IRC-Galleria

Netari

Netari

Meidän kanssa voi jutella kahdestaan Netari-chatissa tiistaista torstaihin klo 18-21. :)

Selaa blogimerkintöjä

Seinillä nuorten unelmiaTorstai 12.11.2015 13:50

Työpaikallani kollegojen työpisteitä ympäröivät seinät ovat pullollaan artikkeleita, tietoiskuja, julisteita, kuvia rakkaista lemmikeistä, sukulaisista ja kavereista, mistä vain itselle tärkeistä jutuista. Kauniit kuvat ja rohkaisevat sitaatit tuovat toivoa ja auttavat meitä jaksamaan kiireisen työpäivän keskellä. Ne myös muistuttavat meitä miksi ja kenen vuoksi teemme työtämme. Oman työpisteeni valkoisen seinän väripilkku on iso kollaasi erivärisiä ja erikokoisia paperilappuja:

”onnellisuus, rakkaus, ihana työ ja ihana perhe, saada hyvä ammatti, olla taiteilija, päästä opiskelemaan”

On sanomattakin selvää mistä on kyse. Paperilappujen yläpuolelle on nostettu teksti, jossa lukee ”Nuorten unelmia”. Kuten voi huomata, unelmat ovat ihan tavallisia asioita, perusoikeuksia, joita jokaisella tulisi olla mahdollisuus tavoitella ja saada. Kaikki unelmoivat! – toivottavasti, koska se auttaa meitä asettamaan elämälle tavoitteita. Siten pystymme tekemään sellaisia valintoja, jotka ohjaavat meitä kohti unelmaamme. Tavoitteisiin pääseminen ei ole helppoa – todellakaan, mutta eikö olekin mahtava tunne, kun olet saavuttanut jotain, minkä eteen olet ponnistellut pitkään?



20.11. vietetään lapsen oikeuksien päivää, joka muistuttaa meitä unelmista ja niiden toteutumisesta. Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle iästä riippumatta. YK:n lapsenoikeuksien sopimus on tehty turvaamaan alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten erityisiä tarpeita ja etuja. Oikeudet varmistavat, että sinä ja muut nuoret saatte elää turvallista ja hyvää elämää. Jokaisella on oikeus unelmoida ja toteuttaa unelmiaan, oli kyse sitten opiskelusta, vapaa-ajasta tai harrastuksista.

Eräs nuori kirjoitti unelmaseinälle: ”A Dream you dream alone is only a dream. A Dream you dream together is reality.” Tämän tutun lauseen totesi aikoinaan myös John Lennon ja se kuvaa mielestäni hyvin sitä, mitä me kaikki tarvitsemme: Ihmisiä, kavereita, ystäviä, joiden kanssa voimme jakaa unelmamme.

Minun unelmani on, että jokainen nuori voi jakaa unelmansa kaverin kanssa. #sainkaverin

@nekkumato

Onko sulla unelmia?Torstai 12.11.2015 13:55, 232 vastaajaa

Eräs nuori kirjoitti unelmaseinälle: ” A Dream you dream alone is only a dream. A Dream you dream together is reality.” Tämän tutun lauseen totesi aikoinaan myös John Lennon ja se kuvaa mielestäni hyvin sitä, mitä me kaikki tarvitsemme: Ihmisiä, kavereita, ystäviä, joiden kanssa voimme jakaa unelmamme.
Onko sulla unelmia?
Onko unelmointi hyödyllistä vai turhaa?
Mistä unelmoit?
  • Voit valita 20 vastausta.
Voivatko unelmat toteutua?
Puhutko unelmistasi kavereiden kanssa?
Onko kaikilla nuorilla mielestäsi mahdollisuus toteuttaa unelmiaan?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.