IRC-Galleria

Netari

Netari

Meidän kanssa voi jutella kahdestaan Netari-chatissa tiistaista torstaihin klo 18-21. :)

Selaa blogimerkintöjä

Rikos ja rangaistus – Kuhan bloggasinMaanantai 23.11.2015 09:35

Rikoksesta seuraa rangaistus jos siitä jää kiinni. Tämä on aika loogista, eikö olekin? Mutta onko rangaistus aina oikeudenmukainen suhteutettuna tekoon? Moni on saanut lukea kuinka seksuaali- ja väkivaltarikoksista on saanut pienempiä tuomioita kuin vaikkapa talousrikoksista. Miksi sitten ihmisiin kohdistuvista rikoksista annetaan suhteessa lievempiä tuomioita kuin rikoksista jotka kohdistuvat aineelliseen omaisuuteen? Tätä on usein vaikeaa ymmärtää tai hyväksyä.

Onneksi meillä on nykyään mahdollisuus vaikuttaa kansalaisaloitteella lainsäädäntöön. Toki prosessi on vielä hidas ja raskas, mutta osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi se on kuitenkin mahdollista.

Entä oletko Sinä syyllistynyt koskaan rikokseen? Monelle tulevat tässä vaiheessa mieleen nuoruuden näpistyskokeilut, mutta oletko ajatellut, että myös kiusaaminen on rikos? Kiusaaminen on rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit. Kiusaamiseen voidaan soveltaa mm. kunnianloukkaukseen, laittomaan uhkaukseen, lievään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn liittyviä lainpykäliä. Myös kiusaajan rikoskumppanina, avunantajana ja yllyttäjänä toimiminen ovat lain mukaan rangaistavia tekoja. Eli pelkkä mukana oleminen voi riittää täyttämään rikoksen tunnusmerkit.

Nettirikokset ovat lisääntyneet ja myös Suomen lainsäädäntö on vihdoin alkanut reagoida siihen. Nyt myös identiteettivarkaus on rikos. Esimerkiksi harmittomalta tuntuva pila, jossa tehdään feikkiprofiili kaverista johonkin somepalveluun, voikin olla rangaistava teko josta on seurauksena sakkoja. Kannattaa siis miettiä pariinkin otteeseen, ennen kuin tekee ”läpällä” profiileja tai meemejä kavereiden nimissä ja kuvilla.

Sen sijaan voit jatkossakin huoletta postailla ja hauskuuttaa kavereita viesteillä, jotka eivät loukkaa ketään. :)

@poro-erottelija


Rikos ja rangaistusMaanantai 23.11.2015 09:30, 98 vastaajaa

Rikoksesta seuraa rangaistus jos siitä jää kiinni. Tämä on aika loogista, eikö olekin? Mutta onko rangaistus aina oikeudenmukainen suhteutettuna tekoon?
Oletko tehnyt rikoksen, josta et ole jäänyt kiinni?
Tiedätkö jonkun sinulle läheisen ihmisen joka on tehnyt rikoksen?
Ovatko Suomessa annetut rangaistukset mielestäsi:
Otetaanko Suomessa rangaistusta määrättäessä mielestäsi riittävästi huomioon rikokseen syyllistyneen ikä?
Jos verrataan yksittäiseen ihmiseen kohdistuvaa rikosta yhteiseen omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen, niin kumpi mielestäsi on suurempi rikos?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.