IRC-Galleria

Provinssi ohi (viimein...)Maanantai 19.06.2006 23:15

Tuli neki kesäjuhlat koettua. Muutamia asioita, jotka on pakko mainita:

*Festarijuna (oikeesti traktori). Noin sata kertaa tyylikkäämpi ku joku hikinen bussi. Luksusta.

*Kovat patjat koulussa ja tyynyttömyys. Oisin antanut mitä tahansa oikeesta tyynystä. Vaikka oma vikahan se oli.

*Alice In Chains. Eturivi. HAHHAH. Aivan mahtava.

*Vääriin ihmisiin törmäileminen. Jatkuvasti. Silloin kun vähiten odottaa.

*Lapko. Ei tarvitse selittää. Tai no, eturivi.

*Komedia Vulgaria. Niin loistava.

*Ruoka. Nakot erityisesti.

*Dame. Emppu on ihku

*Apulanta ja Ahdistaa

*"Kaverit". Apiksen aikana tutuks tuli mm Harri.

*Valvomo. Paras yllätys.

*Bullet For My Valentine. Olen myyty.

*Seinäjoki yöllä, leikkipuistot, nähtävyydet ja väsymys. ABC. Junat.

*Ihmiset

Ensi vuonna uudestaan

<3 Roosa

VäliraporttiTiistai 13.06.2006 21:13

Tähän asti olen selvinnyt töissä (lähes) vammoitta. Kesätyöksi leipomo on aivan loistava, lähinnä koska sieltä pääsee niin ihanan aikaisin pois. Kun muut vasta heräilee, mä oon jo vapaalla. Ja muutenkin, tarjoilut on hyvät. Wayne's Coffeen uudet mangomuffinssit on hyviä, suosittelen.
Palaan tänään takaisin Toijalaan, ja viikonloppuna on provinssi, joten mun pakkoloma galleriasta jatkuu. Ehkä ihan hyvä.


Palaillaan ens viikolla

Pärjätkää kaikki

<3 Roosa

HelluntaiSunnuntai 04.06.2006 15:19

Ei heilaa. Ei taida sitten tulla sitä summer of lovea... vieläkään.

Katoan töihin. Pitäkää galleria pystyssä.

<3 Roosa
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista


Ekstrovertti
*
Introvertti
Käytännöllinen
*---- Intuitiivinen
Ajattelija
*---- Tuntija
Impulsiivinen ----*
Harkitsija
(pmmp)


Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi


Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

Gerryltä pöllinMaanantai 29.05.2006 20:12

HALUAISIN :

Olla: Lomalla
Syödä: Ei mitään, kiitti
Juoda: No mehua
Saada: Rahaa ja vitusti

MISSÄ VIIMEKSI:

Kävin: Gerryn päiväkirjalla
Söin: Kääretorttua
Join: Ananasmehua
Tipuin tuolilta: Ööh... Varmaan koulussa
Itkin: Kotona
Nauroin: Pihalla tai koulussa

KYSYMYKSIÄ:

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: En keneltäkään
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: En
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: Joo
Oletko löytänyt netistä kavereita: Kyl
Keitä: Pari tositosi hyvää ystävää ja muutamia moimoi-tuttuja
Omistatko simssejä: En
Pelaatko niitä: En
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: Marilyn Manson - Rock Is Dead


SUOSIKKI:

Huulikiiltosi: Vaseliini...?
Ripsivärisi: Kanebon 38 astetta
Kynsilakkasi: Sellanen verenpunanen
Värisi: Liila ja vihree
Liikuntalajisi: Sulkkis ja uinti
Kynttiläsi: Kuule jaa'a
Kirja: Irvine Welshin Porno
Kenkäsi: CONVERSEt
Muumeista: Öö... Ketä näitä ny on... Joku... Nuuskamuikkunen
Alkoholijuomasi: En kommentoi

OLETKO:

Itsepäinen: No todellakin
Ilkeä: Välillä, jos mulle ollaan ilkeitä
Viisas: No joo, tottakai. Eikö se näy jo päällepäin?
Hyvä koulussa: Riippuu miten paljon jaksan lukee. Periaatteessa joo
Hyvä soutamaan: Ihan paska
Itsetuhoinen: Välillä. Angst
Tylsä: No pikkusen vaikee arvioida objektiivisesti
Purevaa vai lyövää tyyppiä: Kynsivää
Satuttanut itseäsi: Joo
Huutanut jollekkin ystävällesi ja kadut sitä: Kai sitäkin
Satuttanut ystävääsi ja kadut sitä: En
Yksinäinen: Välillä
miksi?: Ku oon niin friikki

ONKO:

Vika tietenkin aina sinussa: Kyllä on
Sinulla lainkaan tapoja: On ihan tarpeeks
Hevoset ihania: Ei ne haittaa mun elämää. Enää
Elämä laiffia: Ei
Sinua kohdeltu huonosti: Toisinaan
Sinulla pelkoja: Kellä ei?

LOPPUKYSYMYKSIÄ:

-Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: Tietysti
-Jos löytäisit lompakon täynnä rahaa, mitä tekisit sille: Ottaisin rahat ja veisin 'tyhjänä löytämäni' lompakon poliisille tai jonnekin
-Kelle puhuit viimeksi messengerissä(jos ei ole messengeriä älä vastaa): Katjalle kai
-Mitä sanoit hänelle: No varmaan että hyvää yötä
-Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi: Kaikkea. Töitä, festareita ja ulkomaita. Nukkumista
-Mitä maata rakastat(Suomea ei lasketa!!): Tykkään Virosta ja Ranska kiehtoo kans. Uusi-Seelanti
-Miksi: Virossa oon käyny monta kertaa ja on vaan hyviä muistoja. Ranska on romanttinen maa ja Uusi-Seelanti pirun kaunis
-Oletko käynyt siellä maassa jota rakastat: Virossa joo
-Lause/sana jonka sanoit viimeksi: Taisin kiittää ruuasta
-Miksi: Koska söin
-Oletko ihastunut: No juu
-Oletko rakastunut: En
-Onks pojat/tytöt kivoi vai ällöttävii: Molemmat on kivoi
-Mitä ruokaa haluaisit syödä juuri nyt, jos saisit syödä mitä vaan IHAN MITÄ VAAN: En mitään. Ähky
-Mainitse nimeltä kaksi lempinäyttelijääsi: Johnny Depp ja Nicole Kidmann
-Katsotko salkkareita: En
-Aijaa, no mitäs sit katot: Everwoodia ja Käenpesää ja Sinkkuelämää. Joku Pop-klubi joskus
-Paras sarja ikinä: Empä tiedä. Ehkä Frendit
-Oletko käynyt Andiamossa: No olen
-no mistäs ostat kenkäs: Johny Blacksticks. Viimeks ostin kyllä stockalta
-Onko tämä galluppi outo: On ollu oudompiakin
-Mitä näät suoraan edessäsi(MAINITSE YKSI ASIA!): Ville Valon pärstä
-Jaksatko elää elämääsi: Toistaiseksi
-Mitä meinaat tehdä sen jälkeen kun sammutat koneen: En mä tätä kyllä ennen nukkumaanmenoa sammuta
-Oletko ikinä harkinnut itsemurhaa: En
-Mitä söit viimeksi: Tää oli jo kerran. Kääretorttua
-Oletko nyt masentunut: En oikeestaan
-Ketä ajattelit viimeksi: No Gerryä, ku kerran siltä tän pölläsin
-Ketä kaipaat NYT: Jotenkin ihan hassusti kaipaan Ilaria mielettömästi. Muuten mulla alkaa oleen ikävä Ritaa
-Ovatko kaksi edellä mainittua henkilöä sinulle tärkeitä: On, mut eri tavalla
-Onko sinulla parasta ystävää: Välillä
-Mikä tekee hänestä parhaan ystäväsi(VASTAA TÄHÄN VAIN JOS VASTASIT EDELLISEEN MYÖNTÄVÄSTI): No vastaan silti. Se jaksaa ymmärtää ja hymyillä mun oikuilleni
-Oletko koskaan ajatellut että olet valinnut ystäväsi väärin: Joo, ja sillon meni kaverit vaihtoon
-Viime kokeesi numero: Komeat kuusi puoli on viimeisin numero jonka tiedän
-Paljon keskiarvosi oli viime todistuksessa: En tiedä. Jossain kasin paikkeilla. Ehkä
-Minkälainen sää ulkona on: Sadekuurojen maustama
-Värjäisitkö huoneeseesi seinät a)punaisen sävyllä. b) sinisen sävyllä. c)vihreän sävyllä : c
-Itketkö nyt: No en
-Miksi/Miksi et: Ei itketä
-Oletko koskaan pelännyt menettäväsi kaverisi: Joo
-Haluatko tämän jo loppuvan: Ihan sama. Ajantappoa
-Kuuntetko musiikkia: Juu
-Laita kappaleesta se lause joka soi juuri(vastaa tähän jos vastasit edelliseen myöntävästi): (jeesus) 'I can suck and I smile'
-Kertooko lause jotenkin fiiliksestäsi: No tottakai. Tälläinen maanantai-iltapäivä
-Nyt tämä loppuu: Nyt itken

FläshiltäMaanantai 29.05.2006 01:49

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.
Nakita pari muuta ihmistä ja tiedä millainen tuuri heillä on.


EIKÄ SAA HUIJATA!

Mitä ystäväni minusta ajattelee?
laulu: Sandy
artisti: Bitch Alert
kommenttisi: Öööh... Ollaan Suvin kanssa samiksii

Onko elämäni hyvillä raiteilla?
laulu: The Passers By
artisti: Lapko
kommenttisi: Empä tiedä... Kovasti etsin vastauksia sitten kai

Mitä pitäisi syödä tänään?
laulu: Yearbook 2001
artisti: Lemonator
kommenttisi: Muistoja, muistoja

Millainen olen kun suutun?
laulu: Life In The Tenement Square
artisti: Flogging Molly
kommenttisi: Niin

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: Help Me I Am In Hell
artisti: Nine Inch Nails
kommenttisi: Näin pääsi käymään

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: Bright Figment
artisti: Bloodpit
kommenttisi: Luulin et tää puoli oli hyvin tiedostettu, mut ei sit

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Symphony No 9
artisti: Beethoven
kommenttisi: No voi vittu

Elämän tarkoitus?
biisi: Golden Years
artisti: David Bowie
kommenttisi: On

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: Black Light
artisti: Negative
kommenttisi: Kyllä, vain mä voin päättää



Haastan:
No en ketään, ne ketkä haluu tehä, pöllikööt

GerryltäKeskiviikko 24.05.2006 20:22

ikä: Viikko vajaa 17
[ ]hoikka [x]normaali [ ]lihava [ ]"lihava"
[ ]lyhyt [ ]normaali [x] pitkä
hiusten väri: Tuhkanharmaa, tai niin mulle ainaki kerrottiin. Blondi olen ihan luonnostani
hiusten pituus: Mikäs tää nyt ois? Puolipitkä?
silmien väri: Sininen

ASUMISESTA...
asuinkunta/kaupunki: Lieto
asuintapa (kerrostalo, rivitalo,jne): Omakotitalo
talon väri: Punaruskee
talon pintamateriaali: Tiili ja puu
talon numero: 13

asun...
[ ]yksin
[x]perheeni kanssa
[ ]kamun kanssa
[ ]äidin luona
[ ]isän luona

kuinka tunnet naapurisi?
[x]perheystäviä (/sukulaisia)
[ ]tuttuja vaan
[ ]tiedän nimet
[ ]olen nähnyt
[ ]ei mitään hajua!

makuuhuoneiden määrä: Kolme
vessojen määrä: Kaksi
ovien määrä: Koko kämpässä? Joku ykstoista
ulko-ovien määrä: Kolme
ikkunoiden määrä: En jaksa laskee. Monta

KAVEREISTA?
montako sydänystävää? Joku neljä
montako ystävää? Monta
montako kaveria? Vielä enemmän
onko bestistä? Eipä oikeestaan
onko poika/tyttökaveria? Ei

RUOKAVALIOSTA?
oletko vegetaristi (kauanko olet ollut)? En ole
oletko kaikkiruokainen? Kokolailla
oletko allerginen jollekin? En

LEMPI?
bändi? Mahdoton sanoo
biisi? Vielä mahdottomampi
ruoka? Kana
juoma? Maito
eläin? Koira
väri? Liila
kouluain? Psykologia
leffa? Unelmien sielunmessu
tv-sarja? Hmm... Emmä tiä, Everwood
miesnäyttelijä? Johnny Depp
naisnäyttelijä? Nicole Kidmann

ULKONÄÖSTÄ?
mitä on päälläsi nyt? Mustat kulta-raitahousut
mahd. lävärit: Korvissa
mahd. tatuoinnit: Eipä ole vielä
vaatetyyli: Jaa. Toiset kehuu punkkariks, jotkut haukkuu gootiks. En osaa määritellä
valitse YKSI:
[ ]nappikorvikset
[ ]roikkuvat
[x]renkaat

[x]farkut
[ ]kangashousut
[ ]verkkarit
[ ]lökärit

[ ]3/4 hihanen paita
[ ]t-paita
[x]toppi
[ ]olkaimeton toppi


[x]hame
[ ]shortsit
[ ]caprit

[x]polvisukat
[ ]nilkkasukat
[ ]varrettomat sukat

[x]sukkahousut
[ ]pitkikset
[ ]jalkojen jäätyminen

[ ]skeittarit
[x]tennarit
[ ]lenkkarit
[ ]sandaalit
[ ]lipokkaat
[ ]varvassandaalit
[ ]aamutossut
[ ]ei kenkiä


KÄNNYSTÄ... (jos on)
merkki: Nokia
malli: 3310 (?)
kauanko se on ollu sulla? Pari vuotta
aiemmat kännyt: Tää on eka ja ainut
kuka makso tämänhetkisen kännysi? Äiti
kuorten väri: Tummansinistä ja sit jotain vaaleenpunasta kuvioo
taustakuva: Ei löydy
logo: Joku Negative-juttu
näytönsäästäjä: Sellanen sydän
montako saapunutta tekstaria? En tiä. Varmaan joku 15
mitä lukee tokassa? Empä kerro

PERHEESTÄ...
onko äiti? Joo
isä? On
pikkusiskoja? Juu
isosiskoja? Kyllä
pikkuveljiä? Ei
isoveljiä? Jep

LEMMIKEISTÄ... (jos on)
niiden nimet:
onko teillä aina ollut eläimiä?
ovatko lemmikit sinun, sisarusten vai perheen?

HUONEESTA JOSSA OLET...
mihin huoneisiin siitä vie ovi? Käytävälle
keitä muita huoneessa on? Ei ketään
mitä huonekaluja siellä on? Paljon. Mm sänky, muutamia pöytiä ja tuoleja
seinien väri? Sini-valkoinen
montako ikkunaa? Yksi
verhojen väri? Valko-vihreä

MAKUUHUONEESTASI ...
onko se oma huoneesi? Joo
mikä on huoneen pääväri? Kuule jaa'a. Kaikkea löytyy
onko siellä tv? On
entä cd-soitin? Mitäs luulisit?
seinien väri? Valko-sininen edelleen
maton väri? Sini-vihreä-persikka
verhojenväri? Valko-vihreä yhä vaan
millaiset lakanat pedissä? Jotain hiiriä

KUINKA KAUKANA ON...
huoneesi? Ihan tässä ympärillä
vessa? Joku neljä metrii taaksepäin
keittiö? Ehkä joku 20 metrii
kännysi? Tossa vieressä
jääkaappi? Keittiössä
isäsi? Olohuoneessa (?)
tietokoneen ruutu naamastasi? Varmaan joku 30 cm
tv? Metri vasemmalle
lähin kauppa? Yli kuus kilsaa
lähin tavara jossa on sinistä? Teroitin
riittääkö jo? Nojoo

VIIMEKSI TEHTYÄ....
kenelle puhuit viimeksi? Isälle
kenelle soitit viimeksi? Reetalle
mitä söit viimeksi? Jätskin
mitä joit viimeksi? Appelsiinimehua
kenelle huusit viimeksi? Reetalle
kenelle tekstasit viimeksi? Iisalle
kenet näit viimeksi? Isän
kenelle nauroit viimeksi? Karpolle

Tuskin ketään arvaa keneltäTiistai 23.05.2006 02:48

1. Nimesi?
-Roosa

2. Synttärit?
-3.6.

3. Seurusteletko?
-En

4. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
-Omakotitalossa, siskon, äidin ja isän kanssa

5. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
-Sileän, niin mulle opetettiin

6. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
-Tyhmä kysymys, juusto tietysti

7. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
-No melkein, mut esim suklaan kanssa se ei aina sovi

8. Olet tilaamassa fantasia pizzan, mitkä ovat täytteet?
-Kinkku, ananas, salami ja öööh... no jotain kivaa

9. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
-Sen mikä on halvinta

10. Mikä on lempi ruokakauppasi?
-City Market Kupittaa. Patongit <3

11. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
-Kävellen tai autolla. Junallaki ihan kohtuu paljon

12. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin) ->
-Minkä levyhyllyn? No tosta yhest ei voi kattoo ku se on pyöree, ni toisiks isoimmassa on Ramonesin Anthology

13. Kumman valitset tv vai tietokone?
-Tietokone, eikö se nyt näy päällepäinki?

14. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa
mihin olet kiintynyt?
-Monet pienet jutut. Kädet, hiukset ja silmät. Hymykuopat

15. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
-Ei kumpikaan

16. Lenkkarit vai tennarit?
-Tennarit.

17. Onko sinulla lävistyksiä?
-Nojoo

18. Jos vastasit kyllä, missä?
-Korvissa

19. Entä onko tatuointeja?
-Ei

20. Jos vastasit kyllä, missä?
-En vastannut

21. Ruutu vai raita?
-Raita

22. Omistatko mp3 soittimen?
-Joo'o

23. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
-Päivässä varmaan yli viis

24. Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
-Flunssa joskus kauan sitten

25. Kuinka nopea nettisi on?
-No välttävä

26. Pelaatko koneella?
-En oikeestaan

27. Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
-En käytä

28. Kun katsot peiliin, mitä näet?
-Tällä hetkellä ilmeisesti tytön, jolla on märät hiukset, silmälasit ja finnejä ja päällä valkoinen aivan liian iso t-paita missä lukee BUZZ ja on sellasen piirretyn ukkelin kuva0

29. Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?
-En. Ainut hetki tänään

30. Jos kuuntelet, mitä?
-En kuuntele

31. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
-Minkä tanssijalan? (Marilyn Manson: I Don't Like The Drugs [But The Drugs Like Me])

32. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
-Monet. Bitch Alertin Sandy ja Lemonatorin The Best Friends esimerkiksi

33. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
-Melkein kaikki mitä mun hyllystä löytyy

34. Iltaseksi vai aamuseksi?
-Molemmat

35. (vastasit ylempään ei kumpikaan) no mikä seksi?
-En vastannu

36. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
-Puska. Ötökät on kivoja

37. Onko sinulla paljon ystäviä?
-Emmä tiedä. Ei kai, kavereita on

38. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
-Enemmän ku samaa sukupuolta olevia

39. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
-No tottakai. Antsapantsa <3

40. Entä pikku G:tä?
-Voi jeesus en

41. Spice girlsiä?
-Olin luokkani ainut jota ei olisi voinut vähempää kiinnostaa

42. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
-Molemmat. Tai niiden risteytys

43. 50 Cent vai Eminem?
-Eminem

44. Kotiteollisuus vai Mokoma?
-Mokoma

45. Stamina vai ajattara?
-Stamina

46. Linkin park vai limp bizkit?
-No Linkin Park

47. Ronaldo vai Beckham?
-Eikö Ronaldoja oo ainaki kaks? No se nuorempi Ronaldo

48. Laveerre vai Steen Christensen?
-Mikä on Laveerre?

49. Pitkä kuuma kesä vai helmiä ja sikoja?
- Pitkä Kuuma Kesä (ROCK'N'ROLL FOREVER MÄÄÄN)

50. Simpsonit vai futurama?
-Simpsonit

51. Popeda vai Klamydia?
-Popeda

52. W.A.S.P. vai Pink floyd?
-Pink Floyd

53. Good charlotte vai Private line?
-Private Line

54. Sytkä vai tulitikut?
-Ihan sama. Porno-sytkä

55. Pantera vai Children of bodom?
-Children Of Bodom

56. Tympiikö sua nää kyselyt?
-Lukeminen joo, vastailu on mitä parhainta ajanvietettä

57. Osaatko tehdä ruokaa?
-Jonkun verran, ku on ollu pakko

58. (MISTÄ LEFFASTA?) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?
-Lumikki

59. ..... Uu, kovis vai?
-Ei hajuakaan

60. ..... Mun tuulihatut!
-Ei kerro mitään

61. ..... Sä mokasit mun kuviot!
-Ohi

62. .... Pumba ootsä sekasi!? Toiha o jellona, sehän syö meikäläisiä!
-Haa! Tän mä tiedän. Leijonakuningas

63. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
-Rumba ja Akkari ainaki... En muista onko muita. Jotain järjestölehtiä

64. Kynsilakkaa, vai ei?
-Välillä

65. Jos on, minkä väristä?
-Verenpunaista

66. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
-No ei ne mua häiritse, mut ei ne enää oo se maailman paras juttu. Mä tykkään jos ihmiset huolehtii ulkonäöstään, mut ei se aina tarkota jotain kolmen sentin kajaaleita. Varsinkaan ku näitä meikkibändejä nousee ku sieniä sateella. Ekat meikkaavat miehet sillon joskus kymmeniä vuosia sitten oli ihan eri juttu, se oli niin radikaalia. Sellasta oikeeta asennetta

67. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
-No joo, tätä mieltähän mä taidan olla aina ja ikuisesti

68. Paras lastenohjelma?
-RONI NEUTRONI!!!!!!

69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi?
-Pissikset

70. Mitä sinulla on nyt päällä?
-Valkonen yli iso palkinto-t-paita

71. Katso lukujärjestystäsi keskiviikko päivä, kolmas tunti, mitä
- No lukujärjestys on vähän vanhentunu mut sillon ois ollu enkkua


72. Menetkö kesällä ulkomaille?
-Juu, näin on tarkoitus

73. Onko ruotsi puhevika?
-Ei, se on kieli muiden joukossa

74. Onko seksi harrastuksista paras?
-En sanois niinkään

75. Panisitko?
-Riippuu paljon maksat

76. Jeesus tulee, otatko kopin?
-No eiku nielen

77. Miksi banaaneissa on naruja?
-Et ne sais roikkumaan. Kysy banaaneilta

78. kuulakärkikynä vai lyijykynä?
-Lyijykynä

79. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
-Ei mulla taida olla niin paljon

80. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
-Aika usein

81. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
-Söin mä muutaman

82. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
-Jos kaikki menee niinku pitääki, Kalajoella

83. Entä vapun?
-Ööh... Luin matikkaa

84. Mitä mieltä olet koulukiusaajista?
-Vihaan, mutta olen myös kiitoksen velkaa

85. Onko sinua koulukiusattu?
-On

86. Oletko sinä koulukiusannut?
-Juu

87. Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
-Vasemman

88. Missä olit viimeksi bilettämässä?
-Toijalan keskustassa Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä

89. Lempi drinkkisi?
-Jaa'a

90. Mitä mieltä olet viiltelystä?
-Riippuu tapauksesta, en kannata

91. Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
-Empä oikeestaan

92. Mitä teit viime synttäreilläsi?
-En mitään erikoista. Katja ja Tiia oli meillä

93. Onko sinulla sisaruksia?
-No kyllä löytyy

94. Minkä ikäisiä?
-13, 25, 27, 29, 31

95. Mikä kappale sinulla nyt soi?
-Ei mitään

96. Lähteekö nuha nussimalla?
-En tiedä

97. Roikkuvat korvikset vai napit?
-Ei kummatkaan

98. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
-No siis siitä vaan

99. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
-Juu, en nää mitään estettä

100. Entä nuoremman?
-Kyllä, tälläset jutut riippuu aina persoonista

101. Mielestäsi kauniita nimiä?
-Veera, Saara, Johannes ja Matias esim

102. Paras lukemasi kirja?
-Porno

103. Mitä tällä hetkellä odotat?
-Et saisin tän valmiiks ja voisin mennä nukkuun

104. Entä ketä odotat?
-Nukkumattia

105. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
-Ei

106. Jos on, kuka?
-Ei ole

107. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
-Juhannuksen jälkeen

108. Bacardi vai Smirnoff?
-Smirnoff

109. Juotko? Kuinka usein?
-Tosi tosi tosi harvoin

110. Poltatko?
-En

111. jos poltat, mitä merkkiä?
-En polta

112. Aiotko lopettaa polttamisen?
-Pitäis vissiin eka alottaa

113. Minkä kappaleen sanat menevät näin:
-Tää on se yks instrumentaali intro, en vaan saa millään mieleen sen nimee...

114. Cocis vai pepsi?
-Ihan sama

115. Mikä on toinen nimesi?
-Linnea

116. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
-No en tiedä. En oo niin tarkkaan tutustunu

117. Montako kelloa huoneessasi on?
-Yks oikee, tietokoneest ja kännykäst löytyy kans

118. Millainen talvitakki sinulla on?
-Sellanen punanen nahkatakki

119. Entä millaiset tumput?
-Turkoosi-valkoset yleensä, riippuu pakkasesta

120. Nukutko sukat jalassa?
-Joskus ku on tosi kylmä

121. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta
seksiä?
-Olen kyllä

122. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
-Hmmm... Joo

123. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
-Elisa

124. Juna vai bussi?
-Juna

125. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
-ü

126. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
-Monesti

127. Mitä olet lavalla tehnyt?
-Kaikenlaista

128. Mikä sinusta tulee isona?
-Toimittaja

129. Haluatko lapsia?
-Luulisin

130. Minkä pituinen olet?
-172

131. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
-En

132. Entä kuperkeikan?
-Juu

133. Onko sinulla tällä hetkellä karkkia?
-Ei

134. Jos voisit tehdä jonkun asian elämässi tekemättömäksi, mikä se
olisi?
-En kai jättäis oikein mitään

135. Onko seinälläsi seinälippuja?
-Ei näy

136. Do you have messenger?
-Joo

137. Oletko hyvä englannissa?
-Ihan paska

138. Onko sinulla sormuksia?
-Joo

139. Oletko kokeillut huumeita?
-En

140. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
-Ei sellasta oo

141. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
-Kanaa

142. Mikä on ruoka, jota ajatellessakin nousee ylös?
-Maksa

143. Mätitahna vai pikkelssi?
-Pikkelssi

144. Tykkäätkö maksamakkarasta?
-Joo

145. Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
-Minä

146. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
-Et oon fiksu

147. Freeman vai Badding?
-Badding

148. Minkä kappaleen sanat menevät näin: kiitti karkki.
-Ei kyllä tuu mieleen

149. Kyllästyttääkö jo tämän täyttäminen?
-Joo, haluun nukkuun

150. Kenen vieressä nukuit viimeksi? (silloin kun nukuit jonkun
vieressä)
-Katjan

151. Onko Nightwish mitään ilman Tarjaa?
-On se jotain, tuskin mitään ihmeellistä

152. Mitä mieltä olet partiosta?
-Olin joskus, empä tiiä. En saanu traumoja

153. Mitä olet sanonut viimeksi?
-Hyvää yötä

154. Kenelle?
-Äitille ja iskälle

155. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
-Juu

156. Eikö nyt olisi hyvä aika lopettaa kysely?
-Todellaki

157. Sano vielä viimeiset sanat.
-Antakaa mun nukkua!

158. Niin ja terveiset!!
-Terveisiä kaikille

159. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
-Ööhm... Viime viikolla?

160. Tarkoititko sitä?
-Joo

On pakkoMaanantai 22.05.2006 20:49


Pidän
(x) pinaattiletuista
( ) veriletuista
(x) letuista
( ) kasvispihveistä
( ) maksapihveistä
(x) lihapihveistä
(x) kanapihveistä
(x) pinaattikeitosta
(x) kalakeitosta
( ) simpukkakeitosta
( ) katkarapukeitosta
( ) kanakeitosta
( ) tomaattikeitosta
( ) sipulikeitosta
(x) hernekeitosta
(x) kesäkeitosta
( ) nakkikeitosta
( ) siskonmakkarakeitosta
( ) kasviskeitosta
(x) perunamuusista
(x) lihapullista
( ) uunimakkarasta
( ) nakeista
(x) perunoista
(x) riisistä
(x) lohesta
(x) hauesta
(x) ahvenesta
( ) särjestä
( ) simpukoista
( ) katkaravuista
( ) äyriäisistä
(x) karjalanpiirakoista
(x) lihapiirakoista
(x) lihapasteijoista
( ) maksalaatikosta
(x) makaroonilaatikosta
(x) porkkanalaatikosta
(x) perunalaatikosta
(x) lanttulaatikosta
(x) rosollista
(x) perunasalaatista
(x) hedelmäsalaatista
(x) pizzasta
(x) hampurilaisista
(x) tortilloista
(x) kiisseleistä
(x) ruisleivästä
(x) sämpylöistä
(x) paahtoleivästä
(x) patongista
( ) suklaalevitteestä
(x) omenahillosta
(x) mansikkahillosta
( ) vadelmahillosta
(x) mustikkahillosta
( ) aprikoosihillosta
( ) luumuhillosta
(x) mangosta
( ) papaijasta
(x) kookoksesta
(x) persikasta
( ) aprikoosista
(x) omenasta
(x) mandariinista
(x) appelsiinista
(x) sitruunasta
(x) viinirypäleistä
( ) oliiveista
(x) fetasta
(x) kiivistä
(x) luumusta
(x) banaanista
(x) mansikoista
(x) vadelmista
(x) mustikoista
( ) puolukoista
(x) mustaherukoista
(x) porkkanasta
(x) perunasta
(x) lantusta
(x) kaalista
(x) salaatista
(x) munkista
(x) pullasta
(x) viineristä
(x) kakusta
( ) marsipaanista
(x) suklaasta
(x) toffeesta
(x) mintusta
(x) salmiakista
(x) lakritsasta
( ) vaahtokarkeista
(x) nuudelista
(x) spagetista
(x) kekseistä
(x) lasagnesta


Käytän
( ) minihameita
( ) mekkoja
(x) toppeja
(x) pitkähihaisia
(x) T-paitoja
(x) huppareita
( ) svetareita
( ) neuleita
(x) rintsikoita
(x) stringejä
(x) alushousuja
(x) takkia
( ) pipoa
( ) sormikkaita
(x) lapasia
( ) lenkkareita
( ) bootseja
( ) kumisaappaita
( ) korkkareita
( ) sandaaleja
(x) tossuja
(x) sukkahousuja
(x) polvisukkia
(x) nilkkasukkia
(x) farkkuja
( ) samettihousuja
( ) shortseja
( ) capreja
( ) lippistä
(x) huiveja
(x) vöitä
(x) ketjuja
(x) kaulakoruja
(x) korvakoruja
(x) rannekoruja
(x) sormuksia
( ) tekoripsiä
( ) tekokynsiä
( ) klipsikorviksia
( ) pantoja
(x) ponnareita
( ) pinnejä
(x) maskaraa
(x) luomiväriä
( ) huulikiiltoa
(x) huulipunaa
(x) kajaalia
(x) huultenrajauskynää
(x) huulirasvaa
(x) meikkivoidetta
(x) peitevoidetta
(x) hajuvettä
( ) valopuikkoa
(x) kynsilakkaa
(x) käsirasvaa
( ) jalkarasvaa
( ) vartalorasvaa
(x) dödöä
( ) kylpygeelejä
(x) shampoota
(x) hoitoainetta
(x) pyyhettä

Olen
( ) hoikka
( ) liian hoikka
( ) normaali
( ) ylipainoinen
(x) läski
( ) ruma
( ) rumin
(x) silmälasipäinen
( ) rautahampainen
( ) pisamainen
( ) pitkähiuksinen
( ) lyhythiuksinen
(x) hiukseni ovat normaalin kokoiset
( ) punahiuksinen
( ) ruskeahiuksinen
(x) blondi
( ) mustahiuksinen
( ) ohuthiuksinen
(x) paksuhiuksinen
(x) takkutukkainen
( ) hilsepää
(x) sinisilmäinen
( ) harmaasilmäinen
( ) vihreäsilmäinen
( ) ruskeasilmäinen
( ) punasilmäinen
( ) lyhyt (alle 150cm)
( ) vähän pidempi kuin edellinen (151-160cm)
(x) pitkä (161-175cm)
( ) mallinpituinen (yli 175cm)
( ) hyvä laulamaan
( ) hyvä tanssimaan
(x) hyvä lukemaan
(x) hyvä kirjoittamaan
( ) hyvä enkussa
( ) hyvä ruotsissa
( ) hyvä matikassa
( ) hyvä kemiassa
( ) hyvä maantiedossa
(x) hyvä uskonnossa
( ) hyvä liikunnassa
( ) hyvä piirtämisessä
( ) hyvä itkemään
(x) hyvä haukkumaan
(x) hyvä puolustamaan
(x) loistava trolli
( ) ihminen
( ) avaruusolio
(x) ötökkä
( ) lintu
( ) merenelävä
( ) muu eläin
( ) kuollut

Pidän
(x) kirjoista
(X) lehdistä
(x) videoista
(x) DVD:sta
( ) TV:stä
(x) tietokoneesta
( ) x-boxista
( ) pleikasta
(x) uimahallista
( ) kuntosalista
( ) koulusta
( ) ostoskeskuksesta
(x) omasta sängystä
(x) puistosta
( ) barbeista
( ) demi.fistä
(x) omasta kodistani
(x) omasta huoneestani
(x) siskostani
(x) veljestäni
(x) äidistäni
(x) isästäni
(x) mummostani
(x) vaaristani
(x) naapuristani
( ) lemmikistäni/lemmikeistäni
(x) ystävistäni


Rakastan
(x) nukkua
(x) lukea
( ) piirtää
( ) laskea
( ) shoppailla
(x) sekoilla
(x) hengailla frendejen kanssa
(x) meikata
(x) syödä
( ) juoda
( ) paskata
( ) pissata
( ) olla kipeä
(x) olla terve
( ) laihduttaa
( ) lihottaa itseäni

Minä olen
( ) 9-vuotias
( ) 10-vuotias
( ) 11
( ) 12
( ) 13
( ) 14
( ) 15
(x) 16
( ) 17
( ) 18
( ) 19
( ) 20-22
( ) 23-30
( ) 31-40
( ) 41-50
( ) 50-100, eli vanhus

Omistan
(x) TV
( ) videosoitin
(x) cd-soitin
(x) dvd-soitin
(x) tietokone
(x) peili
(x) sänky
(x) tuoli
(x) kirjoituspöytä
( ) lipasto
(x) kirjahylly
( ) perheellämme on uima-allas
( ) kissan
( ) koiran
( ) marsun/gerbiilin/rotan/hiiren/fretin
( ) papukaijan
( ) kalan/kaloja
( ) liskon/käärmeen/hämähäkin /heinäsirkan
( ) hevosen/ponin
(x) kuolaavan, haisevan, idioottimaisen tyhmän tuntemattoman eläimen (suom.nimi veli)

OLEN LUKENUT/KUUNTELEN/NÄHNYT
(x) mean girls
(x) perjantai on pahin
(x) jali ja suklaa tehdas
( ) saanko luvan
(x) harry potterit
(x) taru sormusten herrat
(x) matti nykänen
( ) fc venus
( ) blade
( ) the ring
( ) kauna
(x) lizzie mcguire
( ) muumilaakson tarinoita
( ) kauniit ja rohkeat
( ) päivien viemää
( ) salatut elämät
( ) täydelliset naiset
( ) o.c.
(x) everwood
( ) kymppikerho
( ) muodon vuoksi
( ) pimp my ride
( ) tartuntavaara
( ) las vegas
( ) simple life
( ) summerland
( ) green day
( ) robbie williams
( ) t.A.T.u.
( ) antti tuisku
( ) hanna pakarinen
( ) maija vilkkumaa
( ) september
( ) the rasmus
( ) eminem
( ) blue
(x) apulanta
( ) uniklubi
( ) jem
(x) R.L.stinen kirjoja
(x) astrig lindgrenin kirjoja
(x) tolkienin kirjoja
(x) j.k.rowlingin kirjoja
( ) c.s.lewisin kirjoja
( ) k.a.aplegaten kirjoja
( ) hevoskirjoja
(x) nuorten kirjoja
(x) kauhukirjoja
( ) eläinkirjoja
( ) tietokirjoja
(x) koulukirjoja

LordiSunnuntai 21.05.2006 19:34

Suomi voitti Euroviisut. Suomi voitti Euroviisut. Ei tällästä voi tapahtua. Ei vaan voi. Mä vapisen yhä. Pikkuhiljaa alkaa tajuamaan mikä järki niissäkin kisoissa on. Voi jeesus. Lordi.

<3 Roosa