IRC-Galleria

Lihaaja

Lihaaja

Vinyylilevyt pauhaa soittimessa ja istun pimeässä kämpässä.
pyh. alkoholi hyi. takka on iha liekeissä, lisään puita. palaan takaisin ja kirjoitan uuden rivin. ja taas näin. yksinäisyyttä, mutta silti aika kuluu. liiankin nopeaan. kohta on jo huominen ja missään ole mitään järkeä. puhumattakaan tästä turhuudesta...
moi! mie oon vasta ekalla luokalla. nyt on enklannin tunti ja muut kyhäilee vastauksia paperille. mie oon rebel ja en tee mitään muuta ko kirjotan näinki typerää blogia tänne. minulle heräsi mieleen maailmaa järisyttäviä kysymyksiä... miksi helvetissä miun käsi puutuu? miksi miula on ilmavaivoja? ja että pääsisköhän kohta kotia. kotona on kivaa. siellä voi vaikka jumittaa jos siltä tuntuu... no ei.. miula on bänditreenit viideltä. selektion- nimisen jazzbändin kanssa. nyt lähti! moe!
Eetu päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä kirkkaana iltana. Sateen lakattua näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli pikkuinen ja he elivät pyhästä hengestä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ihannoitiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan lampaat, niinpä viihteeksi tuli Quasimodo.

Eetu kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin pelottavaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä raidalliset silmät.
Rakkauden kaipuusta huolimatta hän oli hyvin paha. Lempiruokaansa muovipuuroa hän sai työskennellen velanperijänä.

Eetu tupakoi ja käyttää nuuskaa viikonloppuisin. Alkoholia hän juo ettei olisi nysverö.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.
öääh. saatana perkele. tylsää on istua tässä viti konneella eikä kettään oo mesessäkkään. ehkä mie sit oon tylsä noliferi. muut on ottamassa kaljia. soittivat minnuu mukkaan. perkele kello on yli 00.00 eikä oikeastaan edes maistu nyt. ei oo juhlamieltä. vain vitutusta ja paskan maku suussa ko kävin äkän polttamassa. rahhookaan ei kyllä ole et enpä mie itteeni saa vetämään nuppia turvoksiin vaikka halluisinki. ei vitti. ei pitäs puhhuu alkoholista ko rupiaa tekemään hirviästi mieli vetää perskännit ja lähteä kaupungille vittuilemaan ihmisille... jonka jälkeen sit saisinki varmasti turpaan. kokemus se ois sekkii. on muuten vammasta kirjotella tämmöstä paskaa tänne odottaen et jotakuta kiinnostais. kipin kapin nukkumaan nössöpoika.
Etunimi?
- Eetu

Nimettiinkö sinut jonkun mukaan?
- eipä miule oo kerrottu ainakaa.. ei?

Luettele lempinimesi?
- Nakki, Heikkone, Hippi, Rumanaama

Syntymäpäiväsi?
- no se pitäs näkkyy tuolla nuin.. laiskat paskat.

Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla!
- joku julkkisha se ol.

Asumismuotosi?
- keittiössä.

Kengänkokosi?
- 42.. mitä sie sillä tiedolla teet?

Vasen- vai oikeakätinen?
- oikeaa kättä käytellään ahkerasti.

Hiusten väri?
- tommonen vaalean ja mustan sekotelma.

Silmien väri?
- vihireet.

Pidätkö piilolinssejä?
- nääh.

Onko sinulla tatuointia?
- oispa. kustantakkee!

Lävistyksiä?
- ehei. ja ei tule.

Lempijuomasi?
- energia- juomat ja kalji parasta. myös kahvi maittaa.

Lempiruokasi?
- joulusafkat

Lempijälkiruokasi?
- en mie ikinä saa jälkiruokaa.

Lempijäätelömakusi?
- lakritsi, suklaa, päärynä

Lempivärisi?
- musta ja valkoinen

Lempiurheilulajisi?
- prkl.

Lempikuukautesi?
- toukokuu?

Lempituoksusi?
- hyh.

Lempiäänesi?
- kun pääsee kuselle pitkän pidättelyn jälkeen.. ni se lorina on autuasta kuunneltavaa.

Vuoden lempipäiväsi?
- syntymäpäivä! ens kerralla kato pääsee suoraan terassille ja nupin tutisemaan.

Pidätkö presidentti Bushista?
- inspiraation lähteenä kyllä, muuten en. sen naama näyttää vanhan kurpan perseeltä.

Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta?
- en jos ei oo pakko.

Montako tyynyä käytät nukkuessasi?
- yksi ko en omista enempää.

Esitätkö tähdille toiveita?
- ehen.

Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia?
- jep. prätkähiiret rulaa. siis ne vanhat. ja sit on mainiot animaatioleffat pixarilta yms..

Oletko sarkastinen?
- sillo ko jaksan

Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista?
- en tunnusta

Jos olisit värikynä, mikä olisit?
- värikynä? haha.. olipas vitsi.

Pidätkö lentokoneella matkustamisesta?
- en oo käynykkään

Kokeilisitko/oletko kokeillut benji-hyppyä?
- ehkä mie voisin.

Oletko koskaan laulanut yleisön edessä?
- se oli tuskaa.

Monellako keikalla olet ollut?
- liian vähällä.

Onko sinulla iPodia?
- turhuuksia.

Imuroitko musiikkia (Internetistä)?
- warettajat on vaan köyhiä paskoja.

Oletko koskaan ampunut aseella?
- joo. melkein ammuin kummin sillo.

Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta?
- ei tulis mieleenkään.

Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä?
- en.

Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi?
- en tunnustele.

Suurin virheesi?
- niitä on ja taidankin laittaa mysteerin verhon tässä vaiheessa eteen.

Mikä on kotoa katsottuna kauimmainen piste?
- se minne jaksaa löntystää.

Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit?
- emmie jaksa mihinkään lähteä.

Millainen on unelma-autosi?
- vanaha (60'-70') jenkkimuskelikaara. semmone kostaja.

Oletko sinut pituutesi kanssa?
- no kyl.

Pidätkö käsialastasi?
- emmie valita.

Pidätkö itseäsi vahvana?
- sano hiljaa mielessäsi miun sukunimi ja päättele siitä.

Mistä pidät itsessäsi vähiten?
- sormista

Nimeä jotain fyysistä, mistä itsessäsi pidät?
- ei tämmösiin ossaa vastata.

Nimeä jotain ei-fyysistä, mistä itsessäsi pidät?
- no sehä ny on se ajatuksen kulku tietenki!

Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä?
- todennäkösesti en.

Ketä ikävöit eniten?
- *piip*

Homoavioliittojen puolesta vai vastaan?
- antaa niitten olla miten haluaa.

Oletko homofobinen?
- miksi oisin?

Oletko biseksuaali?
- pienen pohdinnan tuloksena tulin siihen tulokseen että en.

Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa?
- ei tietoa.

Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi yötä?
- juup

Minne haluaisit mennä ensitreffeillä?
- en tiiä kyl.. jonnekki kivvaan paikkaan?

Kuvaile täydellisiä treffejä?
- ei oo semmosia ollu. ehei.

Onko kukaan laulanut tai soittanut musiikkia sinulle henkilökohtaisesti?
- ei.

Mikä sytyttää sinua?
- im on fire, beibeh.

Mikä tappaa kiinnostuksesi?
- mie ihe.

Oletko ujo?
- välillä ehkä joo.

Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos?
- kyl. sitä ei tuu tapahtumaan.

Oletko varattu vai sinkku?
- olenko?

Oletko koskaan rakastanut ketään?
- kylhän tuota.. höhöö.

Kelle sanoit viimeksi rakastavasi tätä?
- prkl. tää menee turhan typeräks tää kysely!

Milloin itkit viimeksi?
- en muista.

Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä?
- monta kertaa.

Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt?
- joo?

Koti pois lukien, missä kävit viimeksi?
- kaverin luona.

Mitä kirjoja luet tällä hetkellä?
- kirjat on tyhmille.

Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi?
- hmm.. jukeboksi tyrkkää heti päähän kaksi: Stam1na - Rikos ihmisyyttä vastaan ,
Elfen Lied - Lilium

Mitä hiirimatollasi on?
- se on kansio.

Mitä katsoit eilen illalla TV:stä?
- en kattonu teeveetä.

Kenet haluaisit tavata juuri nyt?
- monta ihmistä.

Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen?
- hyypiön?

Minkä väriset housut ja sukat sinulla on jalassasi?
- hyh. perverssi sika.. citycamo pöksyt ja mustat sukat.

Millainen sää on nyt ulkona?
- pimmee

Kelle puhuit viimeksi puhelimessa?
- se ol Kikkeus

Mitä kuuntelet tällä hetkellä?¨
- hiljaisuutta ja sitä rikkovaa näppäimistön napsumista.

Mitä söit viimeksi?
- sipsejä. aika tylsän makusia.

Viimeisin katsomasi elokuva?
- Guest House Paradiso jos se ny noin kirjotetaan edes?

Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput?
- kauhiaaa!

Kesä vai talvi?
- kesällä voi juua kaljaa missä tahansa paleltumatta.

Halit vai suudelmat?
- halupusinusi?

Rolling Stones vai Beatles?
- rollarit paskaa ja beatles pilas rock'n'rollin. seki on semmosta paskaa.

Kissat vai koirat?
- eläimet vituttaa.

Karhukopla keplottelee aivoon.Lauantai 02.12.2006 02:06

mikki hiiri on paska hahmo.
Uaarh! perkele ko ei jaksa mitään.. :S vitti ko vituttaapi mutta sehän menee ohi.. tekee itseasiassa mieli kaljia.. ei ei ei.. juopon retale tulossa miust?! hmm.. pitäsköhän tähän liittää miu sanotukset mitkä oon tehny tässä taannoin? no mikä jottei!



REPIKÄÄ/SYÖKÄÄ/JUOKAA!

1.säe
Repikää minut riekaleiksi
repikää minut paloiksi
syökää ja nauttikaa
heittäkää tähteet koirille
juokaa vereni, lämmin ja sakea viini,
sillä veressäni on minun tuskani


Kerto

Repikää!
Syökää!
Juokaa!
En jaksa välittää!

Kun kauniit sanat eivät tehoa
on aika tehdä raakoja tekoja
repikää sydämeni ulos rinnasta
valelkaa haavani suolassa


2.säe
Repikää naamani pois
etten näkisi eteisen peiliin
laittakaa minut suolatynnyriin
jotta kuolisin kärsimyksiini
repikää irti koko ihmisyyteeni
etten näkisi peilistä itseäni


"väliosa"

Jälkipyykki ja raskaita sanoja
sanoja, lauseita, säkeitä, lauluja
kaikki kertoo turhautumisesta
elämään, ihmisiin, vihaan, rakkauteen


kyllä! asia on niin.. kyllähän se joo. Vitti miten hieno olo! kerrankin! Kheheee! perkele. tekee mieli sanoa jotain mutta eihän se nyt niin välttämätöntä ole! Miksi helevetissä mie oikein edes tuhlaan aikaa tämmösille päiväkirjoille? vitti nyt lähti.
näin niinkuin informaation vuoksi... en vastaa haasteisiin paljastaa tapojani tai pakkomielteitäni. syy tälle löytyy ehkäpä hamasta lapsuudesta. tai sitten ei. syy tavoilleni kyllä löytyy sieltä mutta mitään en paljasta! rakkaat lukijat järkyttyisivät tarinastani ja todennäköisesti tekisivät itsemurhan.

jotenka... annan teille pienen aamupala-vinkin!

tarvitset:

lautasen (syvä!!!)
lusikan (mielellään keskikokoista)
maitoa
sokeria
kaurahiutaleita

kaada kaurahiutaleita lautaselle niin että lautanen on täytetty 2/3. kaada sokeria päälle niin että hiutaleiden huippu on peittynyt sokerilla. lisää maito. maidon käytössä pitää olla tarkkana ettei laita liian vähän tai liikaa... liian vähän: jää kuivia hiutaleita mitkä tuntuu ikävältä syödessä. liikaa: hiutaleet ettivät toisiaan.


(tuossa paljastin teille pahan tapani syödä tuota mössöä aamuin, illoin, välipalaksi, huvikseen yms... ja joka päivä niin pitkään kuin muistan eli vuosia.)
nyt on kuule käyty heittämässä lärvit narulle.. lopputulos on mielenkiintoinen!

huomasin että Selektionin lärvi koostuu neljästä asiasta: entisen koulun kevät-juhla on vesi kattilassa, akun tehtaan kilpailun voitto oli energia mikä saa veden kiehumaan, räppi on makaroonit mitkä viskataan sinne kattilaan ja metalli on ne mausteet, lihaliemikuutiot ja jauheliha millä saadaan makarooni-mössöt maistumaan miellyttävämmältä!

tosiasiahan on että makaroonia mussuttaa ilman jauhelihaa ja ketsuppiakin mutta on mukavempaa purtavaa kun on makua.. lisään myös sen että nuudelit maistuu hyvältä. lopuksi voisi ottaa köyhiä ritareita, kermavaahtoa ja kahvia tai mehua riippuen tietenkin henkilön mieltymyksistä! näin on kunnon opiskelija-ateria valmiina..

mainos: www.mikseri.net/selektion