On tää elämä.
Koskaan ei tiiä mitä saa,
ja mitä voi menettää.
Noh, kai se on osa tätä kaikkea?
Ehkä.
Niin sen on oltava.
Sunnuntai oli tuskaa.
Maanantai jo parempi.
Tästä päivästä ei tietoa.
Eikä huomisesta.
Ehkä ihan hyvä vaan.
~ Ei valo kanna pimeässä
sokeana huomiseen
taas saa se riittää
vaikkei annettavaa oo ~
Tajusin viime yönä jtn,
mihin oon puoli vuotta elämästäni tuhlannu,
turhaan.
Tyhmä minä, taas.
Ehkä olis jo aika päästää irti?
Aika siirtyä eteenpäin.
Sen teen.
Voisin matkalla yrittää kasvaa,
sivussa yrittää vaikka hieman viksuuntua
~ Seisomme, reunalla
edessä mustan verhon.
Askel astutaan ~
Huominen voi näyttää jo paremmalta.
Aina pitää toivoa parempaa huomista.
Pitää avata silmät sille.
Ottaa vastaan kaikki,
mitä sieltä saa.
Vaikka se ei aina olis hyvää.
~ Pelko näyttää mulle tietä
eikä kättään voi antaa
enää kenellekään.
Suru oottaa mua aina siellä
missä toiset löytävät
toisensa. ~
Semmosta se on.
Kyllä siihenkin ajan myötä tottuu.
Ku sitä tarpeeks usein tapahtuu.
Siitä tulee jo niin normaalia,
ettei enää jaksa niin siitä välittää.
~Vankina täs maailmas
Kiinni sidottu mun kädet ja sydän
Mun mieli kahlittuna
On pakotettu näkee enemmän ku mitä pyydän
Vankina täs maailmas
Kiinni sidottu mun kädet ja sydän
Revin itteni irti kahleista
Ja pystyn taas näkee kaiken hyvän.
Vankina täs maailmas
Mut mä haluun olla vapaaaa~
Mutta juuh.
Tässä oli taas Jennikan mielenavaus,
hyvin epäloogisena taas :)
\o/
[ Saa kommentoida, jos on toista mieltä jostain tjtn.. :]