IRC-Galleria

elikkä kello on kahtakymmentä vaille kaksitoista, ja jostain kumman syystä meitsiä väsyttää nii @£#¤%! että huh...eli juuri oikea aika filosofoinnille ja mietteille...

Puhutaan ystävyydestä. Ensimmäiseksi, mitä sen on? Liikutaan porukassa, tehdään mitä toinenkin ja ollaan kovia? Vai onko se sitä että raahaudutaan toisen perässä, vain koska tämä on suosittu tai jotain vastaavaa? Vai onko se sitä, että on samalla taajuudella, on samat aatteet ja on valmis puolustamaan toista? Henk.Koht. olen jälkimmäisen kannalla...Olen kuullut juttuja joissa tyyppi on uhannut puukolla toista ettei tämä lähtisi pois. Epävarmuudessa ja pelossa ihminen näemmä voi tehdä kaikenlaista.Entä sitten jos ystävyys loppuu? Vihanpito, haistattelu ja toisen maineen pilaaminen. Tämmöinen kuuluu usein lapsuuteen ja kyllä se usein kuuluu myös aikuisten maailmaan. Eniten ystävyyssuhteem päälle näyttää ottavan ns. kulttuurinen ero. Erittäin kuluneena esimerkkinä hopparit ja hevarit. Näiden kahden erilaisen eri yhteisön edustajan ystävyyttä jotkut pitävät täysin absurdina juttuna. Monet pitkät ystävyydet ovat kaatuneet siihen kun on todettu "Emmä ton kaa voi liikkua, sehä on joku paskahousu-hoppari!" tai "Mähä on minkään rasvalettisen hevarin kaa oo missää tekemisissä". Vaikka itse olenkin hoppari, tunnustan että avoimesti että monet parhaimmista ystävistäni on hevareita. Silti nämä eivät ole kääntäneet selkäänsä minulle, vaikka olenkin hoppari(ainakin uskon niin). Mutta palaten aiheeseen, aina kun olen pyytänyt, nämä kaverit ovat minua auttaneet. Nimiä en rupea mainitsemaan, mutta jos nämä heput lukevat tämän jutun, he kyllä tunnistavat itsentä sieltä.

Tässä voisin tehdä toisen tunnustuksen. Usein väitän pitäväni Jumalaa täytenä pellenä. Mutta tässä voin kertoa etten kanna krusifiksia ja ristiä turhaan kaulassa. Tähän esitettyyn mielipiteesen, eli siihen että pidän Jumalaa pellenä, on vaikuttanut ympärillä olevan yhteisön yleinen mielipide. Olen kuullut kun muut nauravat niille jotka ovat uskossa ja olen tätä naurua välttääkseni väittänyt olevani 100% vastaan uskoa ja muuta sellaista. Mutta miksi olisin sitten mennyt mukaan seurakunnan toimintaan mukaan? Miksi kävin rippileirin? Miksi ryhdyin seurakunnan kerhon-ohjaajaksi? Tähän on olemassa yksi yksinkertainen vastaus...Minä uskon...
Myönnän etten usko luomiskertomukseen ja moneen muuhunkaan asiaan mitä raamattu kertoo, koska näille on olemassa tieteelliset "kumoajat". Mutta siihen että on olemassa ylempi voima, siihen että elämä on vain siirtymävaihe matkalla jonnekkin muualle, siihen minä uskon. Pelottaa ajatella, että kun kuolemme, kaikki loppuu siihen. Kylmiä väreitä saa vähemmästäkin.
Mutta kiitokset niille jotka hyvää asiaa ajavat, eivät heitä elämäänsä hukkaan.

Kaikille hyvät yöt toivottaen
Maigan a.k.a Pauli