IRC-Galleria

taloni.<3Torstai 12.03.2009 03:13

minulla tuli mieleen että teitä kiinnostaisi millaisen talon olen ostanut ja sisustanut?
ostin sellaisen edullisen sopivan omakotitalon itselleni.
eli minulle jäi 30 euroa rahaa ja sillähän nyt ei oikeastaan saa mitään sisustus tavaroita muutakuin robinhooldista mutta ei sieltäkään saa muita kuin ehkä yhden suihkun verhon jota minä tietenkään en tarvitse.
anteeksi! unohdin kertoa talosta.murehdin vain raha tilannettani.
eli minulla on sellainen kahdeksankymmenen neliön talo keskellä jaalan keskustaa. siinä on sellanen kiva eteisen matto jossa on pingviinin kuvia ja ne tanssii siinä ja siinä lukee "laalalaa on talvi aika ihanaa" mutta eihän se sovi mitenkään eteisen matkosi koska nyt on kevät. onko muuten jo kevät? mutta kuitenkin siinä ne pingviinit, kyllä, kyllä, kivojahan ne ovat.
haluaisin sellaisen komean seinätapetin jossa on sellasia marimekko kukkasia tosi paljon monen värisiä ja kokoisia. värit olisivat aika yksin kertaiset ja ne saisi mahdutettua monelle seinälle koska haluan sen tapetin vessaani, mutta siinä sitten on taas se tila ongelma koska wc:ni on vain 1 neliömetrin kokoinen. "huoh" haluaisin myös sitä tapettia tietenkin moneen muuhunkin seinään mutta nyt valetillessani taas rahatilannettani niin minulla on vain se 30 euroa rahaa! ja en halua ostaa sitä suihkun verhoa! sitten sainkin idean "pling!" kuin olisi lamppu syttynyt pään päälleni.
minähän voisin ostaa sillä 30 eurolla tietenkin ulkovuorauksen parantelu välineet ja maalit.
oikeastaan olisi viisasta ostaa myös suuri rulla teippiä ja myös liisteriä, koska olen todella huono tapetoimaan niin teipillä saisin korjattua raut mitä sinne jää.
AIVAN! taas menin ihan ohitse siitä mitä aloitin teille kertomaan.
aloitetaan makuuhuoneesta, eli sielä on sellainen minun ikioma sänkyni joka on vain kokoa 240cm x 300cm, sielä on leijona matto, 8 kappaletta tyynyjä joita pidän pussilakanassa että niistä tulee sellainen kiva pötkö.
minulla on myös sielä verhot jotka ovat puuha-peten siskon tytön kuvia töynnä,
muumi-mamman mansikka lakanat ovat minun suosikkini sielä makuuhuoneessani ja suurin ihastuksen aiheeni on makkarissani suurensuuri taulu.
taulussa on kuvailtu minkä lainen maailmani on silloin kun olen hyvin iloinen.
jotta voisin kuvailla paremmin sen minun ihastuttavan taulun niin minun pitää ottaa siitä kuva teille. sittenhän me menemmekin yläkerran oleskeluhuoneeseen. "hupsista" unohdin kertoa että makuuhuoneeni on yläkerrassa. mutta jatketaan..eli oleskeluhuoneessani on suuri televisio.muistaisin että se on 14 tuumainen laajakuva televisio. mattoa siellä ei ole kun olen laittanut kokolattia maton sinne.
enkä ole kovin suora puheinen yleensä näistä sisustus jutuista koska olen hyvin hyvin huono niissä jutuitta. mutta mutta, olen silti hyvin iloinen kun minun monet ystävät auttoivat minua hyvin monesti ja monena iltana.
ei sen enempääs itten olkkarista (yläkerran)
rappuset: ne ovat rakennettu vankasta petonista.
ne ovat arkisen harmaat ja hyvin karheat. hyvä kitka ennen kaikkea, ainakaan et tule kaatumaan minun taloni rappusissa.
elikkäs nyt kerron minun taloni keittiöstä.
sielä on aikas orvon oranssit kaakelit ja hyvin synkän siniset kaappien ovet.
suureksi ilokseni sain äidiltäni todella komean ja harkitun ruokailuryhmän.
se onkin se koho kohta minun talossani, mutta se on kanssa kaikista tavaroista uusin myös.
muita asioista en keittiöstäni halua paljastaa!
sitten vain on enää alakerran oleskeluhuone.
siitä ei sen enempää, että menemmekin tästä ulkopuolen tuijotteluun.
se on hyvin hankala kuvailla millainen minun taloni ulko puolellta on.
minun taloni ulkoasu muistuttaa samanlaista kuin puolipanelisi käytävällä.
minulla on puolipelti laitettu ulkoasua koristamaan sen väriksi aikoinaan valitsin purppuran punaisen. ylä osaa taas koristaa korallin karheahko vihreä.
kattona minulla on vain pressu vielä koska olen katon aukaissut ja kesällä sitten korjaan sen uudestaan. sielä on myös savupiippu suuri vielä, ja pyöreäkin halkaisijaltaan 70 senttimetriä.
siihen päätän minun taloni esittelyn.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.