IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 16.07.2009 01:13

NANCY sanoo:
piu
CHRIS sanoo:
pau
NANCY sanoo:
poi
CHRIS sanoo:
pie
CHRIS sanoo:
pei
NANCY sanoo:
pie
NANCY sanoo:
pöi
CHRIS sanoo:
pyi
NANCY sanoo:
pai

[Ei aihetta]Lauantai 11.07.2009 17:14

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Lauantai 11.07.2009 00:53

95% kaikist nuorist sais paniikkikohtauksen jos tokio hotel seisois kymmenkerroksisen talon katolla, valmiina hyppäämään.
kopioi tämä jos kuulut siihen 5% joka ottaisi popcornia ja menisi
talon alle ja huutaisi: JUMP ! JUMP ! JUMP !

Mitä näist haluisit tehä mullee?


1. suudella
2. halata
3. raiskata
4. tavata
5. kätellä
6. jutella
7. antaa kielarin
8. mennä pikapanolle
9. harrastaa suuseksiä
10. nauraa kanssani
11. olla hyvä ystäväni
12. haistattaa vitut
13. kysyä alatko olee
14. mennä treffeille
15. sanoa "Oot ruma"
16. sanoa "Oot kaunis"
17. sanoa "Diggaan susta"
18. sanoa "Sulla on ihana perse"
19. sanoa "Rakastan sinua"

:-----------(Tiistai 16.06.2009 05:51

ANTTI. sanoo:
aijjaaa :D
ANTTI. sanoo:
Mul o fantaa
ANTTI. sanoo:
ent sul
ANTTI. sanoo:
ja kanelikeksei myös
REIKÄ sanoo:
miniporkkanoit..



OLEN SURKEA

Mitä näist haluisit tehä mullee?Perjantai 12.06.2009 03:21

1. suudella
2. halata
3. raiskata
4. tavata
5. kätellä
6. jutella
7. antaa kielarin
8. mennä pikapanolle
9. harrastaa suuseksiä
10. nauraa kanssani
11. olla hyvä ystäväni
12. haistattaa vitut
13. kysyä alatko olee
14. mennä treffeille
15. sanoa "Oot ruma"
16. sanoa "Oot kaunis"
17. sanoa "Diggaan susta"
18. sanoa "Sulla on ihana perse"
19. sanoa "Rakastan sinua"

[Ei aihetta]Perjantai 05.06.2009 02:32

SOTAMIES sanoo:
aijaa
Ellu <: sanoo:
joo
SOTAMIES sanoo:
aijaa
Ellu <: sanoo:
joo
SOTAMIES sanoo:
aijaa
SOTAMIES sanoo:
aijaa
Ellu <: sanoo:
joo
SOTAMIES sanoo:
aijaa
Ellu <: sanoo:
joo
SOTAMIES sanoo:
aijaa
SOTAMIES sanoo:
aijaa
Ellu <: sanoo:
joo
SOTAMIES sanoo:
aijaa
Ellu <: sanoo:
joo
SOTAMIES sanoo:
aijaa



[Ei aihetta]Keskiviikko 20.05.2009 19:43

10 totuutta nykyhetkestä
► Minkä värinen on hammasharjasi? - musta.
► Seurusteletko? - jjoo.
► Kauan olet seurustellut? - vähä yli puol vuotta.
► Oletko lävistetty? - jjuu.
► Mitä sinulla on päälläsi? - vaatteet.
► Oletko tyytyväinen elämääsi? - en.
► Minkälainen olo sinulla on nyt? - iha ookoo.
► Onko koruja päällä nyt? - eip.
► Onko sänkysi pedattu? - on jjuu.

10 totuutta eilisestä
► Suutelitko ihastustasi? - enn. ;<
► Oliko kiva päivä? - ei oikeestaan.
► Olitko tietokoneella? - jjuup.
► Tajusitko jotain uutta? - joo.
► Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - jookai.
► Käytitko jotain päihdettä? - 24/7
► Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - en.
► Monelta aloit nukkumaan? - en muist.

10 totuutta menneisyydestä:
► Missä synnyit? - en tiiä.
► Kaipaatko menneisyyttäsi? - ... ;'<
► Entiset koulusi? - en kerro.
► Entiset opettajasi? - monii.
► Oletko vaihtanut koulua? - joo.
► Haluaisitko elää päivän samana, kun olit kuusi vuotias? - en tiiä.
► Jouduitko pettymään usein? - hah,joo.
► Teitkö jotain, jota kadut yhä? - jjuu.
► Kuinka monesti olet muuttanut? - kuus kertaa,parin vuode pääst seittemä.
► Muistatko ensimmäisen koulupäiväsi? - hmm... en.

10 Satunnaista:
► Nimesi? - Alex [ ja ne loput.]
► Lempinumero? - 7
► Lempikouluaine? - kuvis.
► Kännykän merkki? - en tiiä.
► Oletko ihastunut/rakastunut? - jjuup.<3
► Monta kirjainta on ihastuksesi/rakkaasi etunimessä? - 4,tai tavallaa viis.
► Lempinimesi? - Alexa,Alexy,tai pelkkä alex.
► Lempibändi? - monii.
► Juotko alkoholia? - harvemmin.

Haluaisitko:
► Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - joo.
► Haluaisitko olla päivän julkkis? - jooo.
► Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - ;> joo.
► Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - joo.<3
► Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - joo.<3
► Haluaisitko halata jotain tiettyä? - joo.<3
► Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - NOVITTU JOOJOOJOOOJOOO
► Haluaisitko että olisi kesä? - eeeeeeeeennn
► Haluaisitko nukkua ikuista unta? - ahjoo.
► Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - ööö,en tiiä..
► Haluaisitko olla erinäköinen? - JJUUU
► Haluaisitko uuden ystävän? - vaikka.

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.05.2009 00:28

JOS OLET SYNTYNYT...

TAMMIKUUSSA, sinua käytetään seksuaalisesti hyväksi koko loppuelämäsi.
HELMIKUUSSA, näet kuinka joku tekee itsemurhan.
MAALISKUUSSA, jäät auton alle.
HUHTIKUUSSA, loukkaannut vakavasti ja vammaudut.
TOUKOKUUSSA, psykopaatti ampuu sinut.
KESÄKUUSSA, pedofiili raiskaa sinut.
HEINÄKUUSSA, joku lähimmäisistäsi kuolee.
ELOKUUSSA, joudut vangiksi 23 vuodeksi ja kahdeksi päiväksi.
SYYSKUUSSA, sekoat ja tapat parhaan ystäväsi.
LOKAKUUSSA, joudut orjaksi.
MARRASKUUSSA, hukut heikkoihin jäihin.
JOULUKUUSSA, sinulta joudutaan leikkaamaan sormesi pois ilman puudutusta.

MUTTA jos ehdit laittaa tämän omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä, olet turvassa. Jos epäröit hetkenkään ja aikaa kuluu 2 minuuttia, tämä tapahtuu ystävällesi. Eli, pidä kiirettä

moimoiLauantai 09.05.2009 03:21

Anoreksia
[ ] Sinulla on kuiva iho.
[ ] Syöt yhden aterian päivässä.
[x] Olet heikossa kunnossa.
[x] Vihaat itseäsi.
[ ] Nälkiinnytät itseäsi.
[x] Haluat olla laihempi.
[x] Ihmiset sanovat sinua laihaksi, mutta pidät itseäsi lihavana.
[ ] Ihmiset sanovat sinua liian laihaksi.
4/8

ADHD (tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö):
[x] Mielesi vaeltelee.
[ ] Olet ylivilkas .
[x] Et oikein keskity mihinkään.
[ ] Sinun on vaikea tehdä yhteistyötä.
[ ] Puhut koko ajan.
[ ] Tarvitset huomiota 24/7.
2/6

Bipolaarinen mielialahäiriö (kaksisuuntainen mielialahäiriö):
[ ] Saatat olla villi yhtenä päivänä ja seuraavana masentunut.
[ ] Olet helposti ärsyyntyvä.
[xxxx] Olet epäsosiaalinen.
[ ] Sinulla on välillä hyvin korkea itsetunto.
[ ] Käytät väärin alkoholia, huumeita yms.
[x] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
2/6

Bulimia:
[ ] Oksennat kaiken syömäsi.
[x] Oksennat vaikka sinulla ei ole paha olla.
[x] Sinulla ei ole rajoja syömisen suhteen.
[ ] Käytät laksatiiveja.
[ ] Olet urheillut joskus niin paljon, että olet melkein (tai olet) pyörtynyt.
[ ] Sanot olevasi lihava vaikka et ole.
[ ] Ihmiset pitävät sinua liian laihana.
2/7

Käyttäytymishäiriö:
[ ] Olet kiusaaja.
[ ] Uhkailet muita ihmisiä.
[ ] Löydät itsesi usein tappeluista.
[ ] Olet käyttänyt asetta, josta on ollut vaara muille.
[ ] Olet julma ihmisille tai eläimille.
[ ] Olet ahdistellut jotakin.
[ ] Olet tuhonnut muiden omaisuutta tahallasi.
[ ] Valehtelet usein.
[ ] Olet ulkona joka yö.
[x] Olet karannut kotoa.
1/10

Masennus:
[x] Olet aina surullinen.
[x] Et näe tulevaisuudessasi mitään toivoa.
[x] Et ole enää kiinnostunut asioista mistä ennen olit.
[x] Löydät itsesi usein makaamasta sängystä keskellä päivää.
[x] Sinulla on huono itsetunto.
[x] Kaikki paha mitä tapahtuu on aina sinun vikasi.
[x] Vaikutat aina heikolta
[x] Olet huono koulussa.
[x] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
[x] Olet karannut kotoa.
[x Koet että sinulla ei ole toivoa.
11/11

Pakkomielteinen häiriö:
[ ] Sinulla on päivärituaaleja.
[x] Sinulla on inhottavia ajatuksia joita vihaat.
[x] Sinun pitää tehdä jokin asia monta kertaa ennen kuin se tuntuu oikealta.
[ ] Sinun pitää pitää tietyt asiat täydessä kontrollissa.
[x] Olet satuttanut itseäsi.
[ ] Pelkäät sairastuvasi vakavasti.
[x] Sinun pitää tarkistaa jotkin asiat monta kertaa.
4/7

Posttraumaattinen stressioireyhtymä :
[x] Sinulla on monesti takaumia jostain kokemastasi kamalasta asiasta.
[x] Näet toistuvasti unia elämäsi aikana tapahtuneista ikävistä asioista.
[x] Luulet kaiken tapahtuvan joskus uudestaan.
[x] Voit olla tai olet epäsosiaalinen.
[x] Olet kadottanut rakkauden niihin asioihin joista ennen pidit.
[x] Et ole nukkunut paljoa lähiaikoina.
[ ] Pelkäät kuolemista aikaisella iällä.
[ ] Saatat saada raivokohtauksia
[ ] Käyttäydyt lapsellisemmin kuin ikäisesi yleensä
6/9

Skitsofrenia:
[x] Sinulla on usein hallusinaatioita.
[x] Sinulla on outoja ja epätavallisia unia ja ajatuksia.
[x] Saatat sekoittaa todellisuuden ja kuvitelman.
[x] Luulet ihmisten aina katsovan sinua tai puhuvan sinusta.
[x] Tunnet paljon tuskaa ja pelkoa.
[x] Sinulla on ongelmia ihmissuhteiden kanssa
[ ] Et pidä hygieeniastasi tarpeeksi hyvää huolta.
[x] Olet hyvin ujo.
[x] Puhut usein itseksesi
8/9