IRC-Galleria

Manson|

Manson|

khdafjhlölgxsfkö.kldfh

PersoonallisuustestiLauantai 06.12.2008 21:35

Ekstrovertti
*
Introvertti
Käytännöllinen
*
Intuitiivinen
Ajattelija
*---- Tuntija
Impulsiivinen
*
Harkitsija




Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet ulospäin suuntautunut, ja ystävällinen. Haluat tehdä parhaasi ihmissuhteissa, ja toisinaan toisten odotusten täyttämisen tarve muodostuu sinulle ongelmaksi. Sinulla on ihanteita, ja tunnet lojaalisuutta työnantajaasi ja perhettäsi kohtaan. Saatat luoda ihanteestasi itsellesi jopa epätodellisen mielikuvan. Haluaisit myös toisten suhtautuvan sinuun samoin. Tilanteet, joissa ei ole tarkkaa järjestystä, tuntuvat mielestäsi kaoottisilta. Tarvittaessa ohjaat asioita oikeaan suuntaan, mutta et vaadi päätösvaltaa yksin itsellesi. Ihmistyypilläsi on taipumus olla hieman liian kova itselleen, varsinkin jos oma suoriutuminen ei vastaakaan odotuksia. Kerrot muille avoimesti päämääristäsi, mutta johtotehtävissä saatat vaatia toisiakin toimimaan juuri sinun tavallasi. Kaltaisesi ihmiset saattavat helposti suuttua, varsinkin jos kokevat itse olevansa oikeassa ja toisten väärässä. Joudutkin tämän takia hillitsemään tunteitasi ja katsomaan asioita faktoina ottaaksesi etäisyyttä. Halusi auttaa toisia on niin voimakas, että saatat huomata tekeväsi paljonkin tarpeetonta työtä toisten puolesta. Varsinkin, jos tällaista ei arvostetakaan, turhaudut helposti. Sinun on vaikea sanoa ei, ja jos et pidä huolta elämästäsi, saattaa burn-out olla väijymässä sinua. Sovellut parhaiten ammatteihin, joissa voit puhua ihmisten kanssa kasvotusten. Valmentaja, myyntitykki, haastattelija, näyttelijä ovat sopivat ammatit. Jos joudut työssäsi hoitamaan matematiikkaa tai talousasioita, olet jatkuvasti poissa rytmistä. Olet lahjakas organisoimaan, motivoimaan, johtamaan ja opettamaan ihmisiä. Mutta älä ota näitä lahjojasi itsestäänselvyyksinä. Rakenna työsi puhetaitosi, empatian ja harmonian perustalle, niin olet onnellisimmillasi.

Emilíana Torrini - Jungle drumPerjantai 05.12.2008 17:40


Hey, I'm in love,
My fingers keep on clicking to the beating of my heart.
Hey, I can't stop my feet,
Ebony and ivory and dancing in the street.
Hey, it's because of you,
The world is in a crazy, hazy hue.

My heart is beating like a jungle drum.

Man, you got me burning,
I'm the moment between the striking and the fire.
Hey, read my lips,
Cause all they say is kiss, kiss, kiss, kiss, kiss
No, it'll never stop,
My hands are in the air, yes I'm in love.

My heart is beating like a jungle drum.

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 17:36

"Saat minut aina nauramaan
Vuoksesi mä tekisin ihan mitä vaan
Vuoksesi mä jään taas kaipaamaan
Sydän hakkaa, aina kun me tavataan
Kohta me taas nähdään uudestaan
Mikä saisi sinun tunteisiin luottamaan
Enkä silti pysty sinuun uskomaan"

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 17:33

Älä jaksa, ollaan ennenkin riidelty,
ennenkin tapeltu, ennenkin erottu
ja aina palattu

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.12.2008 15:03

1
KAVERIT: Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

2
KAVERIT: Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat vieressäsi ja sanovat "Hitsi...Homma kusi...Mut hitto se oli hauskaa!"

3
KAVERIT: Lainaavat tavaroitasi pariksi päiväksi ja palauttavat sitten.
TOSIYSTÄVÄT: Pitävät tavaroitasi niin kauan että unohtavat niiden olevan sinun.

4
KAVERIT: Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

5
KAVERIT: Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

6
KAVERIT: Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

7
KAVERIT: Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT: Kestävät läpi koko elämän

8
KAVERIT: Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan"

9
KAVERIT: Puhuvat pahaa ihmisestä joka puhuu pahaa sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Laittavat pahanpuhujille jauhot suuhun

10
KAVERIT: Kertovat vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT: Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.12.2008 14:59

Suomalainen mies

Ainesosat:

๑ 90% sikaa

๑ 9% erotiikkaa

๑ 1% herrasmiestä

Saattaa sisältää tunteiden
jäämiä.

Parasta ennen avioliittoa.

Ravistettava ennen
käyttöä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.12.2008 01:17

@junkmail - Kaipuu

Lahjoitin sinulle särkyneen sielun
sä otit mun rakkauden vastaan
nyt enää kuulen sun äänesi unien takaa
ja taistelen harhoja vastaan

Pilvet piirtää sun kasvot, tuuli kuiskaa sun nimesi
jäät sointuna kauniina soimaan
Pilvet piirtää sun kasvot, näen valoissa nimesi
saat minut aina paremmin voimaan
Eteesi tekisin mä mitä vaan

Ennen kävelin suljetuin silmin
en nähnyt kun tulit mua vastaan
ja nyt kun koskaan enää en nähdä voi sinua
en mitään muuta kaipaakaan

Pilvet piirtää sun kasvot, tuuli kuiskaa sun nimesi
jäät sointuna kauniina soimaan
Pilvet piirtää sun kasvot, näen valoissa nimesi
saat minut aina paremmin voimaan
Eteesi tekisin mä mitä vaan

Ja kun pysähdyn katsomaan
on lumi peittänyt tän maan
ja se saa mut toivomaan
et voisin aikaa kuljettaa

Pilvet piirtää sun kasvot, tuuli kuiskaa sun nimesi
jäät sointuna kauniina soimaan
Pilvet piirtää sun kasvot, näen valoissa nimesi
saat minut aina paremmin voimaan
Eteesi tekisin mä mitä vaan

Muistan hymysi, nauravat silmäsi
jäät kauniina kuvina sieluun
Aallot kuljettaa muistosi, hiljentää huutosi
mä jäin tänne tuntemaan kaipuun
Eteesi tekisin mä mitä vaan

Kirje sinulle :DTiistai 02.12.2008 01:24

Hei,Metu
Olen voinut paremmin ilman sinua ja kauniita hiuksiasi,tiedäthän sen? Toivon,että muistat lähteä ajoissa bussipysäkille,mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen,sillä tiedän sinun olevan huono puhumaan ja kaipaisit hoitoa.
Mietin,että jospa joku päivä menisimme yhdessä sillan alle ja näyttäisin sinulle millaiset ovat ruokailutottumukseni.
Toivon,ettet silloin pahastuisi,sillä tämä on todella itsestäänselvä asia.
Enhän minäkään pettänyt luottamustasi,kun leikit eilen batmania.
Ai niin,muistin juuri,että vihaan sinua,mutta olen silti varma,että voin korjata asian nukkumalla huomenna pommiin.
Rakkaudella
-Mirka
PS. Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.




Hei,
Olen 1.____ sinua ja 2._______, tiedäthän sen? Toivon, että muistat 3.______ , mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan 4._____ ja 5._____.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä 6.______ ja näyttäisin sinulle 7.______. Toivon, ettet silloin 8.________, sillä tämä on todella 9.________ asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun 10.__________.
Ai niin, muistin juuri, että 11._______, mutta olen silti varma, että voin korjata asian 12._______.
Rakkaudella
-(Nimesi)
PS. 13.________

1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan.

[Ei aihetta]Maanantai 01.12.2008 01:20


► MIKSI:
Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - Miksi seurustelisin,huomattu on ettei toimi...
Miksi olit viimeksi surullinen? - joskus kesällä olin viimeksi tosi surullinen
Miksi teet tätä testiä? - en mä tiiä :D

► MILLOIN:
Milloin viimeksi nauroit? - äsken :D
Milloin olit viimeksi autossa? - tänäään :D
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - tänään.:D
Milloin olet viimeksi opiskellut? - öööööööööööö..????
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - hmm.? :D

► ONKO:
Onko sinulla mp3? - on juu.
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - jepppis<3
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - ei
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä? - en usko..
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? - joskus :D

► OLISIKO:
Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? - tuskin
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? - ei tosiaan.
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? - ei :) :DD
Olisiko maailma parempi ilman sotia? - olis.


► YSTÄVÄT:
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - tarpeeks<3
Montako HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on? - pari tosi hyvää :)
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en

► SEKALAISIA:
Oletko ihastunut? - kyl ehkä edelleen vähä.. SEMISTI
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - eeen
Oletko terveysintoilija? - en tosiaa!
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - juu
Millainen olotila juuri nyt? HASSU

Ystävät/ihmissuhteet

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - olen :)<3
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - jep :D
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - "tavallaan"
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Hmm..muistoja on paljon :)
5. Oletko riitaantunut kenenkää ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - Joo-o.. ihan muutamanki..

Sinä

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Kyllä...
2. Oletko lihonnut? -jep :D!!
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - EN :D (ihme kyl)
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - en mä käy elokuvissa yksin:D
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - en..

Muuta

1. Oletko joutunut tappeluun? - Pariin sanaharkkaan kyllä...
2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - en kait..
3. Oletko juonut "perseitä"? - KYLLÄ :D
4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - Noh... Kyllä ja en.. On asioita joita kadun mutta periaatteessa varmasti tekisin saman uudestaan jos voisin palata ajassa taaksepäin..