IRC-Galleria

Kaikki menee päin vittua paitsi munatLauantai 01.12.2007 12:54

Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella joka saa
huonon kasvatuksen on kivaa.
Timo 6v.

Joskus juhlan jälkeen tulee toinen juhlapäivä.
Ei kukaan oikeastaan tiedä miksi se tulee, mutta ollaan vain iloisia ja
lomalla eikä turhaan kysellä.
Anna 9v.

Ristiin voi ripustaa joulukuusen palloja, niin että Jeesuksellakin on vähän
hienompaa ja hän saa riippua hyvässä seurassa.
Tuomas 7v.

Joosef ei ollut Jeesuksen isä.
Siinä oli joku juttu aasin kanssa, mutta en muista mikä.
Sanna 6v.

Jeesus kuoli pitkänäperjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti opetuslapsia,
mutta kun hän oli kuollut, ne kävivät pitkälleen. Siksi sitä sanotaan
pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä heistä oli mukavaakin
lekotella vähän aikaa.
Kauko 8v.

Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan
koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.
Keijo 8v.

On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä.
Paula 8v.

Jos kaikki ovat ajoissa kotona, tulee perhepäivällinen. Muuten tulee usein
vain pussikeittoa.
Lauri 6v.

Pappi kysyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi,
vai haluatko mieluummin jonkun muun. Useimmiten siinä ole ketään toista,
niin että vastataan tahdon.
Eero 7v.

Avoliitto ja avioliitto on melkein samaa, paitsi että toinen on pakollista
ja toinen on vapaaehtoista.
Siiri 7v.

Minä en halua saada lapsia. Kinaa tulee ihan tarpeeksi nukkejen kanssa.
Parempi olisi saada käytetty eläin eläintensijoituslautakunnalta.
Maija 7v.

Tasa-arvo tarkoittaa, että isä ja äiti tuottavat lapsia yhdessä. Ennen vanhaan
vain äiti ruokki lapsen, kun isä kulki pankkiin ja takaisin.
Anne 7v.

Älä anna vauvoille sipulia, minä olen kokeillut.
Tiina 7 v.

Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä.
Toppatakin olen perinyt naapurilta.
Saara 7v.

Perheessä voi sanoa ihan mitä ajattelee eikä tarvitse pelätä, että joku
ajattelee samalla tavalla.
Heikki 6v.

Presidentin pitää pukeutua hyvin ja pitää olla punainen tukka. Presidentin
täytyy osata kätellä, että voi aina sanoa: Kiitos, että olette valtioni.
Kaisa 8v.

Poliittinen elin on esimerkiksi pääministerin perna.
Olli 6v.

Kun tulee vanhaksi on yhä vaikeampaa liikuttaa ruumiinjäseniä ja erottaa
niitä toisistaan.
Axel 9 v.

Silloin ymmärtää, että on tullut vanhaksi,
kun ei jaksa kävellä sinne saakka minne pitäisi.
Victor 7 v.

Vanhainkoti on eräänlainen vanhojen ihmisten kennel.
Perheet voivat jättää vanhuksensa sinne, jos ne lähtevät lomalle tai
haluavat
olla rauhassa. Vaikka siellä ei panna hihnaan.
Pelle 6 v.

Vanhainkodissa on paljon sellaista, mitä ei saa tehdä. Ne ei saa ajaa
skeittilaudalla eikä syödä purkkaa eikä pitää ruudullisia jumppahousuja.
Lars-Erik 7 v.

Vanhainkodissa käytävillä haisee päivälliseltä ja nurkissa haisee jumalalta.
Siri 7 v.
Vanhat tädit katselevat mielellään alastomia miehiä.
He eivät vain myönnä sitä, kun kysyy.
Tone 7 v.

Vaikka vanhoilla tädeillä voi olla valtavat laitokset maidontuotanto on
kokonaan loppunut.
HÃ¥kan 7 v.

Naisilla on muodot, mutta miehillä on salkku.
Björn 7 v.

Vanhemmat ihmiset eivät voi saada lapsia. Niiden munasarjat ovat loppuneet
ja sitä paitsi miehillä on proteesiongelmia.
Petter 9 v.

Keisarileikkaus tarkoittaa, että vauva leikataan ulos hätäuloskäynnin
kautta.
Martina 6 v.

Ihmisen tärkein osa on nenä, koska se on keskellä päätä.
Anton 4 v.

Melkein kaikilla on aivot. Vähän tyhmillä on kananaivot.
Johan 6 v.

Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.
Nina 5 v.

Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän
asioita.
Harald 7 v.

Maalaiset ovat vähän niin kuin eri rotua, niin kuin putkimiehet ja
vanhemmat.
Anders 8 v.

Maalaiset tulevat onnelliseksi heti, kun tuntevat paskan hajun.
Ola 5v.

Puita on siksi, ettei ulkona olisi niin tyhjää.
Antti 5 v.

Ennen vanhaan maalaisilla oli navetassa tyrannosaurus rexeja ja liskoja.
Therese 5 v.

Jos ei ole yhtään rahaa, niin monet rupeaa köyhiksi.
Roope 6 v.

Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä.
Anna 5 v.

Afrikassa lehmät syövät banaaneja, mutta jos ne ovat apinoita, ne asuvat
aarniometsässä ja nyppivät kirppuja.
Christel 5 v.

Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ravistelevat utareitaan, tekevät
jugurttia.
Alla

Scorpio HoroscopeTorstai 29.11.2007 18:03

It's hard to go along with the group when your goals are not the same as theirs. Nevertheless, it might not make the most sense to go off and try to do something on your own today. It may be better for now to accept the possibility that your desires just don't fit into the current set of circumstances. There's no need to be discouraged, though; working for what you ultimately want can bring you the happiness you seek.

[Ei aihetta]Torstai 29.11.2007 16:43

The best match for your personality is Leo

Leo, the Lion (July 23 to August 22): This generous and faithful partner is just your type. Initially, a Leo may catch your eye with their outgoing ways and flamboyant personal presence. But as you get to know them, you're even more likely to be drawn to your Leo's strength and loyalty. Be aware, people born under this sign are known for seeking pleasure at every turn. Typically, they aren't afraid to take risks to get what they want. This can-do, forceful nature can make Leos seem a bit domineering at times. However, a Leo partner will also usually be very willing to work through any problems that arise between the two of you. In the bedroom, you'll likely find the Lion to be a romantic lover with an ample sex drive. This is just another aspect of their love for life, attention, and fun.

Although Leo is your strongest Zodiac Match, your responses indicate there are a number of other astrological signs that you're highly compatible with.

Vttu!Torstai 29.11.2007 15:58

Vtn vtn vtn VTTU!

Taas sain kauhean tällin hiirestä, ei helvettiperkelepaska

[Ei aihetta]Torstai 29.11.2007 13:46

Jaha perjantaina on työkaverin läksiäiset, eli varmaan menen sinne yksille ja lauantaina oksennan harkoissa.....murh

Ja huomiselle olis aika kiva läjä hommia muuten. Nyt vaan ei ole. Murgh

TorsdaagenTorstai 29.11.2007 13:01

Tänään olis taas harkat, ensviikolla ei sitten ole joogaa ja tuskin harkkojakaan kun on se punainen päivä.

Mitähän sitä tekisi ensiviikolla? Varmaan surffaisi netissä. Olen taas tilaillut läjän katsottavaa mutta jotenkin ikinä saa aikaiseksi katsella mitään yksin.

Keskiviikkona on tyttöjen iltamat ja lauantaina missikisat. Siinähän se sitten oliskin, argh se tarkoittaa että mulla ei ole mitään harkkoja ensiviikolla :-O kun lauantai menee Porissa. Voi räkä.

LomaaKeskiviikko 28.11.2007 19:28

Aaahaha, ensiviikolla on vain kolme työpäivää. Ja tammikuun eka viikko on vapaata. Ja elämäni ensimmäinen viikon talvilomakin tulee talvelle. Hajoon tähän \o/

Skorpioni 24.10. 22.11.Keskiviikko 28.11.2007 14:46

Rakkauselämäsi kaipaa piristystä, mutta epärealistiset odotukset voivat olla este. Keskitä energiasi sellaiseen, mikä on oikeasti mahdollista.

**

On muuten about 92 päivää karkauspäivään! Be afraid, be very afraid...

**
You have been ready for change for a while, and today you're growing impatient. Still, it might not yet be time to push anything to conclusion. Most importantly, don't fall into the trap of judging the present circumstances by a past failure. Even if your confidence isn't high now the current events can lead to greater self-expression.

HalpKeskiviikko 28.11.2007 13:04

Miks mulla soi päässä

Halp, I need somebody,
Halp, not just anybody,
Halp, you know I need someone, halp!

Muutenkin jotenkin duunissa soi aina joku suomi-iskelmä päässä, tai mainosmusiikki.

Ihan turhaan tulin "ajoissa" töihin, 18.30 pitää mennä hoitoon. Kuulemma se on työntekijöille joku kasvohoito mutta mä uskon että se on juoni saada meidät kaikki oikeasti hoitoon.

Tylsää taas.