IRC-Galleria

Olet ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, käytännöllinen ja pidät asiat järjestyksessä. Ihmistyyppisi on ylpeä kyvystään tuoda harmoniaa, viihdyttää ja pitää huolta toisista. Velvollisuus ja vakiintuneet tavat ovat sinulle toisarvoisia. Kaltaisesi ihmiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja luonnostaan työskentelevät toisten ihmisten kanssa, organisoivat ihmisiä ja tapahtumia. Sinulle soveltuvat ammatit myyntitykistä, terveysalan, opettamisen ja juontamisen alueilta. Saatat löytää itsesi kerhoista, yhdistyksistä, komiteoista ja muista toimielimistä, joissa ryhdyt siekailematta vapaaehtoiseksi vaikkapa avustustyöhön. Olet perinteitä kunnioittava, konservatiivinen ja lojaali. Teet ahkerasti työtä, ja uhraat aikaasi perheelle ja ystäville. Sinun voi olla vaikea sietää ihmisiä, jotka toimillaan tai tekemättä jättämisillään loukkaavat toisia. Usein annatkin heidän kuulla kunniansa! Vaikkakin saat tyydytystä siitä, että voit olla hyödyksi, tarvitset toisten sanallista ja näkyvää arvostusta ja kiitosta hyvästä työstäsi. Jos sinua ei kiitetä, vaikka omasta mielestäsi olet tehnyt hyvää työtä, sinusta voikin saada ikävän vihollisen.

Muista!!!!Torstai 12.06.2008 02:49



Jos ystävät on sinulle tärkeitä. Pidä yhteyttä ystäviisi, pyydä ystävä kylään, käy kylässä. Mieti ketä ystävää et ole tavannut vähään aikaan. Pidä ystävyys siteet hyvässä kunnossa tai ne katkeaa. Jos ei olisi ystäviä niin ei mielenterveys pysy kunnossa ei itselläsi eikä ystävälläsi. Muista siis tasasin väliajoin kaikkia ystäviäsi. Se ei ole sama asia että laitat muutaman tekstiviestin tai laitat sähköpostia. Ainoa joka auttaa mielenterveyden kunnossa pitoon tehä ystävän kanssa jotain. Joka erottaa normaalin arjen ja vapauttaa hetkseksi mielen arjesta. Pelkästään ystävän kanssa oleminen auttaa sinun ja ystäväsi mielenterveyteen ja poistuun tavallisesta arjesta. Oletko siis tarpeeksi usein nähnyt kaikkia ystäviäsi josta haluat pitää kiinni. Koska kaikki ystävät ovat elämässä tärkeitä.

KännihoroskooppiMaanantai 26.05.2008 19:41


Kännihoroskooppi

OINAS
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

HÄRKÄ
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

KAKSONEN
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

RAPU
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

LEIJONA
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

NEITSYT
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

VAAKA
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

SKORPIONI
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

JOUSIMIES
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

KAURIS
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

VESIMIES
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

KALAT
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

[Ei aihetta]Torstai 22.05.2008 11:56

Kommentoi tähän NÄHTY,
jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä
ja lisää omaan blogiisi
ja katso ketkä ovat bonganneet sinut! :D

[Ei aihetta]Torstai 22.05.2008 11:54

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen 8:54valinnut.
Nyt on sinun vuorosi valita.
Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinan omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niin kuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

Haaste!!!Lauantai 10.05.2008 03:06


Kirjoita kymmenen kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA millainen on ___? Haasta sen jälkeen 3 ystävääsi.
Oraakkelin löydät tästä linkistä http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

Tomi - Sen kanssa on kiva jutella kyllä. Positiivinen yllätys.

Katri - Unelmaihminen, ei käytännössä löydy puutteita. Tällaisen kanssa olen aina onnellinen.
Voisi melkein rakastua...

Paula - Huippuärsyttävä mulkero. Halveksun tämmöistä pohjasakkaa.

Sami - Se on usein ilkeä, sillä on kai jotain ongelmia kotona.

Pirjo - Mä toivon että et olisi kysynyt tätä, en keksi siitä juurikaan positiivista sanottavaa.

Mika - Mä oon ihan täysin siihen kusessa, auta mua saamaan se mulle kullaksi!

Jussi - En mä sitä vielä kauheesti tunne, mutta ihan OK tähän asti.

Uma - Ei sitä aina edes huomaa.

Niko - En oo ollu vielä riittävästi tekemississä tän kaa.

Arttu - Ihan harvinaisen mukava tyyppi! Näitä ei oo joka nurkalla notkumassa.


HEP HEP!Torstai 08.05.2008 19:04



Sano HEP, jos olen kaverilistallasi.
Tämä mittaa ihmisten rehellisyyttä.
Ja ujoutta.
Muistakaa kävijälista.
Sanottuasi HEP, kopioi tämä omaan päiväkirjaan ja katso kuinka moni uskaltaa olla SINULLE rehellinen.
Kommentointi

Täydellinen nainenTorstai 03.04.2008 12:07



Eräänä kauniina päivänä täydellinen mies ja täydellinen nainen tapasivat. Täydellisen seurusteluajan jälkeen he viettivät täydelliset häät. Luonnollisesti heidän avioliittonsakin sujui täydellisesti.

Eräänä lumimyrskyisenä jouluaattona tämä täydellinen aviopari oli ajamassa heidän täydellisellä autollaan pitkin mutkaista mökkitietä. Yht'äkkiä he huomasivat hätääntyneen hahmon tienpenkalla. Ollen niin täydellinen pari, pysähtyivät he auttamaan hädässä olevaa.

Tienpientareella seisoi surullinen joulupukki valtavan lahjapinon keskellä ilman poroja. Koska täydellinen pariskunta ei halunnut tuottaa lahjoja odotteleville lapsille pettymystä, lastasivat he pukin kanssa lahjat autoonsa ja lupasivat auttaa niiden jakelussa. Valitettavasti keli muuttui entistä kehnommaksi ja täydellinen pari sekä joulupukki ajoivat pahan kolarin.

Vain yksi joukosta selviytyi onnettomuudesta - kuka?

Vastaus:
Täydellinen nainen tietenkin! Hän oli ainoa joka on oikeasti olemassa. Kaikkihan tietävät, että joulupukki on taruolento eikä yksikään mies ole täydellinen.

NAISET: LOPETTAKAA TARINAN LUKEMINEN TÄHÄN. Miehet jatkakaa...

Eli, jos autossa ei ollut Joulupukkia eikä sen koommin täydellistä miestäkään, autoa ajoi nainen. Tämä selittää miksi yleensä ajettiin kolari.

Lisäksi, jos olet nainen ja luet vielä tätä tekstiä, todistaa se toisenkin seikan: Naiset eivät koskaan kuuntele mitä heille sanotaan!

TehtävänantoKeskiviikko 19.03.2008 13:46



TEHTÄVÄNANTO:

Vastaan alla oleviin kysymyksiin. Tämän jälkeen valitsen seuraavat kolme ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (Vastaamaan samoihin kysymyksiin perässä omaan päiväkirjaansa).
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa tästä merkinnästä.


- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: Alushousut,pitkikset,sukat,housut,paita.

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi: EN!

- Lempieläin: Koira ja kissa

- Kuka on paras ystävä: Katri, Tomi, Tiina L.

- Kenelle soitit viimeksi: Isälle

- Oletko koskaan hakannut ketään:en

- Vietätkö paljon aikaa internetissä?: jonkin verran

- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut: kumpaakin

- Vihaatko koulua: joskus vihasin...

- Onko sinulla sosiaalista elämää: joo

- Asutko vielä vanhempiesi luona: en

- Jos et, kuinka vanhana muutit pois: 18

- Luotatko helposti ihmisiin: joo ja en

- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi: en

- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: ei kai..

- Oletko koskaan käynyt ulkomailla: joo, jos ruotsi otetaan lukuun :D

- Haluatko lähteä kotikaupungistasi: ehkä..

- Oletko hemmoteltu: en

- Juotko paljon vettä: juon

- Juotko paljon muuta: kahvia

- Mitä hammastahnaa käytät: pepsodenttia

- Onko sinulla kännykkää: on

- Jos on, niin minkä merkkinen: nokia

- Ketä ihmistä arvostat: äitiä,iskää mummua ja edesmenneitä ukkia ja mummia todella paljon...

- Onko sinulla rusketusta: ei

- Ärsyynnytkö helposti: jos tarpeeka kauan yrittää...

- Oletko koskaan karannut:noup

- Haaveiletko paljon: juu

- Onko sinulla paljon exiä: yksi

- Höpötätkö paljon: ehkä

- Millaisen tatuoinnin haluaisit: Lohikäärmeen hartiaan/käsivarteen

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: en muista

- Onnennumerosi:6

- Lempiväri:musta,violetti,ruskea,pinkki, valkoinen, musta

- Kuvaile itseäsi: en päättele itse kuvasta

- Poltatko:en

- Juotko: juon harvoin

- Jos värjäisit hiuksesi mikä olisi väri: musta

- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: en tiedä..

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:joo

- Onko sinulla ollut koskaan syömishäiriö(i)tä: noup

- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen: riippuu soittajasta..

- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi: Jaa-a...

- Itketkö paljon: en (kai)

- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä antaisit: munuainen

- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi: ok

- Oletko romanttinen: ??

- Milloin oksensit viimeksi: en muista

- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista:molemmista

- Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä: siniset

- Miten olet sisustanut asuntosi: oman persoonan mukaisesti

- Kengännumerosi: 39-40

- Kuinka pitkä olet:174,5

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä: ihan ok

- Milloin viimeksi olit juhlissa:15.2

- Mitä sinulla on päälläsi nukkuessasi:yöpaita ja olohousut

- Onko sinusta liikkunut huhuja: on mutten välitä

Haastan kaikki jotka lukee tätä!

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.03.2008 14:54

Mikä mä oikeesti olen???
OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[ ] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[ ] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[x] Minua ei saa määräillä
[x] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[ ] Hätiköin usein
[ ] Olen itsenäinen
5
HÄRKÄ
[x] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[x] Rakastan syömistä
[x] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[x] Pidän pääni joka asiassa
[ ] Olen hidas
[x] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[ ] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
5
KAKSOSET
[x] En ole kauaa paikallani
[x] Olen piikittelevä (silleen ihan kaverillisesti...;))
[x] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[x] Keksin aina jotain sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[x] Olen älykäs ???
[ ] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen
6
RAPU
[x] Turvallisuus on tärkeää
[x] Olen hyvin tunteellinen
[x] Mielialani ailahtelee usein
[x] Loukkaannun helposti
[x] Olen kiltti
[x] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[x] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
8
LEIJONA
[ ] Kerjään huomiota
[x] Olen avarakatseinen
[ ] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[ ] Olen kunnianhimoinen
[x] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[x] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[ ] Haluan kuuluisaksi
4
NEITSYT
[x] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[ ] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[x] Tykkään auttamisesta
[x] Olen herkkä
[ ] Arvostan älykkyyttä
[x] Pidän siisteydestä
[ ] Olen kriittinen
[x] Teen tehtäväni tunnollisesti
5
VAAKA
[x] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[ ] Olen huono tekemään päätöksiä
[x] Minuun on helppo ihastua
[x] Innostun välillä määräilemään
[x] Olen sovittelija
[x] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[ ] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös ivallinen
7
SKORPIONI
[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[x] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[x] Inhoan pinnallisuutta
[x] Olen epäileväinen
[x] Haluan uudistaa asioita
[x] Olen kostonhimoinen
[x] Päätäni ei hevin käännetä
[x] Osaan olla hyvin ilkeä
[x] Tahdon kokea paljon
9
JOUSIMIES
[x] Olen optimisti
[x] Rakastan matkustelua
[x] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[x] Olen suora ja rehellinen
[x] Innostun joskus kerskuilemaan
[ ] Olen fanaattinen
[ ] Välillä olen vähän itsekäs
[x] Luotan omaan filosofiaani
7
KAURIS
[x] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[x] Olen vastuuntuntoinen
[x] Kärsin välillä stressistä
[x] Teen joskus töitä yli rajojeni
[x] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita
5
VESIMIES
[x] Olen muiden mielestä aika outo
[x] Tykkään mietiskellä
[x] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[x] Tahdon uudistaa asioita
[x] Olen vähän yksinäinen
[x] Saan paljon hyviä ideoita
[x] Vaadin vapautta
[x] Kaipaan turvaa ja kannustusta
8
KALAT
[x] Olen herkkä
[x] Rakastan muiden auttamista
[x] Olen romantikko
[x] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[x] En osaa tehdä päätöksiä
[x] Olen sympaattinen
[ ] Vaivun joskus itsesääliin
[x] Tahdon pelastaa maailman
[ ] Minulla on hyvä muisti
7
No, tää nyt oli aika sekava... Mä voisin olla melkeen mikä vaan...? :)