IRC-Galleria

pizzan paistajat oyMaanantai 19.01.2009 20:46

Aateltiin hieman pizzaa väsäillä :D Ja nyt ne tuolla uunissa onkin :D Ei vaan kaikki YLLÄTTÄEN menny suunnitelmien mukaisesti :D Tässä pieni pizza tarina:

"Oli maanantai ilta. Miika sanoi Meritalle, että nyt tilataan pizzaa, kun ei olla syöty pizzaa aikoihin. Noo, Merita suostui lopulta. Eiköhän pizzan kotiinkuljetuspalvelu ollut kiinni, eikä laiskimukset jaksaneet lähteä kylille asti hakemaan. Noo, jääkaapistahan löytyy tarvittavat aineet, ei muuta kun Miika pohjan tekoon, niin tehään oikein herkku pizzat.

Merita ja Miika kokkailivat yhdessä kuola valuen poskea pitkin, kun pizzan tuoksu ylti nenään. Meritan pizza oli jo valmiina uuniin menemään, joten Merita laittoikin pizzan uuniin. Kun Miikan pizza oli valmis, laittoi Miikakin pizzansa, yllätys yllätys, uuniin.

Merita sanoi vähän aikaa sitten Miikalle, että voisiko Miika katsoa hieman hänen pizzaansa, kun hänen pizzansa oli ollut siellä kauemmin. Miika katsoi uuniin ja kappas kappas, Miika oli laittanut pizzansa niin ylös, että leivinpaperin reunat oli osunu kuumaan rautaan ja siellähän Miikan pizza oli ilmiliekeissä <virne>

Onneksi pizza ei palanut syömäkelvottomaksi, vaan vieläkin ne tuolla uunissa paistuu &lt;virne&gt; Näin päättyi Meritan ja Miikan pizza-tarina <xD> kohta syömään. Kiitos, NAM &lt;nam&gt; "

[Ei aihetta]Lauantai 17.01.2009 23:11

tylsäääääää... Miika lähti jo 5 aikaan poikien kanssa Janin luokse, Mea nukkuu ja mie oon vaan Ricon kanssa täällä ihan tekemättömänä :( Kai sitä kohta menis nukkumaan.. :P
Nyt jälkeenpäin huvittava tilanne, mutta ei huvittanu päivällä &lt;virne&gt;

Oltiin lähössä kauppaan ja Miika köytti Mean turvakaukaloon etupenkille. Sitten se käynnisti apukuskin puolelta auton käyntiin ja läimäs oven kiinni perässään. Sitten se muisti, ettei ollu avannu muita ovia, kun sen apukuskin puoleisen oven, joten piti taas kiertää sitä kautta avaamassa ovet. Mutta kappas kappas, meidän tuuria, Oven lukko oli loksahtanu kiinni. Eli lopputulos: Meillä oli auto käynnissä, Mea sisällä ja KAIKKI ovet lukossa &lt;virne&gt;

Siinä vaiheessa ei oikein naurattanut. Mielessä kävi kaikkia ikkunan rikkomisesta lähtien :D Mutta onneks tajuttiin soittaa isukille (joka on ollut melkein 30 vuotta autojen kanssa tekemisissä) ja vähän ajan päästä isukki ja veikka huristi autolla paikalle &lt;virne&gt; Sitten ne jotenki avas ovea ja työnti jonkun koukun sisään, jolla iskä sitten taitavasti napsautti lukon auki &lt;virne&gt;

Me siis seisottiin varmaan puol tuntia ulkona ja Mea vaan tyytyväisenä katto, kun me hädissämme yritettiin avata ovia <xD> onneks on tuommoset autojen tietäjät suvussa, koska muuten oltais Miikan kanssa hajotettu ikkunat ja siitä se kallis lysti ois alkanu <xD> Niin ja meillä ei siis oo autoon kun yhdet avaimet &lt;virne&gt; käytiin vielä suutarilla teettämässä toiset avaimet, millä saa vaan oven auki, mutta onpahan tämmösten tilanteiden välttämiseks valmiina &lt;virne&gt;

Eli siis loppu hyvin, kaikki hyvin <xD> (ulkona vaan meinas olla tooooosi kylmä, onneks Mealla oli auto päällä ja lämmintä)

miesTorstai 15.01.2009 23:15

K: Miksi mies muuttuu älykkäämmäksi rakastelun ajaksi?
V: Se on kytkettynä neroon.

K: Miksi naisilla ei ole miesten aivoja?
V: Ei ole kivespusseja niiden säilyttämiseen.

K: Miksi miehet kuorsaavat selällään nukkuessaan ?
V: Kivekset tukkivat alapään ilmanottoaukon.

K: Mitä yhteistä on leikkisähköjunalla ja rinnoilla?
V: Kumpikin on tarkoitettu lapsille, mutta isit niillä kuitenkin eniten leikkivät

K: Miksi mies luotiin ennen naista?
V: Yksi raakavedos ennen lopullista versiota.

K: Kuinka monta miestä tarvitaan WC-renkaan alaslaskuun?
V: Ei tiedetä, sellaista ei ole koskaan tapahtunut.

K: Mitä sanoo mies istuessaan vedessä niin, että vesi yltää vyötärön yläpuolelle?
V: Tämä menee yli minun ymmärrykseni.

K: Miksi naisen pitää olla mielummin kaunis kuin älykäs?
V: Koska miehet ovat parempia näkemään kuin ajattelemaan.

K: Mitä yhteistä on miehillä ja sukkahousuilla?
V: Ne joko tarraavat kiinni, juoksevat pakoon tai eivät ole sopivat haaroista.

K: Miksi miehet viheltelevät asioidessaan vessassa?
V: Jotta he muistaisivat helpommin, kummasta päästä pitää pyyhkäistä.

K: Miksi on niin vaikeaa löytää miehiä, jotka ovat herkkiä, välittäviä ja hyvän näköisiä?
V: Koska heillä kaikilla on jo poikaystävä.

K: Kuinka miehen saa treenaamaan vatsalihaksiaan?
V: Liimaamalla kaukosäätimen hänen varpaisiinsa.

K: Mitä Jumala sanoi luotuaan miehen?
V: "Täytyyhän minun nyt parempaankin pystyä".

Mies sanoo Jumalalle:" Jumala, miksi teit naisesta niin kauniin?"
-Jumala vastaa: " Jotta te miehet rakastuisitte naisiin."
" Mutta Jumala", mies jatkaa," Miksi sitten teit heistä niin tyhmiä?"
Jumala sanoo: "Jotta hekin rakastuisivat teihin."


ei tosikoille &lt;virne&gt;

[Ei aihetta]Torstai 15.01.2009 03:20



> Mitä lapsi sanoo äidistä:
>
> 4 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti osaa mitä vain!
> 8 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti tietää paljon! Todella paljon!
> 12 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti ei todellakaan tiedä kaikkea.
> 14 vuoden ikäisenä ~ Tietenkään äiti ei tiedä sitä, myöskään!
> 16 vuoden ikäisenä ~ Äiti? Hän on todella vanhanaikainen.
> 18 vuoden ikäisenä ~ Se vanha nainen? Hän on nyt semmoinen vanhanaikainen.
> 25 vuoden ikäisenä ~ No, hän saattaa tietää siitä hieman.
> 35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide.
> 45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi
>
> 65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa.

Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin lisää tämä päiväkirjaasi.

[Ei aihetta]Lauantai 10.01.2009 14:57

....ღღღღღღ......................ღღღღღღ
..ღღღღღღღღღ............ღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღ....ღღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღღ.ღღღღღღღღღღ
..ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
....ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
........ღღღღღღღღღღღღღღღღღ
..............ღღღღღღღღღღღღღ
....................ღღღღღღღღღ
........................ღღღღღღ
...........................ღღღღ
............................ღღღ
.............................ღღ
..............................ღ
............................ღ
.........................ღ
......................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
......ღ
....ღ
......ღ.......................ღ....ღ
..........ღ..............ღ...............ღ
..............ღ......ღ.....................ღ
...................ღ........................ღ
................ღ.......ღ..............ღ
..............ღ.............ღ....ღ
.............ღ
...........ღ
..........ღ
.........ღ
.........ღ
..........ღ
..............ღ
...................ღ
..........................ღ
...............................ღ
.................................ღ
.................................ღ
..............................ღ
.........................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
.....ღ
...ღ
.ღ.............................ღ....ღ
ღ..........................ღ...........ღ
.ღ......................ღ................ღ
..ღ...................ღ..................ღ
...ღ....................................ღ
.....ღ................................ღ
........ღ.........................ღ
...........ღ...................ღ
..............ღ..............ღ
..................ღ.......ღ
.....................ღ..ღ
.......................ღ

Jos kopioit tämän päiväkirjaasi 15 minuutin sisällä, saat suudelman/halin ihastukseltasi perjantaihin mennessä. Jos et kopioi tätä, ihastuksesi alkaa seurustella bestiksesi kanssa ja sinulla on huono rakkausonni koko vuoden 2009. Huom ! Kopioi tämä, sillä tämä todella toimii !

Päivän hyvä työ tehty...Tiistai 06.01.2009 23:55

nimittäin kolasin koko taloyhtiön pihan.. huh :) nyt on hyvä olokun on tullu oltua ulkona :) valehtelematta lähemmäs 3 tuntia meni kolaamiseen :) Oli kyllä aikamoinen kerros lunta :) Nyt voi mennä hyvillä mielin suanaan.. aah &lt;virne&gt;

Mamma Mia on ihan sika hyvä leffa!!!!!Perjantai 02.01.2009 14:02

&lt;tuuletus&gt; suosittelen &lt;virne&gt;

Hyvää uuttavuotta jokaiselle!!!!! \o/Keskiviikko 31.12.2008 14:15

<tuuletus>

T: Mea, Merita ja Miika