IRC-Galleria

Kamita

Kamita

♀♀ = ♥

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

Vohveli ja TohveliPerjantai 15.02.2008 20:13

Olipa kerran koira. Jonka nimi oli Vohveli. Sillä oli kaveri, jonka nimi oli Tohveli. He tykkäsivät leikkiä pallolla. Kerran kävi niin, että heidän leikkiessään pallo vieri jokeen. Vohveli hyppäsi perään. Vohveli pääsi rannalle ja joku söi sen. Ja sitten tuli kahviautomaatti. Kahviautomaatti sanoi Vohvelille hei. Mut koira sano et SLAYER on paras. Mutta eihän koira ymmärräkkään mitään musiikin päälle kun se kerran on koira. Mutta se annetaan anteeksi koska koirat on niin suloja. Ja sitten Tohveli kuoli, koska se kuunteli Slayeria, joka on ihan xxxxxx. Tohveli haudattiin ja hänen hautajaisissaan soitettiin Slayeria ja kaikki kuoli. Mutta ne heräs eloon zombieina. Sitte se suuttu kaikille ja tappo ittensä lopullisesti!

By: 9 luokka

Vuonna 0, 5 min ennen ku Jeesus syntyi....Perjantai 15.02.2008 20:11

Vuonna 0 5 min. ennen ku Jeesus syntyi maailma räjähti. Kaikki muut tuhoutuivat paitsi tyyppi jonka nimi oli Kahvuautomaatti. Hän lähti vaeltamaan erämaahan. Hän perusti paskan bändin ja antoi sille nimeksi Kirkkoveneen laulut. Ja se vasta laulu oliki! Ja sitte se ei ollukkaan laulu laisinkaan. Ne laulut oli ihan v-it-us-ta. Eli Slayeria. Sit se lähti tekemään ruokaa. Se teki hampparin. Sitte tuli Bart Simpson joka meni alasti skeittilaudalla ja kaikki säikähti. Sit se alkoi ninjaksi.



By: 9 luokka

TiikeriPerjantai 15.02.2008 20:09

Se Tiikeri oli kuuma. Grr… Se asu Helvetissä. Ei asunukkaan, se asui Mikä-mikä-maassa Aha? Väärä vastaus. Se asui tietenkin Tuurissa. Ei asunu, ku Mikä-mikä-maan Merenneito-laguunissa. Tiikeri meni merenpohjaan. Se oli niin läski että se ei päässy enää ylös sieltä. Se oli myös transu ja etsi tyttöystävää, jonka pitäisi olla tosi hot. Siispä se meni limsa-automaatille ja tapasi siellä hotin homon. Mutta homo ei tykänny siitä koska se oli läski. Sitte se tiikeri alko laihuttaa ja sitte siitä tuli anorektikko. Eikä tullu! Tulipa ja sitte se alko viilteleen että se laihtuis vielä lisää. Ja kaikki oli perseestä. Tiikeri varsinki.

By: 9 luokka

ZeusPerjantai 15.02.2008 20:07

Olipa kerran koira nimeltä Zeus. Sitä luultiin aluksi koiraksi, mutta oikeasti se oli hiiri. Se oli aika iso hiiri, siks sitä luultiin koiraks. Se koira oli transu eli ei kukaa tienny oliko se he vai she. She/he meni kauppaan ja osti luita. Oikeesti Zeus ei ollut hiiri vaan rotta. No Zeus ei nyt ollut itsekään enää varma, että mitä lajia se oli, niin se meni gynekologille, ku luuli sitä sairaalaks. Selvis, että se on naispuolinen kameli! Siis kamelin ja lehmän risteytys. Niin ja sitte se muuttuki simoksi. Eli omistajansa näköiseksi. Sen omistaja ei voinut enää käyttää sitä ulkona, koska kukaan ei tiennyt kumpi taluttaa kumpaa. Sitte sen omistaja meni kauneusleikkaukseen ja siitä tuli James Bond.


By: 9 luokka

HYI!Perjantai 15.02.2008 20:01

Katottiin mun kamerasta kuvii. Seuraavaks tuli yks mun kuva.

Phil: HYI!
Mie: Kiitti vaan! -.-
Phil: Ai se olit sie! Emmie tienny! Luulin että se on sun sisko!

x'DDDDDDDDDDDD

Adjektiivipeli by Mikata, Kamita & Takami Maanantai 19.11.2007 20:05

Tää peli toimii sillee että yks kirjottaa tarinan ja jättää adjektiivien paikat tyhjiks ja sitte muut sanoo vaa randomisti jotaki adjektiiveja jotka laitetaa niille tyhjille paikoille. Ja ne muut ei tiiä mitä se joku kirjottaa. Ne adjektiivit on caps lockilla.


Olipa kerran HOT joukko. Joukkoon kuului Hanna, Minna ja Sara. Hanna oli SÖPÖ, Minna VAALEANPUNAINEN ja Sara SULOINEN. He lähtivät yhdessä SEKSIKKÄÄLLE Leville viettämään ATLEETTISEN Hannan syntymäpäivää. Levillä Minnan ja Saran PERVOT suut loksahtivat IHKUSTI auki, kun he näkivät TERÄVIEN Rytilahtien PEHMEÄN mökin, joka muistutti enemmän linnaa. Linnan KOSTEA suihkukin oli niin MAKOISA älykkyystesti, että HAUSKALTA Minnalta kesti kauan tajuta miten se toimii. Hanna halusi että hänen ÄLLÖPINKIT vanhempansa lähtisivät vaikka LIHAKSIKKAALLE baarireissulle jotta Hanna, Minna ja Sara voisivat katsoa VITTUMAISEN Battle Royalen ja AASIALAISEN Kung Fu Hustlen. Hanna sanoi, että VALOKUVAUKSELLISET vanhemmat eivät saisi tulla takaisin ennen AURNKOISTA keskiyötä. He eivät varmaankaan antaisi VALOISAN joukon katsoa SOKEAA Battle Royalea, koska se on liian LAMMASMAINEN. Tosin SUPAKAWAIILLA joukolla oli KIILTÄVIÄ suunnitelmia sen varalle, että vanhemmat tulisivat liian aikaisin kotiin VOIMAKKAASTA baarista.

Seuraavana päivänä he menivät FIKSUUN rinteeseen lautailemaan sinä FILMAATTISENA talvena. Rinteessä he stalkkasivat IHANAA aasialaista. Kun heitä alkoi palelemaan PANTAVASTI, he menivät kahvioon juomaan HOMO kaakaota. Sillä aikaa he kadottivat stalkattavan hottiksensa. Ilma oli todella KOSTEA. He olivat aluksi masentuneita kun kadottivat PAKSUN hottiksensa, jonka olivat KOVASTI nimenneet kuyaksi. Sara oli päässyt yhdessä vaiheessa istumaan LUMISEN hottiksen viereen LITTEÄSSÄ hississä ja SIMO Minna oli kateellinen. TUKEHTUNEET Sara ja Minna olivat awwittaneet hottista KUOLLEESTI, Hanna oli tyytynyt vain stalkkaamaan. Päivä oli ollut aivan KOMEA.

Sitten he menivät takaisin MIEHEKKÄÄLLE mökille. He kaikki olivat EVOISEN väsyneitä, mutta PEDOFIILINEN ruoka piristi heidän KAKSIMIELISIÄ mieliään. Hanna päätti mennä KUUMAAN saunaan ottamaan SÄHLÄÄVIÄ löylyjä kun Minna ja Sara jäivät kirjoittamaan MACHOA tarinaa. Hanna tuli PORNOSTA saunasta ja HEVOSMAINEN joukko söi KINGIÄ suklaata. HIKINEN Minna ja LIMAINEN Sara pelasivat ÄLLÖÄ shakkia. He tekivät MAKEISTA shakkinappuloista kaksi SUKLAISTA piiriä. Tilanne oli RAKASTETTAVAN pulmallinen.

Kun vihdoinkin Hannan PUISEVAT vanhemmat lähtivät URHEILULLISESTI pois, joukko alkoi katsoa KITKERIÄ elokuvia. Mutta dvd-laite alkoi käyttäytyä PIENESTI ja Hannalla, Minnalla ja Saralla meni hermot. Vihdoin HIRVEÄ kolmikko päätti mennä alakertaan katsomaan LIKAISIA elokuvia. He eivät ehtineet katsoa toista PYÖREÄÄ leffaa kokonaan. Kun Hannan PALLOT vanhemmat tulivat klo 03:00 KAUNIILLE mökille, he alkoivat valmistaa MUHEVAA pitsaa. Tytöt söivät HYVÄNNÄKÖISTÄ pitsaa ja menivät nukkumaan. Aamulla Hannan TURVALLINEN isä ja COOL äiti herättivät UNISET tytöt SYDÄMELLISESTI huutamalla. Syötyään KYLMÄN aamupalan ROIKKUVA Minna, HAISEVA Sara ja MÄRKÄ Hanna katsoivat kesken jääneen KALLIIN elokuvan loppuun. Sitten he lähtivät käyttämään LAADUKKAITA koiria lenkillä.

Ulkona oli satanut HARMAATA lunta ja PÖRRÖISET koirat olivat innoissaan. Manda kusi VALOISASTI LOISTAVAN talon HÄKELTYNEILLE portaille ja kakkasi keskelle OHUTTA tietä. SURKEAT Minna ja Sara peittivät paskan LIUKKAASTI, jotta joku LUISTAVA ihminen astuisi siihen epähuomiossa. Kun MAUKAS joukko oli tullut PAKSULTA lenkiltä, he alkoivat pelata SIENEKÄSTÄ adjektiivipeliä. He olivat pelanneet sitä jo monta VÄRIKÄSTÄ kertaa eikvätkä he toki kyllästyneet siihen LUISEVAAN peliin. Ennen kuin he alkoivat PAHASTI pelata adjektiivipeliä, he päättivät pakata KULMIKKAAT tavaransa kasaan ja siivota hannan TYHMÄN huoneen. Sitten Hannan SUOLAISET vanhemmat sekä PUINEN joukko lähtivät JUHLALISELLE Hullu Poro Areenalle katsoman REIKÄISTÄ elokuvaa. Sara läpräsi LIISKATTUA karkkia ja Minnasta oli kiva lintata SURULLISIA karkkeja. Sara läpräsi RULLALLISIA karkkeja taas. ÄRSYTTÄVÄ Minna halusi hedelmäruudun. RASITTAVA Sara liiskasi ROMANTTISEN karkin.

Minnan MÄDÄNTYNEET hiukset lagasivat ja hän angstasi RAIDALLISESTI. LIEHUVA Hanna lähti hakemaan JUOVIKKAITA sipsejä RAPEALLE Minnalle mutta unohti tuoda dipin. Minna lähti hakemaan sen KILJUVASTA alakerrasta. Sitten he lähtivät katsomaan PITKÄÄ elokuvaa joka kertoi Joulupukin elämästä. Elokuva olikin HYMYILEVÄ. Elokuvan jälkeen he menivät takaisin POMPPIVALLE mökille ja joutuivat ulkoiluttamaan JOULUISET koirat. MUOVISEN Hannan KUUMAT vanhemmat alkoivat laittaa HIRNUVAA ruokaa. Minnan, Hannan ja Saran olisi pitänyt siivota PUOLIKAS yläkerta, mutta he olivat TÄRISEVIÄ eivätkä jaksaneet. Kun tytöt olivat syöneet MIELLYTTÄVÄN ruuan, he alkoivat siivota ROSKAISTA yläkertaa. Sitten pilkullinen Minna, FILOSOFINEN Sara ja ANGSTINEN Hanna kantoivat RUUDULLISET tavaransa ISÄLLISEEN autoon. Sitten ÄIDILLISET tytöt, Hannan TYTTÖMÄISET vanhemmat ja PIMEÄT koirat lähtivät kohti VAROITTAVAA Rovaniemeä.

~The ARI-PEKKA End~



Apina! <3 Japanissa<33Tiistai 13.11.2007 20:21

*Oksia tippuu*
Sara: Mikä toi on?
Mie: Apina! <333
Sara: ...Ei oo ku ihminen!!!

No onhan se ihminen apinasta polveutunu, vai...?
Katotaan tv:tä.
Mie: Mikä toi on?!
Sara: Norsu....Joku mammuttimarsu.
Mie: MITÄH?!
Sara: Eiku norsu!

Mammuttimarsut ovat hyvin harvinaisia, joten niitä ei joka päivä näekkään! x)
Oltiin yhes japanilaises temppelis. Nurmikolla kävelee joku tyyppi.
Sara: Vähä hienon näköstä, otan kuvan.
Mie: TÄH??!! Vähä hieno vartalo, otan kuvan??

:DDDDDDDDDDD
- Vanhemmat »