IRC-Galleria

KatZi||

KatZi||

Motherfucking Princess

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Martina McBride - Concrete AngelKeskiviikko 08.07.2009 21:41

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

Burlurluu *brainfart*Perjantai 03.07.2009 02:30

Jos rastitat yli 50 oot hullu!
mut jos menee yli sata nii RAUHOTU VITU HULLU!


Olen...
[ ] Istunut Poliisiautossa
[ ] Tullut umpikännissä kotiin
[1] Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta
[2] Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa
[3] Kontannut koulun lattialla
[4] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[5] Poiminut sieniä
[6] Juossut todella henkesi edestä
[ ] Murtautunut autoon
[ ] Unohtanut jotakin lentokoneeseen
[ ] Pussannut serkkuasi
[ ] Polskutellut Serenassa
[7] Uinut vaatteet päällä
[8] Laulanut mikrofoniin
[9] Piilotellut jotakuta muijaa
[ ] nyt koulussa
[ ] kokeillut nuuskaa
[10] Ollut masentunut
[ ] Leikkinyt vetäväsi huumeita ja kiskonut nenääsi tomusokeria tms
[ ] Oksentanut ihmisen päälle
[ ] Purrut kissaa, kun se on purrut sinua
[11] Haukkunut koiralle
[ ] Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi
[ ] Potenut vauvakuumetta
[ ] Ollut raskaana
[ ] Kaatunut mopolla
[12] Heilunut jossakin alusvaatteillasi
[ ] Liukastunut banaaninkuoreen
[13] Pessyt ikkunoita
[14] Maistanut mustekalaa
[ ] Ollut ambulanssissa
[15] Käynyt huussissa
[ ] Ratsastanut kamelilla
[16] Harjannut kissaa
[17] Ollut jälki-istunnossa
[18] Lyönyt kaveria
[19] Halannut naapuria
[20] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[21] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[22] Puhdistanut wc-pönttöä
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[23] Ollut alaikäisenä baarissa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[24] Tanssinut napatanssia
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[25] Valvonut koko yötä
[ ] Rikkonut ikkunaa
[ ] Ollut rippileirillä
[ ] Nukkunut villasukat jalassa
[26] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[27] Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ] Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[ ] Pessyt vauvan pyllyä
[28] Ollut päivän syömättä mitään
[ ] Ajanut traktorilla
[ ] Tilannut taksia
[29] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ] Ajanut viiksiä
[30] Syönyt kynsiä
[31] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[32] Rikkonut lupaustasi
[33] Ollut moottoripyörän kyydissä
[34] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[35] Haukkunut hoppareita tai tummaihoisia
[ ] Soittanut bassoa
[36] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[37] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[38] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[39] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[40] Nielaissut jääpalaa
[41] Haukkunut hevareita
[ ] Ollut vaahtobileissä
[ ] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[42] Soittanut väärään numeroon
[43] Oksentanut ruusupuskaan
[44] Vilautellut julkisilla paikoilla
[45] Itkenyt ilman mitään syytä
[46] Laskenut pulkalla katolta
[ ] Nostanut lippua salkoon
[47] Ollut järjestämässä discoa
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[ ] Matkustanut peräkontissa
[48] Siivonnut lattialta oksennusta
[49] Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ] Tilannut Mix-lehteä
[ ] Saanut 4 kokeesta
[ ] Käynyt eduskuntatalossa
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[50] Nähnyt kaupassa julkkista
[51] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Kirjoittanut Reginaan
[52] Ihaillut gootteja [Oikeita gootteja; en TEINIGOOTTEJA! huom!]
[53] Ollut puolukassa
[ ] Poistanut punkkia
[54] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[55] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ] Liftannut
[56] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla päin seinää
[ ] Seisonut hevosen selässä
[57] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[58] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[59] Tuntenut mielisairasta
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[ ] Ollut yksin lentokoneessa
[60] Eksynyt kaupungille
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[61] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[62] Astunut lehmän paskaan
[63] Nielaissut purukumia
[ ] ollut/vieraillut vankilassa
[64] Itkenyt itseäsi uneen
[65] Ajatellut itsemurhaa
[66] Tykännyt The Rasmuksesta
[67] Täyttänyt 14 vuotta
[68] Käynyt psykiatrilla vierailulla
[69] Juonut Hyla-maitoa
[70] Ollut krapulassa
[71] Fanittanut RAW:ta [<3]
[72] Hengittänyt heliumia
[ ] Käyttänyt ripsentaivutinta
[73] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[74] Tehnyt heräteostosta
[75] Hävennyt poikaystävääsi
[76] uinut avannossa
[77] tehnyt runoa
[ ] ollut/olen isosena jollain leirillä
[78] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[79] tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[80] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[81] neulonut lapasia(edes yrittänyt)
[82] katsonut Stand by me-leffaa
[83] eksynyt
[84] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[85] syönyt pizzaa aamupalaksi
[86] saanut paniikkikohtauksen
[87] omistanut lemmikkieläintä
[ ] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] laulanut bändissä(laulat)
[88] ajanut autoa
[89] nukahtanut koulussa tunnilla
[90] saanut aivotärähdystä
[91] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[92] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[93] ollut yli kuukautta pois kotoa
[ ] ollut kesätöissä
[94] luntannut kokeessa
[95] saanut ampiaisenpistoa
[ ] saanut murtumaa
[96] antanut rahaa katusoittajalle
[97] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykätä siitä
[98] käynyt Ruotsissa
[ ] pelannut twisteriä
[99] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[100] hukannut kirjastonkirjan
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[101] opetellut elvyttämistä
[ ] Pelannut (mini)golfia
[ ] ollut sairaalassa yötä
[ ] vuokrannut asunnon
[102] ollut lapissa
[ ] esiintynyt oikeassa teatterissa
[103] käyttänyt heijastinta
[104] leikkinyt pikkuautoilla
[105] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[106] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[107] ollut onkimassa
[108] kuvitellut olevani kala
[ ] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[109] pessyt hampaani joka ilta
[110] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[111] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[112] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[ ] käynyt kampaajalla/parturissa viimeisen vuoden aikana
[113] ihastunut viimeisen vuoden aikana

TOTAL: 113

Miun pittää siis rauhottua; moon vtun hullu ;< *snort*
Regina Spektor - The Call

It started out as a feeling
Which then grew into a hope
Which then turned into a quiet thought
Which then turned into a quiet word

And then that word grew louder and louder
Till it was a battle cry

I'll come back
When you call me
No need to say goodbye

Just because everything's changing
Doesn't mean it's never been this way before
All you can do is try to know who your friends are
As you head off to the war

Pick a star on the dark horizon
And follow the light

You'll come back
When it's over
No need to say goodbye

You'll come back
When it's over
No need to say goodbye

Now we're back to the beginning
It's just a feeling and no one knows yet
But just because they can't feel it too
Doesn't mean that you have to forget

Let your memories grow stronger and stronger
Till they're before your eyes

You'll come back
When they call you
No need to say goodbye

You'll come back
When they call you
No need to say goodbye
30.06.2009 01:08<hollis> my future Queen.. "Queen Olive.! "*haaveileva ilme ja ääni* 8D
30.06.2009 01:10<KatZi||> "I was just polishing.. Ahah!" *holds a candle-holder in her hands* :''D lool
30.06.2009 01:11<hollis> ÖMGÖMGÖMGÖMGÖMGÖMG MINU PRINSSI KASPAINHAN SE SIELLÄ !!!! <3_____<3
30.06.2009 01:11<hollis> *KASPIAN
30.06.2009 01:11<hollis> PERKELE
30.06.2009 01:11<hollis> HAISTA KIKKELI SINÄ KU NAURAT RAKAVOITUNEELLE !!! 8DDDD
30.06.2009 01:12<KatZi||> Minun Prinssi Kaspain! *holds onto Caspian and starts running away*
30.06.2009 01:12<hollis> no HA HA ;DDD ITKET SITTE KU SAAN SEN JA SIE JÄÄT NUOLEEN TASSUJAS NII SAATANA !!! :'''D
30.06.2009 01:13<KatZi||> Hmph! Well then, I will just go and marry HIGH KING PETER "THE MAGNIFICENT" then! *holds out her tounge while hugging Peter*
30.06.2009 01:15<hollis> no johan on perCCCCCCC :'''D MÄÄPÄ KATONKI VAAN ULUKONÄKKÖÖ ENKÄPÄS YHTÄÄN ASEMANMOISTA !!! LÄLLÄSLÄÄLÄÄÄÄÄÄ ;DDD ahiha iahias oahdfo usughjf djk!
30.06.2009 01:15<hollis> it's all 'bout tha looks ;D
30.06.2009 01:15<hollis> miähil
30.06.2009 01:16<hollis> menliii men men mne mneenmejhdfjkh ;D
30.06.2009 01:16<KatZi||> OMG, I'm a piece of ass! *squeel*
30.06.2009 01:16<hollis> oh la la laa ;D and what a lovely piece of ass it is :''D khiii.. lalalalalallalaa. :D en ees seonuuuuuuuuuu
30.06.2009 01:17<KatZi||> Oh, but I do too, my dior! ;> And I gotta say, they're all just so fabulous! .. Oh, and did I forgot to meantion, that I also have King Edmund "The Just" hiding in my closet ;> ..
30.06.2009 01:17<KatZi||> And when you're not there to notice, I shall sneak into your room and snatch your oh so hot King away from you! BWAHAAHAH! *laughs like a maniac*
30.06.2009 01:18<hollis> oh no u don't !
30.06.2009 01:18<hollis> i have cullens boys ... uuuuul uf tem !!!! ;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDd
30.06.2009 01:19<KatZi||> No you don't! Team Jasper foreva! He's mine! *hisses with exposed teeth*
30.06.2009 01:19<hollis> grrrh.. oh sush little baby don't u lie.. ;DDDD
30.06.2009 01:20<KatZi||> Gosh you're annoying! Mrr! Oh, now I know.. You give me Caspian & Jasper and you shall have Trumpkin! *laughs her ass off while hauling Caspian & Jasper over her shoulders*
30.06.2009 01:22<hollis> HA ! nonononononononoooooooooooooooo.. :'''D u can have jasper.. i take kaspian.. u take that peter due and i take edward !!!! uuuh dadidadii ;DDD kaarpe diem dude already ;D
30.06.2009 01:23<KatZi||> Oh shut it! You shall have Trumpkin & Nikabrik, while I shall have Caspian, Peter, Edmund & Jasper! Hail Queen Katri! *dances around while mocking Kata with a sin-song voice*
30.06.2009 01:24<hollis> i'm so not playing with u anymore u moron ! *nose up* u u u u u mean mean lady.. i take my kaspian & edward and run to tell to my mommy ! mh.! :''''D
30.06.2009 01:25<KatZi||> Grrr.. Caspian is miiiine! Go and cry to your mommy, you nancy boy! *takes Caspian's hand and starts to drag him along* .. You shall stay here crying with you oh so dear Edward! Brrll!
30.06.2009 01:27<hollis> heeeeee's MINEEE !!! ÄHÄHÄHÄÄÄÄ *maniac look with bloodlines in her eyes* MINEMINEMINEMINE.. !!!! *drags so hard that hands and legs r soon gonna get of* :''''''''''''''''''''''D 8DDDD MUAHAHAHHAA !!!!
30.06.2009 01:28<KatZi||> Nooo! Don't brake him! You're hurting my lil' baby boy, you eeeevil! *jumps on top of Kata and starts biting her hand* .. Okay, okay, Truce! You shall have my Edmund, hm..? E & E; lovely, eh..? ;>
30.06.2009 01:31<hollis> NO ! he's mine ! >: DD everyone's MINE !!! MUAHAHAHAA !!! this shall be MY kingdom now ! >xDDDDD MUAHAHAHA ! MY MEN ! MINE ! *drags katri to a dungeon and closes the balters behind* NOW my little friens.. they're all mine.. *evil smirk and maniac laugh* :'''D
30.06.2009 01:32<KatZi||> Grr, this shall not be over! *calls out for Reebecheep to help her out*.. Now, I shall find and erase you from this earth of mine! Here kity kity, where are you..? *snifs the air*.. AAAAHA! I smell my men over here; have no fear, Katri's here!
30.06.2009 01:33<hollis> i ate that stupid little mouse ;DDD muhahahaha ! and i shall keep my men ;D
30.06.2009 01:35<KatZi||> NOOO! My faithful little friend; you evil bastrad! Who ever would eat a noble knight mouse..?! This is outraging! I shall tell the press what you have done at it shall live as long as Ozzy's bat-head-eating! *states with one finger pointed up*.. And now I shall come and rescue my men! And remember; you can run but you can't hide! Charge!

*After a while*

30.06.2009 01:40<hollis> muhahaha :DD NOW ! shall we watch a movie my evil friend?? ;D
30.06.2009 01:46<KatZi||> Yes we shall, my evil friend! : F Lets just make a truce and tag all our men along with us..? Sounds tempting, I know ;> <3

~*THE END*~
Blah, I'm like sooo bored again : P And there's like sooo hot again too; not nice, my diors, not nice at all.. En oo tänäänkään oikeen jaksanu tehä mtn, jotenki nuutunu olo ollu jo monta päivää.. Johtuu varmaan kuumuudesta, eh..? :> Eilenki oli melekeen 28 lämmintä koko päivän; zeesus! Menin vähän illemmala tuone terassile, levitin siihen retkisängyn patjan ja asetuin mukavasti mahalleen makaamaan ja lukemaan siihen ^^ That was nice! En tosin kauaa jaksanu lukkee, mutta pistin sit hetkeks torkkumaan siihen.. Tosin ei siitäkää sit oikeen mtn tullu, ku sääsket häiritti.. Kipusin sit istuskelemaan meän terassin kaiteelle ja kuuntelin mp3:sta samala ku nautin ihanan lämpimästä tuulesta.. Yeah, yesterday was a good day <3

Nyt en oikeen tiiä mitä tekis; oon nyt lueskellu fanficcejä taase, ku en oikeen muutakaa keksi.. Vois alkaa piirtämäänki, taikka mennä rehellisesti torkkumaan tuone.. Eipä tänää tuu mtn jännää telkustakaa kait; dunno really, 'cause I only watch tevo when it's Saturday or Sunday : P Vois kattoo taas Narnian Prinssi Kaspianin <3 Katoin sen khyl vasta, mutta mieskomeuteen ei tämä tyttö koskaan kyllästy; Ben Barnes & William Moseley <3 And also Skandar Keynes <3

Mutta juups, miepä tästä meen uneksimaan komeista & ihanista miehistä; niitä kun ei täältä tuppaa löytymään.. *chuckle*.. Sorry guys! But see ya soon, my diors! Luv ya! xoxox
John Cena - Chain Gang Is The Click

We fight together, we ride together
Right now we're gonna get loud together
[chain gang is the click]
Is Trademarc the truth?
This is basic thuganomics
Im raining fire like Apache helicopters

We fight together, we ride together
Right now we're gonna get loud together
[chain gang is the click]
Is Trademarc the truth?
This is basic thuganomics
Im raining fire like Apache helicopters

[Verse 1 - John Cena]
Prepare for the worst, we, commin' thunderin
Opposition wonderin' how they get the drop on us
We set up and lock corners, try to put a stop on us
We react so quick the five O couldn’t even call the cops on us

Steady put the rocks on us but my chain stay still
Still my name stay real, spit the flame they feel
I know the game take skill that why the brains stay ill
We 'bout to change the deal keep the champagne chilled

We sippin' [Incomprehensible] with a Molly Rose
Y'all belly meatin' beef and nothin' but bologna foes
Your phony flows, we stopping rise own the game
Y'all is leasing with the option to buy

Your flight been delayed, kid you not gonna fly
We got the army, throw your hands to the sky
This is Chain Gang, bitch, don’t bother to check us
Y'all don’t got to like us but you gon' respect us, motherfucker

We fight together, we ride together
Right now we're gonna get loud together
[chain gang is the click]
Is Trademarc the truth?
This is basic thuganomics
Im raining fire like Apache helicopters

[Verse 2 - tha Trademarc]
Listen, baby, I'm just tryin to eat
It's the same game that put Chain Gang in the street
Got goons with a few hundred clips in the heat
It seems sex, violence and money dyin' to meat

Goddamn, I'm a fan, His music moved me
I found writhin' rhymes all the time was soothing
Don’t lose me,never let the truth allude me
His skills I respect, I expect you dolly

Some got gifts man but reflect it crudely
That's why I keep it real like rejected movies
What now and no what was or would be
Only sing along if you understood me

The seen hip hop dawg ain't were it could be
Trademarc will take y'all right where it should be
You actors and that's where it stops
You stars on stage, y'all adecrative props, so what now

We fight together, we ride together
Right now we're gonna get loud together
[chain gang is the click]
Is Trademarc the truth?
This is basic thuganomics
Im raining fire like Apache helicopters

[Verse 3 - tha Trademarc & John Cena]
Look man my voice cristen in beats
Your vision see ripples on concrete for glisten heat
Whenever I speak, I walk streets [Incomprehensible]
Trademarc john cena Freddie Fox and rup corrupt mob

The Chain Gang spittin' the same slang
Let the iron go bang bang and came man
Let the church bells ring ring
To all y'all coppin' the lot, let it hang hang

[John Cena]
Y'all think we lucky that ain't nothen new to me
'Cause luck is preparation, lockin' heads with opportunity
So far I just had to listen and learn play my position
And earn with the vision and burn

Now the shit is all turned and I'm reppin' for pride
Where I'm from you either step up or step aside
Want some, get some, stop drop and parral
Chain Gang run this bitch, lock stock and barrel

We fight together, we ride together
Right now we're gonna get loud together
[chain gang is the click]
Is Trademarc the truth?
This is basic thuganomics
Im raining fire like Apache helicopters

We fight together, we ride together
And right now we gon to get loud together
Chain gang is the click
click click click

~R.I.P Pähkinä~Lauantai 27.06.2009 17:20

R.I.P Pähkinä "Nöisse" <3 27.6.2009 <3

Lepää rauhassa, rakas luppakorva <3 Pähkinöisse <3


~We Have A Secret~

We have a secret, you and I, that no one else shall know,
For who but I can see you lie each night in fire glow?
And who but I can reach my hand before we go to bed
And feel the living warmth of you And touch your silken head?
And only I walk woodland paths and see ahead of me,
Your small form racing with the wind so young again, and free.
And only I can see you swim in every brook I pass
And when I call, no one but I can see the bending grass.

John Cena - If It All Ended Tomorrow

What Would You Do If It All Ended Tomorrow?
Time Runnin' Out, Ain't No More You Can Borrow
So Many Paths, which one you gonna follow?
What Would You Do If It All Ended Tomorrow?

What Would You Do If It All Ended Tomorrow?
Time Runnin Out, Ain't No More You Can Borrow
So Many Paths, which one you gonna follow?
What Would You Do, What Would You Do?

This is how it go down
I have the black pound silence so it don't make sound
I pile a 150 outta town, aint nobody around
Im in the back seat, breakin' it down

My love has been a past week, dawg
Lately I found our press made us turn the radio down
But God bless now they talkin' 'bout layin' me down
Now they on about shovels in the weight of the ground

What now? Preachin' on the way that they handle thing
Waitin' patiently to do the 6-foot Same Thing
Now, so I take a second look at my life
I made too many mistakes that I just couldn't make right

Should've been more focused than I take things light
When I'm gone this is what ya'll will say I was like
American fool, no, not that baddest or cool
Just a big fish caught up in the shallowish pool

Not a big name playa, in fact its true
Never wanted this shit without the kats he knew
He got lucky rode the co-tails of everyones fame
In two weeks aint nobody gon' rememba his name

Fuck It, I'm ready to go, I done made records
Made monetary often that flow
More importantly though, I proved everyone wrong
Its all over regardless what you say when Im gone
What now?

What Would You Do If It All Ended Tomorrow?
Time Runnin Out, Ain't No More You Can Borrow
So Many Paths, which one you gonna follow?
What Would You Do If It All Ended Tomorrow?

What Would You Do If It All Ended Tomorrow?
Time Runnin Out, Ain't No More You Can Borrow
So Many Paths, which one you gonna follow?
What Would You Do, What Would You Do?

I want ya'll to feel the wound, its the truth in my words
I been quiet for too long, the truth should be heard
It was a while back, 10:20 in the morn'
Kat should up on my lawn in the rug-ed uniform

Unexpected, theres a knock on my door
I met this fool in the club, I don' see him before
Open to great him, but the second he sees me
His eyes buckle, his voice is uneasy

But it's cool, I didn't even catch it at first
I check his shoulder, homie's rockin a purse
Now I know something's tricky, but I'm already sittin down
Homie pipes up, you should hear what he's spittin out

Says I've been sleepin wit his wifey
And he ain't the type of kat to take that shit lightly
I made a move and he told me homie wait
Reached in his purse pulled a chrome 38

He asked me if I'm ready to die
Said, he was gonna pull my brains all over the sky
Said he was leavin the country, and he was straight with the passports
Cocked the hammer, I'm thinkin my last thoughts

I'm in a bad way, nothin could save this.
I close my eyes hopin it's painless
Just waitin for the sound, ready to swallow too
But homie havin' trouble with his follow through

By a miracle, I avoid the chalk ground
Homie's confused, he just wanna be talked down
His wife is sleepin through town and he knew it
Picked me outta the crowd but couldn't do it

He squashed it as he's walkin' away
I realize life is short so I'm markin' the day
Now it's full speed ahead, I'll rest when I'm dead
And I could give a Fuck what the next man said

I live how I wanna live, Buy what I wanna buy
Do what I wanna do, Try What I wanna try
Fear nothin', take chances
Not afraid to fail, always makin advances

So when I ride on the Grim Reaper Highway
No regrets bitch, I did it my way
Yeah (yeah, yeah, yeah)

What Would You Do If It All Ended Tomorrow?
Time Runnin Out, Ain't No More You Can Borrow
So Many Paths, which one you gonna follow?
What Would You Do If It All Ended Tomorrow?

What Would You Do If It All Ended Tomorrow?
Time Runnin Out, Ain't No More You Can Borrow
So Many Paths, which one you gonna follow?
What Would You Do, What Would You Do?
♣ SINÄ
Nimikirjaimesi? - KK or KMSK ;>
Syntymäpäiväsi ja vuosi? - 6.4.-92
Minä viikonpäivänä synnyit? - Maanantaina : D
Opiskeletko jotain? - Noup
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - En

♣ MIELIPITEET
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta? - Molemmat on muksia; hmm, maybe vesi <3
Mistä musiikista pidät? - Kaikenlaisesta (:
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi? - Emt, kaikki on muksia omalla tavallaan :>
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - Emt, en kait..?
Minkälaisista elokuvista pidät eniten? - Kaikista 8 D <3

♣ SUHTEET
Keitä kuuluu perheeseesi? - Iskä, äiskä, 4 siskoa & 1 siskopuoli.. Iskä & äiskä = eronnu, asuu eri paikoissa :>
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - Ketkä siis; perhe, ystävät, sukulaiset <3
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - Sellasessa mukavassa :> Omaperäisessä, rehellisessä, hauskassa, ei mtn esittävässä (:
Tunnetko paljon ihmisiä? - Khyl :>

♣ RUOKA
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? - Emt, ei oikeen tuu mtn mielee x D
Onko sinulla erikoisruokavalio? - Noup
Mistä juomista pidät? - Kahvi, Pepsi Max, vesi, Salmari-Kossu <3
Mitä ajattelit syödä tänään? - Jottaa kana-juttua, mitä Katja tehtailee :'>
Pidätkö ruuanlaitosta? - No joskus (:

♣ VAPAA-AIKA
Pidätkö piirtämisestä? - Love it <3
Pyöräiletkö paljon? - Enpä oikeestaan : P
Mitä musiikki merkitsee sinulle? - Elämä x3
Harrastatko mitään vakituisesti? - No en mtn sellasta mistä pitäs maksaa, mut piirtämistä, kirjottamista, lukemista, kuntosalilla käymistä, lenkkeilyä, jne
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? - Ratsastus <3

♣ KOTI
Asutko vanhempiesi luona? - Äiskän :>
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - No jaa-a, melko vähän : P
Onko kotisi kodikas? - Öf cöörs ^^ <3
Mitä muuttaisit kodissasi? - Jaa-a, maybe järkkää joissain paikoissa..? Emt x3
Millaisessa talossa asut? - Omakotitalossa <3

♣ HAAVEET
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - Mostly elän tätä päivää; joskus tosin odotan myös huomista (:
Mihin suurin haaveesi liittyy? - Kirjottamiseen, WWE:hen.. Rakkauteen..?
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - Well, tahtosin miun vattalihakset kunnola näkyviin 8> <3

♣ TURHAA
Oletko onnellinen? - Ihan juu :>
Nautitko olla yksin? - Joskus ^^
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? - No, se vähän riippuu.. Molemmista kait (:

♣ VIIMEKSI
Join - Kahvia
Tipuin tuolilta - En muista :>
Itkin - Can't remember
Nauroin - Tänää, öf cöörs 8 D <3

♣ KYSYMYKSIÄ
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt? - Jaa-a, I dunno really..
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? - Emt..?
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden? - No se riippuu vähän mistä roikkuu
Oletko löytänyt netistä kavereita? - Khyl ^^ <3

♣ OLETKO
Itsepäinen - Kysytki vielä :'>
Ilkeä - Oh yeah
Viisas - Todellakin
Hyvä koulussa - Khyl
Satuttanut itseäsi - Joskus
Huutanut jollekkin - Jepjep

♣ ONKO
Vika aina sinussa? - No way, ho say
Sinulla lainkaan tapoja? - Enemmän ku useimmilla
Sinulla pelkoja? - I fear nothing & regret less.. Immune to fear

♣ KYSYMYKSIÄ
Rakastatko ystäviäsi? - Tietysti :>
Kelle puhuit viimeksi messengerissä? - En muista, ku oon viimeks käyny kunnola sielä viime vuoden elokuussa vissi x3
Lause/sana jonka sanoit viimeksi? - En muista x3
Katsotko uutisia? - Joskus harvoin
Paras sarja ikinä? - Angel, Buffy, Supernatural <3
Jaksatko elää elämääsi? - Khyl; mikäs tässä :>

♣ SOSIAALISUUS:
Onko sinulla seurustelukumppania? - Noup
Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? - Eipä ole
Onko sinulla parasta ystävää? - Niina <3
Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - No jaa-a, tarpeeks miule :>
Entä kavereita? - Khyyl
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää? - Jepjep
Pidätkö itsestäsi? - No öf cöörs! ;> <3
Tuntuuko usein, ettei enää jaksa? - Joskus harvoin
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? - No voishan sitä vähän rukata

♣ MILLOIN VIIMEKSI:
Halasit jotain? - Melko vasta; en muista tarkalleen, et millo : P
Olit humalassa? - Joskus huhtikuussa
Silitit jotain eläintä? - Ihan äske
Hämmennyit? - Emt
Surit? - Jaa-a, melko vasta
Itkit ilosta? - En muista
Itkit jonkun eläimen takia? - Vasta

♣ TÄNÄÄN:
Mitä teet nyt? - No tätä testiä
Mitä teet myöhemmin? - Emt, katon maybe leffaa..?
Mitä olet tehnyt tänään? - Vaikka ja mitä ;>
Mitä sinulla on päällä? - Musta, naistenmallinen wife[husband]beater-paita, musta hame & what's under those ;>
Mitä olet syönyt tänään? - En mtn : P

He does nothing, the boy does nothingKeskiviikko 24.06.2009 22:04

KOMPISAR
1. [ ] Minulla on enemmän kuin kolme hyvää ystävää, joille voin puhua kaikesta
2. [/] Minulla on paljon kavereita
3. [/] Hengailen usein ystävieni seurassa
4. [/] Ystäväni harrastavat samoja asioita kuin minä
5. [x] Ystävät ovat minulle kaikki kaikessa
6. [ ] ..jopa joskus tärkeämpiä kuin perhe
7. [x] Minulla on ainakin yksi ystävä, jonka kanssa olemme olleet ystäviä yli seitsemän vuotta [Nipee <3 Nyt jottaa 14v 8> <3]

SUKULAISET
1. [x] Asun vanhempieni luona [äiskän :>]
2. [x] Minulla on hyvät suhteet perheenjäseneeni
3. [ ] Vanhempani ovat edelleen yhdessä
4. [x] Olen perheen nuorin
5. [ ]..mutta silti kaikkein pisin
6. [x] Pidän yhteyttä sukulaisiini silloin tällöin
7. [ ] Sukulaiset menevät kaiken muun edelle
8. [ ] ..myöskin rakkauden

LÖÖV
1. [ ] Seurustelen
2. [ ] Olen joskus seurustellut yli kaksi vuotta
3. [ ] Koin ensisuudelman alle 12-vuotiaana
4. [ ] Olen tällä hetkellä rakastunut/ihastunut
5. [ ] ..mutta en saa vastakaikua
6. [ ] Minua silti rakastetaan viellä jossain
7. [ ] Olen suudellut samaa sukupuolta edustavaa ihmistä
8. [ ] ..ja se oli kivaa!
9. [x] Himokkaat kielisuudelmat ovat parhaita

MIES/NAISMAKU
1. [x] Timmi, hyvä kroppa on nam
2. [ ] Pidän hiukan tukevammista ihmisistä
3. [ ] Gootit ovat ihania
4. [ ] Mutta fruittarit/pissikset on ihanempia
5. [ ] Tykkään taviksista
6. [/] Silmälasipäiset on söpöjä
7. [/] Luonne ratkaisee, ei ulkonäkö
8. [x] Mutta en silti haluaisi seurustella minkään hirviön kanssa
9. [x] Pervo saa olla
10. [/] Mutta jatkuva lääppiminen jne. on ärsyttävää

SUOJAUS
1. [x] Olen ylihuolehtivainen
2. [ ] Siistin työympäristöni usein onnettomuuksien välttämiseksi
3. [ ] Olen ajatellut hakeutuvani turvallisuusalalle
4. [ ] Pidän liikkuessani (autolla/pyörällä/rullaluistimilla/kävellen) asianmukaisia turvalaitteita
5. [x] Olen puolustanut koulukiusattua

1. Oletko iloinen?
- Khyl khyl :>

I AM
1. Itsepäinen: - Oh yeah : D
2. ilkeä: - Sitä myös
3. Viisas: - Öf cöörs
4. Pervo: - Kysytki vielä :'D
5. Hyvä koulussa: - Jepjep
6. Hyvä soutamaan: - Enpä oo oikeen koklaillu x3
7. Satuttanut itseäsi: - Joskus
8. Huutanut jollekkin frendillesi: - Ikävä kyllä
9. Satuttanut ystävääsi: - En tahallani :>

VARMAT RASTIT / TYHMÄT KYSYMYKSET
1. [x] Minulla on kuvia IRC-galleriassa
2. [x] Minä käytän gallerian päiväkirjaa
3. [x] Teen tätä tehtävää
4. [x] En varmasti ole ainoa, joka tekee tämän
5. [x] Laitoin rastin kaikkiin neljään edelliseen kohtaan
6. [x] Osaan ainakin yhden sanan suomea
7. [x] Olen alle 100-vuotias
8. [x] Olin nopein siittiö
9. [x] Hengitän
10. [x] Kohdan nimi on Varmat rastit ja se pitää paikkaansa


Harmittaako?
- Ei

JOKO TAI
Rakkaus vai raha: - No siis raha öf cöörs ;> Vitsi vitsi; rakkaus varmaanki :> Muttei se rahakaan pahitteeks ois x3
Yhden yönjuttu vai suhde: - Molemmat; se katsos vähän riippuu mistä roikkuu :>
TV vai Internet: - Netti :>
Pepsi vai Coca-Cola: - Pepsi Max <3
Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: - Se taas vähän riippuu mielialasta (:
Värilliset vai musta-valkokuvat: - Molemmat :>
Puhelimitse vai kasvotusten: - Kasvotusten
Messenger vai sähköposti: - Jaa-a, ei kumpikaan..? x3
Kengät vai ilman: - Riippuu mistä roikkuu, again : P

MUSIIKKI
1. Mielipiteesi Euroviisuista ?: - En kattonu ees tänä vuona x3
2. Kuinka paljon tilaa on mp3:ssasi jos sellaista on ?: - No niit on kolome; siinä mitä nyt käytän, on 2 gigaa, siin yhes on jottaa 1 giga ja sit siin yhes on jottaa 250-300kt tai jottaa sellasta (:
3. Miltä vuosiluvulta on lempiartistisi/bändisi ?: - Monta ja kaikilta vuosiluvuilta :'D
4. Mikä se on?: - Liikaa, en jaksa alkaa luotteleen x3
5. Paras kappale?: - No just se
6. Pidätkö musikaaleista?: - Khyl ^^ <3
7. Entä oopperasta?: - No se vähän riippuu :>
8. Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin ?: - Juupsista puupsista
9. Kuinka usein kuuntelet musiikkia?: - Joka päivä :>
10. Harrastatko musiikkia?: - No jollain tasolla juu :>

ENSIMMÄINEN..
1. Paras ystävä: - Niina <3
2. Suudelma: - Joskus sillon; sensuroitu
3. Lemmikki : - Ihan ikioma oli Koko, miun rakas undu-poika, jonka sain jouluna -03 (: Sitä ennen meilä on ollu perheen yhteisiä lemmikkejä ihan koko elämän ajan ^^ <3
4. Harrastus: - Emt; piirtäminen, maybe..? (:

KOSKA VIIMEKSI..
1. Joit alkoholia: - Öähm, joskus huhtikuussa..?
2. Ajoit autolla: - En oo ajanu :'>
3. Soitit: - Eilen..?
4. Nauroit: - Tänää, öf cöörs 8 D <3
5. Kuuntelit musiikkia: - Nyt
7. Itkit: - En muista


OLETKO KOSKAAN..
1. Deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi?: - En
2. Ollut pidätettynä?: - En; paitsi vartsien koppiin ollaan kaupasa jouvuttu -.-''
3. Uinut alastomana?: - Khyl
4. Ollut TV:ssä?: - Jepjep
5. Harkinnut itsemurhaa? - En
6. Suudellut jotakuta ja katunut sitä?: - Maybe
7. Pelännyt?: - Joskus

TÄLLÄ HETKELLÄ..
1. Mitä uraa harkitset?: - Kirjailija/Diva ;> <3
2. sinulla on päälläsi?: - Musta, naisten wife[husband ;>]beater-paita, musta hame & näiden alla olevat (:

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN..
1. Käyny suihkussa
2. Jutskannu tyypeille
3. Käyny kaupassa
4. Kävelly
5. Lauleskellu

TYHMYYS
[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[x] olen kompastunu kengännauhoihini ja kaatunut naamalleni
[x] Olen melkein tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[/] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummaksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[/] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[x] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[x] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[x] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni"
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5 eurosta tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[x] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[/] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä