IRC-Galleria

Kirje sinulle...Maanantai 03.09.2007 23:33

Jos voisin ymmärtää miksi teet niin se ei suututtaisi niin paljon.
Mutta en voi.

Välillä olen oikeasti miettinyt pitikö tämän mennä näin, melkein kaksi vuotta taivaan tuuliin asian takia josta ei olisi tarvinnut noin suurta meteliä pitää.

en ikinä pysty tietämään miltä sinust tuntuu nyt tai tuntui aiemmin, myönnän sen.
minussakin oli vikani, mutta en tehnyt sitä mistä minua eniten syytit. En ikinä.

Sinun täytyisi ymmärtää että elämä muuttuu, kaikki ihmiset joista pidät, jopa rakastat eivät tule olemaan elämässäsi ikuisesti.
Nyt olet itse omalla toiminnallasi menettänyt minut, ja ehkä muitakin päättele itse.

Sinä pelkäsit, niin pelkäsin minäkin mutta eri asiaa.
pelkäsin sitä miten pitkälle olet valmis menemään, jotta saat kaiken niinkuin halusit.

Tiedostat varmaan itse, että en enää koskaan pysty sinuun luottamaan. Millään tasolla.
Tiedät myös sen miksi tämä luottamus on menetetty. Luottamus on asia mikä ansaitaan teoilla, sanoilla, lupauksilla ja käyttäytymisellä. en ole huomannut missään vaiheessa että olisit edes yrittänyt. Olen ehkä sokea, mutta en luota ihmisiin helposti.
Maailmassa on niin paljon vaihtoehtoja meille molemmille.. miksi emme toteuttaisi niitä?
Haaveita kannattaa olla ja niistä pitää kiinni. joskus voi olla tilaisuus toteuttaa juuri se unelma mikä on ollut mukanasi lapsuudesta asti.

Haluaisin pystyä olemaan normaalisti seurassasi, mutta ainakaan vielä en siihen pysty.
tietäisit vain kuinka paljon olet minua satuttanut. tietoisesti tai tietämättä, sillä ei ole väliä.
syytit minua asioista joita en tehnyt ja teit elämäni suorastaan helvetiksi.
sitä ei kestänyt kauaa, mutta se tuntui ikuisuudelta.

Rakkaus on pilvilinna. helppo rakentaa omassa päässä, mutta toteutus on hankalaa.
Se linna rakentuu luottamukselle.
Oletko mielestäsi sen arvoinen? en välttämättä tarkoita nyt.. vaan menneessä ja tulevaisuudessa. mieti mitä kaikkea olet tehnyt, miten kamalia asioita sanonut, juuri niille ihmisille joista väitit välittäväsi. yleensä vielä samassa lauseessa.
sinussa on kaksi puolta, nyt kun olen tutustunut siihen toiseen, en pysty saamaan sitä mielestäni tavatessani sen toisen puolen kanssa.

Elämäsi jatkuu tiedät sen itsekin.
ymmärrätkö vain sen että olet menettänyt ainakin minut. luultavasti lopullisesti.
en ikinä tule olemaan kanssasi sydänystävä.

Välillämme on liian paljon pelkkää paskaa.

Olisiko kannattanut miettiä ennenkuin teki tai puhui?

T: Satu

hieno juttu. Asiaa huhuista.Sunnuntai 02.09.2007 17:42

Huhu on niin hienojakoiseksi tislattua tietoa, että se pystyy menemään melkein minkä tahansa läpi.
Se ei tarvitse ovia eikä ikkunoita- joskus se ei tarvitse edes ihmisiä.
Se pystyy olemaan olemasa villinä ja vapaana, lentäen korvasta korvaan koskettamatta kenenkään huulia matkansa varrella.

-Terry pratchett-

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.09.2007 17:29

Elämä...
mitä se on?
onko se etsimistä
onko se löytämistä
tuulissa seilaamista
vain ajan kulumista.

jos vain etsimistä
mitä yritämme löytää?
ja silloin kun löydämme
mistä tiedän että se on tässä?

tiimalasin hiekka vain valuu pois
onko siihen jo kirjottu
mitä me koemme,
milloin huomaamme elämän arvon.
antaa elämän heitellä
olen vain raasu.
mutta silti tarpeeksi vahva.
Olen vielä elossa

rakkautta me haemme.
jokainen meistä.
ei kukaan halua olla..
yksin.
se on ruma sana.

mutta rakkaus..
se satuttaa.
repii rikki ja varastaa
kaikki mikä merkitsee tänään
voi huomenna olla poissa.
voin huomenna olla vielä ehyt.


...älä vain mene pois....

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.09.2007 17:23

Olen sumea hahtuva
sinitaivaan kirkkaudessa.
kuin silkkinen kukka omenapuun sylissä.
aika olla, aika unohtaa,
aika uppoutua muistojen virtaan
elämän raadollisuus kauneutena varjoissa
ja synnin tiheä verho peittää viattomuuden silmät...

[Ei aihetta]Lauantai 01.09.2007 02:04

Yksin aamun luonnottomassa usvassa
olen kadottanut kasvot.
Kauniit ja hennot
en vain sinua, sen tiedän

Raikas tuuli puhdistaa silmäni
saan taas nähdä kaiken.
Elämäni syrjäpolut
avautuvat eteeeni.

Löydän tieni läpi
sinne jonnekin kauas.
Olen siltikin vielä kuin rampa lintu.
en pääse minne haluan.
odotan vain aikaani.

pian olen ehyt.

elämää ei sen enempää...Keskiviikko 23.05.2007 00:34

No niin. kaikki alkaa ehkä sittenkin luistamaan.
En oo taas ainut joka osaa kerätä ittelleen omalaatusia ongelmia.
sitä on liikkeellä.
hih.
(en ikinä oo vahingonilonen serkkuni kustannuksella...)

mutta kuiteski.
Ihana olla pitkästä aikaa onnellinen.

Mahtava tunne.

huh.Tiistai 08.05.2007 00:08

Kerran mulla taas osaa olla näin hankalaa, niin miten tää onnistuu???
haenko mä oikeesti ongelmia??
varmaan. no kaikki aikanaan.
Kaikki selviää.
mikään ei oo niin vakavaa ettei se puhumalla selviis.

jesTiistai 01.05.2007 03:07

ylläri.
vittu että osaa taas muija ollla kujal.
miettii vaan niin outoja asioita että oksat pois!

ja taas.Lauantai 28.04.2007 19:31

olen kyllä mestari saamaan itteni niin sekasin et hajoon.
taas kävi niinku viimeks.
parempi vaan ois olla yksin koko elämä.

reissun päällä...Lauantai 28.04.2007 15:59

On se vaan niin mukava lähtee välillä johonki pois. vaihtelu virkistää ja silleen.
oon aina ollu sitä mieltä et baariin kannatta aina lähtee kolmen tunnin yöunien ja pienen junassa istumisen jälkee.. oli aika freesi olo ain välil.. joku brittiäijä kysy jossain vaiheessa et: Hei juotko sä oikeesti kahvia?? vastasin että kyllä niin se katto pitkään ja sano takas: very finnish of you!
että kiitos. tylsä olen.
XD

reportterinne vihdistä kiittää ja kumartaa.

näen pieniä pandoja.

olen ehkä hieman sekaisin.

siivoomaan.