IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Tiistai 23.06.2009 03:42

Kaipaus. Se kuulostaa niin yksinkertaiselta ja tavanomaiselta kuviolta, vaikka sen sisältämät asiat eivät todellisuudessa sitä olisikaan.

Mä en jaksaisi olla tässä. Mä tahtoisin hypätä seuraavaan junaan, joka kuljettaisi mut suoraan sun luoksesi. Miksi musta vain silti tuntuu, että mä en tule tekemään sitä?
Kyllä mä tiedän, että mitään taakse jätettyä ei saa enää takaisin. En mä sitä haluaisikaan. Mä olen vain niin varma, että vielä on jäljellä jotakin, joka pitää sen pienen kipinän elossa.

Mä todella kaipaan vaihtelua. Sun kanssas, elämä on juuri sitä. Ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Sun kanssasi mä voin tyhjentää mun ajatukseni ja löytää elämästä täysin uuden puolen. Mä en mitenkään voi olla kaipaamatta sun seuraasi.

Ja mä tiedän, ettei kumpikaan meistä pysty sanomaan ääneen sitä, mitä niillä pienillä liikkeillä ja eleillä meistä kumpikin tuntee. Viikko tai kaksi, takaisin arkeenpaluusta kuitenkin tuntuu, ettei ehkä ollutkaan mitään sanottavaa. Mä en vain ymmärrä, miksi se sama tunne toistaa itseään aina kun mä näen sut, mutta katoaa, kun mä palaan takaisin kotiin. Ehkä sä oletkin vain harhakuvitelma, tai jotakin muuta sellaista, mitä mä en todellisuudessa koskaan pysty tavoittamaan.

Mutta nyt, nyt mä en kykene enää olemaan aloillani. Mä tahdon lähteä ja jättää tämän hetkeksi. Tämän elämän. Sun kanssasi, oloni on niin vapaa. Joten ole kiltti, äläkä kadota sitä tunnetta vielä. Mä voin vain huomata, että se on alkanut jo haihtua. Ole niin kiltti, äläkä unohda mua vielä. Vai etkö sä tosiaankaan näe, että mä en tahdo menettää sua?

[Ei aihetta]Maanantai 22.06.2009 15:07

No jo oli ilta.... yö

[Ei aihetta]Maanantai 22.06.2009 08:03

hauskaa syntymättömyyspäivää eniro

[Ei aihetta]Maanantai 22.06.2009 00:21

onnea nea

[Ei aihetta]Torstai 18.06.2009 03:09

Something is scratching its way out
Something you want to forget about

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.06.2009 16:08

moi

otin tänää kulmakorun

[Ei aihetta]Maanantai 15.06.2009 08:51

Luettele 12 hyvää biisiä
1. Augustana - Hey now
2. Katie Herzig and Matthew Perryman Jones - Where the road meets the sun
3. Patty Griffin - Rain
4. Coldplay - Lost
5. The Fray - Over my head
6. Joshua Radin - I'd rather be with you
7. Brandi Carlile - Falling apart again
8. Go Audio - I'm with you
9. Missy Higgins - The Battle
10. Eminem - Beautiful
11. Ryan Cabrera - Enemies
12. The Fray - Little House

11 adjektiivia jotka kuvaavat parhaiten sinua
1. Tunteellinen
2. Empaattinen.. oonks mie
3. Pessimistinen
4. ..muttaa joskus myös positiivinen! ainaki iha vähä..
5. Herkkä
6. Luotettava
7. Ystävällinen.. ainaki yritän!
8. Kärsimätön, jos oikeesti ootan jotain juttua.
9. Välillä vähän äkkipikanen
10. Itsepäinen
11. Ja ailahteleva..

10 läheisintä ihmistä sinulle
1. iskä
2. äiti
3. satu
4. jari
5. skidit (siskon lapset siiiis)
6. ukki
7. mummo
8. nea ja
9. anna ja
10. muut kaverit!

9 ihmistä jotka saavat sinut nauramaan
1. henni
2. nea
3. janita.. ja ne jutut :----D
4. anna
5. riikka
6. henna
7. tiia
8. dani
9. jari

8 nimeä joita sinusta käytetään
1. Miia
2. Miikku
3. ja sit ne mitä en ees muista
4.
5.
6.
7.
8.

7 lempi elokuvaa
1. The Green Mile
2. The Buttefly Effect
3. Kaunis mieli
4. Kunnian puolesta
5. Saksikäsi Edward
6. Kuudes aisti
7. Cast Away

6 asiaa sinusta, joita monet ei tiedä
1. mie.. tykkään repästä, ainaki useimmiten.
2. haluun viel sixxxpäckin!
3. haluan sateenkaariconverset!
4. oon tehny kaikkee kivaa, mitä haluaisin tehä tänäki kesänä
5. tykkään kummallisista jutuista
6. ja miul on kertyny pakkomielteitä.. vähän liikaakin lähiaikoina

Mainitse 5 asiaa joita aiot tehdä tällä viikolla
1. Meen takas kotii
2. Syön ja syön ja syön
3. Oon koneella
4. Ehkäpä jotain kavereitten kaa
5. Ja sitten (toivottavasti) ehkä jotai vähän poikkeaavaakin :)

4 asiaa, joista olet riippuvainen
1. tietokone
2. kännykkä
3. kamera
4. telkkari

3 asiaa, jotka teet vielä tänään
1. siis tänään.. sitku pääsen nukkumaa, ja herään ni öö meen kotii!
2. kuuntelen musiikkiaa
3. soitan pianoo, jos ehin/jaksan

2 asiaa, joita pelkäät eniten
1. et tää fiilis ei lopu ikinä! alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa siltä
2. yksinäisyyttä aika lailla

1 roolimallisi:
1. se vaihtelee, en osaa sanoo

[Ei aihetta]Lauantai 13.06.2009 22:27

leffailta!

siskoni on ihana

[Ei aihetta]Perjantai 12.06.2009 05:14

Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi, kun katsoit peiliin tänä aamuna?
- Enpä juurikaan muista

Paljonko käteistä sinulla on kukkarossasi?
- Tänää oli viel 150.. tai enemmä, nytpäs en tiiä

Kuka on 4. henkilö vastaamattomien puheluiden listassasi?
- Nea

Mikä on soittoäänesi?
- En muista, eiku se on semmone hauska, pingviini pienestämerenneidosta

Millainen paita sinulla on ylläsi?
- Punaineen

Luokitteletko itsesi?
- mitäh

Minkä merkkiset kengät sinulla on yleensä jalassa?
- Converset ;) no siis en tiiä

Ottaisitko mieluummin miljoona euroa vai kyvyn lentää?
- LENTÄÄ, jos tän korkeenpaikan kammon sais kokonaa pois! tai no en tiiä

Mitä hajuvettä käytät?
- En oikee käytä hajuvesii, ainakaa usein

Lempijäätelö?
- Banaanikinuski, tosin oon kyllästyny.. mut sit joku toffee, ja trio!

Pidätkö kivennäisvedestä?
- öö varmaa

Aiotko mennä armeijaan?
- En

Pidätkö valokuvaamisesta?
- KYLLÄ PIDÄN

Millainen olet aamuisin?
- Riippuu aamusta, sekasin yleensä

Minne kaikkien sukkien parit katoavat?
- En tiiä, miu sukilla ainaki on toisesa

Jos haluaisit nolata kaverisi, minkälaisissa vaatteissa menisit hänen kanssaan rannalle?
- Mitää vaatteita laittas ollenkaa

Koetko olevasi vaarallinen?
- Tuskinpa vain

Naurettavin ihminen?
- jaa

Mitä ajattelet kun näet että poika meikkaa?
- Enpä osaa sanoo

Oletko joskus töykeä, miksi?
- Olennn, en tiiä, kai jos miul on paha päivä tai jotai..

Oletko lyönyt itseäsi, kun olet suuttunut itsellesi?
- En tiiä

Mitä sinulle tapahtuu, kun innostut?
- Alan puhuu paljo ilosemmi ja malttamattomasti

Mikä on kauneutesi salaisuus?
- enpäs kerro

Pystyisitkö sulkeutumaan 11 vapaavalintaisen ihmisen kanssa BB-taloon kolmeksi kuukaudeksi?
- En tiiä, varmaa.. tai sitte en

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- tjaa, ei kummia

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana? Kuka?
- öö, ei oo.. eiku en ole varma!

Onko nyt aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä?
- en mie tiiä

Mitä oppiaineita sinulla on ollut tänään?
- junalla matkustaminen... opettelin sitä tänää

Ihminen, joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- en sano mitään

Lause/sana, jonka sanoit viimeksi ja kenelle?
- ''Hyvää yötä'' sanoin iskälle

Onko sinulla tatuointeja/lävistyksiä? Missä?
- Eei.. ainakaan vielä ;)

Mitä odotat tällä hetkellä?
- Että miun suunnitelmat toteutus, ja onnellisesti kiitos

Mikä on kamalin sairaus, josta olet kärsinyt?
- Nii..

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- En oikestaan


OLETKO KOSKAAN:

Ollut nyrkkitappelussa?
- No siinä välissä.......

Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- Joo

Koskettanut käärmettä?
- En muistaakseni.. kai

Eksynyt?
- Oon

Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- Varmaa, en tiiä

Tappaisitko jonkun, jos äitisi tai isäsi pyytäisivät?
- No en

Kuinka monta ihmistä asuu kotikaupungissasi?
- En tiiä

Katso suoraan ylöspäin. Mitä näet?
- Puukaton

Oletko harmissasi siitä, ettei Pluto ole enää planeetta?
- En oikestaan

Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
- Riippuu..

Oletko koskaan voittanut mitään rahapeleissä?
- Een

Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
- Kyllä

Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- Ei, minuu väsyttää ja pikkurillit puutuu just nyt..

Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
- Suunnitelmat, ongelmat, koulu, harrastukset MILLO MIKÄKI :D

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
- En tiiä, tavallaan ja en

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla; asfaltti, ruoho vai hiekka?
- Se riippuu..

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
- En muista

Kenelle tekstasit viimeksi? Mitä?
- Nealle, että toivottavasti löytää mesen ja saa sen ladattua ja toimimaaan!

Mitä, jos sinut kloonattaisi?
- dääm

Mikä on pahinta mitä olet kuullut sinulle sanottavan? Kuka sen sanoi?
- Enpä ala tässä toistamaan.

Entä kauneinta? Keneltä sen kuulit?
- Voisin veikata, mutten paljasta sitäkään..

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
- En muista, noh iskän kaa jotai tapeltii jostai eile vai millo se oli, enkä muista enää mistä

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
- En

Milloin itkit viimeksi? Miksi?
- Eilen, koska katoin greyn anatomiaa :D

Mikä on paras karaokesuorituksesi?
- En tiiä

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- En

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- Enpä kaai, ihastunu ainakin

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- En

Kuka on tärkein ihminen elämässäsi?
- Ei oo vaan yhtä tärkeintä

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- En

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
- En keltää

Asia jonka olet tehnyt, jota kadut nyt?
- :
D okei, tavallaa kadun ja tavallaa en

Missä mennään?
- En iha oikeesti tiiä..

Onko kaikki hyvin?
- Kyllä kyllä.

Oletko tylsä?
- hieman..

Oletko datis/nörtti?
- pikkase pitää olla

Oletko itserakas?
- En liikaa

Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
- Iskän

Miksi olet koneella nyt?
- Koska kesällä yödataillaa, ja nyt on kesä

Onko sinulla sormuksia sormissasi?
- Juu-u

Mitä teet huomenna?
- Ainaki voisin aloittaa miun pikku projektia, ehkäpä

Mitä joit viimeksi?
- Vettä

Oletko pettynyt?
- En

Oletko onnellinen?
- Tänää olin kyllä joo.

Oletko levoton?
- jooooskus, mitä nyt pikkasen

Pelottaako mikään?
- Kyllä

Ketä ajattelet nyt?
- Vihaan tätä kysymystä

Miksi?
- Koska en haluu vastata siihen

Onko sulla ikävä ketään tällä hetkellä? Ketä?
- On, ystäväää

Onko jotain kerrottavaa?
- Paljonkin :)

[Ei aihetta]Torstai 11.06.2009 21:57

Tein tänää vuoden parhaimmat ostokset..

ainaki tähä mennes :)