IRC-Galleria

lasten suustaKeskiviikko 15.03.2006 23:52

Häissä
Kirjoittanut: Ämmä

Olin jo syntynyt, kun vanhempani menivät naimisiin. Häät pidettiin kirkossa, vaikka ne olivatkin pienet. Koska olin vielä niin pieni, juoksentelin kirkon käytävillä jaksamatta keskittyä seremoniaan. Jossain vaiheessa olin ruennut vastustamaan liittoa ja huutanut koko ajan ei:tä. Kun pappi kaavan mukaan kysyi: "Onko kellään mitään tätä liittoa vastaan...?", huuto oli vain koventunut: "Ei! Ei! Ei!", jatkoin sitä koko lopputoimituksen ajan, myös puolisoiksi julistettaessa. Oli ollut kyllä vanhemmilla kivat häät, kun oma lapsikin vastustaa. :D


halittiin
Kirjoittanut: mieheni kanssa

ja 5v. poikamme katsoi meihin mietteliäänä.
Hetken katsottuaan hän kysyi : alattekos te nyt panemaan ?
luulin, ettei poika vielä ole edes kuullut sellaista sanaa, saatikka että osaisi yhdistää sitä halaamiseen...vieläkin ,vaikka poika on jo aikamies, olen hämilläni !


"Haluan pimppaa"
Kirjoittanut: äippä

Poikani huuteli 2-vuotiaana kaupassa,että "haluan pimppaa!"Haluan pimppaa!" kyllä ihmisiä nauratti ja mieheni naama alkoi punottaa.Lapseni vain halusi limppaa.


5 vuotias
Kirjoittanut: pikkutyttöni

näki ensimmäisen kerran lehmän, katseli tarkkaavaisesti utareita ja sanoi, että onpas lehmällä paljon kikkeleitä...



voe luoja :
D

wauTorstai 02.03.2006 15:34

en oo varmaan vuoteen nukkunu puoli kahteen.

wanhatPerjantai 17.02.2006 22:59

eilenpä oli titkon wanhojen tanssit! ooo ne oli niin upeita, ja titko varsinkin *^________^* hauskinta oli niiden omat biisit siin iha vikana :D bena tanssi tosi hyvin!

jeejeeLauantai 04.02.2006 15:17

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla iha mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.

äää...ihme haastejuttu..Lauantai 04.02.2006 01:51

hei oikeesti! emmä tee mitään outoja juttuja! :D

Tehtävänanto:
Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. aina kun ajattelen jotain pahaa asiaa on aina pakko koputtaa päähän kolme kertaa. Teen tätä siis kaikkialla. Julkisilla paikoillakin. Ja jos en kehtaa koputtaa päähän niin koputan reiteen tai puristan nyrkkiä kolme kertaa yhteen jne. Tämän teen siis sen takia ettei tämä paha asia, mitä juuri olin ajatellut tapahtuisi.

2. ennen nukkumaanmenoa ja ennenkuin poistun asunnosta on pakko tarkistaa että leivänpaahtimen johto on irti seinästä.

3. okei tää ei ehkä oo mikään tapa mut aina ku kävelen (pitkiä matkoja) alan keskittyy liikaa kävelemiseeni ja sit alkaa ärsyttää ku ajattelen sitä liikaa ja pelkään et kaikki nauraa mun kävelytyylille. Toinen mikä ärsyttää on se, kun alan keskittyy liikaa omaan hengitykseeni ja sit se alkaa ärsyttää enkä pysty enää hengittää kunnolla ennenku unohdan koko jutun.

4. tykkään hiplata muiden ihmisten korvalehtien nupukoita (siis se korvan pehmeä alaosa). Kissojenkin korvat käy.

5. en voi mennä nukkumaan jos mulla ei oo huulirasvaa huulissa.

ja haasteen ottaa vastaan:

k11sseli

(muita ei oikein oo enää jälel ku kaikki on jo tehny :/ )

au.Perjantai 27.01.2006 16:39

nenään sattuu :<

jeeLauantai 21.01.2006 15:18

eilen oli perjantai. ja hanna oli täällä ja oli kivaa <3

...ja mulla on tänään NIMPPARIT eikä kukaan muistanu! :'c

mikseiTiistai 17.01.2006 13:13

..aina vois olla

perjantai, perjantai, perjantai, perjantaiiiii
perjantai,perjantai,
perjantai,
perjantai,perjantai,
perjantai,
perjantai,
perjantai,perjantai,perjantai,
perjantai,perjantai,
perjantai,
perjantai,
perjantai,
perjantai,perjantai,
perjantai,perjantai,perjantai,
perjantai,perjantai,
perjantaiiii ?

on se niin...Sunnuntai 15.01.2006 01:49

...harmillista...

huomennaPerjantai 23.12.2005 14:02

on JOULUUUAATTOOO