IRC-Galleria

Jälkeenjäänyt??Keskiviikko 04.07.2007 04:36

Kuinka jälkeenjäänyt olet? Jos rastit 20 tai yli olet erittäin jälkeenjäänyt!


[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[x] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen meinannut tukehtua omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[x] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[x] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[x] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[x] Olen syönyt ötökän 5%u20AC tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[x] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa


21, Oon jälkeenjäänny. : D

Aina tekemistä.Maanantai 02.07.2007 16:47

RAKSI BÄNDEJÄ/ARTISTEJA, JOISTA PIDÄT:
[x] Nirvana
[x] The Killers
[x] System of a down
[x] Green Day
[/] Deep Insight
[/] Don Huonot
[ ] Queen
[ ] Kalle Ahola
[x] My Chemical Romance
[/] Poets of the fall
[/] PMMP
[ ] Killer
[ ] Egotrippi
[x] The Used
[/] Maija Vilkkumaa
[/] Lapko
[x] Good Charlotte
[ ] Mew
[x] 30 seconds to Mars
[ ] Shakira
RAKSI BÄNDEJÄ/ARTISTEJA, JOISTA ET PIDÄ:
[x] Indica
[ ] Sonata Arctica
[x] Sugababes
[x] Rihanna
[x] Paris Hilton
[x] 50 Cent
[x] Britney Spears
[ ] Robbie Williams
[x] Ilkka Jääskeläinen
[x] Antti Tuisku
[x] Jane
[x] Indx

KYSYMYKSIÄ LEMPIBÄNDISTÄSI:

Mikä on lempibändisi?
- Ny pistit pahan... laitetaa ny vaikka Nirvana, ku sitä on tullu kuunneltua viimeks.

Keitä siihen kuuluu (tai kuului, jos joku jäsenistä on kuollut tai eronnut)?
- Kurt, Dave ja Krist. On niitä rumpaleita ollu vaikka kuin, mutta Dave oli viimesin.

Kuka jäsenistä on suosikkisi?
- varmaa Kurt, mut Dave tuloo kyl heti perää.

Mikä kappale on mielestäsi paras?
- Eei näi hankalia saa kysyä, parhaimpia on Drain you, Lithium, Rape me, Heart-Shaped Box, Smells Like Teen Spirit, Very Ape ja Stay Away... no olis ollu enenmpiki, mut ei jaksa enää.

Kuinka kauan olet kuunnellut kyseistä bändiä?
- Tykänny bändistä jo toosi kauan, mut kunnon fanitus on alkanu tän vuoden alusta.

Oletko koskaan nähnyt heitä livenä?
- en häävemmin, bändi hajonnu ku molin 3 wee. D:

Kuinka monta levyä heiltä on ilmestynyt?
- 4, sitte onki tullu vaa kokoelma levyjä.

Kuinka monta heidän levyään sinulla on?
- yks, mut mullon ne kaikki jo koneella. :D

Miksi pidät juuri tästä bändistä?
- Omansalaasen musiikin takia, Nirvana oli kovan luokan bändi, lauluus on jännät lyriikat ja mitä ny muuta.

KYSYMYKSIÄ MUSIIKISTA YLEENSÄ:

Kuinka paljon kuuntelet musiikkia päivässä?
- PALION, aina kun mahrollista ni johan raikaa.

Harrastatko jotain musiikkia?
- Kuuntelun lisäks en, paitti ehkä karaokelaulamista nuotin viärestä ja vääräs taharis. :D

Mikä on musiikkimakusi hallitsevin musiikkityyli?
- Rock. \,,/

Kuunteletko tällä hetkellä jotain musiikkia? Mitä?
- jep, Voice päällä ja soi Linkin Parkki, joka kans yks parhaista.

Pitävätkö kaverisi samankaltaisesta musiikista kuin sinä?
- joissakin miälin joo, mut on mulla kuitenki ehkä raskaampi maku ku niillä.

Mitä mieltä vanhempasi ovat musiikkimaustasi?
- Entiärä, äiti ei oikee tykkää siitä "kitaran rääkkäämisestä", se kuuntelee vaa Cascadaa ja Il Divoa :DD

Mikä on viimeisin levy, jonka olet hankkinut/saanut?
- Ramonesin kokoelma levy.

Montako levyä levyhyllyssäsi on?
- Voi en kuule oo laskenu, tuu kattomaa.

Oletko/ Oletko joskus ollut...
[ ] Musiikkiluokalla
[x] Kuorossa
[ ] Musiikkiopiston oppilas
[x] Bändissä
[ ] Musiikkileirillä
[x] Esiintymässä/Keikalla (Liittyen siis musiikkiin)
[ ] Musiikkileikkikoulussa
[ ] Orkesterissa
[x] Jossain muussa musikaalisessa toiminnassa
Osaatko...
[x] Koota nuottitelineen
[ ] Lukea nuotteja
[/] Soittaa jotain soitinta
[/] Laulaa
[ ] Säveltää
[ ] Sovittaa kappaleita
[ ] Musiikinteoriaa

Minkälaista musiikkia kuuntelet?
- kuule vaikka hanuripolkkaa, kuhan siinä ei räpätä.

Onko musiikkimakusi vaihtunut jyrkästi vuosien varrella?
- Eipä oikee, rokki on aina maistunut parhaalta.

Harrastatko musiikkia?
- jjuuu

Missä muodossa?
- kuuntelun.

Kauanko olet harrastanut sitä?
- siitä asti ku me saatii radio kaua aikaa taloo.

Aiotko jatkaa tulevaisuudessa?
- Tiätenki, pehmustettuu huoneesee täshä muute joutuus.

Suunnitteletko musiikin olevan osa ammattiasi?
- Saattais vaikka olla.

Ovatko vanhempasi/sukulaisesi/sisaruksesi musikaalisesti lahjakkaita?
- kyllähän niitä löytyy, serkut osaa ainaki hyvi.

Mitä musiikki merkitsee sinulle?
- Palion!

MUUMIT !!Perjantai 29.06.2007 15:25

Muumipeikko
[x] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita
[ ] Pidän seikkailusta
[x] Minulla on todella kiltti äiti
[/] Olen itsekin kiltti
[x] Nukun paljon talvella
[x] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[ ] ..se masentaa/masentaisi minua
[x] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[ ] Olen mustasukkainen

5½/9

Muumimamma
[ ] Annan aina liian helposti periksi
[/] Olen hyvin huolehtivainen
[x] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[/] Olen ymmärtäväinen
[/] En suutu miltei koskaan
[ ] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[x] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[ ] 'Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!'
[x] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita

4½/9

Nipsu
[ ] Olen materialisti
[ ] Olen hyvin ahne
[/] Hyvä ruoka on heikkouteni
[ ] Olen pelokas
[x] Olen mukavuudenhaluinen
[x] Olen aamu-uninen
[/] Hotkin syödessäni
[x] Olen pitkä
[ ] Inhoan kylmää

4/9

Pikku Myy
[ ] Olen pieni
[ ] ..mutta pirun pippurinen!
[ ] Puren
[x] Pidän puoliani
[ ] En pelkää mitään tai ketään
[/] Olen aggressiivinen
[/] Kuitenkin ihan mukava
[x] Olen tomera
[x] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä

4/9

Niisku
[ ] Olen älykäs
[/] Saan hulluja ideoita
[ ] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[ ] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[ ] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[/] Työ/koulu on minulle tärkeää
[ ] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[ ] Haluaisin olla/olen keksijä
[ ] Työnteko on hauskaa!

1/9

Muumipappa
[ ] Olen arvovaltainen
[x] Olen rapakunnossa
[/] Kerron mielelläni tarinoita muille
[x] Olen laiska
[/] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuuden/lihavuuden merkkejä
[/] Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[ ] Menetän hermoni nopeasti
[ ] Olen heinänuhan uhri
[/] Kaikesta huolimatta olen jalomielinen

4/9

Mörkö
[/] Viihdyn yksinäni
[ ] tai ainakin olen usein yksinäni
[/] Olen katkera
[ ] Olen melankolinen
[ ] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[/] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Minulle on sanottu, että jäädytän kaiken, mihin kosken
[x] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[ ] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä

2½/9

Haisuli
[/] Olen varsinainen kiusankappale
[/] En piittaa seurauksista
[ ] ..useimmiten niitä ei ole
[ ] Olen varsinainen uivelo
[ ] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[/] ..mutta en sitä oikeasti ole
[/] Härnääminen on hauskaa
[ ] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt: minä
[ ] Minulla ei oikein ole ystäviä

4 /9

Nuuskamuikkunen
[x] Olen syvällinen
[x] Pidän ihmisten seurasta
[x] ...mutta vastapainoksi tarvitsen yhtä paljon yksinäisyyttä
[/] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[/] ...vapaaehtoisesti
[x] Otan yleensä huomioon myös toiset
[x] Olen itsepäinen
[ ] Olen filosofinen
[/] Nautin ulkoilusta ja telttailusta

6½/9

Hemuli
[/] Olen kohtelias
[ ] Olen luonnonlapsi
[/] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[/] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[/] Myönnän yleensä erehdykseni
[ ] Olen kirjaviisas
[ ] Pukeudun usein violettiin
[/] Olen ystävällinen

2½/9

Surku
[/] Olen surumielinen
[ ] Olen pessimistinen
[/] Pidän erittäin paljon susista
[/] Tahtoisin olla joku toinen
[/] Vaatteissani/laukuissani tms. on hakaneuloja
[/] Salailen toisilta jotakin piirrettäni tms. (esim. seksuaalinen suuntautuminen, fetissit, ihailemani henkilö etc.)
[ ] Olen ollut erittäin vaarallisessa tilanteessa
[ ] ..en hätääntynyt/hätääntyisi, en pelkää kuolemaa
[ ] Olen pieni enkä lainkaan voimakas

2½/9

Noita
[ ] Halveksin jotakin tiettyä lajia/rotua/tyyliä
[ ] ..enkä tahdo olla missään tekemisissä sen lajin/rodun/tyylin edustajissa, enkä tahdo että kukaan sukulaisenikaan on
[ ] Liiallinen kiltteys ällöttää
[x] Minulla on punaiset hiukset
[/] Kerron mielipiteeni ihmisistä avoimesti
[ ] Olen kumaraselkäinen
[/] En kaipaa toisten ihmisten apua
[/] ..silloinkaan, kun todellisuudessa sitä tarvitsisin
[ ] Saatan olla itsekäs

2½/9

Piisamirotta
[ ] Maapallo on vain yksi vaivainen tähti avaruudessa, katsokaas näin, sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä..*heittää syömäkelvollisen pikkuleivän törkeästi pois*
[ ] Tahtoisin erakoitua
[ ] Olen pessimistinen
[x] Uskon, että ilmastonmuutos johtaa maapallon äkilliseen tuhoon
[ ] Olen filosofi(nen)
[/] Olen vakava
[ ] Kotini hajosi
[x] En välttämättä huomaa kakkua perseeni alla
[ ] Nauran harvoin

2½/9

Vilijonkka
[ ] Olen hienostunut
[ ] Olen kunnollinen
[ ] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[x] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[/] ..joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ ] Olen tiukkapipoinen
[ ] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[/] Olen ylpeä
[x] Olen pikkutarkka

3/9

Muumien Esi-isä
[/] Saan paljon enemmän tuhoa aikaan, mitä saattaisi ulkokuoreni ansiosta luulla
[/] Hajotan kaiken, mihin kosken
[ ] Ammuin kerran vahingossa haulikolla
[ ] Olen kohtuuton
[x] Tahdon tutkia kaikkea uutta
[/] En aina tottele käskyjä, joita minulle annetaan
[/] ..johtuen siitä, että en ymmärrä puhetta
[/] Minua on helppo höynäyttää
[ ] Saatan syödä siihen asti, että pyörryn/oksennan

3½/9

Juksu
[/] Minua kuvaillaan usein laiskaksi
[/] Kapinoin sääntöjä ja lakeja vastaan
[ ] Olen ottanut usein yhteen poliisin kanssa
[/] ..sitäkin useammin opettajien kanssa
[ ] En ehkä auta, vaikka apuani pyydettäisiin
[ ] Joku sukulaiseni on varsin samannäköinen kuin minä
[ ] Pukeutumistyylinikin on paljon samankaltainen, kuin jonkun tuttuni
[x] En häpeä(isi) laiskuuttani
[x] Ihastun yleensä iloisiin ja huolettomiin ihmisiin.

3½/9

Ninni
[ ] Olen huomaamaton
[ ] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[/] Minulla on huono itsetunto
[ ] Olen kuin näkymätön
[ ] En puhu lähes koskaan
[ ] ..ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[/] Olen saamassa itsevarmuutta
[x] Puolustan ystäviäni
[ ] ..vaikka se onkin pelottavaa

2/9

MA OLEN NUUSKAMUIKKUNEN !!!

Kertooko jotai? :DTorstai 14.06.2007 01:04

A: Tykkää juomisesta
B: Tykkää ihmisistä
C: On villi ja hullu
D: Hänellä on yksi parhaimmista persoonista
E: Hyvä suutelija
F: Sinua palvotaan
G: Toiset eivät määrää sinua
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
I: Rakastaa kaikkia
J: Pitää hauskaa
K: Todella tyhmä
L: Kaikkien rakastama
M: Tekee seurustelusta hauskaa
N: Todella seksikäs
O: Paras panemaan
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa
Q: Tekopyhä
R: Vitun hullu
S: Helposti rakastettavissa
T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
V: Ei tuomitse
W: Erittäin avara katseinen
X: Muut eivät määrää minua
Y: Yksi parhaimmista Tyttö/poika ystävistä, mitä voi olla
Z: Aina valmis


M: Tekee seurustelusta hauskaa *vinkvink*
A: Tykkää juomisesta (ai mäkö?)
R: Vitun hullu (tänks)
I: Rakastaa kaikkia (YEES I LOVE YOU ALL!)
K: Todella tyhmä (TÄNKS!)
A: Tykkää juomisesta (hah, mulle tuli tuplat.)

Aikamoosta hempeelyä.Torstai 31.05.2007 21:58

1. Tykkäätkö kun tuuli puhaltaa kesällä niin että hiuksesi ovat lähteä lentoon?
♥ Riippuu onko kuuma ja hiki vai ei.

2. Pidätkö kukkien poimimisesta?
♥ Joo ose voikukkien keruu sitä aitoa lystiä yay! no en kerää ilma hyvää syytä. :D

3. Onko kevät rakkauden aikaa?
♥ Kattooko se ny muka vuorenaikaa?

4. Ajatteletko positiivisesti?
♥ Jjooo kivempi niin.

5. Millainen olo sinulla on tällä hetkellä?
♥ itte asiassa tekis miäli mennä aurinkoo makaamaa tai teherä jotai roisia. HAKEKAA MUT POIS!

6. Teetkö mitä vain rahasta?
♥ joo ja en. Jos sanot et annat 700,000,000,001€ jos juan kupillisen matojen kusta nii kiinni veti, mut sitte jos menee henk-kohtaseks tai toisten ihmisten kiruttamisee ni pirä rahas.

7. Koetko olevasi hyvin läheinen jollekulle, jos perheenjäseniä, poikaystävää ja muita sukulaisia ei lasketa?
♥ saattaa olla...

8. Onko sinulle jäänyt mistään ikuisia arpia?
♥ Kyllääh.

9. Omaatko hyvän omatunnon?
♥ no joo son semmone ujo, mutta kyllä se näyttäytyäkki osaa aika useen. :D

10. Onko sinulla hyvä muisti?
♥ Ei hyvä mutta valikoova ja ne valikoodut yleensä muistuu. :D

11. Oletko taiteilijaluonne?
♥ Kait sen vois niinkin sanoa. :D

12. Mitä päälläsi on nyt?
♥ mustat housut+valkone t-paita+ mustat polvisukat ja jotai piäntä

13. Onko sinulla usein hälläväliä-asenne?
♥ On. :D

14. Herättääkö musiikki sinussa suuria tunteita tai ajatuksia?
♥ Jep josseon oikeen jessuksen niisku ballaadi tai joku ROCK IT FUCKIN OFF nii johan! :D

15. Kynttiläillallinen vai pikaruokaa Mäkkärissä?
♥ mäkkäri. :'D

16. Oletko eläinrakas?
♥ JUUUUh MAU<3

17. Onko jokaisessa jotain hyvää?
♥ Ainakin pitääs olla, mutta jossei nii ne ei mun sympatioota tai muutakaa saa.

18. Viisi asiaa, jotka tekevät kesän?
♥ Lämpö, kaverit, aika nysvätä, jätski ja paidattomat miehet.

19. Määrittele laatuaika.
♥ se aika mitä voi nukkua, kaverit, hyvä tekeminen.

20. Kolahtavatko rakkauslaulut?
♥ Joo jos niisson soppelit sanat ja saundi.

21. Viisi kaupunkia jossa haluaisit käydä?
♥ Tokio, Lontoo, Kalifornia, LA ja joku muu itämaane hiano paikka.

22. Millaisista elokuvista pidät eniten?
♥ komedia, kauhu, jokune romantiikka

23. Kuka on suurin elämääsi vaikuttanut henkilö?
♥ äiti?

24. Onko tulevaisuutesi jo selvä?
♥ Ei tiätenkää, tiärä vaikka huomenna lentokone tippuu mun päälle tai pääsen hollywoodii, who knows. :D

25. Oletko usein epävarma?
♥ Epävarmempi ku luulekkaa.

26. Kuinka usein ajattelet asiat loppuun asti?
♥ Öööö... loppuun? Ny ku sanoot sitäki vaihetta vois toki käsitellä enempi...

27. Käytätkö tavallista enemmän aikaa tietokoneella?
♥ Kyllä mooses. xD oikee nolife-vaihre menos. :'D

28. Tuleeko sinulle ikinä biletysfiilistä? Mitä teet silloin?
♥ Joo aika ajoon, mutta sitte mökötän ja nukun/dataan, jossei mihinkää pääse.

29. Söpö vai suloinen? Miksi?
♥ suloonen, söpö on liian söpö. you know?

30. Paljasta jokin erikoinen mieltymyksesi.
♥ ...et sä halua tietää. x3 NO OKEI LUUDANVARSI. XDD

31. Mitä teet ollessasi surullinen?
♥ ...nukun, syän valkosta suklaata, lojun ympäriinsä.

32. Mikä on turhaa?
♥ Vittumaiset, valehtelevat ja inhottavat ihmiset, ja jokune muutamaki asia.
Ideana on vastata alla oleviin 10 kysymykseen käyttämällä VAIN yhden bändin/artistin biisien nimiä:

~SR-71

01. Oletko mies vai nainen
- She Was Dead

02. Kuvaile itseäsi
- What a Mess

03. Mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta?
- Empty Spaces

04. Mitä ajattelet itsestäsi
- Last Man On The Moon

05. Kuvaile kumppaniasi
- Gone

06. Missä mieluiten olisit?
- My World

07. Kerro mitä haluaisit olla
- 15 Minute Idol

08. Kuvaile kuinka elät?
- Alive

09. Kuvaile kuinka rakastat
- Right Now

10. Jaa muutama elämän viisaus
- The Best Is Yet To Come


Heh vähänkö tämä oli kiva. :D

BEATING HEART BABY !!Keskiviikko 16.05.2007 18:53

Keskiviikko, kova meno seinäkuun yöhön ja helevetti tossa säässä! Jumalauta jossei aurinko ala paistaa verän nilkat auki ja juoksen sjoen katuja täysin naamat. :'D ...no emmä kuitenkaa...
Junalla matkassa, taxilla kotimatka. Luvattii pelata junas ruottalaasta juamapeliä, saa nähär mitä tuleman pitää. :----DDD

Koulu on jumakauta iha justii kohta ohi (kylläpäs kiroolen tänää...?) ja sitte kyllä ilo irti ja... sitte en kyl tiiä... sitte tapahtuu jotai hianoa.

Nomutta perkeleen paska, klo jo nua palio nyt pitää mennä laittaan itteeni.
MORRRRRRRRRRR

~Maruika

PEDON ULVONTAA!!Lauantai 12.05.2007 21:46

Kumpi on parempi maalivahti, Norrena vai Lehtonen?
► Ööö, paha... KIPRUSOFF! :D

Onko Mikko Koivu parempi kuin veikkosensa Saku?
► EKÖKU NEON KUMPIKI VOITTAJIA!

Haittaisiko sinua jos miäheltäsi puuttuisi hampaita?
► Ehei, josse näyttää sulosemmalta ilman niitä, ja ainaha hampaita voi ostaa! :D

Onko Petteri Nummelin sinusta liian vanha pelaamaa?
► JA PASKAT! Kyllä sielon kuule 38 vuotiataki hoi!

Tuomo vai Jarkko Ruutu?
► JÄYKS! Paha... voiko ottaa fifty-fifty?

Onko Ville Peltonen kova jätkä?
► OHON! :D

Entä Niko Kapanen?
► Joo se kans, kaikki neon kovia. :D

Oletko kuullut Antero Mertarannan Pedon Ulvontaa-laulua?
► TOTTA HELVETISSÄ!! Eläköön Suomi maalin saa, eläköön Suomi saa se hunajaa!!

Onko Sean Bergeinheimi h0t?
► Miks sää kysyt noin tyhymiä, TIÄTTY!

Onko Suomi kovempi kuin Kanada?
► Paha sanoa... periaattessa ei kait, mut EI SITÄ IKINÄ TIÄRÄ! :DD

Mitä jos Suomi voittaa?
► HELEVETINMOOSET HUUDOT JA PILEET JA RISTUS PEDON KARJUNTAA!!! xDDDD

Mitä jos Ruotsi voittaa?
► Syvä masennus, paljon nukkumista ja hurrifobia entistä vakavampi ja angstiksi. >____<

awwwwww!! hahahahahhahahahaaaaMaanantai 30.04.2007 04:42

http://youtube.com/watch?v=v4aOpxh1aHI

Voi piäntä jyrsijää, iha itkettää. :'''D kyl mäki olisin halunnu sen porkkanan...


http://www.youtube.com/watch?v=T1tTxy3QiVI&NR=1

PIERUN VOIMAA!!!!!


http://www.youtube.com/watch?v=sBIcXN_aSRU&NR=1

In the Jungle... Love the music, you must! HALI HIPPO!!!


http://www.youtube.com/watch?v=OXYjJDCrcCc

Vittu mitä tipuja, REPS!! XDDD mäki nauran sulle ku jourut tennispalloks. :'''DDD


http://youtube.com/watch?v=7BtNN6M97q8&mode=related&search=

Perkele Japsit on SAIRAAN HAUSKOJA!! Onne semmoosia tekniikanihmelapsia notta! :DD

OI MITÄ SOKERIAA!!Torstai 26.04.2007 20:17

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
► JOOH! Candyman, 50luvun kuulosta. :DDD

Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä pussasit viimeisimpänä?
► hmmm... Joo en. :D

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
► ... öööh... mäen muista kuka se oli...

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
► Joo voisin. Josse oli MaioManu jota halasin viimeks... :D

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi lomamatkalla?
► Ai Viroo? EN! Ei niitte puheesta tajua mittää ja mä eksyn. :'D

Pukeutuisitko koulukuvaukseen vaatteisiin, jotka sinulla on nyt päällä?
► Johan ny toki! Verkkaresi ja likaases, valkoses paira on karismaa! :DD

Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?
► EN! vähä kyllästyysin ruisleipään ja meetvurstii äkkiä. :P

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
► TOTTA HELVETIS!! ♥ ♥ "Sun silmiis jään kiinni, sun vartaloos painaudun..." ♥ ♥

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
► En. Huligaaniksko mua luulet?

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
► Jooo~ :3

Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä?
► ... nokun ei muista...! :D

Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärinpäin?
► joo joka päivä!? Ei ne vaa opi et son Marika, ne kirjottaa koko aja Akiram.

Oletko hiljainen vai äänekäs?
► toisinaan kumpaaki, tänää molin äänekäs!

Kenestä ihmisestä pidät eniten?
► Oi niitä on paljon...!

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
► MAMMA! sitte Spiderman.

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
► heh heh en sano. ;>

Rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta?
► tiätenki! Äitiä, Miauta, Manua ja Japea jajaja....

Kuka viimeksi katsoi sua pitkään?
► Entiä, en kattonu.

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
► ööö... ei. :DD

Herkku, mitä et voi vastustaa?
► valkone suklaa, vesimeloni, kaakao kermavaahdolla, kirpeä mansikkajäätelö ja jokune ihmine. :DD

Kuka teillä kävi viimeksi kylässä?
► Entiä, moon no life. Moon vaa koneella tai nukun.

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?
► MOON ABSOLUUTISTI! *köhKALIAAköh*

Kuka sinulle on viimeksi soittanut?
► oota mä katton... *känny zekkaus* EMMA! :D

Oletko rauhallinen ihminen?
► AHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAAA. toisinaan. :
DDD ei läppä.

Tylsistytkö helposti?
► no vittu kyllä tommoosen kans varmasti!


You fucking noLife, you suck hard and deep!!