IRC-Galleria

Joshu

Joshu

Don't believe in yourself. Believe in me, who believes in you.

Selaa blogimerkintöjä

no life <3Maanantai 12.11.2007 00:52

Mihin olen kiintynyt?

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[/] Ostan netistä tavaroita usein
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[x] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus

= 7½

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Minulla on huoneessani DVD-soitin ja käytän sitä usein
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[/] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä

= ½


Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[/] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta

= 3½

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[/] Lenkkeilen tai uin usein
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[/] Minua ei haittaa hikoilla

= 1½

Ruoka
[/] Rakastan ruokaa
[/] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[/] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[/] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[/] Menen juhliin ruuan takia
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syöynyt jotain
[/] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla

= 4


Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[ ] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[ ] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[/] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[/] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?

= 2


Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[/] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[x] Tuhlaan paljon rahaa
[/] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia

= 4

Huonot asiat

[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[ ] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[x] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan

= 1

[Ei aihetta]Maanantai 12.11.2007 00:42

Onko sinulla seurustelukumppania?: Eip.

Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen?: Ei.

Onko sinulla parasta ystävää?: Ei vaan yhtä.

Onko sinulla monia hyviä ystäviä?: Jep.

Entä kavereita?: Onha noita.

Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää?: Jea.

Oletko lesbo, homo, bi, transu vai hetero?: ...emt. heteron ja bi'n väliltä?

Onko sinulla lemmikkejä?: Jänis ja piski.

Minkä rotuinen tai lajinen se on?: Jänis on leijonaharjaskani ja piski on alaskanhusky.

Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon?: Hm. Isoveli ois kiva. 8) Tai -sisko.

Entä lemmikkejä?: Toisen koiran ja toisen kanin ja kisun Q_Q

Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain?: En kauheen usein mut.

Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi?: Juu.

Pidätkö itsestäsi?: En. D: No okei, vähäse.

Tuntuuko usein, ettei enää jaksa?: Harvemmin.

Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä?: Emt. Fifty fifty.

Paheesi?: HERKUT.

Oletko ihastunut?: En.

Onko hän hyvännäköinen?: -

ULKONÄKÖSI
Pidätkö siitä?:
En. Paljoa.

Silmiesi väri?:
Siniharmaa.

Hiuksiesi väri?:
Blondi.

Onko sinulla hyvä iho?:
EI. ;<<<

Hoidatko ihoasi?:
Ju.

Pesetkö shamppoolla ja hoitoaineella hiuksesi?:
Molemmilla. (Ilman hoitoainetta näitä ei saa harjattua. :s)

Meikkaatko?:
Jees.

Onko sinua kehuttu kauniiksi?:
On.

Entä haukuttu rumaksi?:
Juu.

Onko sinulla kaunis hymy?:
En tiiä, kai se on katsojan silmis.

Minkälainen nenä sinulla on?
PERUNA.

Käytätkö koruja?:
Juu.

Minkälaisia vaatteita käytät?:
Sellasii.

Pidätkö tyylistäsi?:
Juu.

Onko sinulla oma muoti?:
Emt.

Seuraatko muotia?:
Enpä juuri.


KOULUSI

Keskiarvosi?:
Paska. D: 7.9

Lempi aineesi?:
Musiikki (silloku lauletaa ym., ei teoria), liikka

Inhokki aineesi?:
Kaikist enite perseest on matikka, ranska ja ruotsi.

Kuka on lempi opettajasi?:
Samppa, Esa, Kossu ja Maria.

Entä inhokkisi?:
Kärppä ja Luopa.

Pitävätkö opettajat sinusta?:
Kyl ne kait iha.

Onko sinulla iso koulu?:
Sellane keskikokone.

Monta rakennusta koulussasi on?:
Periaattees kolme.

Luetko hyvin kokeisiisi?:
En. (agh, pitäis)

Onko sinulla hyvä käsiala?:
En tykkää siit. En kaunost enkä tekstauksest.

Hoidatko läksysi pois alta ajoissa?:
Yleensä. Tai no, riippuu aineest. (Joskus teen läksyt enne tunnin alkuu välkäl)

Entä esitelmäsi?:
Ju.

Jännitätkö esiintymistä?:
Joo ja se on perseestä.

Olitko tänä vuonna mukana koulunäytelmässä?:
Ei meil oo sellasii.

Oletko innolla mukana auttamassa erilaisissa asioissa?:
Riippuu.

Oletko ensimmäinen vapaaehtoinen hakemaan esim. kirjoja jostain toisesta luokasta?:
En.

Oletko koskaan ihastunut opettajaasi?:
NO SIIS LUOPA <33<<<<33 joo en.

Pidätkö itseäsi hyvänä koulussa?:
E.

Paras koenumero tänä vuonna?:
9+

Huonoin?:
5½

Paras esitelmänumero?:
10

Huonoin?:
7

Paras pistarinumero?:
10

Huonoin?:
5


OMASTA HUONEESTASI

Pidätkö huoneestasi?:
EN. x_o

Onko siellä matto?:
Jep.

Entä verhot?:
Kyl.

Pidätkö niistä?:
Menettelee.

Onko sinulla meikit esillä huoneessasi?:
Ei yleensä, täl hetkel lojuu tos.

Onko hajuvesiä, hiustuotteita yms. esillä?:
E.

Monta peiliä huoneessasi on?:
1

Monta taulua?:
3

Julistetta?:
0 ;<

Entä pientä kuvaa/korttia yms?:
Ööö. Ootaha ku lasken. Joku seittemä.

Monet kehykset sinulla on esillä?:
Tä. o_o

Monta kuvaa itsestäsi on huoneessasi esillä?:
:s Kolme.

Onko huoneessasi jotain koristemukeja?:
Onn. Jossain piilos.

Onko roskista?:
Jo

Mitä ainetta sänkysi on?:
Puuta.

Entä muut huonekalusi?:
Puuta.

Onko huoneessasi ikkunaa?:
EI OO KU ASUN TÄÄL PIMEES VAA VALON AVUL :<<<<< no on.

Entä herätyskelloa?:
No lol joku herätyskello kännykät on keksitty.

Säästöpossua tai jotain säästöjuttua?:
Säästöpossu on. :>>

Pehmolelua?:
MONTA<3

MILLOIN VIIMEKSI

Söit?:
Äske karkin.

Joit?:
Äske tota ällöö lääkelitkuu.

Pesit hampaat?:
Eilen.

Halasit jotain?:
;_; Perjantaina. Liian pitkä aika vam.

Lenkkeilit?:
Ööp. Torstaina.

Sairastuit?:
Eile.

Paketoit lahjan?:
Ite paketoin varmaa viime äitienpäivän.

Ostit lahjoja?:
Perjantaina.

Pelasit jotain peliä?:
Eilen. KINKKARIIH<3

Olit humalassa?:
Hömm. o_o Oisko ollu viime kuus.. Heetki. 26. päivä viime kuus. Iha tosi lieväs kännis kyl.

Joit alkoholia?:
o_o Ööh. Tolloi 26. pv?

Silitit jotain eläintä?:
Tänää<3

Putsasit akvaarion/häkin/terraarion?:
...pitäis putsata toi kanin häkki, kiitti ku muistutit. Q;_Q

Harjasit jotain eläintä?:
Jaa'a. Joskus mei koiraa kesäl.

Ostit jotain?:
Perjantai-- Lauantain.

Ostit jonkun vaatteen?:
Öö täl viikol.

Tanssit?:
No siitä nyt on aikaa.

Söit joulukinkkua?:
Viime joulun? :D

Hämmennyit?:
Tänää.

Surit?:
..ööh. Millonkoha.

Itkit ilosta?:
Tänää oli lähellä. :D

Itkenyt jonkun eläimen takia?:
Öö. Varmaa viime kuus.

Polttanut sikaria/tupakkaa?:
En muista ny. On siit muutama kuukaus.

Nuuskannut?:
En ikinä ja en koskaan kokelekkaa.

Käyttänyt huumeita?:
En ikinä ja en todellakaan koskaan kokele.

Suudellut ulkomaalaista?:
En koskaa. :D

Ollut ulkomailla?:
Öö. Millokoha käytii viimeeks Venäjäl.

[Ei aihetta]Maanantai 12.11.2007 00:19

LUETTELE 10 ASIAA JOTKA OVAT TIETOKONEPÖYDÄLLÄ:
1. kännykkä
2. piirrustusvihko
3. kaks mukia
4. kamera
5. tulostinskannerikopiokone-höskä
6. lukujärjestys
7. kaks kynttilää
8. kiinanruusu <3
9. erilaisia lääkkeitä
10. CD-levyjä
(voin jatkaa koko yön :D)

LUETTELE 3 LAUSETTA/SANAA JOTKA OLET TÄNÄÄN SANONUT:
1. Tahdon
2. No just siin rajalla et onks vai ei
3. En mie tiennykkää et iskäl oli veli.

LUETTELE 7 ASIAA MITÄ HUONEESI SEINILLÄ ON:
1. kalenteri
2. kaks taulua
3. hylly
4. lamppu
5. ...enempää ei taia olla (viel, kuha saan ni koht on seinät täynnä julisteita ja kivoja kuvia)
6. ---||---
7. ---||---

LUETTELE 7 ASIAA JOTKA AIOT TEHDÄ ENSI VIIKOLLA:
1. Mennä kouluun
2. Ratsastaa
3. Kattoo telkkaa
4. Pelata pleikkarii
5. Datata
6. Kuunnella musiikkia
7. Laulaa

LUETTELE 5 PAIKKAA MISSÄ OLET TÄNÄÄN OLLUT:
1. Kotona
2. Kirkossa
3. Ulkona
4. Hautausmaalla
5. Siskopuolten isovanhempien kotona

LUETTELE 5 ASIAA MITKÄ SINUN PITÄISI TÄLLÄ HETKELLÄ OSTAA:
1. Uus kone
2. Pleikka3'ne
3. Vaatteita (niitä pitää ostaa aina)
4. Pleikka pelei
5. CD-levyi
(Pikemminki pitäis saada eikä ostaa :D)

LUETTELE 4 ASIAA MITKÄ AIOT VIELÄ TÄNÄÄN TEHDÄ:
1. Nukkua
2. Kattoo Not Born to Rockin
3. Miettiä
4. Olla ilonen ettei tarvi mennä huomen kouluun

LUETTELE 3 TURHAA OMISTAMAASI ESINETTÄ:
1. Noi miljoonat räkäliinat
2. Roskat
3. Omat piirrustukset

LUETTELE 3 ASIAA JOITA ET VAIHTAISI NYT MIHINKÄÄN:
1. Elämää
2. Ystäviä
3. Kinkkarit

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. MUSSUT<3

[Ei aihetta]Maanantai 12.11.2007 00:05

Tunnusta mitä näistä omistat:
[ ] nallen, jonka vieressä nukut
[x] vaaleanpunaiset alushousut
[x] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[x] Antti Tuiskun levyn
[ ] ex- poika tai tyttöystäväsi valokuvan ?

Myönnä, mitä näistä oletkaan tehnyt:
[ ] oksentanut humalatilassa
[x] polttanut tupakan
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] haukkunut kaveriasi selän takana ilman syytä
[ ] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[/] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[ ] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee ?

Millaiset treffit seuraavista haluaisit:
[x] kahvi ja mukava pieni kahvila
[ ] illallinen romanttisessa ravintolassa
[x] piknik viltillä
[x] lempibändisi keikka
[ ] baari, humala
[ ] luistelu
[/] mökki,soutuvene, sauna
[ ] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[x] kävely
[ ] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[ ] huvipuisto
[ ] hesburger

Mitä näistä teet joka päivä:
[x] laulat
[x] pidät hauskaa
[/] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[/] laittaudut peilin edessä
[ ] tanssahtelet
[ ] kiukkuat
[x] naurat
[ ] käyttäydyt hyvin
[x] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[x] luet
[/] käyt galleriassa
[/] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet

Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[ ] kostonhaluinen
[ ] ilkeä
[ ] siisti
[/] itsekäs
[x] kaunis/komea
[ ] terve
[x] sohvaperuna
[x] kiltti
[ ] epätoivoinen
[/] yksinäinen
[x] onnekas
[x] ihmeellinen
[xxxxxx] erilainen
[ ] ahkera
[/] auttavainen

Mitä seuraavista haluaisit:
[ ] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] halata jotakuta
[ ] matkustaa maailman ympäri
[x] kiittää jotakuta
[ ] syödä puuroa
[x] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[ ] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.11.2007 22:10

Eilen;

Hengellinen Minya - mustikkatassu sanoo:
alan hermostumaan ;___;
Joshu «Because you make me believe in myself, when nobody else can help» sanoo: http://illbewaiting.deviantart.com/art/KH2-Pirates-Hearts-59853566 Q;_Q ihana
Hengellinen Minya - mustikkatassu sanoo:
heti kun mie luovun kursivoidusta teksistä niin te kaikki vaihdatte vinoon ;___;
Joshu «Because you make me believe in myself, when nobody else can help» sanoo:
o_o
Joshu «Because you make me believe in myself, when nobody else can help» sanoo:
etsie oo ollu koko aja suora?

Tänään;

Latte Pulje // sanoo:
oottekste muute huomannu et mins kursivoitu tänää~?
Hiippä // sanoo:
en
Joshu «Because you make me believe in myself, when nobody else can help» sanoo:
Q;_Q
Hiippä // sanoo:
o-o
Hiippä // sanoo:
HUI
Minya - ektoplasma-ampiainen sanoo:
;_;
Hiippä // sanoo:
8D
Minya - ektoplasma-ampiainen sanoo:
YHYHY
Hiippä // sanoo:
jklösef
Hiippä // sanoo:
MINS
Joshu «Because you make me believe in myself, when nobody else can help» sanoo:
eikse aina oo ollu kursivoitu? ;_;

[Ei aihetta]Perjantai 09.11.2007 00:54

olin tänää taas reipas ja liikunnallinen nuori ja vedin hölkkälenkin, joku kaks puol kilsaa pitkä. sit kotona lihaskuntoliikkeet päälle ja sit suihkuun. oon iha pirun ylpee. 8))

[Ei aihetta]Torstai 08.11.2007 22:00

Mitä nimiä käytät näistä?

1. Matematiikka - Matikka
2. Äidinkieli - Äikkä
3. Kotitalous - Köksä
4. Liikunta - Liikka
5. Musiikki - Musa
6. Kemia - Kemia
7. Koti - Koti
8. Äiti - Äiti, äippä
9. Isä - Isi, iskä
10. Sisko - Sisko
11. Veli - Veli
12. Karamelli - Karkki, mässy
13. Kaveri - Kaveri, kamu
14. Kynäkotelo - Penaali
15. Viivain - Viivotin
16. Purukumi - Purkka
17. Puhelin - Kännykkä, känny
18. Televisio - Telkku, teevee, telkkari
19. Koira - Koira, piski
20. Kissa - Kissa, kisu
21. Sampokeskus - Sampo?
22. Tietokone - Kone, tietsikka
23. Paras ystävä - Paras ystävä (bestis, mut harvemmin)
24. Tyttö - Tyttö
25. Poika - Poika, jätkä
26. Päiväkirja - Päivis (blogi)
27. Disco - Disco
28. Lyijykynä - Lyikkäri
29. Luokkahuone - Luokka
30. Leikkipuisto - (Leikki)puisto

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.11.2007 21:32

Sytytetään kynttilä Jokelan koulun ammuskelussa kuolleiden muistoksi. Annetaan tämän kiertää, niinkuin tämä on jo kiertänytkin.

[Ei aihetta]Lauantai 03.11.2007 22:50

Jos saat 20 tai yli, olet vajaa.

[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[x] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen meinannut tukehtua omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[x] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[ ] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[ ] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[/] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä

16½ 8))

[Ei aihetta]Lauantai 03.11.2007 22:38

Kerro rastit viidellä niin saat selville tyhmyysprosenttisi!

1. [x] Olet meinannut tukehtunua veteen.
2. [x] Olet kompastunut alas portaita.
3. [x] Olet kävellyt päin ovea.
4. [x] Olet työntänyt ovea väärään suuntaan.
5. [x] Olet kävellyt seinää päin.
6. [x] Olet kaatunut kävellessäsi portaita ylös.
7. [x] Olet hypännyt jostakin pois.
8. [ ] Olet ollut shokissa.
9. [x] Olet laittanut metallia/alumiinia mikroon.
10. [x] Olet joskus mainosten jälkeen unohtanut mitä ohjelmaa olit katsonut ennen mainoksia.
11. [x] olet unohtanut mitä toinen on sanonut.
12. [x] Perheesi/kaverisi kutsuvat sinua blondiksi.
13. [x] Et aina ymmärrä vitsejä tai sinulla kestää pitkään ymmärtää ne.
14. [x]Olet vuotanut verta etkä ole itse huomannut asiaa.
15. [x] Olet pitänyt jotakin vaatetta koko päivän väärinpäin etkä ole huomannut asiaa.
16. [ ] Olet työntänyt veitsen paahtimeen.
17. [x] Olet leikkinyt tulella.
18. [x] Olet jättänyt uuniin ruoan ja sait sen palamaan sillä unohdit että ruoka on uunissa.
19. [ ] Olet astunut hiustensuoristimen taikka kihartimen päälle sen ollessa päällä.
20. [x] Sinun piti käyttää laskinta, taikka sormiasi laskiessasi alla olevaa vastausta.

85% ...köh.