IRC-Galleria

hhuh ku on tylsää:DTiistai 25.08.2009 05:06

0-5 pistettä = Juominen ei ole sinun juttusi. teet mieluummin jotain muuta järkevää.
6-11 pistettä = Saatat silloin tällöin juoda, jos on hyvä syy. muutkin tekevät niin.
12-17 pistettä = Alkoholi liittyy paljon elämääsi, ja pidät siitä sekä sen vaikutuksista.
18-23 pistettä = Tulevaisuutesi on todennäköisesti visusti kiinni pullonkyljessä ja
nautit alkoholista sen jokaisella merkityksellä.

[/] odotan viikonloppua ja kekkereitä jo tiistaina!
[/] jos juon, juon itseni pöydän alle.
[x] olen nolannut muut humalaisella käytökselläni.
[/] minulla on pakkomielle sopia perjantaiksi menoa jo alkuviikosta.
[ ] olen joutunut virkavallan kanssa ongelmiin humaltuneena.
[ ] minua ollaan hoidettu sairaalassa alkoholimyrkytyksen johdosta.
[x] luulen, että olen ollut useamman kerran yli promillen humalassa.
[x] ... joskus olen saattanut kivuta yli kahteenkin!
[ ] kännissä virtaa hiki vaikka talvipakkasella!
[x] olen juonut niin tiheään, että olen oksentanut.
[ ] juon nopeasti, että ehdin olla humalassa ennen kotiintuloaikaa.
[ ] jos ei ole seuraa, juon yksin.
[ ] lomat menee pääosin ryypätessä.
[] festareille ei voi mennä selvin päin !
[x] ... laivasta nyt puhumattakaan !
[x] olen pyytänyt täysi-ikäisiä tuttujani hankkimaan minulle juotavaa.
[x] olen kerjännyt täysi-ikäisiä tuntemattomia ostamaan viinaa.
[/] juon viinani raakana.
[x] pidän juomapeleistä paljon, enkä luovuta helposti !
[x] olen ollut selvässä humalassa enemmän kuin kymmenen kertaa.
[ ] olen mennyt baariin ala-ikäisenä.
[x] vanhempani tietävät, että juon.
[x] olen valehdellut äidilleni olevani kotimatkalla, vaikka tosiasiassa olen ollut vielä juomassa.

13

<3Torstai 20.08.2009 04:48

miks kaikki sanoo mua blondi.
varsinkin eräät. :D vaik en ees oo kuhan höpöttää omiaan

huhhhhuh...Lauantai 08.08.2009 05:54

Aloitusaika: 1.15

1. Mikä on sinun nimesi? : Milla
2. Kuinka vanha olet?: 19 ihan kohta :D
3. Missä asut?: keraval vaan
4. Mitä harrastat? : enpä mitää
5. Seurusteletko? : juu
6. Minkä näköinen olet? :ihan ok:n näkönen
7. Oletko OMASTA MIELESTÄSI laiha? : olen
8. Omistatko lemmikkejä? : en:D paitsi villakoirii lattialla ja ile <3:D
9. Jaahas, miksi? : koska ile on joskus sellanen aasi :D
10. Mitkä ovat niiden nimet? : en oo nimenny mun villakoirii:D
11. Mistä olet niin typeriä nimiä keksinyt? : :D
12. Mikä on lempielokuvasi? : titanic<3 ja harry potterit
13. ...kirjasi? : neiti etsivät ja sweet valley highsit
14. ...kulkuneuvosi? : auto :D
15. ...harrastuksesi? : mikä se semmonen on :D
16. ...bändisi? : mötley crue, kiss, Hanoi rocks ja monia muita
17. ...artistisi? : mike monroe
18. ...runosi? : joku rakkaus
19. ...kukkasi? : ruusu
20. ...jäätelömakusi? : lakritsi jäätelö kioskilta :D:D
21. ...karkkisi? : suklaa
22. Miksi vastaat tähän galluppiin; koska haluun
23. Luuletko tämän loppuvan ihan heti? : en usko
24. Kerroppas elämäntarinasi. : jaa-a
25. Pitäisikö sinun olla tekemässä jotain järkevää nyt? : ei!!!!!!!!!
26. Pidätkö norsuista? : ne on söpöi jo ne ei oo mun lähellä:D
27. Mikä on paras paikka, missä olet ollut? : no ei oo mitään lempipaikkaa
28. Entä mikä on merkittävin hetki, jonka olet kokenut? : en kerro:D
29. Kuka on paras ystäväsi? : en järjestele mut ainakin tinde<3
30. Ottaisitko hänet mukaan autiolle saarelle? : Ottasin NE!
31. Miksi? : koska ei ikinä oo tylsää :D:D
32. Onko sinulla lempinimeä? : joo jotkut sanoo mua mibaks, rakkaalla lapsella on monta nimeä:D:D
33. Onko roskiksesi tyhjä vai täynä: en oo tarkistanu:D
34. Mitä siellä on? : roskia
35. Millon viimeksi tyhjensit roskakorisi? : en muista!!!!!!!!!!!
36. Paljonko sinulla on rahaa? : paljon :D:D:D:D
37. Mitä sinun pitäisi ostaa? : vaatteita ja miekkejä :D
38. Mitä haluaisit kaikista eniten nyt? : en mitään :D:D
39. Oletko materialisti? : en usko mut ei siitä varmaan haittaakaan oo
40. Lukeeko kukaan vastauksiasi? : tuskin lukee! mut toivottavasti mun elämä ois niin kiinnostavaa:D:D
41. Oletko masokisti tai sadisti? : en ymmärrä kysymystä:D
42. Tiedätkö, että kuka on Matti Vanhanen? : tiiän!
43. No kuka? : no se ukko
44. Onko hän Suomen seksikkäin mies?: on toki:D
45. Onko kamalaa, kun Suomella on naispresidentti? : who cares
46. Mikä on lempikouluaineesi? : paska kaikki
47. Entäs kauhein kouluaine? : LIIKKA OLI!!!!!!!!!!!!!!!!
48. Oletko eskarissa, ylä -vai ala-asteella, lukiossa, amiksessa vai töissä? : ESKARI<3:D:D:D
49. Miksi juuri siellä? : no missäs sitte?
50. Pidätkö syömisestä? : rakastan NYKYÄÄN:d:d:d:d::d
51. Haluatko ketään ihmistä? : je jep
52. Oletko ihastunut? : juu
53. Pidätkö kauhuelokuvista? : joo vaik ne on pelottavia enkä uskalla nukkua mut onneks ile aina kattoo niit mun kaa<3
54. Verta ja suolenpätkiä vai ällöttävää siirappia tihkuvaa romantiikkaa? : toi siirappitihkuromantiikka
55. No mitenkä olisi komedia? : joo jos on hyvä leffa
56. Mikä on lempihymiösi? : :D
57. Petaatko sänkysi joka aamu? : EN!
58. Miksi? : ei oo inspiraatiota
59. Siivoatko huoneesi säännöllisesti? : enn tosiaankaan
60. Ketä perheeseesi kuuluu? : äiti ja iskä ja sisko vaikken asukkaan saman katon alla:D:D ja ile tietty
61. Onko äitisi äiti vielä elossa? : on mitä luulette
62. Entäs isäsi äiti? : on joo<3 ihana mummi
63. Oletko koskaan menettänyt lemmikkiä? : jep </3 R.I.P hani
64. Paras keikka elämäsi aikana? : :D:D:D:DD en kerro
65. Minnekkäs suuntaat kesälomalla? : KORKEASAAREEN :D:D:D:D:D
66. Et kai vaan festareille? : enn :D:D
67. Aiotko uida kesällä? : en oo ehtiny oikein vielä:D
68. Onko sinusta ilmastonmuutoksen syy, että sää on niin vaihtelevaa? : uskon niin
69. Mitä sinulle tulee mieleen tästä numerosta? : (;;;;;;;;;;;;; eiköh' se kerro kaiken tarpeellisen
70. Pitääkö huomenna mennä kouluun? : ei
71. Vai ajattelitko lintsata? : LOMA<3
73. Mitä ostit viimeksi? : vaatteita,meikkejä,hajuveden
74. Mitäs pidät Mikki Hiirestä? : no mikki on kovis<3
75. Tilaatko mitään lehtiä? : joo cosmopolitan<3
76. Koska viimeksi puhaltelit saippuakuplia? : en muista:D
77. Onko keijuja olemassa? : eei
78. Entäs peikkoja? : ei
79. Uskotko Jumalaan? : nnnnnnniiiiiiiiiiiiiiiiiiii
80. Entä Saatanaan? : jaa-a
81. Onko kuoleman jälkeen elämää? : mun ielestä on:D
82. Mitä odotat eniten nyt? : et ile ja toni tulis baarista kotiin:D:D
83. Miten hiuksesi ovat? : sekasin:D:D
84. Milloin viimeksi söit ruokaa? : tänää joskus
85. Onko huoneesi seinillä julisteita? : eeeeeeeeee
86. Minkä värinen matto sinulla on huoneessasi? : ne on pesussa:D:D
87. Onko sinulla oma tietokone? : je jep
88. Onko se läppäri vai pöytäkone? : läppäri :D
89. Eikös se niin ole, että läppäri on pöytäkonetta parempi? : noup pöytäkone vie:D:D
90. No ei, vaan pöytäkone läppäriä parempi? : juuh on
91. Paljonko olet koneella päivässä? : joskus vähemmän joskus enemmän
92. Mitä TV-sarjoja seuraat? : salkkarit ja huippumallihaussa jenkkejen:D
93. Mikä on lempisarjasi kaunein naishenkilö? : ei tietoo:D
94. Entä mies henkilö? : emt
95. Katsotko Simpsoneita? : välillä ku muistaa
96. Pelkäätkö hämähäkkejä? : joo kiljun aina
97. Mitä järkeä hämähäkki nimessä on? : ää kirjaimia on paljon??
98. Kuinka monta kertaa olet maannut jonkun kanssa? : nnnniiiiiiiiiiiiii
99. Oletko nukkunut samaa sukupuolta olevan kanssa sängyssä? : never:D:D:D:D
100. Entä eri sukupuolta olevan? : juuuh
101. Kirjoitatko tarinoita? : enn koska oon surkee kirjottaja
102. Vai kerrotko? : sitäkin
103. Valehteletko? : en mut pieniä valkoisia valheita kerron mut se ei oo valehtelua:D:D
104. Oletko varastanut koskaan mitään? : en ku oon kilteisä kiltein tyttönen:D
105. Onko sinulla raudat? : ei onneks näyttäisin ihan silakalta:D
106. No onko ollut? : no ei!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!0
107. Vai saatko ne joskus? : en!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
108. Kirjoitatko päiväkirjaa? : gallerias joskus
109. Onko päiväkirjasi piilossa jossakin? : ei
110. Onko sinulla kuvia IRC-Galleriassa? : no joo milt näyttää:D
111. Miksi? : siks et sul ois jotai kysyttävää:D:D
112. Oletko tutustunut keneenkään IRC-Galleriassa? : joo oon
113. Keneen? : en kerro
114. Onko ilta?: on jo yö
115. Vai yö? : sepä se
116. Mikä vuorokauden aika? : no yö edelleenki!
117. Mikäs vuodenaika? : Kesä
118. Paljonko kello on? : 1.45
119. Niin paljon? : näköjää
120. Onko sinulla joku kirja kesken nyt? : ei mut alottelen kohta
121. Onko hyvä? : en viel tiedä:D
122. Lainaatko kirjastosta koskaan kirjoja? : välillä mut aika harvoin
123. Mikä äitisi on ammatiltaan? : -
124. Osaatko ranskaa? : osaisinpa
125. Entä saksaa? : joo ihc leebe tich hahahha- suomennos: minä rakastan sinua
126. Suomea? : jooooo vaik se kuulostaa välil harakanvarpailta
127. Englantia? : no osaisinpa
128. Ruotsia? : osaisinkin
129. Pidätkö ruotsin kielestä? : joo se on nätti
130. Miksi? : koska kysyt:D
131. Tiedätkö kuka on Jukka Hentunen? : no ei mitään tietoo varmaan joku pelle
132. Kenen kappale on Bleeding Love? : leona lewis systeri kerto:D
134. Pidätkö äidinkielestä? : enn koska oon suomalainen
135. Onko sinulla lyhyet vai pitkät hiukset? : puol pitkät
136. Oletkos tyttö vai poika? : tyttönen olen:D:D
137. Poltatko kynttilöitä? : joo talvi aikoina
138. Millä heräät? : luuletko et herään herätys kelloon:D
139. Onko sinulla oma huone? : on oma asunto
140. Minkä värinen lattia huoneessasi on? : vaalee :D:D
141. Mitä näet, kun katsot kaakkoon? : missä suunnassa se on?
142. Omistatko kompassia? : en ku eksyisin muutenkin:D
143. Mikä on lähin kaupunki? : varmaa tuusula
144. Vai asutko kaupungissa? : joo
145. Onko sinusta turkistarhaus väärin? : on
146. Entä eläinkokeet? : on!hyyyyyyyyyyi!!!!!!!!!!
147. Onko Halonen mummonvaatekauppa? : on siel on rumia vaatteita
148. Tykkäätkö Arnoldsin donitseista? : :Djoo ne on naminami<3
149. Juotko kahvia? : joooooh<3
150. Entäs teetä? : hyi yäk:D
151. Kirjoitappas joku lause tähän englanniksi? : i don`t know
152. Miksi kirjoitit juuri sen? : en osaa hirveesti englantii:D
153. Oletko ainoa lapsi perheessäsi? : en
154. Vai nuorin? : en sitäkään
155. Omistatko kameran? : joo puhelimessa
156. Minkä merkkisen? : nokia:D:D
157. Haluaisitko asua irti perheestä? : asun jo onneks:D:D
158. Jonkun ystävän kanssa? : en:D
159. Kenen? : ilen kanssa<3
160. Tykkäätkö leppäkertuista? : en ku ne pissaa
161. Entä lokeista? : ne kakkaa päähän;<
162. Onko linnut rasittavia? : on ku ne rääkyy
163. Mitä kokeita on tulossa? : nothing
164. Mitäs on jo mennyt? : en ymmärtänyt tätäkäämn kysymystä:D
165. Oletko koskaan ajanut autoa? : juu olen
166. Osaatko pelata Pokeria? : jotenkuten
167. Mikä sinusta tulee isona? : kotiäiti hihihihihihihi:D:D(läppä)
168. Pidätkö luokastasi/työpaikan ihmisistä? : joistain joo
170. Aiotko käydä kesällä Lintsillä? : en voi:D
171. Vai kenties Tykkimäessä? vitun paska paikka
172. Uskotko UFOihin? : joo kerran uskoin ja teemu pelotteli :(
173. Ovatko ne vierailleet maassa? : ihan varmasti :)
174. Onko jokaiselle joku jossakin? : uskon tähän joo
175. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? : uskon mut se voi olla aika harvinaista
176. Tykkäätkö lapsista? : tykkään ne on ihania<3
177. Haluatko mennä naimisiin? : joskus joo:D
178. Miksi itkit viimeksi? : sellasen ihan turhan jutun takia:D
179. Entä nauroit? : mul ja jonnal on tosi hauskaa
180. Oletko koskaan pelotellut pikkulapsia? : en ole
181. Onko sinua koulukiusattu? : juu on
182. Oletko alipainoinen? : oon normaali painonen
183. Jaksaisitko lähteä juoksemaan maratonin nyt? : ei kunto kestä
184. Käytkö jääkaapilla usein? : nykyää liikaa:D
185. Onko sinulla jotain homoseksuaalisuutta vastaan? : ei ne on söpöjä
186. Oletko nähnyt Kalenteri Tytöt-elokuvan? : oon kai en ooo ihan varma
187. Aika paska, eikö vain? : joo tais se olla
188. Mitä on pöydälläsi? : liikaa tavaraa
189. Entä lattiallasi? : kaikkee mahollista
190. Maksatko kaiken aina tasarahalla? : enn kertyy kyl välil liikaa kolikoita
191. Pelkäätkö kassaneitejä? : en?? miks pitäis
192. Haluaisitko asua Helsingissä? : en kervo city<3
193. Missäs sitten ? : täällä
194. Mikä sinua ärsytti viimeksi? : Ile:D:D:D::D
195. Piirteletkö käteesi koskaan? : en enään
196. Oletko nukahtanut tunnilla? : joo melkein
197. Entäs oletko koskaan nukkunut teltassa? : oon
198. Onko uimahalleissa kivaa? : on joo mut se kuivattaa ihoo se vesi :(
199. Miksi? : no justhan kerroin
200. Sano lähin punainen asia pöydällä? : hiirimatto ja rööki aski:D:D
201. Mitä aiot tehdä juhannuksena? : meni jo
202. Entäs jouluna? : kiertää äiti ja isi:D:D
203. Haluaisitko, että sinua kutsuttaisiin neidiksi? : no en oikeestaan
204. Paljonko sinulla on kuvia Galleriassa? : muutama
205. Onko suurin osa niistä omia kuviasi? : ei tietoo
206. Mikä kadutti sinua viimeksi? : en jaksa selittää
207. Omistatko tarrakirjaa? : ennnnnnn
208. Minkä väriset alushousut sinulla on? : beiget:D:D
209. Ärsyttääkö tämä gallup sinua? : JOO! ku se on niin pitkä
210. Aiotko jättää kesken? : en ku oon niin sinnikäs ja oon jo yli puolen välin
211. Voisitko koskaan tehdä aborttia? : en ikinä
212. Miksi? : ´no koska mä en haluu mut kunnioitan jokaisen omaa päätöstä
213. Pidätkö kalasta ruokana? : juu on se ihan hyvää
214. Entäs kaloista ihan yleensä? : joo ei oo mitään kalaruokia vastaan
215. Mikä on noloin juttu, mikä sinulle on sattunut? : liikaa:D
216. Oletko nolannut koskaan itseäsi ihastuksesi edessä? : voi kuule kyllä monet kerrat
217. Oletko koskaan syönyt ötökkää? : joo vahingossa nielasin ja ällötti
218. Entäs koiranruokaa? : en ikinä hyyi
219. Tai kissan? : yööök
220. Syötkö jouluna kinkkua? : joo nami ;p
221. Onko joulu paras juhla? : synttärit vie
222. Mikä on joulussa parasta? : no se kinkku ja lahjat:D:D
223. Menetkö kesällä tapaamaan ystäviäsi? : kyl ehkä
224. Joitain kaukaisiakin? : en usko
225. Aiotko muuttaa kesällä? : suunnitelmis olis ainakin jossai vaihees
226. Minne? : keskustaan
227. Milloin viimeksi olet tuntenut itsesi erittäin kauniiksi? : tänään ja joskus muulloinkin
228. Onko mainokset ihan turhia? : ei niit on kiva katella
229. Pidätkö maksasta? : hyyyi
230. Entäs hernekeitosta? : se on hyvää mut pierettää:D:D
231. Oletko koskaan syönyt banaania jäätelön kanssa? : juuh
232. Oletko koskaan satuttanut itseäsi tahallisesti? : no joo :D:D
233. Mikä on lempifonttisi? : se normi
234. Paljonko arvelet kysymyksiä olevan? : aika paljon
235. V**un p*ska, katoitko lopusta? : en??
236. Minkä kappaleen kuulit viimeksi? : whatever you like jotain jonna musaa:D
237. Onko maailmassa enemmän hyviä kuin huonoja bändejä? huonoja:D:D
238. Onko sinulla Last.fm tunnusta? : mikä se on??
239. Oletko koskaan pelannut Habbo Hotellia? : juu vielkin:D:D:D:D::D:D:D(läppä)<3
240. Oletko koskaan tappanut mitään eläintä? : ötököitä
241. Oletko kiduttanut eläintä? : en vois ikinä paitsi muurahaisia:D
242. Kiinnostaako politiikka sinua? : ei kyllä todellakaan
243. Miksi? : se on tylsää
244. Paljonko on 2 x 5 x (-6)? : joo tota liikaa??
245. Onko sinua sanottu hikipingoksi, hikeksi tai hikariksi? : uskotko ite niin??
246. Osaatko puhua ruotsia hyvin? : osaisinkin
247. Katsotko jääkiekkoa? : joo kyl katon
248. Mitä mieltä olet jalkapallosta? : hyvännäkösii jätkii:D:D
249. Onko kynsissäsi kynsilakkaa? : ei täl hetkel
251. Monestiko sinulle pitää sanoa asiat, ennen kuin uskot? : todella monta
252. Sanotko joskus "Joojoo" "Okei" "Ihan kohta" tai "Joo.", vaikket tajua, mitä sinulle sanotaan? : Aina
253. Mitä mieltä olet kuolemantuomiosta? : noo jos on tehny oikeesti jotai tosi pahaa ni sitte kyllä
254. Tiedätkö kuka on Bill Clinton? : entinen presidentti??
255. Tiedätkö, missä Abraham Lincoln ammuttiin? : en mut tiedän kuka on abraham lincoln
256. Käytätkö koskaan Wikipediaa? : tänään viimeks
257. Entä Hikipediaa? : en:D
258. Voisitko olla vastakkaista sukupuolta olevien kanssa kaveri? : joo miks en
270. Kuunteletko musiikkia? : joo tälkin hetkellä
271. Jos kuuntelet, niin mitä? : enrique iglesias jonnan musaa
272. Miksi semmoista? : no tiiättehän jonnan:D:D
273. Onko sinulla koruja nyt kaulassa? : ei oole
274. Entäs sormissa? - juu
275. Ranteissa? - ei
278. Oletko kihloissa? olen joo
279. Rakastatko ketään tällä hetkellä? juu rakastan
280. Oletko koskaan pettänyt kumppaniasi? joo joskus tosi tosi kauan sit
281. Mitä vihreätä näet takanasi? : tyynynliinan:D
282. Ota ensimmäinen asia, joka tulee käteen, kun kurotat oikealle. Mikä se on? : vesilasi ja jonna ja ile:D:D
283. Oletko koskaan tiputtanut mitään lattialle? : en ikinä mitä te must luulette:D:D:D
284. Onko sinulla kännykkää? : ei sitäkään:D:D
285. Mitäs puuhailet öisin? : mitäköhän:D:D
286. Oletko leikkinyt hiekkalaatikolla vähään aikaan? : ei sitä voi tietää:D
287. Irvisteletkö lapsille? : serkuille joo:D
288. Tekisikö sinun mieli tappaa ihmisiä? : välillä niinkin
289. Oletko ärsyyntynyt mistään eriskummallisesta koskaan ? : en
290. Oletko hyvä englannissa? : en
291. Kirjoitatko Galleriassa päiväkirjaan merkintöjä, teetko pelkästään galluppeja vai kumpaaki? : kumpaaki varmaan
292. Monta kysymystä vielä jäljellä? : liikaaaaa!!en jaksa
293. Onko sinulla salaisuutta, mitä kukaan muu ei tiedä? : ei kai
294. Voisitko kertoa sen jollekkin? : oon jo kertonu
295. Et edes minulle? : en se ei kuulu muille ku ilelle
296. Onko Pelle Miljoona hyvä? on hyvä
297. Syötkö karkkia? : liikaakin
298. Syötkö aamupalaa? : aloin vähä aika sitten joo
299. Onko sinua sanottu anorektikoksi/bulimikoksi? : ei todellakaa
300. Oletko nähnyt 300-leffan? : en
301. Pidätkö Fall Out Boysta? : mistä?
302. Onko teillä kotona Canal Digital? : eeei
303. Katsotko lempisarjasi jokaikisen jakson aina? : yritän ainakin
304. Onko tietokone sinulle tärkeä? : ON! ilman sitä ei voi elää
305. Olisiko elämäsi erilaista ilman konetta? : ois luulen niin
306. Mikä on suosikkileipäsi? : pehmee vaalee ja pehmee ruis
307. Monestikko olet kaatunut pyörällä? : usein siks oon varmaan tällanen
308. Osaatko luistella? : joo tietenkin:D:D:D:D
309. Onko hiihto kivaa? : yöööööööööööööööööööööööööök
311. Onko sinulla nyt paljastava heruttelutoppi päälläsi? :pitkähihasen paidan alla joo:D
312. Paljonkos kello on nyt? : 2.37
313. Ketä vihaat eniten? : se jää salaisuudeksi
314. Entäs rakastat? : ileä<3 ja perhettä<3 ja kavereita<3
315. Kuinka kauan nukuit viime yönä? : joku 10-11
316. Katsotko koskaan Voicea? : ei kuntoriitä
317. Minkä väristä on vesi? : väritöntä
318. Ärsyttävätkö lissut sinua? : KYLLÄ! ne on niin pissaliisoja
319. Tiedätkö, että missä Simerock pidetään? : mikä??
320. No missä? : kerros
321. Eikö olekkin hupaisaa vastata tähän? : tosi
322. Oletko koskaan käynyt Tukholmassa? : olen siel on ihanii vaatteita
323. Mikä on Venäjän pääkaupunki? : moskova
324. Mikä ärsyttää sinua NYT eniten? : varmaan tää
325. Mitä tekisit viidellä tuhannella? : ostaisin vaatteita ja meikkejä ja kaikkee kivaa ihanaa ja ällättäisin ilen ja perheen ja kaikki
326. Onko sinulla nyt meikkiä? : joo vähän
327. Meikkaatko joka päivä? : joskus
328. Mikä on onnennumerosi? : ei mul oo onnen numeroo
329. Uskotko perjantai 13. päivän epäonneen? : uskon
330. Oletko yhtään taikauskoinen? : oon
331. Käytkö kirkossa? : en
332. Mikä on lempikirosanasi? : VITTU
333. Piirrätkö usein? : joo tikku ukkoja
334. Pukeudutko uusimman muodin mukana aina? : en
335. Oletko koskaan sanonut samaa asiaa monta kertaakin toiselle, kun et muista sanoneesi sitä? : AINA IHAN AINA
336. Oletko koskaan houraillut kuumeessa? : joo ja konttasin vessaan
337. Mitä hourailit? : en muista kyllä juuri nyt
338. Väsyttääkö? : vähä mut ei paljoo
340. Pidätkö pingviineistä? : joo
341. Eikö olisikin mukavaa pukea paksu minkkiturkki kylmänä talviaamuna päälle? : ei todellakaa
342. Ärsyttääkö sinua, jos kysymyksen perään laitetaan monta kysymysmerkkiä? : ei
343. Missä kappaleessa lauletaan 'Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut?' : ei tietoo
344. Kuunteletko aina täysillä musiikkia? :riippuu vähän
345. Kuinka moni ihminen on nähnyt sinut kuluneen vuoden sisällä ilman meikkiä? : aika moni
346. Kuka on tärkein ystäväsi? : en luokittele. mut tinde<3
347. Aiotko syödä tänään ruokaa vielä? : joo leipää on nälkä
348. Loppuuko tämä koskaan? : varmaan kohta
349. Millainen sää ulkona on? : pimee ja vähän viilee
350. Miksi kökötät sisällä, kun voisit olla ulkona? : en vois ku on myöhä
351. Kuka on paras räppäri? : ei kukaan mut jos joku pitää sanoo ni cheek
352. Mikä on paras aksentti, millä lausutaan englantia? : sellane mikä mul on
353. Uskotko, että normaaleja ihmisiä on olemassa? : jonna on
354. Osaatko matikkaa hyvin? : en todellakaan
355. Haluaisitko osata vielä paremmin? : noo vaikka joo
356. Yritätkö aina olla paras kaikessa? : een
357. Kuinka moni on sanonut sinua kauniiksi/komeaksi? : aika moni
358. Kenen haluaisit sanovan sinua kauniiksi? : ilen<3
359. Mitä viimeksi ihmettelit? : en kyl muista
360. Syötkö Activia-jogurtteja? : en
361. Milloin viimeksi söit jäätelöä? : ööö millon se oli
363. Mikä on kamalin kokemus ala-asteelta? : koko ala-aste
364. Onko nykyään liikaa ihmisiä? : eei
365. Onko elämässä järkeä? : no mun elämäs on aina järkee
366. Osaatko soittaa mitään instrumenttia? : pianoo nuoteista
367. No mitä? : no sanoin joo
368. Onko Dumlet hyviä? : ihania<3
369. 69!!! Montas kertaa se on ilmestynyt tässä gallupissa? : varmaan kaks
370. Sanoppa joku asia, joka maksaa 1,70? : joku karkkipussi
371. Onko omenat hyviä? : juu ja terveellisiä
372. Syötkö paljon? : oon joo aika syöppö
373. Minä vuonna synnyit? : 1990
374. Missä kaupungissa? : keravalla
375. Oletko kokeillut Kama Sutraa? : ENPÄ OO
376. Milloin ajattelet tämän gallupin loppuvan? : ihan just
377. Tiedätkö, että mikä auto on saksaksi? : vaikka char
378. Missä maassa haluaisit käydä? : ESPANJA<3
379. Minne et MISSÄÄN NIMESSÄ haluaisi mennä? - irak
380. Milloin alkaa kesäloma? : loppuu kohta
381. Sano jotain oranssia nyt lähettyvällä olevista jutuista? : tyynyliina
382. Omistatko kissan? : en
383. Haluaisitko? :koira mieluummin
384. Missä kuussa perjantai 13. on tänä vuonna? : en jaksa kattoo
385. Käytätkö muotovaahtoa? : en ku se rasvottaa liikaa hiuksii
386. Käytätkö huulikiiltoa? : joskus
387. Vai kenties huulipunaa? : joskus
388. Haluaisitko käydä Pori Jazzissa? : en iki maailmassa
389. Oletko koskaan ostanut Lippupalvelusta mitään? : joo vaikka mitä
390. Enää 10 jälellä. Oletko helpottunut? : KYLLÄ!!!!!!!!
391. Miksi? :pääsen bilettää :d:d
392. Juotko viiniä? : en pahaa ainoo mikä menee on valkoviini
393. Oletko ollut AA-kerhossa? : joo aina kerran viikossa :D:D:D:D
394. Syötkö muroja? : joo nykyään joo
395. Mikä on kamalin kappale mitä tiedät? : en tiedä monia
396. Onko elämä kärsimystä? : sitäkin
397. Oletko perehtynyt Buddhalaisuuteen? : joo rupeen budhaks :D:D:D
398. Jaksatko loppuun asti? : joo pieni loppukiri
399. Lähdetkö tämän jälkeen nukkumaan? : noup
400. Mitäs mieltä olit gallupista? : ihan hauska ja pitkä

Ja nyt...
Mikä on lopettamisaika? : 2.53
Paljonkos vierähti aikaa? :en tiedä liikaa

hahLauantai 08.08.2009 04:04

KESÄLLÄ 2009 OLEN...

[x] Saanut uuden kaverin
[x] Suudellut
[x] Syönyt grillimakkaraa
[ ] Uinut meressä
[ ] Uinut joessa

[ ] Kalastanut
[ ] Kirjoittanut postikortin
[ ] Ollut lentokoneessa
[x] Käynyt lääkärissä
[x] Sairastanut flunssaa

[x] Lukenut harry potteria
[x] Lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
[x] Palellut
[ ] Kerännyt simpukoita
[x] Syönyt ravintolassa

[ ] Palanut olkapäistä
[ ] Kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[x] Ostanut kengät
[x] Tuhlannut yli 200e vaatteisiin
[x] Käynyt kahvilassa

[x] Matkustanut autolla yli 300 km
[ ] Rullaluistellut
[ ] Tappanut ampiaisen
[x] Puhunut mummolleni
[ ] Ollut häissä

[ ] Käynyt hammaslääkärissä
[x] Ostanut farkut
[x] Käynyt helsingissä
[X] Juonut alkoholia
[ ] Uinut alasti

[ ] Patikoinut metsässä
[x] Ollut kuumeessa
[ ] Vahtinut lapsia
[x] Kastellut kukkia
[ ] Ajanut nurmikkoa

[ ] Ollut piknikillä
[ ] Käyttänyt lacosten paitaa
[x] Suuttunut kaverille
[x] Ihastunut
[ ] Ollut vaahtokylvyssä

[ ] Syönyt herneitä
[x] Käynyt naapurin pihalla
[ ] Käynyt espanjassa, kreikassa tai italiassa
[ ] Käynyt yöuinnilla
[ ] Matkustanut ratikalla

[x] Käyttänyt korkokenkiä
[x] Leiponut
[ ] Saanut uuden puhelimen
[ ] Viettänyt synttäreitäni
[x] Ollut mustasukkainen

[X] Ollut krapulassa
[ ] Ostanut demikalenterin
[ ] Käynyt lapissa
[ ] Marjastanut

[ ] Kävellyt unissaan
[x] Puhunut tyhmiä humalassa
[x] Oksentanut
[ ] Karannut kotoa
[ ] Ajanut mopolla

[X] Ollut ulkona kavereiden kanssa yli 01:00
[ ] Ruskettunut selkeästi
[ ] Antanut hyttysen pistää
[ ] Ajanut autoa
[ ] Nähnyt hirven

[ ] Nähnyt kyyn
[x] Pelännyt pimeää
[x] Katsellut tähtiä
[ ] Kiikaroinut
[ ] Ollut stadikalla uimassa

[x] Valokuvannut
[x] Katsonut conan o'brienia
[X] Sammunut
[ ] Myöhästynyt junasta
[ ] Juossut yli 5km putkeen

[x] Hengästynyt
[X] Rikkonut lakia
[ ] Käynyt turvatarkastuksessa
[ ] Hukannut avaimeni
[x] Käynyt ruokaostoksilla
[x] Pelannut pelikoneella
[ ] Hävinnyt vedonlyönnin
[ ] Pelannut koripalloa
[ ] Lukenut jotain koulukirjaa

[ ] Saanut syvän haavan jalkaani
[x] Meikannut
[ ] Ostanut minihameen
[x] Syönyt irtojäätelöä
[x] Pelästyttänyt kaverini

[ ] Laittanut uusia kuvia galleriaan
[ ] Ampunut vesipyssyllä
[ ] Heitellyt vesi-ilmapalloja
[x] Ollut onnellinen
[x] Ollut masentunut
[ ] Soittanut nuortenpuhelimeen

[ ] Kirjoittanut päiväkirjaan
[ ] Ollut kuumailmapallon kyydissä
[ ] Käynyt serenassa
[x] Ollut ihastukseni seurassa kahdestaan
[ ] Ostanut kumisaappaat
[x] Vältellyt jonkun ihmisen seuraa

[x] Ollut vainoharhainen
[ ] Pelannut biljardia
[ ] Sytyttänyt tulipalon
[ ] Soittanut hätänumeroon
[x] Syönyt banaanin

<3Lauantai 08.08.2009 03:56

Valitse joku kaveri ja laske monta asiaa pitää paikkansa.

Olen nähnyt kun hän...

[1] syö
[2] nukkuu
[3] juo
[4] juoksee
[5] pyöräilee
[6] nauraa
[7] nauraa omalle jutulleen
[8] ostaa ruokaa/juomaa
[9] ostaa vaatteen/vaatteita
[ ] hyppii
[ ] varastaa
[10] vaihtaa vaatteita
[11] kaatuu
[12] ottaa kuvia
[13] on tietokoneella
[14] puhuu puhelimeen
[15] tekstailee
[16] riehuu
[17] kattoo televisiota
[18] meikkaa (meikkas mut :D:D)
[19] laittaa hiuksia (laitto mun hiuksia ku en ite jaksanu:D)
[20] tekee jotain laitonta
[21] rikkoo jotain
[ ] ui
[22] ottaa aurinkoa
[23] syö jätskiä
[ ] mökkeilee
[24] juo jotain alkoholia sisältävää
[25] kertoo sinulle salaisuuden
[26]yskii
[ ] itkee
[27] kirjoittaa
[28] halaa sinua
[29] halaa jotain muuta kun sinua
[30] käy irc-galleriassa
[31] juttelee jonkun pojan kanssa mesessä
[32] vittuilee sinulle
[33] vittuilee jollekkin muulle kun sinulle
[34] suuttuu
[35] huutaa
[ ] kiljuu
[36] laulaa
[37] pelaa jotakin
[38] tippuu sängyltä
[39] leikkaa jotain
[ ] leipoo
[40] peilailee
[ ] pesee meikit
[ ] telttailee
[41] suutelee
[42] riitelee
[43] ulkoiluttaa koiran/kissan
[44] istuu bussissa
[45] istuu taksissa
[46] pelaa korttia
[47] piirtää
[ ] leikkaa hiuksia/on kampaajalla
[48] katsoo elokuvaa

0-20 olette juuri tutustuneet/olette kavereita
21-35 olette ystäviä
36-45 olette hyviä ystäviä
46-50 olette todella läheisiä !!
51-59 olette kun olisitte tunteneet koko ikänne

[Ei aihetta]Perjantai 24.07.2009 17:14



Jos saat yli 18 olet tyhmä.

[1] Purkka on pudonnut suustasi puhuessasi.
[2] Purkka on pudonnut suustasi, kun ET ole puhunut.
[3] Olet törmännyt lasiseinään/oveen
[ ] Olet hypännyt ulos liikkuvasta autosta.
[4] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, minkä jälkeen kaikki ovat katsoneet sinua oudosti.
[5] Olet törmännyt puuhun.
[6] Kyynärpäätä on mahdollista nuolla.
[7] Yritit juuri nuolla kyynärpäätäsi.
[8] Et ole ikinä huomannut, että aakkoslaulu ja tuiki tuiki tähtönen lauletaan samalla sävelellä.
[9] Yritit juuri laulaa niitä.
[10] Olet kompastunut kengännauhoihisi.
[11] Olet meinannut tukehtua omaan kuolaasi.
[ ] Olet nähnyt the the Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[12] Et huomannut, että edellisessä kysymyksessä 'the' oli kaksi kertaa peräkkäin.
[13] Varmistit äsken, että 'the' oli kaksi kertaa.
[ ] Sinulla on blondit/vaalean ruskeat hiukset.
[14] Ihmiset ovat sanoneet sinua hitaaksi.
[15] Olet vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Yritit juoda pillillä, mutta juoma tulikin nenästäsi
[ ] Olet huomannut kuolaavasi.
[16] Olet nukahtanut luokassa.
[] Jos joku sanoo 'pieru', sinä naurat.
[] Nauroit juuri.
[17] Joskus vain lakkaat ajattelemasta.
[18] Unohdat joskus asian, mitä olit kertomassa.
[ ] Ihmiset usein kävelevät sinusta poispäin pudistaen päitään.
[ ] Sinulle on usein sanottu: 'kuuntele järjenääntäsi'
[19] Lasket helpot laskut sormillasi.
20] Olet syönyt ötökän.
[21] Teet tätä testiä, kun sinun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[22] Olet laittanut vaatteesi väärinpäin tai nurinpäin tajuamatta sitä.
[23] Olet etsinyt jotain jokapaikasta vain huomataksesi, että se on ollut taskussasi/kädessäsi.
[24] Rikot paljon tavaroita.
[25] Lyöt joskus päätäsi, kun et ymmärrä jotain.
[26] Olet pudonnut tuolilta.
[ ] Kun makaat selälläsi, yrität löytää kuvioita katosta.
[] Käytät 'öööö' äännähdyksiä usein.

jonna<3Tiistai 21.07.2009 15:56

TEE TÄMÄ SISKOSTASI TAI VELJESTÄSI TAI MUUTEN TULEE MAAILMANLOPPU

1. Millä kirjaimella hänen toinen nimensä alkaa ? - J

2. Seurusteleeko hän ? - Juuh

3. Kuinka monta vuotta teillä on ikäeroa ? - noin 1,5 v

4. Pidätkö hänestä ? - Pidän toki

5. Korvaisiko kukaan toinen häntä veljenä / siskona ? - EI

6. Näytättekö samoilta ? - Eipä oikeestaa

7. Onko hän kiltti ? -jooo on se kaikille:D

8. Mikä hänen nimensä on ? - Jonna

9. Oletko velkaa hänelle ? - En kai

10. Soittaako hän jotain instrumenttia ? -ei soita

11. Millaista musiikkia hän soittaa / kuuntelee ? - jotain poppii kai

12. Onko hänellä irc-galleriaa , nick ? - Eei

13. Osaako hän muokata kuvia ? - Tuskin

14. Oletko matkustanut hänen kanssaan ? - Oon

15. Sano jotain hyvää hänestä ? - Paras sisko ikinä<3

16. Minkä ikäinen hän on ? - 17

[Ei aihetta]Perjantai 17.07.2009 15:39


ONKO SINULLA TAPANA:

- Syödä kynsiäsi? » joo joskus
- Ilkeillä ihmisille muuten vain? » kyllä joskus:D
- Vilkuilla ympärillesi? » joo o
- Ajatella mitä muut sinusta ajattelevat? » joskus
- Rakastua vääriin tyyppeihin? » en enään:D
- Suuttua helposti? » kylll välillä..
- Myöskin leppyä helposti? » joskus
- Kiroilla paljon? » nojaa :D
- Itkeä muuten vain ilman syytä? » joo joskus
- Itkeä kun on vaikeaa? » joo
- Nauraa omille jutuillesi? » ne o parhaita
- Katsoa muita nenänvartta pitkin? » joskus
- Pureskella kumisaappaita? » ?ehhh
- Suudella sammakoita toivoen että ne muuttuisivat prinssiksi? » mmh ei
- Istua tietokoneella liian kauan? » joskus
- Höpöttää mitä sylki suuhun tuo? » jooo

ONKO:

- Tylsää kun teet tällaista? » *oNnn
- Kukaan kehunut sinua kauniiksi/komeaksi tänään? » on
- Rahaa mennyt tänään paljon? » ei
- Sinun pyörässäsi apupyöriä? » eipä oo
- Siellä karhuja? » mahdollisesti
- Testi turhan pitkä? » eikai

HALUAISITKO:

- Aikuisena lapsia? » joo
- Syödä jotain? » kyyl
- Isoveljen/-siskon? » en enään
- Nähdä jonkun henkilön nyt? » kyllä todella paljonn..
- Kuunnella nyt juuri Anna Abreuta? »enhhh

TÄLLÄ HETKELLÄ ?

Mitä on päälläsi : vaatteet
Miten hiuksesi ovat : auki
Mitä syöt :en mitää
Mitä juot : kahvia
Mitä ajattelet : en mitään nyt
Kenelle puhut : kavereiille
Mitä katselet : tätä
Mitä kuuntelet : en mitään
Mitä toivot : no jotain
Mitä haaveilet : kaikkee
Mitä haistat : hajuveden

OLETKO VIIMEISEN VUOROKAUDEN AIKANA ?

Itkenyt : en
Nauranut : joo
Laulanut : en
Peseytynyt : kyllä
Suudellut : joo
Tutustunut uuteen ihmiseen? : en
Siivonnut huonettasi : kyllä
Ajanut jollakin kulkuneuvolla : juu
Tehnyt sellaista mitä kadut syvästi : en
Valehdellut : en

USKOTKO ?

Itseesi : mihis muuhunkaa
Ystäviisi : toki
Joulupukkiin : en
Kohtaloon : joo
Sattumaan : joo
Yliluonnolliseen : joo
Jumalaan : -
Kuoleman jälkeiseen elämään : en tiä

YSTÄVÄT JA ELÄMÄ

Kenet ystävistäsi/kaverisi olet tuntenut kauimmin ? :-
Montako hyvää ystävää sinulla on : pari
Entä kavereita : jonkun verran
Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi : joskus
Ovatko ystäväsi pettäneet sinut : joo
Kenen kanssa itket mieluiten : yksin :D
Kamalin tunne : ikävä
Paras tunne : rakkaus
Mitä pelkäät : vaikka mitä

OLETKO KOSKAAN ?

Ollut niin humalassa, ettet muista eilisestä mitään : oi kyllä vain
Jättänyt menemättä kouluun, väsymyksen takia : joo
Potenut sydänsuruja : juu
Pitänyt sinulle uskottuja salaisuuksia : kyllä
Omistanut mielikuvitusystävää : eeen
Ihastunut kaveriisi : joo
Itkenyt elokuvan aikana : jooh :D
Rakastunut opettajaasi : en
Luntannut kokeessa : joo
Ihastunut julkisuuden henkilöön : enn
Rikkonut lakia : jeppp
Ajanut / kävellyt päin punaisia : kyll
Lukenut salaa toisen kirjeitä, sähköpostia tai tekstiviestejä : joo

HENKILÖ...

Jota viimeksi halasit : ile
Jota viimeksi suutelit :ile
Jota viimeksi ajattelit : ile
Joka viimeksi näki sinun itkevän : ile
Joka on sinulle tärkein : hmmmh
Johon luotat eniten : ile,perhe
Jonka nyt tahtoisit nähdä : ile
Joka viimeksi loukkasi sinua : ile


huomen 5kk<333Torstai 14.05.2009 23:59

[Ei aihetta]Perjantai 08.05.2009 18:57


Testaa kuinka ihkuteini olet!
Laske pisteesi ja katso vastaukset alhaalta.

KOULU

[ ] menee päin vittua
[ ] keskiarvo alle 7,3
[ ] ... mut mitä välii?
[ ] meen amiksee ja isken sielt kaikki kuumikset
[ ] mut kyl lukioki houkuttelee
[ ] koska äiti käskee
[ ] kaikki opettajat on perseestä
[ ] koulus kaik on mun kaverei
[ ] ...tai esittää olevansa
[ ] ...mut who cares? mäki vaa esitän
[ ] aina pummimas rahaa
[ ] must puhutaa paljo paskaa
[ ] ja jos saan jonku kii tommosest ni kokoon mun lehmäjengin ja meen vetää turpaa
[ ] käyn koulun vessas pari kertaa päiväs meikkaamas
[ ] ja ilman koulun peilei ei vois elää

pisteet tähän asti: 0

PUKEUTUMINEN

[ ] h&m:st, onlyst, vero modast tai vastaavast ostettu nahkatakki
[ ] nilkkurit
[x] laukku
[x] korvis
[x] tiukat pillit
[ ] wesc:in huppari löytyy
[x] ...onlynki
[ ] burberryn huivi
[ ] ...tai itteasias se on feikki
[ ] muodin mukan mennää
[ ] lila on loistava väri
[ ] ... taino, riippuu tietty mikä on muodis.
[x] rakastan shoppailuu
[x] mun vaatekaappi pursuu yli
[/] pappa betalar, tietty
[ ] tissivyö

pisteet tähän asti: 6½

KAUNEUS

[x] ripsarii aina niin et ripset paakkuuntuu
[ ] linnunpaskat silmäkulmis
[x] pakkelii kaks kiloo naamas
[x] ...mun iho ei hengitä
[ ] ...ja mul on nii vitust finnei
[ ] värjäsin just hiukset ruskeiks, enne ne oli blondit
[ ] kynnet on huoliteltu
[] hiukset pöyhitetty
[ ] ... ja kaks kiloo lakkaa
[ ] joka aamu menee yli puol tuntii laittautumiseen
[x] toivon ettei kovin moni näe mua ilman meikkii
[x] meikkipussi aina mukan
[ ] kukaan ei oo nähny mua ilma meikkii. paitsi äiti.

pisteet tähän asti:12

VAPAA-AIKA

[/] joka viikonloppu ryyppäämäs
[ ] ...joka kerta erin jengin kans
[x] katon salkkarit aina
[ ] kuulen koulus mitä tyhmää oon tehny
[ ] ...eikä mua hävetä, päin vastoi
[ ] ...nautin huomiosta
[ ] harrastan tanssii
[ ] aina pummimas tupakkaa
[x] ...ja rahat aina loppu
[ ] hengaan aina nuorisotalol tai vastaavas
[ ] ...tai sit ostoskeskukses
[x] oon kavereideni kans
[ ] ...ja me otetaa paljo kuvii
[ ] ...ja pistetään ne galleriaan
[ ] ...jotta kaik näkis kuin hauskaa meil on ollu

pisteet tähän asti 15½

GALLERIA/ii2

[x] gallerias/ii2 kuvii
[x] nickissä on joko ` , -, ´, tai yks kirjain kirjotettu isommalla ku muut (esim mAija)
[ ] syntymäaika ei näy muille käyttäjille
[ ] ...ei se niil kuulu
[ ] ...mut se kuuluu et seurustelenks vai oonko sinkku
[ ] ihkuboksis joko jätkäkaverin kuva tai iso liuta kavereiden nimii
[ ] suurin osa kavereist hankittu gallerian kautta
[ ] ...eikä ne tiiä mun elämäst mitää
[ ] kuvat kaikki blurrattu
[ ] ...ja silmät, huulet ja hiukset terästetty
[ ] ...ja ohjelmana photofiltre
[ ] myös palapeli/mosaiikki/pallot yms. toimintoja on käytetty
[ ] ...eli kuvista tuskin edes erottaa mun naamaa
[ ] kaikki huomiot käytös
[ ] "IHANA ! <3 omista ja paljo txt mru ? "

pisteet tähän asti 17½

VASTAKKAINEN SUKUPUOLI
[ ] mun suhteet kestää aina 1-30 pv.
[ ] suhde voi olla netissäki
[ ] ...mut ei semmosen tarvii kestää kauaa
[ ] omistan mun jätkäl kuvii ja kirjotan niihi rakkaustekstei
[ ] kaikille täytyy kertoa kuin paljon toisest välittää
[ ] poikaystävää ei tartte aina nähä jos ei jaksa
[ ] kouluhalailu on must , et kaikki näkee kui rakastuine me ollaa
[ ] säädän aina kaikkien kans
[ ] ...ja joka viikonlopun jälkee uusii fritsui paikat täynnä
[ ] aina joku jätkä tekstaa mul
[ ] ja jos ihastun, ni mun oma jätkä on jo exä

pisteet tähän asti 17½

0-10 = ERILAINEN
onneksi olkoon, et kuulu millään tavalla massavirtaan ! voit olla tästä ylpeä. Muista jatkossakin kiertää teinikaupat kaukaa ja välttää tyhmyyksiä.

10-20 = ANTIMASSAA
olet niin vähän massateini, että voin tyytyväisesti todeta sinun olevan erilainen ihminen. jatka samaan malliin !

20-30 = TEINI
noo, samankaltaisuus kuuluu teini-ikään, mutta höllennä vähän. ei sinun tarvitse välttämättä olla samanlainen kuin kaikki muut

30-40 = MASSA
massavirtaa. sinun kaltaisiasi likkoja on suomessa jo satoja. yritä löytää itsellesi omanlainen tyyli ja elämäntapa, ei aina tarvitse tehdä mitä muutkin tekevät

40-50 = MASSATEINI
sinunkaltaisiasi on suomessa niin paljo, ettei tuolle oikein kannata tehdä enää mitään. vietä hauska loppuelämä, ehkä viisikymppisenä tajuat, että aina ei voi olla täydellinen

YLI 50 = TEININKUNINGATAR
en vaivaudu edes sanom