IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 13.02.2010 23:27

Hurmantäyteinen, hempeä romanssi
Sinulle on tärkeää tuntea suhteessa perhosten lepattelua vatsassa, romanttisia ruusunterälehtihetkiä ja tihkuvaa jännitystä. Haaveilet ihanista suudelmista ja läheisyydenhetkistä, imartelevasta mustasukkaisuudesta ja kauniista hetkistä ja yllätyksistä. Sinulle on ennen kaikkea tärkeää tuntea asioita, mikä johtaa siihen, ettet useinkaan kuuntele järkesi ääntä. Järki on kuitenkin todella tärkeässä asemassa rakennettaessa vakavaa suhdetta, joten ennen pitkää laiskuutesi velvollisuuksien suhteen ja haaveileva luonteesi johtavat usein suhteen päättymiseen, vaikka saattaisitkin sanoa olevasi vakavissasi. Tällainen suhde saattaa kestää jopa parista kolmeen vuotta. Sinulle sopiikin siis paremmin romanssi, jossa voit rakentaa pilvilinnoja ja leikkiä niin kauan, että suhteesta lähtee hempeä alkuhurma.

jippiiKeskiviikko 27.01.2010 00:48

Kirjoita tähän 21 tuntemasi ihmisen nimet satunnaisessa järjestyksessä, ja vastaa kysymyksiin. Älä katso kysymyksiä etukäteen.
1. Jyri
2. Tessa
3. Sami
4. Elli
5. Mepa
6. Jenni
7. Jesse
8. Sonja
9. Suski
10. Jannika
11. Aliina
12. Toni
13. Marko
14. Gerli
15. Carina
16. Vivian
17. Sanna
18. Viivi
19. Anna
20. Armi
21. Santtu
1. Kuinka tapasit numeron 20?
> Riparil oli mu isone ja ny o mu kummi
2. Mitä tekisit jos et olisi ikinä tavannut numeroa 14?
> Oisin menettäny jotai tosi tärkeetä
3. Voisitko seurustella numeron 12 kanssa?
> En usko :D
4. Oletko ikinä nähnyt numeron 18 itkevän?
> oon
5. Tulisiko numeroista 3 ja 13 hyvä pari?
> ellei ne oo homoi
6. Kuvaile numeroa 9.
> vitun lortto huora paska pää :D
7. Pidätkö numerosta 10?
> juu
8. Onko numero 6 mielestäsi viehättävä?
> ei se o iha seko ämmä
9. Milloin viimeksi puhuit numeron 11 kanssa?
> noin tunti sitte
10. Tulisiko numerosta 7 hyvä vanhempi?
> en usko
11.Missä numero 19 asuu?
> stadis
12. Mikä on parasta numerossa 1?
> se o mu poikaystävä
13. Mitä haluaisit sanoa juuri nyt numerolle 21?
> moi kummisetä
14. Mikä on parasta numerossa 14?
> paras serkku ikin
15. Oletko ikinä suudellut numeroa 3?
> en
16. Mikä on paras muistosi numerosta 5?
> se o ihana ihmine
17. Milloin näet seuraavan kerran numeron 12?
> varmaa huomen koulus
18. Onko numero 15 kaunis?
> toki se o mu serkku
19. Mikä oli ensivaikutelmasi numerosta 8?
> se oli ihana ihmine mut ny siit o tullu täys kusipää
20. Onko numero 13 paras kaverisi?
> ei mut se o hyvä kaveri
21. Oletko nähnyt numeroa 16 viimeisen kuukauden aikana?
> oon
22. Milloin näit viimeksi numeron 6?
> valitettavasti noin puoltuntii sit
23. Milloin näet seuraavan kerran numeron 18?
> varmaa huomen
24. Oletko todella läheinen numeron 2 kanssa?
> kai mä oon :)
25. Halaisitko numeroa 20?
> toki ny omaa kummitätii
26. Oletko ikinä käynyt numeron 19 kotona?
> oon
27. Tiedätkö jonkun salaisuuden numerosta 4?
> en kai
28. Millainen suhde on numeroiden 14 ja 3 välillä?
> ei ne tunne
29. Millainen ystävyyssuhde sinulla on numeron 5 kanssa?
> kaveri<3
30. Oletko ikinä tanssinut numeron 7 kanssa?
> en todellakaa
31. Mistä tunnet numeron 21?
> riparilt
32. Mikä on paras muistosi numerosta 17?
> en voil oikee tunne sitä
33. Oletko ikinä halunnut läimäyttää päin naamaa numeroa 4?
> en
34. Onko numero 11 tavannut äitisi?
> on
35. Oletko ikinä matkustanut mihinkään numeron 12 kanssa?
> se o heittäny mut kerra koulust himaa
36. Jos antaisit satasen numerolle 16, mihin hän sen käyttäisi?
> ruokaa varmaa?
37. Onko numerolla 2 parasta ystävää?
> eiköhä sil oo
38. Mitä haluaisit numeron 6 tietävän?
> et se tarvii apuu
39. Mitä teit viimeksi numeron 17 kanssa?
> juttelin
40. Milloin tapasit numeron 18?
> tunti sit

jeeiPerjantai 22.01.2010 00:57

ASKEL YKSI:
Kirjoita nimesi aakkoset biisien nimien mukaan
- Number 1
- I Love My boy
- No One
- All That She Wants

ASKEL KAKSI:
– Nimi: Nina
– Syntymäaika: 31.5
– Lempinimi: Ninnu
– Silmien väri: vihree
– Hiusten väri: musta
– Horoskooppimerkki: kaksone
ASKEL KOLME:sellaset normi paskat
– Heikkoutesi: Suklaa
– Pelkosi: selvitä
– Täydellinen pizza: jaaa
– Asia(t), jotka haluaisit saavuttaa?: moni tietää moni ei
ASKEL NELJÄ:
– Paras fyysinen ominaisuutesi?: mikä se o?
– Nukkumaanmenoaikasi?: sillo ku väsyttää
– Muisto, jota kaipaat eniten?: liikaa
ASKEL VIISI:
Tämä vai tuo...
– Pepsi vai Cokis?: pepsi
– McDonald's vai Hesburger?: MCDONALD'S
– Lipton Ice Tea vai Nestea?: nestea
– Suklaa vai vanilja?: suklaa
– Cappuccino vai toffee?: toffee
ASKEL KUUSI
– Kiroiletko?: juu
– Laulatko?: Juu
– Tanssitko?: juu
– Käytkö suihkussa päivittäin?: joka toine
– Onko sinulla ihastusta?: juu
– Uskotko olleesi koskaan rakastunut?: oon tälki hetkel
– Uskotko meneväsi yliopistoon?: en
– Pidätkö/piditkö lukiosta?: en
– Haluatko mennä naimisiin?: juu
– Kärsitkö matkapahoinvoinnista?: välil
– Luuletko olevasi viehättävä?: en
– Oletko terveysintoilija?: en
– Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?: välil
ASKEL SEITSEMÄN
Oletko viimeisen kuukauden aikana..
– Käynyt shoppailemassa ostoskeskuksessa: kai juu
– Syönyt kokonaista suklaarasiaa: juu
– Syönyt sushia: en :(
– Esiintynyt lavalla: en
– Luistellut: en
– Leiponut keksejä: en
– Avantouinut: en
– Varastanut mitään: en
ASKEL KAHDEKSAN
Oletko koskaan..
– Pelannut peliä, joka on vaatinut vaatteiden vähentämistä: joskus joo
– Viuhahtanut: en kai
– Tullut hakatuksi: juu
– Näpistänyt: en
ASKEL YHDEKSÄN
– Ikä, jolloin toivot pääseväsi naimisiin?: en osaa sanoo viel
– Lasten lukumäärä?: 1-3
– Kuvaile unelmiesi häät?: lii pitkä juttu
ASKEL KYMMENEN
Seurustelukumppanissa..
– Paras silmien väri?: vihree
– Paras hiusten väri?: iha sama
– Lyhyt vai pitkä tukka?: iha sama
– Pituus?: kuha se o pitempi ku mä
ASKEL YKSITOISTA
– Kuinka monen ihmisen käsiin luottaisi elämäsi?: 1
– Kuinka monta CD-levyä omistat?: e jaksa laskee
– Kuinka monta tatuointia sinulla on?: 1
– Kuinka monta lävistystä sinulla on?: 4
MENNEISYYSOSIO
Oletko oksentanut julkisella paikalla?: en
Mitä on mielessäsi juuri nyt?: muru?
Millaisen asunnon haluaisit?: just sellasen
Mikä haluat olla ammatiltasi?: autolääkäri
Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?: töissä
Pidätkö karkkikaulakoruista?: en
Milloin viimeksi kaaduit tai törmäsit johonkin?: pari viikkoo sit
Mitä olet syönyt viimeksi?: köyhiksii
Suosikkilimukkasi?: dewi
Oletko koskaan muuttanut?: juu
Oletko koskaan voittanut mitään yli 50 euron arvosta?: en
Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä?: juu
Kuinka pitkä aika syntymäpäivääsi?: puolisien vuot
Milloin olet ollut kaikista surullisimmillasi elämäsi aikana?: en jaksa kkertoo
Kuinka paljon kello on?: 22.56
Käytätkö eBayta ostamiseen tai myymiseen?: en
Oletko koskaan kuullut sinusta tehtyä laulua?: e
Jotain, mitä haluaisit tapahtuvat vuonna 2010?: VAIKKA MITÄ !!!

tylsääköTorstai 21.01.2010 01:09

Osaatko pitää puoliasi?
- juu
Oletko riidankylväjä?
- välil
Mihin kaikkiin paikkoihin sinun avainnipullasi pääsee?
- ei oikee mihkää
Minkä merkkinen tulostin teillä on?
- ei oo
Missä vietit Joulusi?
- kullan kanssa
Onko sinulla hiustenpidennykset?
- ei
Oletko käynyt solariumissa?
-pari kertaa
Kuinka paljon pakkasta on liikaa?
- 15 :D
Tykkäätkö ketsupista?
- en
Entäs sinapista?
- iha jees
Kenen kanssa viimeksi viestittelit?
- Markon kans :D
5 viimeisintä miespuolista henkilöä kenen kanssa olet puhunut puhelimessa?
- Muru, ville, faijjapuoli, opo, murun isi
5 viimeisintä naispuolista henkilöä kenen kanssa olet puhunut puhelimessa?
- vivian, mepa, äiti, pikku viivi, Rehema
Onko sinulla saldoraja?
- prepaid
Minkä elokuvan katsoit viimeksi jonkun kanssa?
- Twilight
Mitä keltaista näet lähistölläsi?
- huppari
Milloin olit viimeksi täysin tyytyväinen elämääsi?
- koska oisin ollu?
Kenen miespuolisen henkilön vieressä nukuit viimeksi?
- Murun
Kenen naispuolisen henkilön vieressä nukuit viimeksi?
- Sonja?
Mitä repäisevää aiot tehdä seuraavaksi?
- ööö meen nukkuu ja aamul kouluu
Oletko koskaan joutunut poliisien kanssa tekemisiin?Jos olet, niin miksi?
- ehkä ehkä en
Kun viimeksi katsoit jotain silmiin, minkä väriset silmät hänellä oli?
- vihreet
Kenelle kerrot ekana murheesi yleensä?
- Vivianille
Missä olit tunti sitten?
- bussissa
Kumpi ammatti olisi sinulle mieleisempi: palomies vai poliisi?
- oon auto lääkäri
Kumpi on sinulle läheisempi: isä vai äiti?
- äiti koska ei oo isää
Kumpi on sinulle tärkeämpi: tietokone vai puhelin?
- Puhelin
Milloin ei kannata laihduttaa?
- sillo ku o liia laiha?
Missä sinun on hyvä olla?
- Murun sylkys
Missä kaupassa kävit viimeksi?
- Tyrkkytalos
Missä et haluaisi nukkua yötä?
- ulkona, ja sit öö jonku kamala tyypin kans, putkassa... jne...
Kummassa peseydyt mieluiten: suihkussa vai ammeessa?
-suihkus.
Kummassa lajissa olet parempi: uinnissa vai luistelussa?
- en kummassakaa
Kummassa kädessä pidät kaukosäädintä?
- oikees.
Kummassa maassa asuisit mieluiten: Suomessa vai Ruotsissa?
- suomi
Kumpi maksutapa on sinulle yleisempi: käteinen vai kortti?
- kortti
Kumpi näyttää paremmalta päällä: housut vai hame?
- riippuu
Milloin sinua ei saa häiritä?
- jos nukun, tai teen jotai tärkeet
Milloin viimeksi nauroit?
- mepan kans koulun jälkee
Milloin viimeksi kävit sairaalassa?
- en muista vähä aikaa sit? :D
Millä nimillä sinua kutsutaan?
- Ninnu, Nina
Millä kirjaimella sukunimesi alkaa?
- S
Millä kirjoitat mieluiten: lyijykynällä vai kuulakärkikynällä?
- kuulis
Millä sanalla aloitat puhelun soittaessasi jonnekkin viralliseen paikkaan?
- en jaksa miettii
Minkä vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi?
- takin
Minne laitat purukumin suustasi, jos lähellä ei ole roskapönttöä?
- en tiiä
Mitä aiot tehdä ensi viikonloppuna?
- Murun kans?
Mikä on lempi vuodenaikasi?
- kesä
Oletko huono häviäjä?
- oon :D
Oletko koskaan ostanut tv-shopista mitään?
- en
Oletko palanut auringossa?
- juu
Oletko koskaan saanut sähköiskua?
- Juu
Kuka sai sinut viimeksi itkemään?
- yks vaa
Voiko aikaa saada pysähtymään?
- jenkeis kaikki o mahollist
Voiko suruun kuolla?
- joo.
Voiko tyhjässä taulussa olla kirjoitusvirhettä?
- ei kai
Voiko yksi lause saada sinut iloiseksi?
- juu
Voiko ystävät unohtaa?
- ei
Se ketä suutelit viimeksi, suutelisitko häntä uudestaan?
- Tottakai mähä seurustelen sen kans
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? Onko hän mies vai nainen?
- mies J
Mitä aiot tehdä nyt?
- jatkan dataust
Missä puhelimesi on tällä hetkellä?
- vieres
Omituisin kehu jonka joku on sinulle sanonut?
- en jaksa miettii
Missä kävit viimeksi autolla?
- ärräl
Onko sinulla ajokortti?
- ei
Nukutko koskaan alasti?
- aina

SöpööTorstai 21.01.2010 00:52

Tyttö ja poika ovat seurustelleet 7 vuotta, ja tyttö soittaa poikaystävälleen:
- Tyttö:
Mä rakastan sua.
- Poika:
Joo, tiedän että rakastat, kaikki rakastavat minua.
- Tyttö:
Todellako?
- Poika:
Kyllä... Kaikki ystäväni, jotka ovat tyttöjä, kertovat sen minulle päivittäin.
- Tyttö:
Täh? Enkö mä sitten oo sun ystävä?
- Poika:
Et.. Olet tyttöystäväni. Miksi?
- Tyttö:
Kun minä sanon että rakastan sinua, silloi myös tarkoitan sitä.
- Poika:
Tiedän että tarkoitat sitä... Sinun ei vain tarvitse kertoa sitä minulle päivittäin kovin usein. Tiedän että olet rakastanut minua siitä päivästä lähtien kun aloimme seurustelemaan. Ja minä rakastan sinua päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän..
- Tyttö:
......
- Poika:
Joten haluatko lähteä huomenna jonnekkin juhlistamaan 7-v päiväämme?
- Tyttö:
Kyllä. Mutta minne?
- Poika:
En tiedä.. Ehkä elokuviin tai jotain?
- Tyttö:
Okei..
- Poika:
Haen sinut huomenna, sinun ei tarvitse kuin olla valmiina.
- Tyttö:
Okei, mihin aikaan tulet?
- Poika:
Olen kahdelta kotona töistä, syön ja tulen sitten. varmaan 15-20min.
- Tyttö:
Luulin ettei sinulla ole töitä huomenna?!
- Poika:
Yksi työkavereistani on sairaana, tuuraan häntä.
- Tyttö:
Okei, joten näemme 14.20?
- Poika:
Kyllä! Ja kulta?
- Tyttö:
Niin?
-Poika:
Minä rakastan sinua.
- Tyttö:
Minäkin rakastan sinua.
- Poika:
Juu, mutta työnantajani katselee minua työhuoneestaan vihaisesti, minun pitää mennä.
- Tyttö:
Okei, heippa.
- Poika:
Heippa.
****************************
Seuraavana päivänä..
Poika ajaa tyttöystävänsä luo, ja lähtee hakemaan tyttöä ovelta.
- Tyttö:
Hei! (suutelee poikaa)
- Poika:
Oletko valmis?
- Tyttö:
Hmm.. Odotas.. Haen laukkuni, lähdetään sitten?
- Poika:
Okei.
Tyttö luuli heidän menevän elokuviin ja illalliselle, mutta kun he pääsivät autoon..
- Poika:
Odota! Sidon silmäsi.
- Tyttö:
Miksi??!
- Poika:
Se on yllätys.
- Tyttö:
Millainen yllätys??
- Poika:
Iso sellainen.
- Tyttö:
Okei, mutta vain jos lupaat pitää minua kädestä koko matkan kun ajamme.
- Poika:
Minä lupaan.
- Tyttö:
Okei, sido nyt ne silmät..
Ja he ajoivat, ajoivat, ja ajoivat...... Ja pysähtyivät.
- Poika:
Okei! Olemme täällä!
- Tyttö:
Missä!
- Poika:
Odota, anna minun kantaa sinut sinne paikkaan!
- Tyttö:
Mihin paikkaan?
- Poika:
Erääseen.. (suutelee tyttöä)
- Tyttö:
Kulta!...
Poika kantaa häntä..
- Poika:
Okei, anna minun ottaa siteet silmiltäsi.
- Tyttö:
Missä me olemme?
Poika avaa siteet tytön silmiltä ja tyttö näkee paikan johon poika on hänet vienyt.... Tämä on paikka jossa poika ensimmäisen kerran tunnusti tytölle tunteensa.
- Tyttö:
Voi luoja! (itkee..)
- Poika:
Miksi itket?
- Tyttö:
Tämä on paikka jossan ensimmäisen kerran sanoit minulle että.. että...
- Poika:
Mitä aiot tehdä loppuelämälläsi? (poika tulee tytön selän takaa, halaa häntä takaa päin, polvistuu hänen eteensä ja kysyy "Kulta, mennäänkö naimisiin?")
- Tyttö:
(Kyyneleitä tulee yhä enemmän ja enemmän)
- Poika:
En ollu töissä silloin kun soitit minulle.. Olin järjestämässä tätä yllätystä.
- Tyttö:
Nouse ylös.
- Poika:
Todellako?
- Tyttö:
(suutelee häntä)
- Poika:
Oliko tuo kyllä vai ei?
- Tyttö:
Kyllä.
Jos kopioit tämän omaan blogiisi, sinun rakkauselämäsi tulee aina kukoistamaan!
MUTTA!
Jos et kopioi tätä, rakkauselämästäsi ei tule mitään, tulet aina jätetyksi, ja tulet kärsimään koko loppuelämäsi ajan
yksinäisyydestä!
Sinulla on 3min aikaa kopioida tämä.

paskaaTorstai 21.01.2010 00:48

SUHTEET:
- Asutko kotona? » Laitoslapsi
- Seurusteletko? » Kyllä
- Oletko rakastunut/ihastunut? » Juu
- Oletko väleissä vanhempiesi kanssa? » Jotenki
- Entä sisarustesi? » Olen
- Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? » Taidan :D
- Onko sinulla lemmikkiä? » On pariki
- Oletko vihainen jollekin mutta tämä ei tiedä sitä? » kyl ne tietää
- Vihaatko/inhoatko jotakuta tuttuasi? » En
- Oletko hyvissä väleissä kaikkien luokkatovereidesi kanssa? » En
- Tuletko yleensäkään toimeen ihmisten kanssa? » Yleensä
KUMPIKAMPI:
- Punk vai Hiphop? » Hiphop
- Räp vai Rock? » Räp
- Rahaa vai Kuuluisa? » Raha
- Punainen vai Vihreä? » Punainen
- Pöytälamppu vai Jalkalamppu? » Pöytälamppu
- Herkkusieni vai Suppilovahvero? » iha sama
- Lehmä vai Laama? » Laama
- Tummasuklaa vai Valkosuklaa? » Valkosuklaa
- Mymmeli vai Rouva Viljonkka? » mymmeli
- Mesetys vai Sähköpostittelu? » mesetys
- Soittelu vai Tekstaus? » Molemmat
- Koulureppu vai Kaksi minihamelesboa? » reppu
- Nestesaippua vai Kiinteäsaippua? » Kiinteä saippua
- Huussi vai Sisävessa? » Sisä-WC
- Järvi vai Meri? » Meri
- Kaukosäädin vai Kapula? » Kapula
- Joulu vai Synttärit? » syndet
- Musta vai Valkoinen? » Musta
- Yksin vai Yhdessä? » Yhdessä
- Elokuvat vai TV-sarjat? » Molemmat
- Hän vai Se? » Hän
- Nuuskamuikkunen vai Muumipappa? » Nuuskis
- Rock vai Dance? » Dance
ELOKUVIA: (rastita ne mitkä olet nähnyt)
[ ] Evoluutio
[ ] Marie Antoinette
[ ] Narnian tarinat: Velho ja leijona
[x] Pitkä kuuma kesä
[ ] Täältä tullaan elämä!
[x] Saksikäsi Edward
[ ] Lentäjä
[x] 40V ja neitsyt
[ ] Uinu, uinu lemmikkini
[ ] Uinu, uinu lemmikkini2
[ ] Kauna
[ ] Kauna2
[x] Ring
[x] Ring2
[x] Scary Movie
[x] Scary Movie2
[x] Scary Movie3
[x] Scary Movie4
[ ] Sovitus
[ ] Juno
[ ] Elizabethtown
[x] Pieni suklaapuoti
[ ] Finding Neverland
[ ] The Nightmare Before Christmas
[ ] I spy
[ ] I am Legend
[ ] Hitch-Lemmentohtori
[x] Men in Black
[ ] Norbit
[x] Isi hoitaa
[ ] Isä sisäkkönä
[ ] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[ ] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[ ] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[ ]Harry Potter ja Viisasten kivi
[ ]Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[ ] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[ ] Harry Potter ja Liekehtivä pikari
[ ] Harry Potter ja Feeniksin kilta
[ ] Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
[ ] Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu
[ ] Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla
[ ] Lumottu
[ ] Aamiainen Tiffanylla
[ ] Once upon a time in mexico
[x] Röllin sydän
[x] Night at the museum
[ ] Nousukausi
[ ] Gilbert Grape
[x]Tyttö sinä olet tähti
[ ] My Blueberry nights
[x] Muumipeikko ja pyrstötähti
[ ] Keisarin uudet kuviot
[ ] Pelastakaa sotamies Ryan
[ ] Keisarikunta
[x] Sooloilua
[x] Pahat pojat
[x] FC Venus
[x] Twilight

MITÄ JOS...:
Joku vastaantulija sanoisi rakastavansa sinua?
» Söpöö
Löytäisit poika-/tyttöystäväsi pettämästä sinua?
» Se ois hei hei
Seuraava kännykkälaskusi olisikin päälle 200€?
» Ei oo mahollist ku o prepaid
Maailma olisi litteä?
» nii ja?
Muumipeikko hyppäisi vaatekaapistasi?
» siistii
Maailmassa ei olisi yhtään rakkautta?
» kauheet
Sinulle ilmoitettaisiin että sinulla on vain kolme päivää elinaikaa. Kenelle ilmoittaisit ensimmäisenä?
- Sukulaisille ja tärkeille ihmisille
Juhannuksena sataisi lunta?
» ööö?
Rakastamasi henkilö vihaisi sinua?
» no sit se o paskempi juttu
ONKO SINULLA TAPANA:
- Syödä kynsiäsi? » sillo ku ressaan
- Ilkeillä ihmisille muuten vain? » Toki sitäki pitää ain välil tehä
- Vilkuilla ympärillesi? » Aina
- Ajatella mitä muut sinusta ajattelevat? » Välil
- Kopioida ystäviäsi? » Ei
- Rakastua vääriin tyyppeihin? » Yleensä
- Väitellä ihmisten kanssa? » Kyllä
- Suuttua helposti? » Joskus
- Myöskin leppyä helposti? » Joskus
- Kiroilla paljon? » liikaaki
- Itkeä muuten vain ilman syytä? » Välil :D
- Nauraa omille jutuillesi? » E
- Pureskella kumisaappaita? » Aina <3
- Suudella sammakoita toivoen että ne muuttuisivat prinsessaks? » E
- Istua tietokoneella liian kauan? » Melkee aina
- Höpöttää mitä sylki suuhun tuo? » välil
RASTITA LEMPIASIAT:
Vuodenajat:
[x] Kesä
[ ]Syksy
[ ] Talvi
[ ] Kevät
Viikonpäivät:
[ ] Maanantai
[ ] Tiistai
[ ] Keskiviikko
[ ] Torstai
[ ] Perjantai
[x] Lauantai
[ ] Sunnuntai
Värit:
[ ] Violetti
[ ] Sininen
[ ] Vaaleensininen
[ ] Vihreä
[ ] Keltainen
[ ] Oranssi
[x] Punainen
[/] Harmaa
[ ] Ruskea
[x] Musta
[x] Valkoinen
[x]Pinkki
ONKO:
- Tylsää kun teet tällaista? » Joo
- Kukaan kehunut sinua kauniiksi/komeaksi tänään? » Vissii joo
- Rahaa mennyt tänään paljon? » 7e?
- Sinun pyörässäsi apupyörät? » Ei
- Siellä karhuja? » Ei
- Testi turhan pitkä? » En ny tiiä
- Lumikki maassa kaunehin? » Enpä usko
HALUAISITKO:
- Aikuisena lapsia? » juu
- Omakotitalon järvenrantaan? » ois kiva
- Syödä jotain? » Joo
- Isoveljen/-siskon? » ei oo enää mahollist
- Tietää mitä parhaalle ystävällesi kuuluu tällä hetkellä? » juu
- Nähdä jonkun henkilön nyt? » Juu
- Kuunnella nyt juuri Anna Abreuta? » en
VIIMEINEN SILAUS
Millainen fiilis?
[ ] Iloinen
[x] Tylsistynyt
[ ] Vittuuntunut
[ ] Harmistunut
[ ] Surullinen
[ ] Väsynyt
[ ] Ruokaa!
[ ] Nolife

[Ei aihetta]Torstai 21.01.2010 00:33

Jos et tee tätä joku sinulle rakas ihminen kuolee
SUHDEKYSYMYKSIÄ:
+ Oletko ihastunut tällä hetkellä? - Juu
+ Seurusteletko? - Juu
+ Jos et, haluisitko? -
+ Parisuhde vai pari suhdetta? - Pari suhdetta
+ Pusu vai suudelma? - Suudelma
+ Blondi vai brunette? - ei välii
+ Onko sydämesi särkynyt koskaan? - Kai
+ Entä oletko itse särkenyt jonkun sydämen? - Kuulemma

Taylor Swift - Our songSunnuntai 03.01.2010 01:27

I was riding shotgun with my hair undone in the front seat of his car
He's got a one-hand feel on the steering wheel
The other on my heart
I look around, turn the radio down
He says baby is something wrong?
I say nothin' I was just thinkin' how we don't have a song
And he says

refrain:
Our song is a slamming screen door
Sneakin' out late, tapping on your window
When we're on the phone and you talk real slow
Cause it's late and your mama don't know
Our song is the way you laugh
The first date, "man, I didn't kiss her, and I should have"
And when I got home... before I said amen
Asking God if he could play it again

I was walking up the front porch steps after everything that day
Had gone all wrong and been trampled on
And lost and thrown away
Got to the hallway, well on my way to my lovin' bed
I almost didn't notice all the roses
And the note that said

refrain

I've heard every album, listened to the radio
Waited for something to come along
That was as good as our song

Cause our song is a slamming screen door
Sneaking out late, tapping on his window
When we're on the phone and he talks real slow
Cause it's late and his mama don't know
Our song is the way he laughs
The first date "man, I didn't kiss him, and I should have"
And when I got home, before I said amen
Asking God if he could play it again

I was riding shotgun with my hair undone
In the front seat of his car
I grabbed a pen and an old napkin
And I... wrote down our song
Tämän hetkistä tilannettasi kuvaa asia, joka murtaa tottumuksesi kahleet ja, jotka valmistavat sinut muutokseen. kaikki tulee muuttumaan. Kohtalolla on aina sormensa pelissä. Vastoinkäymiset tuovat uusia mahdollisuuksia. Muutos on ehkä se, mitä kipeimmin kaipaatkin. Ota... uudet tilanteet haasteina. Kun, tavoite on saavutettu, aseta uudet tavoitteet. Lähde tavoittelemaan jotain ihan uutta, jotta voisit löytää etsimäsi. Kun tavoite on selvä ja päätös tehty on toteutuksen aika. Sitoudu päätökseen ja ole tyytyväinen itseesi. Nyt menneisyys on palaa poroksi ja etsit uudet puitteet elämällesi. Olet kasvanut ulos tutuista ympyröistä, jatka matkaasi. Tulevaisuudessa siintää nautinnonhaluinen, romanttinen ja ymmärtäväinen ihminen. Hän rakastaa ja osaa nauttia elämästään. Tulet luottamaan intuitiivisiin kykyihisi ja olet romanttisella ja seikkailutuulella. Mutta, varo aineellisten arvojen sitomasta sinua tapoihin ja tottumuksiin. Mieltymykset tulevat merkitsemään sinulle enemmän, kuin uudet mahdollisuudet. Tarpeet ohjaavat elämääsi ja olet halujesi vietävissä. Etsi uusi tahdon alue ja uusia asioita elämääsi, niin voit uudestisyntyä. Kaikki tulee olemaan vasta alussa, tulevaisuus siintää kauniina edessäsi. Tulet olemaan voittaja. Olet oppinut erehdyksistäsi ja olet tavoitteessasi.

JoulutTorstai 24.12.2009 02:45

Hyvin Runkkulihastäytteistä joulun aikaa vielä kerran mies suomen maassa. Antaa liemen lentää ja nautinnon tulla. Terveisin likainen ukko 60v padasjoelta joka naista ei saa koskaan.