IRC-Galleria

Netari

Netari

Meidän kanssa voi jutella kahdestaan Netari-chatissa tiistaista torstaihin klo 18-21. :)

Selaa blogimerkintöjä

Juttuseuraa JouluMantelissa!Torstai 17.12.2015 20:44

Jouluaatto on jo ovella. Joulu on jokaiselle perheelle erilainen juhla, joillekin se on iloinen antamisen juhla, toisille hiljaisuudesta ja perheen yhteisestä ajasta nauttimista. Joissakin perheissä joulua ei välttämättä erityisesti juhlita tai korosteta. Kun ollaan joululomalla, on enemmän aikaa pysähtyä miettimään omia juttuja, jolloin voi myös kaivata juttuseuraa perheen ulkopuolelta.

Pelastakaa Lapset ry järjestää tänä vuonna 13. kertaa JouluMantelin. JouluManteli on eri yhteisöissä toimiva chatti, jonne nuoret voivat tulla juttelemaan anonyymisti työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. JouluManteliin voi tulla juttelemaan omista joulufiiliksistä, niin kevyistä kuin raskaistakin ajatuksista tai mieltä painavista asioista turvallisen aikuisen kanssa. Itsekin olen paikalla vapaaehtoistyöntekijänä nyt kolmatta vuotta peräkkäin.

JouluManteli on tänä vuonna auki jouluaattona kello 15.00-03.00 eli peräti 12 tuntia! Jutteluun on siis aikaa, vaikkei aivan ensimmäisille tunneille ehtisikään. JouluMantelin löytää Habbo Hotelista kello 15.00-21.00 ja Mantelichatista kello 21.00-03.00. Myös kahdenkeskiseen jutteluun on mahdollisuus Netarin kahdenkeskisessä chatissa kello 21.00-03.00. Kahdenkeskisen chatin löydät Netarin Facebook-ryhmästä ja Irc-gallerian Netari-yhteisöstä.

Kenenkään ei tarvitse olla yksin jouluaattona, JouluMantelin löydät 24.12. näistä linkeistä. Tule ihmeessä juttelemaan itselle sopivana aikana.

Habbo Hotel www.habbo.fi
Mantelichat www.mantelichat.fi
Netarin kahdenkeskinen chat www.facebook.com/netari ja Netari

Nähdään JouluMantelissa!

- Pensastasku

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.