IRC-Galleria

huomenna Poriin <3Lauantai 02.08.2008 14:27

Tulee olee paras leiri ikinä :DD
(harmi etten saa oottaa uut kameraa mukaan ku kamerat sattuu ain unohtuu leiripaikoille niiku viimeks <3)


toivottavasti en oo huomen oksennustaudis ):

hiukset lyheni :DDDMaanantai 14.07.2008 19:07

Hevosleikki
Hevosleikkiä leikitään näin. Valitaan hevoset, joitaa ollaan. Yksi leikkijä on hevosten johtaja. Leikkiä leikitään yleensä Saran kotona. Hevoset seikkailevat. Hevoset ovat villejä. Kaikki leikkijät ovat hevosia. Hevoset seisovat, juoksevat ja tekevät kaikkea kivaa. Leikin leikkiä parhaan kaverini Saran kanssa.
Rosamari Rissanen 3. lk


Vinkki
Leikkiä leikitään siten, että yksi on jäänyt ja muut menevät piiloon ja jäänyt etsii. Jos hän näkee hän sanoo vaikka Inna vinkki nähty. Inna menee sovittuun paikkaan. Leikkiä voi myös pelastaa siten, että heiluttaa käsiä ja sitten jota Kurkelan lasten leikkejä pelastaa niin sanoo kiitos vinkistä ja lähtee piiloon. Leikin leikkiä nelosluokkalaisten kanssa. Leikin leikkiä koulun pihalla.
Tessa Fischer 3. lk


Hippa
Hippa Leikissä voi olla paljon ihmisiä. Valitaan hippa. Hippa yrittää saada muita kiinni. Kun hippa saa jonkun kiinni hänestä tulee hippa.
Mari Hägg 3. lk

Aku -hippa
Leikin Aku -hippaa Joku on Aku. Muut juoksevat Akua karkuun. Kun menee kyykkyyn on turvassa. Täytyy sanoa joku Disney hahmon nimi, muttei Akua. Jos joku sanoo Aku, niin se henkilö jää. Jos Aku saa jonkun kiinni, se jää.
Celia Nykopp 3. lk


Sokko
Sokkoa leikitään siten että yksi on jäänyt sokoksi. Hän laittaa huivin Silmille. On sovittu alue. Sitten jäänyt yrittää ottaa muita sokkona kiinni ja muut menevät pakoon
Hanna Mönttinen 3. lk


Tarinaleikki
Ensin joku kirjoittaa paperille esim. “Inna heräsi aamulla”. Taittaa paperin siihen kohtaan mihin kirjoittaminen on lopetettu. Sitten paperi annetaan toiselle ja niin edelleen
Taavamaria Toponen 3. lk


Mustaa miestä
Luokka menee kentälle riviin ja jäänyt huutaa vähän kauempaa: -Kuka pelkää mustaa miestä? Sitten kaikki juoksevat toiselle puolelle. Jos jäänyt saa jonkun kiinni, se jää istumaan ja yrittää ottaa toisia kiinni.
Rebecca Rivera 3. lk

Töpselihippa
Töpselihippaa leikitään niin, että yksi on jäänyt ja muut juoksevat häntä karkuun. Töpselihipassa voi pelastaa, jos sillä joka on jo jätetty on kädet lantiolla ja se joka on pelastamassa niin laittaa kädet pelastettavan lantiolle Leikin töpselihippaa kave-reitteni: Innan, Jutan, Taavan, Saran, Rosan, Natashan, Annikan, Celian, Hannan ja Marin kanssa. Leikimme töpselihippaa yleensä koulun pihalla.
Krista Valjakka 3. lk


Seinän rakentaminen
L a i t e t a a n lumikökkäreitä toistensa päälle ruusupuskan oksien väliin ja tehdään seinää. Seinä välillä kaatuu ja sitten aloitetaan alusta. Rakennamme seinää majaamme ruusupuskaan Celian ja Annikan kanssa koulun pihalla.
Natasha Sjöblom 3. lk



Koiraleikki
Koiraleikkiä leikitään niin että koirat seikkailevat pihalla. Leikin koiraleikkiä kamujen kanssa. Leikimme sitä meidän ja koulun pihalla. Me seikkailemme ympäri maailmaa. Välillä olemme kotona tekemässä ruokaa tai haravoimassa.
Sara Tenkanen 3. lk


Tavaran piilotusta
Tavaran piilotusta leikitään kavereiden tai lemmikkien kanssa. Siinä valitaan piilottaja ja etsijä. Piilottaja piilottaa tavaran sitten etsijä etsii sen.
Essi Viionen 3. lk


Krokotiili
Tätä leikkiä leikitään kivien päällä. Yksi on jäänyt. Se on krokotiili. Kun joku yrittää hypätä kivelle, niin krokotiili yrittää ottaa kiinni. Kun krokotiili on saanut kiin25 ni, niin se kiinnijäänyt on seuraava krokotiili ja niin edelleen.
Annika Virtanen 3. lk


Kirkonrotta
Kirkonrottaa ollaan tyttöjen ja poikien kanssa kotipihalla. Siinä yksi on jääjä ja muut menevät piiloon ja jääjä lähtee laskun jälkeen etsimään muita. Silloin kun jääjä on pois laskuseinältä muut yrittävät koskettaaja samalla huutaa laskuseinään “Omat !”


Piilosta
Piiloleikissä yksi on jääjä ja muut menevät piiloon. Piiloleikki on tyttöjen ja poikien leikki. Jääjä yrittää löytää piilossa olijat.
Harriet Rautio 3. lk


Polttopallo
Ensin tehdään raja maahan. Sitten valitaan jäänyt. Muut ovat rajan sisällä. Jäänyt koittaa heittää muita pallolla. Ja muut koittavat väistää palloa. Jos pallo osuu, niin silloin se johon osuu joutuu toisen jääneen kanssa heittämään palloa. Polttopalloa leikitään kavereiden kanssa ulkona.
Jutta Komokallio


Tiputtaja
Tiputtajaa leikitään niin, että yksi on tiputtaja ja yrittää tiputtaa toisia kiveltä. Kun joku tippuu kiveltä, siitä tulee tiputtaja. Leikin sitä tyttöjen kanssa koulun pihalla.
Inna Jatta 3. lk


JOTAIN 2004-2005Lauantai 12.07.2008 21:04

5. Mari Hägg 93 KeUi 45,21

5. Keravan Uimarit 6 KeUi 43,92 2:53,47 253
Tiia Lauttamus 93 43,92
Sara Lönnroth 95 0,0 (+0,00)
Mari Hägg 93 0,0 (+0,00)
Nina Hägg 91 2:53,47


14. Mari Hägg 93 KeUi 40,42 1:23,82 351

2. Mari Hägg 93 KeUi 18,75 0

Hippa Leikissä voi olla paljon ihmisiä. Valitaan hippa. Hippa yrittää saada muita kiinni. Kun hippa saa jonkun kiinni hänestä tulee hippa.
Mari Hägg 3. lk

Kesä loma ei oo aina ihanaa ):Keskiviikko 09.07.2008 00:47

Oltiin viikonloppuna mökillä, jossa sain rikottuu mun 400e lasit. Ja tänään oon joutuna juoksee vakuutus paikois ja silmälasi kaupois. kaiken lisäsk mul on korva kipee ja oon käyny jo pari kertaa lääkärissä. Lääkärit vaan sanoo et se johtuu allergiasta vaik mullei ees oo mitään sellasta että tällein mun kesäloma

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.05.2008 19:00

etunimesi alkukirjain
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

hiustesi väri
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=vuosi sitten
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

syntymäpäiväsi
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19= strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

syntymävuotesi
1983=veljeä
1982 =hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani

kengän numero
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihanaa
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

missä olet nyt
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonahuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän

= suutelin vuosi sitten strippibaarissa isoveljen kaveria ja se oli niin ihanaa, koska tein sen omalla tavallani

JEAH yks viikko enää kouluu :DD Maanantai 19.05.2008 00:43

ens viikon perjantaina lähdetään TAAS tampereen kylpylään ja ollaan siellä sitten koko viikko. Sit tuun takas kotiin viettämään kesä lomaa :DD

haluaa jo tonne :DLauantai 17.05.2008 13:37

KUMPI OLET ?? :DDMaanantai 24.03.2008 13:17



KAVERIT: Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT: Eivät kutsu vanhempiasi nimellä tai muutenkaan puhu heille
TOSIYSTÄVÄT: Kutsuvat vanhempiasi etunimillä

KAVERIT: Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat vieressäsi ja sanovat "Hitsi...Homma kusi...Mut hitto se oli hauskaa!"

KAVERIT: Eivät ole koskaan nähneet sinun itkevän
TOSIYSTÄVÄT: Itkevät kanssasi

KAVERIT: Lainaavat tavaroitasi pariksi päiväksi ja palauttavat sitten.
TOSIYSTÄVÄT: Pitävät tavaroitasi niin kauan että unohtavat niiden olevan sinun.

KAVERIT: Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT: Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT: Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT: Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT: Kestävät läpi koko elämän

KAVERIT: Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan"

KAVERIT: Puhuvat pahaa ihmisestä joka puhuu pahaa sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Laittavat pahanpuhujille jauhot suuhun

KAVERIT: Kertovat vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT: Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen