IRC-Galleria

Newi

Newi

is preparing for the breakdown

[Ei aihetta]Torstai 09.10.2008 22:47

Pitkä viikonloppu alkoi... NYT! Töitä seuraavaksi maanantaina, whoooooooooo.

Ps. Koska VR oli lakossa aamulla, ajattelin mennä bussilla töihin. Bussi ei ikinä tullut, joten menin junalla. Kesti kaksinkertainen aika päästä keskustaan. Mut ehdin silti! In your face, julkinen liikenne. Yrititte kaikkenne, mutta epäonnistuitte yrityksessänne! (onneksi lähdin tuntia ennen työnalkua kotoa :D)

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.09.2008 02:00

Haluanko hiuslisäkkeet (taas) vai enkö halua, siinäpä kysymys.

Väsyttää. Ei enää tällaisia hulluja 9h ja 10h työpäiviä putkeen.

[Ei aihetta]Maanantai 22.09.2008 21:20

Palkkalaskennan mukaan olen saanut täysin randomista syystä 22 sentin palkankorotuksen :DDD Olen rikas.

Jee ja saan uuden passin koska a) en halua enää käydä baareissa sillä ehdolla että ihmisten täytyy ensin nähdä kuva minusta 10v:nä ja b) en ole vieläkään hankkinut ajokorttia vaikka piti joskus 2 vuotta sitten se tehdä. Hups.

Olen myös viettänyt epäsosiaalista viikkoa sairastelun ja piirtelemisen merkeissä. :) Torstaina taas töihin.



[Ei aihetta]Torstai 18.09.2008 15:09

Moi oon kipeä. Eilen en meinannut selvitä edes 5,5h työpäivästä, nyt 3 päivää vapaata.

Tää mun syksy taitaa mennä tässä taas. :D Kipeänä tai sitten töissä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.09.2008 00:39

Meikä on sit ensi maanantaista lähtien brunette ja otsatukallinen. Odotan kauhulla ja innolla.

Ps. 8pv työputki päättyi, päivä vapaata ja sitten taas töitä. Mut ihmisiä olisi jossain välissä kiva nähdä pitkästä aikaa, muistakaa kiltit ilmotella itestänne jos en ite muista alkaa häiriköimään. Kohta en ole kuin töissä ja sohvannurkassa nukkumassa.


[Ei aihetta]Tiistai 26.08.2008 00:39

En tahdo mennä huomenna töihin. En tahdo en tahdo en tahdo.

Lisää lomaa, pliis.

Yhyy. Seuraavan kerran vapaata viikon päästä tiistaina.

[Ei aihetta]Tiistai 19.08.2008 01:01

Heippa kullat, olen lentokoneessa menossa kohti Roomaa 10h päästä. Palaan lauantaiyönä. Pitäkee kivaa sillä aikaa :>

[Ei aihetta]Perjantai 25.07.2008 16:08

3 päivää sairaslomaa :o

[Ei aihetta]Lauantai 12.07.2008 03:42

Yhyy

Tärkein info ikinäLauantai 28.06.2008 14:49

Kehittäkää mulle joku systeemi noille gallerian kuva-albumeille. Menee hermot. Mihin pistän kaikki festarikuvat! Niitä on tällä hetkellä varmaan kolmessa eri paikassa :< (yhyy angst poistan kaikki kuvat kun oon niin ruma. vitsivitsi, tiiän et oon kaunein ikinä. ttu poista mitään tana.)

Olin Tuskassa eilen ja oli kivaa. Näin Miikkaa ja oli kivaa. Molemmat ovat hienoja saavutuksia ja tapahtuivat vielä samana päivänä :D

Join eilen 3 siideriä, 1 lonkeron ja 1 drinkin. Ja silti aamulla kesti hetken aikaa muistaa mikä päivä oli ja missä mennään. Olen nolo. Tänään olen parempi.

<3

Ps. Lisäsin kuvan koska osasin. Vaatikin kovasti älyä. Noi vuohet vähän hajottaa. Ignooratkaa.