IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

ikäväTiistai 15.07.2008 14:37

kunpa kaikki kääntyis hyväks taas <3

hyi kuinka mun silmät on turvoksissa ;'<

;' <Maanantai 14.07.2008 23:17

nikon käsi ; DDTorstai 10.07.2008 23:17

Helsinki -->Torstai 10.07.2008 16:46

lapset :DKeskiviikko 09.07.2008 21:35

*Kun ihmiset alkaa puhua kummallisesti, tietää että Ruotsi on loppunut.

*Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.

*Kaikki tädit voivat synnyttää lapsia, kunhan niillä on ruumis ja etuosa.

*Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi.

*Ennen maito tuli lehmästä. Nyt se tulee Arlasta.

*Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on jo neljä vuotta siihen tottunut.

*Koiran äidin nimi on koira ja koiran isän nimi on koira ja lasten nimi on koiranpentu ja koiran nimi on koira.

*Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia.

*Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa.

*Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.

*Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä.

*Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista.

*Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.

*Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä.

*Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin.

*Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.

*Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia. Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.

*Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä.

*Jeesus oli ensin kotelo ja sitten hänestä tuli toukka ja sitten hänelle kasvoi siivet ja hänestä tuli Jumala.

*Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua.

*Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu

*Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa.

*Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia.

*Jeesus käveli vetten päällä, koska hän ei halunnut kastella jalkojaan.

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.07.2008 20:37

näin kamalaa unta taas. miksi mun unet on aina kamalia?

siinä kävelin jostain bileistä kotia päin. asemalla istu porukkaa mm. mun serkku sit ne oli sillee "jäisit nyt tähä meijän kans hengailee viel hetkeks" sanoin vaa et emmä enää jaksa. sit lähin kävelee asematunnelin mäkee alas. katoin että mun takaa tulee joku vanhahko mies.. sit se mies huomas et katoin sitä ni se rupes itkee ja tuli kävelee mun vieree. huomasin heti et se vaa feikkaa sitä mutten tajunnu et miks?
lähin kävelee nopeempaa sit olin jo ihan siel alamäen pääs ku se mies yht'äkkii katto mua semmosil kamalilla silmil.
seuraavaks se tarras musta kiinni niin että se piti kädellä (jossa oli joku liina) mun suusta ja sano "ei kannata kiljuu" sit yritän huutaa ja kiljuu mut ei lähe ääntä.
heräsin siihen ku koitan kiljuu ; <

ei vittu et menee hermot!Keskiviikko 09.07.2008 03:56

kertokaa joku mitä tälle koneelle pitää tehä et rupee toimii!! kaikki muu toimii hyvin paitsi galleria ja google! -.- oon galllerias 1min ja sit tää lagaa niin et joudun kirjautuu uusiks!
paskaa

[Ei aihetta]Tiistai 08.07.2008 22:25

Mene kännykkäsi nimilistalle.

Nimi 1:Aleksi
Onko hän hauska? - eiköhän o :P
Oletko halannut häntä? - en
Joku muisto hänestä? - noo meses juteltu vaa :D

Nimi 5: annukka
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? - leffas
Onko hän sinulle tärkeä? - ei
Hänen nimensä viimeinen kirjain? - a ?

Nimi 8: anna
Tyttö vai poika? -tyttö
Rakastatko häntä? - :D ep
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? - en vissiinkää

Nimi 9: asta
Kuinka kauan olette tunteneet? - pari vuotta
Oletko ikinä suudellut häntä? - NO EN : DD
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi? - emmä ny mein maikalle mitää

Nimi 16:hanna
Onko hän kaunis/komee? - kaunis on
Tunnetko hänet hyvin? - enköhän mä aikahyvin^^
Onko hän varattu? - ei vissiinkää

Nimi 20: iina
Onko hän sukua sinulle? - eei
Millainen hän on luonteeltaan? - mukava ja rauhalline :D
Tunnetko hänet hyvin? - en kauheen hyvi : P

Nimi 24: jaakko
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä? - oonhan mää
Onko hän tyttö? - eip
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? - eip :P

Nimi 34: jessen äiti :D
Minkä ikäinen hän on? - jaa'a..
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - eiip
Vihaatko häntä? - : D no emmä

Nimi 39: joona
Oletko käynyt hänen luonaan? - oon mä
Onko hän hauska? - oha se :D
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? - hmm... paha paha.. oisko iha j?

Nimi 54: krista
Oletko halannut häntä? -oon :D
Oletko nähnyt hänet humalassa? - en enkä tiiä haluunko : D
Onko hän sinua vanhempi? Paljon? - ei ole :D

Nimi 55: kukka
Onko hän kaunis? - oha seki
Joku muisto hänestä? - en kunnol tunne.. vissii jotku kässän tunnit yläasteel
Onko sinulla hänen mese? - eip

Nimi 62: lotta
Onko hän läheinen sinulle? - en kunnol ees tunne
Oletko koskaan halannut häntä? - vissii joskus :P
Oletko ollut ihastunut häneen? - :D emmä

Nimi 69: metti
Yksi sana, joka kuvaa hänen luonnettaan? - iloinen
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla? - jossai vantaal vissii
Oletko nähnyt hänestä unta? - en :D

Nimi 76: mummi
Kuinka vanha hän on? - jaa'a : DD
Vihaatko häntä? - en
Pidätkö hänestä? - no joo

[Ei aihetta]Tiistai 08.07.2008 19:36

katsokaa linkki ennen tuota uutta videota!! ;DD ette muuten ymmärrä

[Ei aihetta]Tiistai 08.07.2008 04:03

huomenna saatte kokea sivuillani jtn järkyttävää... : DD

..siis tänään..

(baareissa päivä vaihtuu klo 9.00)