IRC-Galleria

Kissanraksu

Kissanraksu

Rakastunut Raksu

Tuhannen Woltin NellaMaanantai 12.07.2010 10:11

Lauantaina 10/7/10 lähdettiin Janin kanssa ajelemaan Lahtea kohti.
Ensin iso ja keskimmäinen autoon ja anoppilaan päivähoitoon ja kaupan kautta (evästä!!) matkaan.

Maha kuralla ja kädet hikoillen puristin penkkiä ja hymyilin tyhmänä.
Joku papparainen hienolla autollaan haastoi meitä kilpa-ajoon ja kiukusta kihisevä rakkaani toteutti paapan toivetta hetken ajan. Mun raivotessa pauhaavan musiikin seassa nuppi punaisena.

Lahdessa autoon änkesi jälleen kolmikko boksereita. Onneksi ehdin alta pois, toisin kuin kaikkien koirien rakastama mieheni. :D Itseppä on sanonut "kaikkea pitää kokeilla" Olikohan se kokeilun arvoista?
Kuolaa ainakin oli..

Täyttelin siinä auringon paahteessa paperit ja juttelin perheen kanssa aikani. Lupasin kiusata heitä suunnattomilla määrillä kuvia ja säpöviesteillä :D

Nella on osoittautunut vilkkaaksi mutta kuitenkin melkoisen rauhalliseksi neidoksi.
Leikkii itseään huomattavasti suuremman Elsan kanssa rajun oloisesti, mutta ei hätkähtänyt edes Ison Valkean karjaisusta.
Sinne se kurvasi häntä sojottaen jääkaapille vinkumaan :D

Ulkona juoksee vapaana oman tahtinsa mukaan, mitä sitä nyt remmeilemään, kun vapaanakin voi olla.

Melkoisen mukavuuden haluinen hää kyllä on. JA itsepäinen.
Mun pieni tiikeriPrinsessani<3

Kuvia lisäilen jahka kotiudumme.

Kesälomaa on vielä jäljelläTorstai 08.07.2010 19:35

Mulle tuli sitten 2 koiraa sen oman lisäksi :)

Elsa:
Rotikan + muun sekoitus
Syntynyt 01/2010
Ihana karvakasa, jolla energiaa ja jekkuja riittää.
Opetellaan pikkuhiljaa sääntöjä ja onnistumisen merkkejäkin on.
Osaa jo ulkoilla ilman Isoa Valkeaa ja pissit/kakitkin tulevat lähes joka kerta ulos.

Ivy:
Seropi viipurista
Syntynyt 10/2008
Mahtava luonteinen kaunotar, joka rakastaa rapsutuksia ja pitkiä lenkkejä.
Tarvitsee (näköjään) jämptin ihmisen kertomaan säännöt.
Osaa jos vain haluaa.


Ja ylihuomenna mun oma Prinsessa saapuu kotiin <3
Hänestä lisää, kunhan tutustumme enemmän, toivottavasti tämä muu lauma ottaa sen vastaan kiltisti ja hyvin.


Niin ja se Tärkein: Jani <3
Mun kulta, ihana romanttinen huumoripelle :D
olen aika in love <3

Tää kesäloma on ihan huippu <3
Innolla odotan tulevaa ja arkea :D

Jenna <3 Jani!

KesälomaMaanantai 28.06.2010 04:24

On alkanut melkoisissa merkeissä.

Hih:)

Hauskaa on ollut ja varmana tulee olemaan.
Uusia tuttavuuksia ;)
Kohta uusi karvakorvakin ja monia kilometrejä autossa istuen.

Vielä kun pääsisi sinne mökille...

Tsihih!Keskiviikko 23.06.2010 10:34

2 päivää töitä, yhteensä tarkalleen 13,5 tuntia ja alkaa 3 viikon kesäloma!
Ei jaksais millään odottaa!

Olen niiiin innoissani kaikesta nyt, mutta työnteko tökkii hieman.
Se ei vaan jaksa kiinnostaa.

No yritetään enivei.


Haluaisin vaan olla ihan rauhassa, ilman häslääviä, vaativia, vitun ärsyttäviä ihmisiä.
Mur.

Haluan pakata reppuun evästä ja suunnata metsän keskelle pienen vauvelini kanssa.
Ottaa mukaan kameran, kylmää juomaa ja nauttia.

SSaada elää haavemaailmassani, jossa mikään ei vaan voisi koskaan mennä vituiks.

Edes sen yhden päivän.

Liikaa vaadittu? Ou jea..

Vauva<3Maanantai 21.06.2010 02:20

Tänään suuntasin Hepun ja Janin kanssa Lahteen Vauvaa katsomaan.
Jännitti ihan kauheasti :D
Etenkin, kun ovesta syöksy 3 suht'suurta bokkeria täyttä höyryä luokse. PUSSAAMAAN! Ihania ja ah niin mielettömän energisiä tohottajia :)

JA kun pääsin sisälle, mun sydän rutistui kutistui.
9 pientä bokkeria pyöri lootassaan ja sieltä tuli luokseni Muru<3
Mun kulta, mun pusukone, mun pienen pieni vauvamahainen pennuntuoksuinen rakkaus<3

En olisi tahtonut päästää irti, laskea muiden joukkoon.. JA sieltä se vilisti, nousi reunaa vasten, vinkui vaativasti "ota syliin, haluan pussailla!" Mitä mä toista kieltämään <3

Olen niin onnellinen.

Nyt se tuntuu todelta. Mulle tulee uusi elämänkumppani!

3 viikkoa.

Odottavan aika on niin pitkä!
Revityt tyynyt, pureskellut kengät ja raavitut ovet :)

Mie saan vauvan<3 Ruttuisen ihanan vauvan<3

Varausmaksu hoidettu ja pian menen Neitiä kuvaamaan <3

Olen jälleen onnellinen!

Rocky is back home <3Maanantai 14.06.2010 17:03

Huomenna menen hakemaan koltiaisen riiviön takaisin kotiin, tänne mihin se kuuluukin.
Kunniapaikalle Doriksen viereen.
Olemme jälleen yhdessä. <3

~~~~~~~~~~~~~~~~~~<3~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja onhan mulla ehkä pienen pieni ruttukuonokin matkalla kotiin :)
Jos kaikki sujuu hyvin, olisi heinäkuussa tassujen töminää, naskalihampaita ja järjetön määrä tuhisevaa pennuntuoksua jälleen kotona :)!
En malta odottaa!

Vauvantuoksuinen kesä <3

Sekaisin... Rakkaudesta!Tiistai 08.06.2010 16:36

RooRoo, pieni musta, pötkö, hulja vahtikoila.
Tuo isonenäinen sielunkumppanini antoi ja opetti mulle 4 vuoden aikana enemmän koiran sielunelämästä ja omistamisesta kuin yksikään toinen.

Viikko mennyt Suuren Persoonan poislähdöstä ja mun olotila on todella jees.

Ei siksi, että Kaikkein Arvokkain on poissa,
vaan siksi, että mä muistan kaiken kauniin niin elävästi.
Siksi, että mä tiedän sen olevan nyt onnellinen, vailla kipuja.
Siksi, että mä voin sieluni silmin nähdä, kuinka se repii tuolla roskiksia, kiusaa kissoja ja kosiskelee tyttöjä :)

Juoksee onnellisena heinikossa, pureskelee keppejä ja on vallaton ihana itsensä.

Kiitos Rocky rakas kaikesta <3

Mulle jäi niin loistavat fiilikset koiranomistamisesta.
Vaikka olikin vaikeaa sen epin kanssa, vaikka 39 asteen kuumeessa vitutti lähteä ulos, töiden jälkeisestä roskisten siivoamisesta puhumattakaan.. Silti meillä iski kipinät yhteen ja me oltiin erottamattomat.

Mä sain sen koulutettua kunnolliseksi, vaikka kaikki muuta epäilikin.
Mä sain sen luottamuksen ja se luotti muhun.

Tuosta kaikesta rohkaistuneena..

Jonain päivänä..

Taloon astuu uusi ihana kaveri, josta koulutan itselleni sydänmurusen.

Kukaan ei IKINÄ KOSKAAN tule Rooroota korvaamaan, mutta hänen seuraajansa kylläkin.


Kittos maailman ihanin rakkain parhain ja hassuin luotettavin MURUNEN<3

Ole kiltisti nyt <3

Kesäillat ja Rakkain Pötkö<3Sunnuntai 30.05.2010 02:04

Miten tuosta hulivili lälläslää-koirasta onkin yht'äkkiä kasvanut aikunen tottelevainen ihanuus?
Meinasin jälleen pakahtua onnesta, kun katselin sen iloista kirmausta pellolla.
Nauroin jälleen ääneen, kun se kesken villeimmän laukan pysähtyi ja katsoi mua niin onnellisena häntä heiluen "hei mamma, kato kuinka kivaa mulla on!"

Mun maailman ihanin rakkain maanantai kappale<3

Koira, josta ei pitänyt tulla mitään.
Koira, josta tulikin mun maailman mestari. Taitavin poika koskaan.

Koira, jonka tassunjälki on ikuisesti sydämessäni.
Ihan siinä Doriksen tassunjäljen vieressä <3

VittuMaanantai 05.04.2010 23:35

Todella mukavaa.
Oon ulkoillut yli rajojeni, olen siivoillut sieltä täältä.
Olen maannut sängyssä ja itkenut.

Keitin jopa kahvia. Sekin pahensi oloa.

Kirjoitin perinteiseen päiväkirjaan, halailin koiraa. Istuin ikkunan edessä ja tuijotin ulos, sen mitä kyyneliltäni kykenin näkemään.

Juoksin kioskille ja ostin kaljaa..
Saanpa nukuttua, jos en nyt niin kovin hyvin, niin sitten huonommin.

ajatukset seilaa raivon, inhon, surun ja kaipuun välillä.

Vituttaa, helpottaa, elämä onnistuu, kuolema korjaa.

Tätäkö tää tulee olemaan ties kuinka kauan?

Oh my goood, älä anna mun enää koskaan ihastua, rakastua, parisuhteutua. KOSKAAN IKINÄ!