IRC-Galleria

Lue ja ihmettele:Perjantai 22.09.2006 01:54

Lue:

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet astettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986. Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti

Nii just xDPerjantai 22.09.2006 01:43

Sanoja, joita on vaikea lausua kännissä:
a.. Suuryritysrypäs
b.. Kulttuuriministeriö
c.. Prikaatinkenraali
d.. Karnevaalikaravaani
e.. Keskuskauppakamari

Sanoja, joita on hyvin vaikea lausua kännissä:
a.. Spesialistipsykologi
b.. Cogito ergo sum
c.. Objektiviteettiperiaate
d.. Konstitutionalismi
e.. Porfyyrigraniittiroso
f.. Transsendentaalifilosofia
g.. Bronkopneumonia

Sanoja, joita on liki mahdoton sanoa kännissä:
a.. Kiitos, en halua seksiä
b.. Ei enää viinaa minulle
c.. Ikävä kyllä, et ole tyyppiäni
d.. Iltaa, konstaapeli, anteeksi aiheuttamani häiriö
e.. Ei, ei; en minä osaa laulaa

:D

Hehee :DPerjantai 22.09.2006 01:40

Niksipirkka! :

Säästä alkoholissa juomalla iltaisin kylmää teetä viskin sijasta.
Seuraavana aamuna voit hankkia krapulan helposti juomalla lasillisen
kissan virtsaa ja hakkaamalla päätäsi seinään yhtäjaksoisesti 20 minuuttia.

Älä turhaan osta kalliita juomukondomeja, osta vain tavallisia kondomeja
ja ennen käyttöä sujauta kondomin sisään kourallinen pakasteherneitä.

Laittamalla sopivan määrän viinaa akvaarioosi saat kalojesi silmät
turpoamaan ja saat ne uimaan hassulla tavalla.

Tyhjästä alumiinisesta sikarituubista saat kätevän vibraattorin,
kun täytät sen vihaisilla mehiläisillä.

Piristä seksielämääsi kokeilemalla rodeoseksiä. Ota naisesi takaapäin
ja pidä tiukasti hänen rinnoistaan kiinni. Tämän jälkeen kutsu häntä hänen
parhaan ystävänsä nimellä ja ota aikaa, kuinka pitkään "pysyt selässä".

Ennenkuin alat poistamaan itsepäisiä tahroja vaatteista, tee tahran
ympärille ympyrä tinneritussilla. Näin pystyt helposti pesun jälkeen
tarkistamaan, lähtikö tahra.

:D

Tää on sit vitun pitkä kysely :DPerjantai 22.09.2006 00:39

mul on tylsää...

1. Nimi: Jossu
2. Ikä: 14v
3. Ulkonäkö: Ihan normaali
4. Luonne: Enpä tiä?!? x)
5. Asuinpaikka: Rollo
6. Syntymäpaikka: Rollo
7. Harrastukset: Itsepuollustus,nettailu...ynm..
8. Lempinimi: Joshu,JossuPossu,jonsku,johhe,jolsa,jossu..
9. Voisitko syödä kastemadon?: No en ikinä!
10. Poltatko?: Juu u.
11. Juotko alkoholijuomia?: Joops
12. Lempiruoka: Niit on paljon
13. Lempijuoma: Juissi mehut ja melk. kaikki lonkut/siiderit

°PERHE:

14. Äitisi nimi: Tiina
15. Isäsi nimi: Juha
16. Onko siskoja?: noup
17. Veljiä?: On
18. Sisaruksiesi nimet?: Ville ja Eppu (eetu)
19. Onko sinulla äiti- tai isäpuolta?: ei oo
20. Sisarpuolia?: Nou
21. Kuuluuko perheeseesi eläimiä?: Hauva<3
22. Kuinka monta serkkua sinulla on?: Liikaa :D
23. Ovatko isovanhempasi elossa?: Vaan 2 mummoo
24. Kivoimman serkkusi nimi?: En ossaa päättää
25. Onko perheesi ärsyttävä?: Kysy vaan kuinka monesti ne on vittumaisia.
27. Rakastat silti heitä?: joo-o,yritän ainaki..
28. Miksi?: ent... ?!?
29. Et vaihtaisi heitä ikinä keneenkään toiseen?: En varmaankaan..
30. Ja sun perhees on paras?: no en ehkä nuin sanois..


°YSTÄVÄT:

31. Onko parasta ystävää?: Useakin<3
32. Kuka on paras ystäväsi?: Kaisa,sara,mara,mimmu,sussu..en jaksa enempää luotella.. kyl kaikki tietää onks se mun hyvii frendeij<3
33. Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?: Riittävästi
34. Mikä on hulluinta, mitä olette tehneet yhdessä?: Enpä taida viittii sanoo kaikkea ;D
35. Kenet olet tuntenut kauimmin?: Varmaanki saran tai kaisan..
36. Kuka saa sinut helpoiten nauramaan?: Kaikki<3
37. Onko sinulla poika- tai tyttöystävää?: ei oo just nyt :/
38. Haluaisitko seurustella?: Oishan se kivaa<3 ;P
39. Oletko siis ihastunut?: Kyllähän mä ;)
40. Tai jopa rakastunut?: ehkäpä ;D
41. Oletko salaa kateellinen ystävillesi?: Kyl mä varmaa joilleki.
42. Esitätkö jonkun ystävää, vaikka oikeasti vihaisit häntä? Enpä oikeastaan,en tietääkseni
43. Esittääkö joku sinun ystävääsi, vaikka vihaisi sinua?: Joo o
44. Oletko käyttänyt ystäviäsi hyväksesi?: en tiiä,kuen muista
45. Kohteletko ystäviäsi hyvin, huonosti vai hyvin huonosti?: Riippuu mielentilasta.. varmaan aika hyvin :)
46. Voisitko antaa elämäsi jonkun ystäväsi käsiin?: Jeesbox
47. Luotatko keneenkään satavarmasti heistä?: Kyl varmaanki. Yritän ainaki

°TÄMÄ VAI TUO?:

48. suklaa vai salmiakki?: Suklaati
49. omena vai banaani?: Omena
50. hedelmä vai vihannes:? Hedelmä
51. sänky vai sohva?: Sänky
52. tietokone vai tv?: kumpiki xD
53. puhelin vai tietokone?: Puhelin
54. laskuvarjohyppy vai benjihyppy?: Laskuvarjohyppy
55. käteinen vai kortti?: Käteinen
56. sisko vai veli?: Veli
57. sä vai mä?: Riippuu tilanteesta
58. teille vai meille?: Teille.
59. eestä vai takaa?: Eestä ;)
60. Suomi vai Ruotsi?: Suomi.
61. sarvikuono vai virtahepo?: Virtahepo
62. kiltti vai tuhma?: Kiltti. (ja tuhma) :D
63. villi vai rauhallinen?: Villi
64. hullu vai?: Hullu x)
65. kahvi vai tee?: kahvi
66. ii2.org vai irc-galleria?: Irc-galleria
67. hali vai pusu?: pusu<3
68. kielari vai suudelma?: Suudelma
69. suihku, sauna vai kylpy?: sauna
70. meikkiä vai ei?: Meikkiä.
71. päivä vai yö?: Yö <3
72. aamu vai ilta?: Ilta.
73. britney vai shakira?: Britney.
74. klamydia vai raptori?: Klamydia
75. hoitaisitko mieluummin vanhempia vai lapsia?: Lapsia
76. haluatko lapsia vai etkö?: Varmaan joskus?!
77. seksiä vai ei?: Seksiä ;P


°HARRASTUKSET:

78. Niin mitkäs ne harrastukset oli?: Itsepuollutus,kaverit<3..ynm..
79. Onko kiva harrastaa sitä mitä harrastat?: Onhan se joo :)
80. Kuinka pitkään olet harrastanut?: Aika vähän aikaa..
81. Onko sinulla ollut muita harrastuksia, jotaka olet lopettanut?: On
82. Mitkä?: Ratsastus ja jalkapallo
83. Miksi lopetit?: Kallista :/
84. Haluaisitko harrastaa jotain muutakin?: No joo
85. Mitä?: Hiphop tanssii ja sit viel jalkkista ja ratsastusta
86. Onko seksi harrastuksista paras?: Parhaimmast pääst. ;P
87. Kuinka monesti viikossa sinulla on harjoitukset?: 2
88. Käytkö aina harkoissa?: yritän ainaki
89. Miksi?: -
90. Haluaisitko harrastaa vuorikiipeilyä?: no E.
91. Koska?: En mä tiä!?
92. Onko moottori"urheilu" sinusta urheilua?: On kai
93. Aiotko harrastaa harrastuksiasi vielä pitkään?: Kaipa mä
94. Aloitatko kenties uuden harrastuksen kohta puoliin?: En mie vaan tiiä...
95. Jos aloitat, niin minkä?: Jag vet inte
96. Oletko toodella urheilullinen?: en.
97. Oletko hankkinut harrastustesi parissa paljonkin habaa?: No en

°JOS OLISIN ..... OLISIN:

98. jos olisin elin, olisin: Sydän.
99. jos olisin eläin, olisin: Hevonen tai lintu
100. jos olisin ruoka, olisin: spagetti
101. jos olisin juoma, olisin: Dynamite
102. jos olisin kuka tahansa julkisuuden henkilö, olisin: ?
103. jos olisin hedelmä, olisin: en mä vaa tiä
104. jos olisin vihannes, olisin: Kurkku
105. jos olisin huonekalu, olisin: Teevee
106. jos olisin tunne, olisin: Rakastunut <3
107. jos olisin taideteos, olisin: Hieno taulu
108. jos olisin kasvi, olisin: auringon kukka
109. jos olisin uloste, olisin: paska
110. jos olisin väri, olisin: musta

°MENNEISYYS:

111. Kuka luulet olleesi edellisessä elämässä?: En kukaan..
112. Mitä luulet tehneesi työksesi edellisessä elämässä?: ?
113. Mitä teit 30.2.2006?: Ei oo sellast päivää xD
114. Entäs mitä teit eilen 18.78?: Ei sellast aikaa ookkaa.. :D
115. Kuka oli ensimmäinen paras ystäväsi?: öö.. kaisa
116. Mitä teit 4 tuntia sitten?: Höyläsin Riskilän,kaisan ja saran kans<3 :D
117. Mitä söit viimeksi?: öö..en muista.. hampparii :D
118. Mitä joit viimeksi?: Colaa
119. Paljonko kulutit viimeksi rahaa ja mihin?: Huppariin 15euroa
120. Milloin viimeksi olet käynyt ulkomailla?: öö.. oliko se vuosi vai kaks sitte..
121. Mitä teit viime syyslomallasi?: En muista..
122. Kenen kanssa puhuin viimeksi puhelimessa?: Saran<3
123. Kenelle lähetit txtviestin?: Heipsille<3
124. Ketä löit?: en muista..
125. Miksi?: -
126. Milloin viimeksi nauroit kunnolla?: Tänään :D
127. Ja minkähän takia?: No kaisan.riskilän ja saran takia x)
128. No kuinka hauskaa oli asteikolla 1-10?: No en mä tiä,tosi hauskaa kuitenki xD
129. Milloin olit todella turhautunut?: En muista
130. Mitä teit eilen?: Olin tiloilla ja hengailin kamujen kans..


°TULEVAISUUS:

131. Mitä odotat tulevaisuudelta?: Vaikka ja mitä
132. Tulevaisuuden ammattisi?: Joku sosiaali juttu tai jtn
133. Pelkäätkö tulevaisuutta?: Jonku verran
134. Miksi pelkäät/miksi et?: -?
135. Haluatko saada lapsia tulevaisuudessa?: ehkä
136. Tuletko tekemään kovasti töitä tulevaisuuden eteen?: yritän
137. Mitä tulet tekemään tunnin kuluttua?: Nukun
138. Entä vuoden?: Käyn koulua
139. Onko maailma muuttunut paljonkin kymmenen vuoden päästä?: Uskoisin...
140. Voisitko asua tulevaisuudessa ulkomailla?: Mun enkulla en..
141. Onko sinulla paljon tulevaisuuden suunnitelmia?: ??
142. Tulevaisuuden unelmapuolisosi?: Sen näkee sitte ;P
143. Tulevaisuuden unelma-ammattisi?: ?


°KUKA VIIMEKSI:

144. Nukkui sängyssäsi?: Minä.
145. Pussasi sinua?: Kaisa (kaveri pusu) xD
146. Sanoi rakastavansa sinua?: rnpä muista tollasii..
147. huusi sinulle?: äiti
148. Löi sinua?: kaisa xD
149. Ihaili sinua?: No ei varmaan kukaan
150. Nauroi kanssasi?: Kaisa,riskilä ja sara.
151. Halusi sinua?: Hmm..? ;P
152. Halasi sinua?: Kaisa
153. Lohdutti sinua?: sara tai kaisa
154. Antoi sinulle jotain?: isä (rahaa) :D
155. Sai sinulta jotain?: en muista..
156. Puhui rivoja kuullesi?: no kaikkihan niit puhuu kokoajan :P

°MISSÄ VIIMEKSI..?:

157. Missä viimeksi kävit lomalla?: Mummolassa XD
158. Missä viimeksi ryyppäsit?: Mummolassa
159. Missä viimeksi poltit tupakan?: ylä asteen kentällä
160. Missä viimeksi kävit ostoksilla?: Sampparilla
161. Missä viimeksi teit `sitä`?: siis mitä? ;D
162. Missä viimeksi itkit?: kotona
163. Missä viimeksi purit vihaasi?: Kämpillä
164. Missä viimeksi uit?: öö..vedessä xD
165. Missä viimeksi lauloit yleisön edessä?: Musiikin tunnilla :D
167. Missä viimeksi pissasit?: Vessassa
168. Missä viimeksi pieraisit?: ?
169. Missä viimeksi oksensit?: Saaralla

°USKOTKO..?:

170. Uskotko Jumalaan?: en sillee..
171. Uskotko Jeesukseen?: En oikeastaan..kai...
172. Uskotko enkeleihin?: en tiiä?
173. Uskotko ufoihin?: no vähän
174. Uskotko joulupukkiin?: XD en :D
175. Uskotko kuoleman jälkeiseen elämään?: Yep
176. Uskotko karmaan?: en varmaan
177. Oletko taikauskoinen?: Oon mä aika
178. Uskotko parempaan huomiseen?: en aina
179. Uskotko ystäviisi?: Todellakin!!<3
180. Uskotko, että ranteet voi viiltää auki viivoittimella?: Aika kovaa täytyy painaa...
181. Uskotko opettajia?: en aina
182. Uskotko pystyväsi valehtelemaan minullel!??: ??
183. Uskotko olevasi muita parempi?: en varmaan ikinä..

°KOULU:

184. Käytkö koulua?: jees
185. Mitä? (ala-aste, yläaste, lukio yms.): ylä aste
186. Lempiaineesi?: Musa,äikkä,köksä ja joku :D
187. -opettajasi?: janika,niina,seija ja ?
188. Inhokki aineesi?: Enkku ja kemia
189. -opettajasi?: Vanhatapio ja muumiska
190. Oletko hyvä koulussa?: en oikeen..
191. Viime kokeen numero?: joku 5-
192. Viime todistuksen keskiarvo?: en muista tarkkaan joku vähä päälle 7..
193. Jos saisit päättää uuden kouluaineen, mikä se olisi?: Musiikki
194. Mikä oppiaine on turhin?: Kemia ja fyssä
195. Entä mistä hyötyy eniten?: varmaan enkust,mut en mä vaa ite sitä opi
196. Jos saisit poistaa yhden oppiaineen listoilta, mikä se olisi?: fyssä ja kemia
197. Kuinka pitkään välituntien pitäisi kestää?: ne on ihan nyt ok..
198. Mitä teet yleensäkkin välitunnilla?: zillailen kamujen kans
199. Onko koulupäivät liian pitkiä?: Välillä joo
200. Kuinka kauan niiden sitten pitäisi kestää?: ent.. jtn 4-6h


ENSIMMÄINEN
201. besta: Kaisa
202. lemmikki: Murre koira<3<3<3<3
203. koti: kerrostalo
204. puhelin: joku halko se oli XD
205. koulu: Nivavaaran ala-aste
207. kuva: hä?
209. koulureppu: Semmonen punasen sävynen minni reppu X)
208. koru: ent.
210. serkku: en jaksa nyt muistaa..:D
211. huone: en muista
212. huonekalu: Sänky kai..
213. oma asunto: - ?
214. känni: 13 vuotiaana kafrujen kans..
215. tupakka: samoihin aikoihin ku joinki eka kerran.
216. harrastus: Ratsastus
217. osoite: En tiä
218. sana: Äiti? iti?
219. kirosana: Vittu
220. meikki jonka omistin: Ripsari
221. säästöpossu: sellanen jäätelö auto säästöpossu :D
222. ihastus: en mä kyl millään muista

SEURAAVA:

223. Suudelma: ?
224. Pusu: ?
225. Halaus: kaisa,sara?
226. Juoma: mehu
227. Ruoka: ?
228. Itku: ?
229. Ihastus: ? ;P
230. Rakkaus: jaa a ;D
231. Välttämätön paha teko: kiroilu
232. Tekeminen: nukkuminen
233. Myöhästyminen: huomenna koulus
234. Nolostuminen: varmaan huomenna nolaan itteni jotenki :D
235. Surun aihe: kaverit tai jätkät
236. Päivä: Torstai
237. Vuosi: 2007
238. Kuukausi: Lokakuu

°TELEVISIO

239. Lempi tv-ohjelma: 24,kymppikerho,sinkkuelämää,pako..ynm..
240. Surkein tv-ohjelma: ääh,en mä tiä..
241. Paras tv-ohjelma ikinä: 24 :D
242. Surkein tv-ohjelma ikinä: ?
243. Katsotko paljonkin televiisiota?: JUU!!
244. Oletko riippuvainen siitä?: joo o
245. Saatko katsoa mitä ohjelmia ikinä haluat?: aika usein
246. Onko teillä edes televisiota?: No tietenki
247. Huijaatko?: No en
248. No, millä nimellä kutsut televisiota?: Teevee,telkkari
249. Onko sinulla hyväkin telvis?: No ihan jees
250. Mulla on parempi. Mitäs siihen sanot?: ehkä joo,ehkä ei..:D
251. Mitäs tästä viel keksis?: ?!?!?!?

°MUSIIKKI:

252. Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?: juups
253. Jos kuuntelit, niin mitä?: radio novaa
254. Musiikkimakusi?: suomalaiset biisit,räppi/hip hoppi.
255. Bändi, mistä pidät: Liikaa
256. bändi jota inhoat: en varmaan mtn
256. Laulaja, josta pidät: niitä on monia
257. Laulaja jota inhoan: Paris hilton
258. suosikki laulu: Niitäki liikaa
259. inhokkilaulu: ent
260. käykö klassinen: Eipä oikeen...
261. latino: ei
262. Mitä artistia kuuntelet usein: kaikkee sekalaista
263. musiikin soitto-ohjelmani: -
264. harrastatko itse musiikkia?: no e
265. soitatko jotain instrumenttiä?: En


°VASTAAN/PUOLESTA:

266. hyväksiköyttö: Vastaan
267. tappaminen: Vastaan
269. homo- ja lesbosuhteet: Puolesta
271. kuolemantuomio: riippuu
272. abortti: Puolesta.
273. terrorismi: Vastaan
274. rasismi: Vastaan
275. valehtelu: Vastaan
276. poliisi: vastaa (?)
277 eläimet: puolesta
278. hemmottelu: Puolesta
279. tappelu: Riippuu tilanteesta
280. koulu: Puolesta ja vastaan

°AJATTELETKO OLEVASI....?

281. Kaunis?: No EN
282. Ruma?: ?
283. Vai jotain muuta?: Kyllä
284. No mitä muuta?: Jotain muuta...
286. Hyvä luonteinen?: en tiä
287. Kerrassaan suloinen?: -
288. Ja ihastuttavakin?: -
289. Mies-/naismagneetti?: en
290. Lihava?: kyl on vähä kaljamahaa tullu :D
291. Laiha?: En
292. Vai minkälainen?: -
293. Ärsyttävä tyyppi?: Joskus
294. Pissis ehkä?: vähän joo xD
295. Mukava ja sitä rataa?: Yritän x)

:D Loppuhan se jo :D

Jannalta kopsin :DTorstai 21.09.2006 02:00

:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D

Olen
[x]Käynyt huussissa
[ ]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[x]Ollut jälki-istunnossa
[x]Lyönyt kaveria
[x]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[ ]Käynyt Puuhamaassa
[ ]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[ ]Omistanut syyliä
[ ]Tanssinut napatanssia
[x]Varastanut
[x]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[x]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[ ]Stripannut
[ ]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[x]Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[ ]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[x]Mokannut kotitalouden tunnilla
[x]Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[x]Leikannut koiran kynsiä
[x]Pessyt vauvan pyllyä
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[x]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[x]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ]Ajanut viiksiä
[x]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[x]Käyttänyt mikroshortseja
[x]Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[ ]Haukkunut hoppareita
[x]Soittanut bassoa
[ ]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[ ]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x]Nielaissut jääpalaa
[ ]Tippunut ponin selästä
[ ]Haukkunut hevareita
[ ]Ollut vaahtobileissä
[x]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[x]Vilautellut julkisilla paikoilla
[x]Halannut julkkista
[x]Itkenyt ilman mitään syytä
[x]Ollut alaikäisenä baarissa
[ ]Laskenut pulkalla katolta
[ ]Nostanut lippua salkoon
[ ]Ollut järjestämässä discoa
[ ]Saanut turpaan tuntemattomalta
[ ]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[x]Kävellyt yli 10cm koroilla
[x]Karannut kotoa
[x]Tilannut Mix-lehteä
[x]Saanut 4 kokeesta
[ ]Käynyt eduskuntatalossa
[x]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[x]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[ ]Ihaillut gootteja
[x]Hävennyt kilojasi
[x]Ollut puolukassa
[x] Rakastunut
[ ]Poistanut punkkia
[x]Pitänyt stringejä
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[ ]Ajanut mopolla päin seinää
[ ]Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x] Tuntenut mielisairaan
[ ]Hypännyt benjihyppyä
[ ]Ollut yksin lentokoneessa
[x]Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[x]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[ ]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[ ]Ostanut kondomeja
[x]Laittanut kondomia paikoilleen
[ ]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Itkenyt itseni uneen
[x]Ajatellut itsemurhaa
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[?]Käynyt psykiatrilla
[ ]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[ ]Ollut alipainoinen
[ ] Käyttänyt narubikineitä
[x]Laihduttanut
[ ]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[ ]Käyttänyt henkseleitä
[x]Fanittanut RAW:ta
[ ]ostanut e-pilllereitä
[x]Hengittänyt heliumia
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta
[x]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[x]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostoksia
[ ] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] nukkunut veneessä
[x] tehnyt runoa
[ ] ollut lempiartistini keikalla
[ ] harrastanut balettia
[ ] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[ ] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x?] matkustanut pummilla
[x] lukenut Raamattua
[ ] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[ ] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[x] pyörtynyt
[ ] haaveillut näyttelijän urasta
[ ] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[ ] menettänyt läheisen ihmisen
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[x] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[ ] harrastanut näyttelemistä
[?]Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[ ]katsonut Stand by me-leffaa
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] saanut paniikkikohtauksen
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[x] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[ ] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[x] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[x] saanut aivotärähdystä
[ ] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] maalannut taulua
[x] ollut yli kuukauden pois kotoa
[ ] ollut kesätöissä
[ ] maistanut mustekalaa
[ ] unohtanut parhaan kaverini syntymäpäivän
[x] ollut festareilla
[x] luntannut kokeessa
[x!!] saanut ampiaisenpistoa
[ ] saanut murtumaa
[ ] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] käynyt Irlannissa
[ ] käynyt Ukrainassa
[x] käynyt ruotsissa
[ ] irkannut
[x] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[ ] hukannut kirjastonkirjan
[x] kulkenut alasti kotona
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[ ] opetellut elvyttämistä
[ ] pelannut golfia
[ ] ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] polttanut tupakkaa
[ ] ollut sairaalassa yötä
[ ] vuokrannut asunnon
[x] ollut lapissa
[ ] esiintynyt oikeassa teatterissa
[ ] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[ ] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[ ] tilannut jotain netistä
[x] ollut tappelussa
[ ] lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[ ] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[ ] kuvitellut olevani kala
[ ] soittanut kirkon kelloja
[ ] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni
[ ] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[ ] pessyt hampaani joka ilta
[x] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[ ] olen tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[x] olen saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[ ] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[ ] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt kampaajalla viimeisen vuoden aikana
[x?] rakastunut

No nii loppuhan se jo :P

Ajatelmii :)Perjantai 15.09.2006 04:37



Elämä ei ole pelkkää juhlaa,
se on myös ruusuilla tanssimista.

Kun seisot tähtien alla,
älä silloin valita, että
elämässäsi ei ole valopilkkuja.

Myös valkeat esineet luovat mustan varjon.
-Bosshart-

Elämän surullisimpia tosiasioita on, että viisaat taipuu typeryyden edessä. Tästä johtuu tyhmyyden maailmanherruus.

Älä koskaan katkaise sitä minkä voit avatakin.

Elämän salaisuus ei piile siinä, mitä sinulle tapahtuu, vaan siinä mitä teet sillä mitä sinulle tapahtuu.

Pidä itsesi pystyssä, älä anna muiden tehdä sitä.

Tuhannen kirjan lukeminen ei ole sen arvokkaampaa kuin tuhannen pellon kyntäminen

Joka yhteen paikkaan löytää,
on kymmenestä muusta eksyksissä...

Aika - ihminen yrittää tappaa sitä,
mutta lopulta se tappaa ihmisen.

Optimisti näkee munkkirinkilän,
pessimisti reiän.

Suurimmat ja mahtavimmat putoavat
pisimmän matkan.

Tyhmät ja kuolleet eivät koskaan
muuta mielipidettään.

Kukaan ei voi palata menneeseen ja
tehdä uutta alkua,
mutta kuka tahansa,
voi aloittaa tänään ja
tehdä uuden lopun.
- Maria Robinson -

Kepit ja kivet voivat rikkoa luuni,
mutta sanat voivat murtaa sydämmeni.

Menestyksen tikapuita ei voi kiivetä
kädet taskussa.

Murhe kyllä pitää huolen itsestään,
mutta saadakseen kaiken irti ilosta,
on oltava joku,
jonka kanssa jakaa se. Jos sinulla on vakavia huolia,
niin kulje ahtaissa kengissä.
Silloin unohdat kaiken muun.
Salon Gahlin

Puhu joskus totta, jotta sinua uskottaisiin kun valehtelet.
-Renard-

Käytä puhuessasi sulavia sanoja, sillä huomenna voit joutua syömään ne.

Opettele säännöt, jotta tiedät miten rikkoa niitä oikein.

Arvottomasta hiilestä voi kovassa paineessa syntyä arvokas timantti.

Et voi astua kahdesti samaan jokeen, uudet vedet jo siinä virtaavat.

Kunnon ihmiset valittavat vähän: Se joka paljon parkuu, ei ole minkään arvoinen.

Rakkaus nöyrtyy ahkeruuden edessä. Ellet halua rakastaa, tee työtä, niin olet turvassa.

Päivä jolloin ei naura, on mennyt hukkaan.

Erehdys on sitä vaarallisempi,
mitä enemmän totuutta siihen sisältyy.

Ihmisellä on kaksi kättä
työntekoa varten ja kaksi jalkaa,
jotta voi lähteä kävelemään
kun työ ei huvita.

Onni! Voi, se on yksinkertaista!
Se on hyvä terveys ja huono muisti!

Mitä isompi pää,
sitä kovempi päänsärky.

Kyky ajatella tänään eri lailla kuin eilen
erottaa viisaan itsepäisestä.
-John Steinbeck-

Sinun on oltava joko ensimmäinen,
paras tai sitten erilainen.

Menestyjä on henkilö,
joka kykenee päällystämään tiensä
kivillä, jolla muut ihmiset
häntä heittelevät.

Ei elämä ole
voittamattomia vaikeuksia,
jotka pitäisi väistää.
On vain väistämättömiä vaikeuksia,
jotka pitäisi voittaa.

Uniklubi :DPerjantai 15.09.2006 04:24


Kiinni jään:

Nämä hetket ovat niin kalliita
Nämä tunnit, jotka olen kanssasi
Sovitaan ollaan nyt eikä huomenna
Nautitaan tänä iltana kahdestaan
Toivon vaan, etten kiinni jää

Onko nimesi kaipuu
Miks tulit minut iskemään on jo ikävä
Milloin nimesi vaihtuu en pysty näin elämään
ellet viereeni jää
Kiinni jään

Kaunis on sinun vartalosi
Ootko valmis niin näytän sulle sen
Tahdon maistaa sinun hedelmääsi, ehkä vaihtaa
numerotkin vaikken saisikaan
toivon vaan etten kiinni jää

Onko nimesi kaipuu
Miks tulit minut iskemään on jo ikävä
Milloin nimesi vaihtuu en pysty näin elämään
ellet viereeni jää
Kiinni jään

<3 :)

Pakko oli tehä itekki :DTorstai 14.09.2006 19:45

Hehe.. Tee sieki :P

Kirjota Silmät kiinni... ÄLÄ KORJAA JOS TULEE VIRHEITÄ :D


1. Sä oot kaunis: sä oot kainis

2. Näytät aivan apinalta kuten siskosikin: näurät aibav apinalya kuten siskosujin

3. Oon rakastunut suhun ihan kybäll: oob rajastunu suhun ihan jusdäll

4. Anna ruokaa, mulla on nälkä: anna riolaa mul on näkkä

6. Pissiksiä ei tueta: pissiksiä ei tuieta

7. Mä kutsun sut mun syntäreille: mä kutsun sut mun sunttäreille

-Joo en ole mkn hyvä tos XD


:DTorstai 14.09.2006 19:36

Tee näin :
* Nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
* Työpaikkasi (mieskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, naiskäyttäjä isänsä)
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)

-Johanna suanto
-Helsinki
-17
-Metsuri
-neulominen
-0
-Ruskea
-Sininen
-klassinen
-Jonna tervomaa


Kirjoita kommentti


Taas :DTorstai 14.09.2006 04:55

Elämäni aikana olen:
[x] ollut masentunut
[x] tuntenut olevani rakastettu
[x] satuttanut itseäni fyysisesti
[x] satuttanut toista ihmistä fyysisesti
[x] ollut tyytyväinen itseeni
[ ] ollut ylpeä isästäni tai äidistäni
[x] varastanut vanhemmiltani
[x] tuntenut todellista rakkautta
[x] ollut epäitsekäs
[x] antanut toiselle ihmiselle jotain mikä merkitsi minulle todella paljon
[?] arvostan neitsyyttä
[x] näyttänyt todellisen minäni jollekin ihmiselle
[ ] ajanut autoa humalassa
[ ] saanut sakkoja
[ ] rikkonut toisen omaisuutta koska olin kateellinen
[ ] yrittänyt rikkoa jonkun suhdetta
[?] rikkonut jonkun suhteen
[x] pettänyt
[x] ajatellut toista miestä seksin aikana
[x] suunnitellut kokeilevani huumeita
[x] kokeillut huumeita
[x] tippunut talon katolta
[ ] kiivennyt/ hypännyt parvekkeelta alas
[ ] syönyt masennuslääkkeitä
[x] harkinnut itsemurhaa
[ ] joutunut elämään ystävän/omaisen itsemurhan
[x] itkenyt onnesta
[ ] lähettänyt mummolle ystävänpäiväkorttia
[ ] sanonut jollekin sisarukselle rakastavani häntä
[x] kuullut vanhempien riitelevän
[ ] nähnyt isän lyövän äitiä
[x] joutunut fyysisen väkivallan uhriksi
[ ] pelännyt omaa poikaystävää
[x] hävennyt omaa vartaloani
[x] käyttänyt samoja sukkia 3 päivää putkeen
[x] kertonut äidilleni rakkaushuolistani
[x] heitellyt pikku kiviä ikkunaan
[ ] antanut ruusun pojalle
[x] syönyt litran jäätelöä kerralla
[x] kärsinyt unettomuudesta
[x] hajottanut tietokoneen
[ ] nuollut kermavaahtoa jonkun keholta
[ ] joutunut pakotettuna harrastamaan seksiä
[x] katsonut kun joku muu harrastaa seksiä (mitä tähä lasketaa =DDDDDD)
[ ] ostanut seksileluja
[ ] ladannut netistä musiikkia
[ ] pitänyt piratismia varkautena
[x] juossut poliisia pakoon
[ ] koittanut kuinka syvälle pystyy työntämään banaanin
[x] koittanut sanaa laihduttaa
[x] kirjoittanut wc:n seinään jotain
[ ] viiltänyt vahingossa sääriin haavoja säärikarvoja poistaessa
[x] kuvitellut vastaantulevia alasti
[ ] matkustanut pummilla junassa
[x] hävennyt omaa poikaystävää
[ ] itkenyt yksinäisyydestä
[ ] ostanut alaikäiselle alkoholia
[ ] ostanut alaikäisenä alkoholia
[ ] paskonut vanhemmalla iällä housuun
[x] miettinyt millaista olisi olla joku toinen
[x] soittanut pilapuheluita
[x] tippunut jäihin
[ ] uinut avannossa
[x] pelännyt hammaslääkäriä
[x] lukenut Aku Ankkaa ja pitänyt siitä
[ ] koittanut nostaa omaa painoa penkistä

Pidän:
[x] kissoista
[ ] käärmeistä
[ ] oranssista väristä
[ ] mökkireissuista
[x] bilettämisestä
[x] takkatulesta
[x] rokkaripojista
[?] Apocalypticasta

Tiedän mitä tarkoittaa:
[ ] retorinen kysymys
[x] abortti
[ ] feministi
[x] sovinisti
[ ] eutanasia
[x] lol
[ ] assosiaatio
[ ] priorisointi
[ ] navigointi

Olen nyt:
[ ] alasti
[ ] mustissa
[ ] kännissä
[x] kotona
[ ] matematiikkakilpailussa (miten arvasit?)
[ ] näyttämöllä

Isona minusta tulee:
[ ] kotiäiti
[ ] uranainen
[ ] sinkkuelämän Carrie
[x] hyvä vaimo
[x] nuorekas
[x] ikiteini
[ ] erakko

Uskon:
[ ] Jumalaan
[ ] jumaliin
[x] keijuihin XD
[ ] joulupukkiin
[ ] luonnonhenkiin
[x] itseeni
[ ] en mihinkään
[ ] kaikkeen minkä näen
[ ] Saatanaan
[ ] sielunvaellukseen

Pelkään:
[ ] pimeää
[x] hämähäkkejä
[ ] olla yksin
[ ] käärmeitä
[ ] sairauksia
[ ] juoppoja
[x] hulluja raiskaajia
[ ] koulua
[ ] tulevaisuutta
[ ] maailman tulevaisuutta
[ ] kuolemaa

Minä olen:
[ ] alle 14
[x] yli 14
[x] yli 18
[?] rakastunut
[ ] alipainoinen
[?] pissis
[ ] gootti
[ ] liian lyhyt
[ ] liian pitkä
[x] liian ruma
[ ] kadehdittu
[ ] lapsirakas

Muiden mielestä olen:
[x] lihava
[ ] hiljainen, joskus
[ ] raivostuttava
[ ] täydellinen
[ ] koulun kaunein
[x] rasittava teini
[x] luulen itsestäni liikoja

Vanhempani pitävät minua:
[ ] keskivertoa kiltimpänä
[x] keskivertoa villimpänä
[ ] orjanaan
[ ] suosittuna koulussa
[ ] opettajien lellikkinä
[x] elämänsä suurimpana virheenä

Pidän:
[x] pojista (Ystävinä)
[x] tytöistä (Ystävinä)
[x] pojista seksuaalisessa mielessä
[ ] tytöistä seksuaalisessa mielessä
[ ] homoista
[x] koirista
[ ] orvokeista
[x] vaaleanpunaisista seinistä
[x] silkkilakanoista

Tätä mieltä minä olen
[ ] homous on sairaus
[ ] homous on syntiä
[x] koulu on perseestä
[ ] maailman söpöin on Orlando Bloom
[ ] Michael Jackson on syytön
[ ] Bush on hyvä jätkä
[ ] ulkomaalaiset ovat pelottavia
[ ] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[ ] Jumalaa ei ole
[ ] Jeesus elää
[x] mandariinit on hyviä

Maailman suurin epäkohta on:
[x] Aids
[x] naisten sortaminen
[x] uskonsodat
[x] saldo on kiinni
[x] nälänhätä
[x] vanhusten yksinäisyys
[ ] mUlLoN KarzEe finNi LeuaSsa!!11

[x] olen nyt laihdutuskuurilla
[ ] alitajuntaisesti laihdutan koko ajan
[x] tiedän kuka juontaa Kymppitonnia
[ ] mikä on Kymppitonni?
[ ] olen oksentanut vapaaehtoisesti
[x] en kuitenkaan ole bulimikko
[ ] kuuntelen rankempaa musiikkia kuin raskas heavy
[x] tiedän missä Muumit asuvat
[x] minua eivät voisi Muumit vähempää kiinnostaa
[x] käytän paljon huuto/kysymysmerkkejä lauseissani korostaakseni asiaani
[x] käytän joskus merkkiä <3
[x] Tiedän mitä tarkoittaa <3
[ ] osaan sanoa kiitos neljällä eri kielellä
[ ] tiedän millä mantereella sijaisee Kenia
[x] tiedän myös mikä on Venäjän pääkaupunki
[ ] käytän tietokoneeni Paint-ohjelmaa säännöllisesti
[ ] tietokoneellani ei ole Paint-ohjelmaa
[ ] minulla ei ole omaa tietokonetta
[x] meidän perheessä jollain on kannettava tietokone
[ ] olen katsonut elokuvan The Fast and the Furious
[ ] tiedän myös elokuvan suomenkielisen nimen
[ ] en pidä Bridget Jones-leffoista
[x] lopetan gallupin tähän.

-Loppuhan se jo :)