
(x ) Ollut Backstreetboys-fani.
( ) Omistanut Baby Bornin.
(x) Ollut rakastunut.
(x) Ollut todella vihainen.
(x) Ollut sienessä.
(x) Ollut marjassa.
( ) Syönyt homeista ruokaa.
( ) Nukahtanut elokuviin.
( ) Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x) Pelleillyt toisen kustannuksella.
( ) Ollut ihastunut opettajaani.
(x) Ollut hautajaisissa.
( ) Ollut morsiusneitona.
( ) Saanut lapsen.
(x) Hoitanut lapsia.
(x)Vaihtanut vauvalle vaipan.
( ) Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
( ) Käynyt Hailuodossa.
( ) Asunut Raumalla.
( ) Muuttanut eri paikkakunnalle.
( ) Luokan paras oppilas.
( ) Luokan huonoin oppilas.
( ) Ollut luokan lyhyin.
( ) Luokan pisin
(x ) Opettajan silmätikku.
( ) Perheen nuorin.
( ) Perheen vanhin. Lapsista :D
(x) Pikkusisko tai isosisko/veli
( ) Lastenkodissa.
(x) Tylsistynyt.
(x) Huumorintajuinen.
(x) Sekopää.
(x) Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
(x) Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x) Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
( ) Fanittanut smurffeja.
(x )Ollut auto-onnettomuudessa.
( ) Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
(x) Meinannut tukehtua.
( ) Meinannut hukkua.
(x)Pyörtynyt.
( ) Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
(x)Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
(x)..ja päässyt myös sisään.
(x) Käynyt virpomassa.
( ) Käynyt Oopperassa.
( ) Esiintynyt Evankeliumissa.
( ) Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
( ) Ollut putkassa.
(x ) Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
( ) Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
(x) Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
(x) Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
( ) Auttanut vanhuksen tien yli.
( ) Nukkunut yli 24h putkeen.
( ) Asunut Lappeenrannassa.
(x) Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( ) Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
(x) Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
(x ) Velkaa yli 30e.
( ) Hävennyt omaa musiikkimakua.
(x ) Puhunut unissaan salaisuuksia.
( ) Pettänyt parhaan kaverin.
( ) Eksynyt metsään.
( ) Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( ) Mennyt väärään junaan.
(x) Käynyt Linnanmäellä.
(x) Käynyt Tykkimäellä.
(x) Käynyt Särkänniemessä.
( ) Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
(x) Seurannut 24-sarjaa.
( x) Täydellisiä Naisia.
(x ) Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
( ) Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
( ) Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
(x) Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
( ) Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
(x) Saanut 4 kokeesta.
(x) Saanut 10 kokeesta.
(x) Värjännyt hiukset.
( ) Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
( ) Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
( ) Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( ) Syönyt muurahaisia.
( ) Syönyt matoja.
(x) Tuntenut että joku seuraa minua.
(x) Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

OLET:

(x) tyttö
( ) poika
( ) 9-11
( ) 12-18
(x ) vanhempi
( ) ruskeahiuksinen
( ) vaaleahiuksinen
( ) mustahiuksinen
( x)joku muu
( ) lyhyt
(x ) pitkä
( ) joku muu
(x) iloinen
( ) laiska
(x) väsynyt
(x) huumorintajunen
( x) vaatimaton

KUUNTELET:
(x) musiikkia
( ) Madonnaa
( ) Tiktakkia
( ) Smakkia
( ) Rasmusta
( ) Himiä
( ) Slipknotia
( ) U2:sta
( ) Antti Tuiskua.
(x) jotain muuta

Katsot...
( ) Lostia
(x)Salkkareita
(x ) Täydellisiä naisia
(x ) 24:sta
( ) Will& Gracea
( ) Kotikatua
( ) Innoa
(x ) Olet mitä syöt
( ) Siskoni on noitaa
(x) Jotain muuta
(x) Käenpesää
( ) Shipsoneita

Pidät...
(x) Musiikista
(x ) Koulusta
(x) Kavereista
(x) Ystävistä
( ) Lostista
( )Tietokonepeleistä
(x) Pimeästä
(x)Valoisasta
(x) Sisustamisesta
( ) Sotkemisesta
(x)Siisteydestä
(x) Herkuttelemisesta
(x ) Hunajasta
(x) Nauramisesta
(x) Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(x) Autoilusta
(x ) Radiosta
( ) Kauhusta
(x) Komediasta
(x) Draamasta
( ) Scifistä
(x ) Perheestä
(x) Sukulaisista
(x) Auringosta
(x) Uimisesta
( ) Makkarasta
(x) Ranskalaisista
( ) Nakeista
(x ) Kalasta
(x) Laulamisesta
( ) Miekkailusta
(x) Kävelemisestä
(x) Ulkoilusta
( ) Lautailusta
( ) Laskettelusta
(x ) Lenkkeilystä
( ) Japanista
( ) animesta
( ) Mangasta

Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat
[x] Yli olkapäiden
[ ] Melkein olkapäille
[ ]Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[x]vaaleita raitoja
[ ] Ruskeat
[ ] Mustat (alta)
[ ] Vaaleat
[ ] Violetit
[x ] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[ ] Suorat (oiski)
[ ] Luonnonkiharat
[x] Taipuisat

Omistan lävistyksistä...

[x] Korvakorun
[ ] Kulmakorun
[x ] Huulikorun
[ ] Kielikorun
[x ] Nenäkorun
[ ] Napakorun
[ ] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun
[ ] Niebuhrin
[ ] Venytyksen
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[ ]Jonkin muun



Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[ ] Kyllä
[x] En

Vaatteideni yleisin väritys on...
[ ] Musta
[ ] Vihreä
[] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[ ]Punainen
[ ] Harmaa
[ ] Ruskea/beige
[x] jokin muu

Pidän mieluiten ylläni...
[x ]T-paitaa
[ ] Hihatonta paitaa
[ ]toppia
[ ] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[ ] Verkkareita
[x ] Sammareita
[ ] Pitkiä hameita
[ ] Polvipituisia hameita
[ ] Minihameita
[ ] Raitasukkia
[ ] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x ] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja
[ ]Svetareita
[ ] Huppareita
[x] Villatakkeja

Lempi kenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[x] Tennarit
[ ] Blendit
[ ] Ballerinat
[ ] Skeittarit
[ ] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[ ] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[x ] Sandaalit

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[x ] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ] Niittivöitä
[x] Kangasvöitä
[x] Sormuksia
[x] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[ ] Huiveja
[ ] Hakaneuloja

Meikkaan
[x] Kyllä
[ ] en

Musa makuani ja vaatteitani kuvaisi parhaiten sana...
[ ] Tavis
[ ] Pissis
[ ] Gootti
[ ] Hevari
[ ] Nykyajan hippi
[ ] Punkkari
[ ] Rokkari
[ ] Erikoinen
[ ] Metallisti
[x] Joku muu

[Ei aihetta]Tiistai 27.03.2007 16:29

MIKSI:
Miksi olit viimeksi surullinen?: kun oli sanomisia rakkaan ihmisen kanssa
Miksi olet olemassa?: koska en ole olematon
Miksi teet tätä testiä?: ei ole muutakaan tekemistä
Miksi taivas on sininen?: koska yläkerran ukkeli on luonut taivaan siniseksi
Miksi et ole ulkona?: en ole jaksanut lähteä ulos

MILLOIN:
Milloin viimeksi nauroit?: äsken
Milloin olit viimeksi autossa?: eilen
Milloin olet viimeksi syönyt leipää?: eilen päivällä
Milloin olet viimeksi opiskellut?: opiskelen tälläkin hetkellä
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää?: kauhuleffojen jälkeen

ONKO:
Onko sinulla mp3?: ei
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei koske perheenjäseniä)?: hmm... ei kai
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa?: ei
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä?: voipi ollakin
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan?: on

OLISIKO:
Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä?: en usko
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta?: ei varmanakaan. Kyllä se rakkaus on elämän suola
Olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta?: ei
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän?: ei
Olisiko maailma parempi ilman sotia?: tottakai

OLETKO:
Oletko tanssinut koko yön?: joskus
Oletko pyöräillyt sateessa?: kyllä
Oletko valehdellut vanhemmillesi?: myönnän
Ollut niin humalassa, ettet oikeasti muista eilisestä mitään: juuuh..

SINÄ:
Monta kirjainta on nimessäsi?: 5
Oletko allerginen jollekin?: en
Kuinka pitkä olet?: 170cm
Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto?: ihan hyvä

ULKONÄKÖ:
Kuvaile hiuksiasi?: pitkät ja punaiset
Silmiesi väri?: vihreät
Käytätkö silmälaseja/piilolinssejä?: en tarvitse ainakaan vielä
Pukeudutko jonkun tietyn tyylin mukaan?: oman tyylin
Koska ostit vaatteita?: eilen ostin uuden takin
Käytätkö korkokenkiä?: en
Onko pukeutumistasi koskaan haukuttu?: ehkä joskus
Käytätkö talvella pipoa?: juu
Minkä väristä kaulahuivia käytät?: turkoosia
Kuinka monta kenkäparia sinulla on?: alta 20

YSTÄVÄT:
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?: muutama ystävä. kavereita/tuttuja on paljon.
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus?: on
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa?: harvemmin
Kauan olet tuntenut "vanhimman" kaverisi/ystäväsi?: 15 vuotta
Mitä teet kavereidesi/ystäviesi kanssa?: käydään baarissa ja kahvilla. Juoruillaan.
Onko sinulla parasta ystävää?: on
Mitä arvostat ystävässä?: rehellisyyttä ja luotettavuutta
Pystytkö puhumaan kavereillesi/ystävillesi kaikesta?: YSTÄVILLENI pystyn.
Missä olet tutustunut kavereihisi/ystäviisi?: enimmäkseen kouluissa

ENSIMMÄISET
Ensimmäinen lävistys/tatuointi: korvikset
Ensimmäinen luottokortti: ei oo eikä tuu
Ensimmäinen vihollinen: ?

VIIMEISIMMÄT
Viimeisin pitkä automatka: turkuun ajettiin jokunen aika sitte
Viimeisin lukemasi kirjaston kirja: en muista. Koulukirjoja tulee kuitenkin enimmäkseen luettua
Viimeisin nähty elokuva: 8MM2
Viimeisin syöty ruoka: banaani.
Viimeisin puhelu: eilen äidilleni
Viimeisin soitettu CD: olisikohan ollut depeche moden: playing the angel
Viimeisin ärsytys: tänää ei olisi millään jaksanut nousta sängystä
Viimeisin juotu juoma: vesi
Viimeisin vierailtu nettisivu: tämä galleria

SEKALAISIA
Kärsitkö matkapahoinvoinnista?: en
Oletko terveysintoilija?: en
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?: erittäin hyvin
Pidätkö ukkosmyrskyistä?: kyllä
Tämänhetkinen hiustesi väri?: oranssin punertavat päältä ja violetit alta
Syntymäpaikka?: kotka

LEMPI-
Numero: 24
Väri: sininen, turkoosi
Päivä: perjantai
Kuukausi: heinäkuu
Laulu: monia
Vuodenaika: kesä
Juoma: vesi

VIIMEISEN PÄIVÄN AIKANA, OLETKO...
Ostanut jotain?: olen
Ollut sairas?: en
Käynyt elokuvissa?: en
Kirjoittanut oikean kirjeen?: en
Puhunut vakavia?: joo
Ikävöinyt jotakuta? joo


[Ei aihetta]Tiistai 27.03.2007 16:14

[x] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[ ] Ollut blondi (Oranssi :))
[x] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x] Saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[x] Ratsastanut
[ ] Viillellyt
[ x] Lävistellyt
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[x ] Tehnyt rikoksen
[x] Paiskonut tavaroita
[x] Kuunnellut Himiä (Silloin ekanlevyn aikoihin)
[x] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[x] Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[ ] Nukkunut tunnilla
[x] Rakastunut poikaan
[ ] Kuunnellut Antti Tuiskua
[x] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[ ] Tilannut tuotteita netistä
[x ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[ ] Kuunnellut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[ ] Saanut turpiinsa
[x] Soittanut kitaraa
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[x ] Lyönyt vetoa
[ ] Poseeranut alasti
[x ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[ ] Pelannut Harry Potteria
[x] Vittuillut vanhemmille
[x ] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[ ] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[x] Juossut alasti ulkona
[x] Käynyt avannossa
[x] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskannu housuihin yli 10v.
[ ] Pudonnut hevosen selästä
[ ] Omistanut hämähäkin
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiansa
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[ ] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[x] Seurustellut yli 20-vuotiaan kanssa
[ ] Karannut kotoa
[x] Flirttaillut pojan kanssa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[x] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
[x] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
[x] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[ ] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[x] Tekstannut mtv3 chattiin
[x] Itkenyt uneen
[ ] Ratsastanut aasilla
[ ] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[ ] Katkaissut luita
[ ] Lukenut siskon/veljen viestit
[ ] Ostanut huumeita
[x] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta
[x] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[ ] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[x] Harrastanut tanssia
[x] Ollut vesirokossa
[ ] Perustanut bändin
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[x] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Tanssinut napatanssia
[ ] Käyttänyt narubikineitä
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[ ] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[ ] Laskenut pulkalla katolta
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Nähnyt kaupassa julkkiksen
[x] Ollut puolukassa
[ ] Liftannut
[x] Käynyt navetassa
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Tykännyt The Rasmuksesta (Silloin se oli ihan vain Rasmus)
[x] Täyttänyt 14 vuotta

[Ei aihetta]Tiistai 27.03.2007 16:09

Jos olisit rikos, mikä seuraavista olisit
[ ] irtolaisuus
[ ] tappo
[ ] näpistely
[ ] talousrikos
[x ] liikennerikos
[ ] itsensä paljastaminen

Jos voisit matkata ajassa, mitä seuraavista tapahtumista haluaisit olla todistamassa
[x ] suomen mm-lätkävoittoa vuonna 95
[ ] kun omena putosi newtonin päähän
[ ] kun mooses halkoi punaisen meren
[ ] elviksen ensimmäistä livekonserttia
[ ] omaa syntymääsi
[ ] seuraavaa jalkapallon mm-finaalia

Jos sinun pitäisi valita tapa, jolla juhlit vuodenvaihdetta, mikä seuraavista se olisi
[ ] nukkuminen klo 21
[ ] tähtitaivaan ihailu yksin
[x ] iloinen perhejuhla
[ ] balettiesitys ja cocktailtilaisuus
[ ] rankka juhliminen ja sammuminen klo 23.59
[ ] tietokoneen seuraaminen uusia viruksia odotellessa

Jos voisit valita lapsellesi yhden seuraavista olemuksista, mikä se olisi
[ ] luonnollinen liikkumishalu
[ ] huumorintaju
[x] rehellisyys
[ ] ylivoimainen älykkyys
[ ] bisnestaidot
[ ] palava halu tukea vanhempiaan taloudellisesti

Jos olisit ruumiinosa, mikä olisit
[ ] kasvot
[ ] takamus
[ ] maha
[x ] käsi
[ ] aivot
[ ] suu

Jos ajaisit naapurin kissan yli, mitä seuraavista tekisit
[ ] hautaisit kissan ja olisit hiljaa
[x ] tunnustaisit
[ ] ostaisit samanlaisen
[ ] jättäisit sen tielle ja jatkaisit matkaa
[ ] syyttäisit naapuria kissan päästämisestä tielle
[ ] ajaisit toistamiseen sen päältä
[ ] syyttäisit jotakuta muuta

Jos todistaisit pahoinpitelyä miten toimisit
[x ] löisit pahoinpitelijän maahan
[ ] jatkaisit matkaasi
[ ] leikkisit poliisia
[x ] auttaisit uhria
[ ] kirkuisit hysteerisesti
[ ] ottaisit valokuvan ja myisit medialle

Jos voisit ratkaista mysteerin, minkä ratkaisisit
[x] kuka murhasi JFK:n
[ ] miten voisi pysyä ikuisesti nuorena
[ ] onko avaruudessa elämää
[x ] miten löydetään lääke AIDS:iin
[ ] miksi maksat enemmän veroa, kuin donald trump
[ ] mitä tapahtuu kuoleman jälkeen

[Ei aihetta]Maanantai 26.03.2007 16:51

1.Mikä väri kuvaa luonnettasi?
- Riippuu päivästä. Mut tällä hetkellä sininen voisi olla aika osuva väri.

2. Jos katse voisi tappaa, monta ihmistä olisit tappanut?
- Monta...

3. Kenelle kuuluisi titteli "Vuoden 2007 ärsyttävin julkkis"?
- Hmm. On monia ärsyttäviä julkkiksia, mut ehkäpä Marika Fingeroos saisi tuon palkinnon.

4. Oletko uskovainen?
- Tarvittaessa

5. Kun alat pesemään hampaita, pesetkö ensin ylä- vai alahampaat?
- Ylähampaat

6. Näitkö unta viime yönä?
- En ainakaan muista

7. Missä sait ensisuudelmasi?
- Kääks. Siitä on jo niin paljo aikaa, etten muista niin pitkälle.

8. Onko teillä mökkiä?
- Noup

9. Kuka soittaa sinulle puhelimella eniten?
- Ehkä oma rakas äitini

10. Haluaisitko olla täydellinen?
- En.

11. Haluaisitko olla rikas?
- Ainakin rikkaampi, kuin mitä nyt olen

12. Tykkäätkö lyhyistä, keskikokoisista vai pitkistä gallupeista?
- Kaikki käy

13. Mitä lehtiä tilaatte?
- Juorulehtiä :D

14. Mikä kännykkä ja liittymä sulla on?
- Nokian luuri ja soneran liittymä

15. Kumpi on tärkeämpi: Ystävät vai perhe?
- Vaikea kysymys. En osaa vastata tuohon

16. Seuraatko muotia?
- En.

17. Mikä sinusta tulee isona?
- Kokki

18. Oletko kokeillut surffailla aalloilla?
- En

19. Kuinka monta kieltä osaat?
- 3 vielä toistaiseksi

20. Kuinka monessa maassa olet käynyt?
- 5

21. Syksy vai kevät?
- Kevät

22. Kesä vai talvi?
- Kesä

23. Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- Ehkä 8 vuotta sitten

24. Muistatko tunteen, kun menit 1. luokalle kouluun?
- Jep. Pelotti niin perkuleen paljo!

25. Komedia vai kauhu?
- komedia

26. Missä päin Suomea piileskelet?
- Etelässä

27. Minkälainen sää siellä on?
- Aurinko paistaa komeasti:)

28. Menetkö ensi kesänä festareille?
- En usko

29. Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- Liiankin vilkas...

30. Mikä on huonoin vaatekauppa minkä tiedät?
- Jaa-a

31. Menisitkö johonkin tosi-tv ohjelmaan?
-Voisin mennäkin, jos siellä olisi hyvät palkinnot

32. Oletko suudellut vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä?
- Juup

33. Väsyttääkö?
- Ei tällä hetkellä

34. Hukkuisitko mielummin veteen vai juoksuhiekkaan?
- veteen

35. Uskotko elämään avaruudessa?
- Uskon

36. Oletko nähnyt tai kokeillut jotain yliluonnollista?
- En

37. Kumman näköinen olet enemmän: äitisi vai isäsi?
- Ehkä äitin

38. Syntymäpaikkasi?
- Kotkan sairaala

39. Nukutko yöpaidalla?
- Harvemmin

40. Oletko oikeasti nukahtanut kesken oppitunnin koulussa?
- En

41. Mitä tulee juuri nyt ensimmäisenä mieleen?
- Kesä

42. Mitä kaikkea sana "Mehiläinen" tuo sinulle mieleen?
- Hunaja, Maija Mehiläinen, musta- kelta raidallinen... Yäk...

43. Puhutko murretta?
- En kai

44. Asuisitko keskellä keskustaa vai maaseudulla?
- Keskustassa

45. Missä huoneessa olet?
- Olohuoneessa

46. Osaatko omasta mielestäsi laulaa?
- En

47. Mitä mieltä olisit, jos sinun koulusi palaisi?
- Harmittaisi todella paljon

48. Onko sulla nälkä?
- Ei

49. Moneenko aiot valvoa tänään?
- Ehkä 22

50. Monelta heräsit?
- 10.30

Tää oli pakko tehdäMaanantai 26.03.2007 16:36

SALATUT ELÄMÄT
[ ] Asun kerrostalossa
[ ] Juoruan naapureideni kanssa
[ ] Olen samassa työpaikassa ainakin yhden naapurini kanssa
[ ] Käymme samassa kaupassa/kahvilassa
[ ] En halua muuttaa muualle
[ ] Ainakin yksi sukulaisistani asuu samassa talossa kuin minä
[ ] Menen meikit kasvoilla nukkumaan ja herään ehostetun näköisenä
[ ] En käytä julkisia kulkuvälineitä matkustamiseen
[ ] Talossamme on yleinen hissi
[ ] Puhun yksityisasioistani käytävällä

Lopputulos: 0

SISKONI ON NOITA
[x ] Minulla on ihan varmasti jokin salainen kyky, jota en ole vielä huomannut
[ ] Minulla on suojelusenkeli nimeltään Leonard
[ ] Uskon taikuuteen
[ ] Minulla on usein päälläni kovinkin paljastavia asuja
[ ] Mielestäni isoäitini on jonkin sortin demoni..
[ ] Minulla on oma 'taikakirja', johon merkitsen taianomaisia tapahtumia
[ ] Minulla on kaksi sisarusta
[ ] Äitini on kuollut, mutta näen hänestä aina näkyjä
[ ] Isäni lähti pois luotani kun olin lapsi

Lopputulos: 1

PAKO
[ ] Kannan aina varmuuden vuoksi partaterää sukassani
[ ] Keneenkään ei voi luottaa
[x ] Minulle tulee aina suunnitelmieni eteen monia esteitä, jotka hankaloituvat sitä mukaa
[ ] Olen ihastunut
[ ] Katson aina vihamielisesti ja arvuuttelevasti toisia
[ ] Olen valmis uhraamaan henkeni toisten puolesta!
[ ] Tykkään samasta sukupuolesta kuin itse olen
[ ] Aina kun menen 'nukkumaan', ripustan lakanan oven eteen ettei minua nähtäisi
[ ] Lempipaikkani on vankiloiden viemärit

Lopputulos: 1

HOUSE
[ ] Minulla on jokin vakava sairaus, ja syön siihen lääkkeitä
[ ] Tykkään olla sarkastinen muille
[ ] Etäisyys on toinen nimeni
[ ] Jos tuttuni kuolee, sanon vain "ei voi mitään, kaikkihan maailmassa kuolee."
[x ] Minulla on tapana olla väärässä aina alussa, mutta lopulta selvitän aina vian
[ ] Minun elämälläni on 'loppuhuipennuksia' aina päivän päätteeksi
[ ] Olen haitaksi muille ihmisille, koska he joutuvat pulaan minun töppäilyistäni
[ ] Minulla on ihka oma kävelykeppi!
[ ] Minusta ihmiset ovat tyhmiä

Lopputulos: 1

24
[ ] Minulla ei ole aikaa perhesuhteille
[ ] Olen aina töissä
[ ] En saa puhua työtehtävistäni
[ ] Minulla on tai on ollut ainakin yksi salainen henkilöllisyys
[x ] En syö työpaikallani
[ ] Tiedän kaupungin kadut kuin omat taskuni
[ ] Kun minun pitää puhua toiselle huudan yleensä asiani
[ ] Minulla on työpaikkaromanssi
[ ] Tiedän salaliitoista
[x] Olen yleensä varma itsestäni

Lopputulos: 2

LOST
[ ] olen joutunut onnettomuuteen, joka tapahtui jonkin koneen kanssa
[ ] Olen naiivi
[ ] KULTANI ON KADONNUT!!
[ ] Minulle tapahtuu ikäviä asioita, jotka eivät edes voisi olla mahdollisia
[x ] Minusta meidän pitäisi tehdä niin kuin minä sanon!
[x ] Kun kuulen outoja ääniä, menen aina vain lähemmäksi katsomaan niiden aiheuttajaa
[x ] Minulla on tapana nähdä unia, missä rakkailleni käy jotain
[x ] Uneni ovat ikävän todentuntuisia
[ ] "missäs minä olen? Ei tämä näytä siltä paikalta mihin viimeksi jäin..."

Lopputulos: 4

GREYN ANATOMIA
[ ] Asun samassa talossa ainakin yhden kolleegani kanssa
[ ] Pelastan työssäni ihmishenkiä
[ ] Haluan puhua ihmissuhdeasioistani työpaikalla
[ ] Minulla ei juuri ole vapaa-aikaa
[x ] Uskallan näyttää tunteeni työpaikalla
[x ] Minulla on pahasuinen pomo
[ ] Toinen vanhemmistani on tunnettu työpaikallani
[x ] Työni turhauttaa minua välillä
[x ] Olen työnarkomaani
[ ] Minulla on salarakas

Lopputulos: 4

HUIPPUMALLI HAUSSA
[ ] Olen uskomattoman kaunis
[ ] Pidän kameralle poseeraamisesta
[ ] Minulla on ongelmallinen suhde tyttö/poikaystävääni
[ ] Esitän joskus itsevarmaa, vaikken ole sitä
[ ] Puhun usein itkuisia puheluita
[ ] Korkokengät ovat minusta ihan ok
[ ] Yritän miellyttää tuomareita
[ ] Muut tytöt ovat pahimpia vihollisiani (ei kaveripiirin tytöt tietenkään!)
[ ] Rakastan muotilehtiä
[ ] Diivailen

Lopputulos: 0

Elämäni on lostia ja greyn anatomiaa :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.03.2007 14:20

Syntymävuosi

[] 1987 tai myöhemmin
[x ] 1983-86
[ ] 1978-82
[ ] 1973-77
[ ] 1963-72
[ ] 1962 tai aiemmin


Pituus

[ ] < 160 cm
[] 160 - 170 cm
[x ] 170 - 180 cm
[ ] 180 - 190 cm
[ ] >" 190 cm


Ruumiinrakenne

[ ] Luuta ja nahkaa
[ ] Laiha
[ ] Hoikka
[x ] Normaalivartaloinen
[ ] Tanakka
[ ] Roteva
[ ] Pullea
[ ] Läski


Hiustyyli

[ ] Kalju
[ ] Siili
[ ] Lyhyet hiukset
[ ] Puolipitkät hiukset (eivät yllä hartioille)
[x ] Pitkät hiukset
[ ] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista


Hiuslaatu

[ ] Piikkisuora
[x] Taipuisa
[ ] Laineikas
[ ] Kihara
[ ] Säkkärä
[ ] Kova ja karhea
[ ] En muista


Hiusten väri

[ ] Blondi
[ ] Vaalea
[ ] Ruskea
[] Tummanruskea
[ ] Musta
[x ] Punertava
[ ] Räikeä (porkkana, sininen, vihreä...)


Parta

[x ] Ihan sileä leuka
[ ] Suurennuslasilla näkyy pari haiventa
[ ] Ajeltu
[ ] Sänki
[ ] Pukinparta
[ ] Trimmattu pikkuparta
[ ] Leukaparta
[ ] Villiintynyt
[ ] Kokoparta
[ ] Risuparta
[ ] Joulupukki kalpenisi kateudesta


Silmien väri

[ ] Ruskeat
[ ] Oliivi
[x ] Vihreät
[x] Siniset
[ ] Siniharmaat
[ ] Harmaat
[ ] Riippuu kovasti valaistuksesta
[ ] Eripariset


Naamataulu noin kokonaisuudessaan

[ ] Hirveä
[ ] Ruma
[ ] Laimea
[ ] Ihan okei
[ ] Söpö
[ ] Komea
[ ] Kaunis
[x] Kauneus on katsojan silmässä


Katso peiliin. Vakioilmeesi näyttää vieraan silmin katsottuna...

[ ] Iloiselta
[ ] Huvittuneelta
[ ] Arvoitukselliselta
[x ] Pitkästyneeltä/väsyneeltä
[ ] Alakuloiselta/masentuneelta/surulliselta
[ ] Ylpeältä/julmalta
[ ] Epäluuloiselta
[ ] Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
[ ] Pöyristyneeltä/paheksuvalta
[ ] Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
[ ] Söpöltä


Käytätkö kosmetiikkaa/meikkiä?

[ ] En koskaan
[ ] Lasketaanko clearasil?
[ ] Vähän joskus kun on tarpeen
[ ] Vain juhlissa
[x ] Vähän
[ ] Vaihtelevia määriä
[ ] Melko huomattavasti
[ ] En voisi kuvitellakaan lähteväni julkiselle paikalle ilman sotamaalausta


Kuinka paljon lävistyksiä sinulla on?

[ ] Ei yhtään
[x ] Yksi
[ ] Korvikset on
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Alan muistuttaa joulukuusta


Onko sinulla tatuointeja?

[x ] Ei
[ ] Olen ajatellut hankkia joskus
[ ] Ennen oli, mutta poistatin sen
[ ] Yksi pieni
[ ] Yksi basic-kokoinen
[ ] Yksi iso
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Sen verran on, että ruumishuoneella on helppo koota palat yhteen jos satun joskus räjähtämään


Arpia?

[ ] Ei yhtään
[ ] Luomi poistettu
[ ] Puukolla/veitsellä sormeen
[ ] Umpisuoli leikattu
[x] Jotain pientä
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Huomattavia
[ ] Järkyttäviä
[ ]leuan alla

Tyyli

[ ] Arkkityyppi
[ ] Arkinen
[ ] Asiallinen
[x] Persoonallinen
[ ] Diiva
[ ] Hoppari
[ ] Hevari
[ ] Urheilullinen
[ ] Nörtti
[ ] Gootti
[ ] Juppi
[ ] Hippi
[ ] Punk
[ ] Tiedemies
[x] Rento
[ ] Nyhverö


Vaatteiden väritys

[x ] Milloin mitäkin
[ ] Räikeä
[ ] Tyylikäs
[ ] Hillitty
[ ] Harmaa
[ ] Synkkä


Kuinka tärkeää hyvin pukeutuminen on sinulle?

[ ] Henki ja elämä
[ ] Haluan näyttää tyylikkäältä
[x] Tahdon näyttää itseltäni
[x] En vaivaa sillä liikaa päätäni
[ ] Kunhan sitä nyt jotain kaapii päälleen
[ ] Ei mitään väliä
[ ] Yritän näyttää mahdollisimman rumalta, että saisin vertailla mielenkiintoisia oksennuksia


Ruoka ja juoma

[x] Kaikki käy
[ ] Ei sikaa
[ ] Ei nisäkkäitä
[ ] Pesco-vege
[ ] Ovo-vege
[ ] Lakto-vege
[ ] Maidoton kasvissyöjä
[ ] Vegaani
[ ] Fennovegaani


Ruoka-aine allergiat

[x ] Ei ole
[ ] Jotain pientä
[ ] Korkeintaan muutama
[ ] Useita allergioita
[ ] Pahasti rajoittava allergisuus


Maitoa?

[x] Kyllä kiitos
[ ] Joskus juon, joskus en
[ ] Käy kyllä, mutten tykkää juoda sitä
[ ] Vähälaktoosinen
[ ] Laktoositon
[ ] Maidoton


Kala?

[x ] Nam!
[ ] Tonnariii!
[ ] Okei
[ ] Menettelee
[ ] Joku sei on okei mut tonnari ei
[ ] Yök!
[ ] Allerginen kalalle


Soija?

[x ] Käy kyllä
[ ] Joissain muodoissa ok
[ ] En pidä siitä
[ ] Allerginen sille
[ ] En ole kokeillut


Sitruuna?

[ x] Okei
[ ] Aromi käy, mutta oikea sitruuna on liian hapanta
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Hajukin ällöttää
[ ] Allerginen sitrushedelmille


Tomaatti?

[x] Sopii
[ ] Käy joissakin muodoissa
[ ] Ainoastaan ketsuppina
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Inhoan sitä
[ ] Allerginen sille


Tilli?

[ ] Nam
[x] Okei
[ ] Ei kiitos
[ ] Yök!

Millaista pizzaa söisit mieluiten?

[ ] Jauheliha
[ ] Kinkku
[ ] Tonnikala
[ ] Katkarapu
[ ] Kana
[ ] Kasvis
[x] Kaikkea kiitos
[ ] Inhoan pizzaa


Lempilimska?

[ ] Kokis
[ ] Pepsi
[x ] Jaffa/Fanta
[ ] 7 up/Sprite
[ ] Omenalimska
[x ] Pommac
[ ] Vadelmalimska
[ ] Smurffilimska
[ ] Muumilimska
[ ] Joku muu
[ ] En juo limskaa


Aterialla on tarjolla ruokajuomaksi seuraavat vaihtoehdot. Mitä valitset?

[x] Vesi
[x ] Rasvaton maito
[ ] Sininen maito
[ ] Hylamaito
[ ] Ananasmehu
[ ] Kotikalja
[ ] Ottaisin useamman lasin
[ ] En yleensä juo ruokaillessani


Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten...

[ ] Olut
[x ] Siideri
[x ] Lonkero
[ ] Viinit
[ ] Drinkit, joilla on hieno nimi
[x] Väkevät
[ ] En juo


Mieluisin kuuma juoma?

[ ] Tee
[x ] Kahvi
[ ] Kaakao
[ ] Hopeatee
[ ] Lämmin mehu


Kuinka usein mässäät karkkia?

[ ] Joka päivä tai lähes
[x ] Useita kertoja viikossa
[ ] Kerran viikossa
[ ] Muutaman kerran kuussa
[ ] Joskus harvoin
[ ] Vain jouluna ja pääsiäisenä
[ ] En syö makeisia


Osaatko laittaa itse ruokaa?

[ ] En, olen täysin uusavuton
[ ] Osaan käyttää mikroa
[ ] Osaan keittää vettä
[ ] Osaan jonkin verran
[ ] Osaan jos on pakko
[x ] Olen melko hyvä ruuanlaittaja
[ ] Olen mestarikokki


Kuka tiskaa?

[x ] Minä kai...
[ ] Sinä
[ ] Se jolla on keittiövuoro
[ ] Pistetään tiskikoneeseen
[ ] Jätetään äiskän hoidettavaksi
[ ] Kerätään likaisia astioita kunnes puhtaat loppuvat ja se joka tarvii, niin tiskaa
[ ] Etiikka ja aatemaailma


Uskotko Jumalaan?

[ x] Kyllä
[ ] Kai joku on kaiken takana
[ ] Ei sitä tiedä, vaikka olisi useita jumalia
[x ] Uskon enkelihin / henkioppaisiin
[ ] Ehkä joku oli, mutta ei se enää maailmasta välitä
[ ] Uskon vasta kun saan jonkun todisteen
[ ] En.


Tunnustatko jotain uskontoa/aatesuuntaa?

[x ] Uskon, että on joku ylempi voima, en sen enempää
[ ] Tapakristitty
[ ] Luterilainen
[ ] Helluntailainen
[ ] Lestadiolainen
[ ] Katolinen
[ ] Ortodoksi
[ ] Joku muu kristitty
[ ] Juutalainen
[ ] Muslimi
[ ] Hindu
[ ] Budhalainen
[ ] Hare krishna
[ ] Joku muu uskovainen
[ ] Saatananpalvoja
[ ] Pakana
[ ] Ateisti


Saako naisia lyödä?

[x ] Kaikki väkivalta on pahasta
[ ] Vahvempi ei saa lyödä heikompaa, viis sukupuolesta
[ ] Ei, eukonpieksäjiltä munat pois!
[ ] Saa, jos nainen lyö ensin
[ ] Siinä missä miehiäkin, kun kerran tasa-arvoa kaivataan
[ ] Saa, jos hän tietoisesti kaivaa verta nenästään
[ ] Jotkut naiset eivät vain ymmärrä ilman nyrkkiä tai sen uhkaa


Suututko helposti?

[ ] En, on tosi pitkä pinna
[ ] En kovin helposti
[ x] Riippuu päivästä
[ ] Olen melko kiivas
[ ] Räjähdysvaara on ainainen


Mitä teet kun olet todella vihainen läheisellesi?

[x] Huudan naama punaisena
[ ] Lähden ulos lenkille ja tuulettumaan
[x ] Sulkeudun lukkojen taakse mököttämään tai pidän mykkäkoulua
[x ] Käyttäydyn piikikkäästi ja heittelen pikku ilkeyksiä
[ ] Käyttäydyn väkivaltaisesti


Entä kuinka nopeasti lepyt?

[ ] Yleensä ihan hetkessä
[ ] Melko nopeasti, en vain näytä sitä
[ ] Siihen menee päivä tai pari
[x] Aika vaihtelee kovasti
[ ] Tapanani on murmuttaa viikkotolkulla
[ ] Jos joku saa minut suuttumaan, niin myös vihaan häntä ikuisesti


Annatko anteeksi?

[ ] Liiankin helposti
[x] Jos toinen sen mielestäni ansaitsee
[x ] Ennenpitkää annan
[ ] Saatan sanoa, että annan anteeksi, vaikka oikeasti olisin vielä vihainen
[ ] Olen pitkävihainen


Pyydätkö itse keneltäkään anteeksi?

[ ] En koskaan
[ ] Hyvin harvoin
[ ] Ellei toinen muuten lepy
[x] Jos sille on tarvetta
[x] Jos koen tehneeni väärin
[ ] Melko usein


Katsotko olevasi avoin vai sulkeutunut?

[ ] Liiankin avoin
[ ] Melko avoin
[ ] Muutun avoimemmaksi kunhan lämpenen
[x] Tutussa seurassa avoin, muuten melko sulkeutunut
[ ] Melkolailla sulkeutunut
[ ] Erittäin sulkeutunut


Oletko kova vai herkkä?

[ ] Täysi kovis
[ ] Joskus on herkkiä hetkiä, mutta enimmäkseen olen kova
[ ] Ennen olin herkkä, mutta maailma kovetti minut
[x] Kykenen uskomattomaan kovuuteen, mutta sisimmässäni olen herkkis
[x ] Esitän kovaa, mutta välillä murrun ja herkkyyteni paljastuu
[ ] Olen hyvin herkkä


Kuinka herkästi itket?

[ ] Vähän väliä, jopa pikkuasioista
[ ] Olen erittäin tunteellinen ja kyynelehdin niin ilosta kuin surustakin
[x] Kun tilanne käy ikäväksi
[x] Kun elämä menee päin helvettiä
[ ] Kun en vain jaksa enää
[ ] Pidättelen niin kauan kun joku voisi nähdä
[ ] Itken salaa komerossa
[ ] On tosi harvinaista, että jokin saisi minut itkemään
[ ] En osaa itkeä


Mikä saa sinut itkemään?

[x] Muiden tuska
[x] Elokuvat, laulut yms
[x ] Masennus ja ahdistus
[X] Oma tai jonkun toisen kärsimys
[x ] Todella paha järkytys
[ ] Ainoastaan fyysinen kipu
[ ] Ei mikään


Oletko koskaan ivallinen tai vahingoniloinen?

[ ] En
[ ] Harvoin
[x ] Joskus
[ ] Melko usein
[ ] Liian usein
[ ] Usein
[ ] Koko ajan


Oletko takertuja?

[ ] En juurikaan
[ ] On hyvä kun on joku lähellä, mutta jos toinen tahtoo mennä niin en pidättele häntä
[ ] Olen itsenäinen, mutta pidän kiinni ystävistä
[ ] Minulla on parempi olo kun pidän rakkaani lähellä, mutten ole mikään takiainen
[x ] Huomaan välillä roikkuvani liikaa
[ ] En osaa päästää irti hyvän sään aikana ja saan kärsiä kolhuista


Valitatko?

[ ] Hyvin harvoin
[ ] Vain hyvistä syistä
[ x ] Yleensä syystä, vaikka se saattaisi muita ärsyttää
[x] Joskus vähän liikaakin
[ ] Olen melkoinen nalkuttaja, myönnetään
[ ] Tunnustan, näen joka asiasta pahat puolet enkä ole ikinä tyytyväinen


Kuinka tärkeä ulkokuori on verrattuna siihen mitä on sisällä?

[ ] Toisen ulkonäkö on minulle tosi tärkeä, haukkukaa vaikka pinnalliseksi
[ ] Kiinnitän toki huomiota luonteeseen, mutta ulkonäöllä on silti suuri merkitys
[x ] En anna ulkokuoren hämätä itseäni, vaan otan selvää sisällöstä
[x ] Kauneus on katoavaista, vain sisimmällä on väliä


Kuinka kamala asia itsensä nolaaminen on sinulle?

[ ] Hirveintä maailmassa
[ ] On se aika kamalaa, mutta siitä pääsee yli lopulta kunhan on aikansa punastellut
[ ] Jos se vain tapahtuu niin on kamalaa, mutta tarkoituksella voi tehdä välillä jotain hölmöä
[x ] Nolous on sivustaseuraajan päässä
[x ] Eihän sitä pääse elämässä minnekään, ellei uskalla ottaa riskejä
[ ] Eivät he oikeasti naura minulle, vaan minun kanssani
[ ] Vaikka mokaisin julkisesti, ei se tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä


16. Millainen on huumorintajusi?

[ ] Olen huumorintajuton perusjuntti
[ ] Omille vitseilleni kyllä nauran, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[x] Sanoisin että hyvä
[ ] Mielikuvitusrikas
[x] Osaan kyllä nauraa oikeassa paikassa
[ ] Vähän hakusessa, nauran kaikelle
[ ] Joidenkin mielestä outo
[ ] Haha, toi mummo kaatus!


Oletko taiteellinen?

[ ] En tippaakaan
[ ] Ehkä vähän
[x ] Jokseenkin taiteellinen
[ ] Hyvin taiteellinen
[ ] Kutsun itseäni taiteilijaksi


Oletko älykäs?

[ ] Olen oikeastaan vähän jälkeenjäänyt
[x ] Ei tässä olla mitään ruudinkeksijöitä
[ ] No en mä mikään hikari nörde oo
[x ] Kohtalaisen
[ ] Tietyissä asioissa
[ ] Koulussa ainakin meni/menee melko hyvin
[ ] Mielestäni olen, ja ovat muutkin niin sanoneet
[ ] Olen Mensan jäsen


Oletko suojelevainen?

[ ] En
[ ] Vaadin enemmänkin itse suojelua
[ ] Olen kun on tarpeen
[x] Joskus tulee sellaisia hetkiä, jos joku vaikka on sairas tai peloissaan
[x] Tahdon suojella niitä, jotka sitä tarvitsevat
[ ] Ylisuojelevainen


Oletko taipuvainen masentumaan/ahdistumaan herkästi?

[ ] En
[ ] Vaaditaan rutosti vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, jotta minut saisi lannistumaan
[x] Olen välillä masentunut, mutten anna sen vallata elämääni
[ ] Olen joskus ollut huomattavan masentunut
[ ] Kyllä, masennun helposti
[ ] Minulle on tullut masennus pitkällisen kärsimyksen seurauksena
[ ] Käytän masennuslääkkeitä pysyäkseni kasassa
[ ] Olen pohjattoman masentunut/ahdistunut koko ajan


Puhutko paljon?

[ ] Päinvastoin olen erittäin harvasanainen
[ ] Olen yleensä melko vähäpuheinen
[x ] Minut tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saan kovia puheripuleita
[ ] Olen aika puhelias
[ ] Pölötän kuin papupata koko ajan


Osaatko kuunnella?

[x ] Ystäväni soittavat minulle ja kertovat huoliaan melko usein
[x] Tietysti, ja pidän kuuntelemisesta
[ ] Osaan kyllä, mutta joskus en jaksa keskittyä
[ ] Saatan puhua toisten päälle mutta se ei tarkoita ettenkö kuuntelisi
[ ] Oikeastaan en pahemmin kuuntele muita
[ ] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan


Mitä teet yleensä arki-iltaisin?

[x] Katson telkkaria
[] Roikun ulkona ystävieni seurassa
[ ] Olen töissä
[ x] Ulkoilen
[ ] Pelaan tietokoneella
[ ] Dataan
[x ] Opiskelen
[ ] Käyn jossain kerhossa/seurassa / muuta järjestettyä säännöllistä toimintaa


Harrastatko liikuntaa?

[ ] Se on minulle myrkkyä
[ ] En
[ ] Vain penkkiurheilua
[ ] Vähän olen yrittänyt jotain harrastusta aloittaa
[x ] Välillä
[ ] Hyötyliikuntaa lähinnä
[ ] Säännöllisesti
[ ] Kuulun urheiluseuraan


Mitä tekisit pururadalla?

[ ] Ihmettelisin tuota samaa kysymystä
[ ] Kävelisin omaan tahtiini ja ihastelisin luontoa
[x ] Kävelisin ripeästi
[ ] Ottaisin välillä pikku pyrähdyksiä, lähinnä alamäissä, muuten vain huohottaisin
[ ] Hölkkäisin
[ ] Juoksisin


Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet mieluiten?

[x ] Pop, rock
[ ] Rap, hiphop
[ ] Metalli
[ ] New age
[ ] Tekno, trance, house yms.
[ ] Goottirock
[ ] Gospel
[ ] Klassinen
[ ] Jotain muuta
[ ] Vihaan musiikkia



Millaisia lehtiä luet mieluiten/eniten?

[x] Sanomalehtiä
[x] Juorulehtiä
[x ] Aikakauslehtiä
[x ] Sarjakuvia
[ ] Pornolehtiä
[ ] En lue lehtiä


Millaisia kirjoja luet mieluiten/eniten?

[x ] Kaunokirjallisuus noin yleensä
[ ] Romanttiset
[ ] Klassikot
[ ] Salapoliisikirjat/rikoskirjat
[ ] Kauhukirjallisuus
[ ] Historialliset
[ ] Fantasia
[ ] Sci-fi
[ ] Elämänkerrat
[x ] Tietokirjat/oppikirjat
[ x] Runot
[x ] Satukirjallisuus
[ ] En lue kirjoja


Kirjoitatko itse tarinoita tai muuta luovaa?

[x ] En
[ ] Pitkiä kirjeitä
[ ] Runoja
[ ] Novelleja ja muita juttuja
[ ] Olen pöytälaatikkokirjailija
[ ] Olen julkaissut jotain kirjoitelmiani


Osaatko piirtää tai maalata?

[ ] Vieläpä hyvin
[] Kyllä, molempia
[] Pidän enemmän piirtämisestä
[ ] Pidän enemmän maalaamisesta
[x] Jotenkuten
[ ] Tulee sitä vihkonlaitaan töherreltyä
[ ] En kumpaakaan


Mitä piirrät mieluiten?

[ ] Pilakuvia
[x ] Tikku-ukkeleita
[ ] Abstrakteja kuvioita
[ ] Ihmisiä ja muita olentoja
[ ] Kasveja, eläimiä ja maisemia
[ ] Asetelmia ja/tai muuten mallista
[ ] Tankkeja, robotteja ja muuta teknistä


Mitä maalaat mieluiten?

[x] En mitään
[ ] Aitaa
[ ] Lapsia
[ ] Ihmisiä
[ ] Maisemia
[ ] Asetelmia
[ ] Muotokuvia
[ ] Alastomia naisia
[ ] Graffiteja spraylla


Tulisitko kanssani keräämään kukkia?

[ ] En takuulla!
[x] Ehkä tulisinkin, riippuu kuka on kysyjänä
[ ] Voin tulla mukaan, mutta sinä saat hoitaa poimimisen
[ ] Voisit tehdä mulle kukkaseppeleen
[ ] Tietty tulisin


Pidätkö halimisesta?

[ ] En
[ ] Joskus kun olen sillä tuulella
[ ] On se ihan kivaa, mutten yleensä tee aloitetta
[x ] Halin aika usein muita ja se on kivaa
[ ] Olen koko ajan halimassa

Hmm...Tiistai 20.03.2007 13:14

Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ammuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoa
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta
B- koska minulla oli tylsää
C- koska housuni olivat liian tiukat
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä
E- koska sydämeni on liian pieni
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna
G- koska tykkään kananmunista
H- koska huomenna on maailmanloppu
I- koska viilsin ranteeni auki
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää
K- koska pidän jalkapallosta
L- koska olin pilvessä
M- koska olin sekaisin
N- koska äitini käski
O- koska olen homoseksuaali
P- koskan olen yksinäinen
Q- koska vanhempani riitelevät paljon
R- koska minua panettaa
S- koska haluan tehdä itsemurhan
T- koska inhoan koulua
U- koska minulla on tarve masturboida
V- koska tykkään juhlia
W- koska se kutsuu minua
X- koska tykkään tummista
Y- koska tykkään uida
Z- koska olin humalassa
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen
Ö- koska minulla oli sormi anuksessa

Haukuin sihteeriä koska äitini käski