IRC-Galleria

NightCrawler

NightCrawler

AKA "pyörähirmu" // Offseason 2013-2014

Selaa blogimerkintöjä

On se jännä.Perjantai 14.01.2011 14:44

Ensinnäkin, olen huomannut riemukseni hukanneeni sykemittarini ranneosan. Blasted hell...

Mutta varsinainen jännä asia on se, että huolimatta kuukauden pituisesta wowimaratonista ja armottomasta löhöämisestä en huomaa juuri minkään näköistä laskua juoksukunnossa. Toki, eihän se ole täysin entisensä, mutta kuukauden täystauolta odottaisi enemmän.

Asiaan saattaa vaikuttaa se, että lopettaessani 7.12 olin juossut koko syksyn ja lähestulkoon rikkonut itseni sillä. Joten kroppa kumminkin jatkoi kehitystä ehkä viikon ennen kuin alkoi peruuttamaan. Enkä siten välttämättä ollut ehtinyt tottumaan uuteen kuntotasoon.

Tästä eteenpäin homman nimi onkin:

"Citius, Altius, Fortius"

P.S läskit lähtee hälyyttävää vauhtia. Katsotaan mihin tää johtaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.