IRC-Galleria

Mä olen taas kerran niin jumalattomassa humalassa että pelkään mitä keksin seuraavaksi. Täytynee kiinnittää avaimet jo valmiiksi paitaan ettei tule taas ovenavauslaskua kun unohdan ne sisälle.

Minulla on vähän ikävä sitä tyyppiä, jonka kanssa olin ensiavun seurannassa. Laulettiin yhdessä Päivänsädettä ja Menninkäistä että saataisiin nukuttua. Se itki kun halasin sitä. Sillä oli kova ikävä sen vaimoa koska se huusi sitä unissaan. Opastin sen aina tupakalle ja se kertoi sen elämästä.

On mulla myös ikävä sitä vartijaa, joka kävi kurkkaamassa viiden minuutin välein että olenko vielä paikalla ja kunnossa. Se toi minulle ylimääräisen peiton ettei minulla olisi kylmä. Kysyi vielä että tahtoisinko jotain aamiaista, mutta minä vaan kiukkusin sille kun minua ei päästetty pois. Olisi pitänyt kiittää, koska se laski minut tupakalle, vaikka olinkin tuupertunut lumihankeen edellisellä kerralla.

“The most revolutionary act one can engage in is to tell the truth.”

- Howard Zinn

Mihin mä olen itseni sotkenut? Studio Elite soitti että 27.12. kello 15:00 testikuvauksiin. Ei helvetti. Helvetin helvetti. Enhän mä osaa, en mä ole tarpeeksi pieni tai söpö tai mitään.

Eihän tästä tule taas yhtään mitään. Yritin käydä nukkumaan mutta paskanmarjat, kroppa sanoo ei. Vapisen kuin horkassa enkä pysty rentoutumaan. Pakko liikkua koko ajan, jännittää lihaksia. Inhoan tätä!

Minä en tykkää näistä uusista lääkkeistä. Olen jo valmiiksi helposti panikoiva, mutta nämä vie kyllä ihan uusiin sfääreihin. Ihme etteivät kaupassa soita poliiseja paikalle kun haahuilen siellä naama kurtistellen ja itsekseni höpötellen välillä itku silmässä kun niin paljon ihmisiä ja hommat ei toimi. Aiheuttavat myös inhottavaa lihasten nykimistä, välillä tuntuu meno ihan holtittomalta. Herp herp.

Huomenna sitten tutustumaan tämän kaupungin yöelämään vähän syvemmin. Kerran olen käynyt ja silloinkin pääsin vaan yhteen baariin koska portsarit ei oikeen lämmenneet mun passille. Hei ihan normaalia omistaa passi jossa on melkein kymmenen vuotta vanha kuva. Tuossa uudessa näytän vaan murhaajahuoralta. Vai toisinpäin?

Siinä kohtaa kun miettii valitseeko terveytensä vai unelmiensa vartalon ja päätyy hylkäämään ensimmäisen, herää tajunnan perukoilla kysymys siitä, tahtooko oikeasti vain kuolla.

Tykkään seksistä ja tupakasta ja siitä kun saan istua sen patjalla lukemassa kirjaa ja kuuntelemassa kun se huutaa videopeleille. Tykkään siitä kun ei tarvitse peläten odottaa koska se pyytää lähtemään jo. Tykkään siitä kun se piirtää minut täyteen kuvia ja tykkään siitä kun se pitää minusta öisin kiinni. Tykkään siitä miten pehmeästi se osaa silittää ja tykkään nukahtaa sen viereen. Tykkään siitä miten se hymyilee. Tykkään siitä miten se joskus katsoo minua ja näkee minut. Tykkään siitä että se on olemassa.

Mutta en tykkää siitä ettei se ole olemassa minua varten.