IRC-Galleria


Helsingin Sanomat

Espoon poliisi tutkii tapausta, jossa äiti on yhdessä alaikäisten lastensa kanssa kasvattanut marihuanaa kotonaan.

Kotikasvatuksen jäljille päästiin vapun aikaan nuotiopaikalla tehdyn takavarikoinnin perusteella. Poliisi otti 15-vuotiaalta espoolaispojalta haltuunsa viisi grammaa marihuanaa.


Myöhemmin kotietsinnässä ilmeni , että poika oli kasvattanut kannabista alaikäisen veljensä ja äitinsä kanssa.

Poliisi löysi perheen Etelä-Espoossa sijaitsevasta asunnosta kymmenkunta kannabis-kasvin kukintoa sekä huumausaineiden käyttöön liittyviä välineitä.

Toinen veljeksistä yritti juosta poliiseja karkuun kotietsinnän yhteydessä. Pojalla oli mukanaan suuria lämpövalaisimia.

Espoon poliisin esitutkinnassa on käynyt ilmi, että perhe on myynyt kannabista muille nuorille poikien ystäväpiirissä.


Kuulusteluissa äiti on myöntänyt huumausaineiden kasvattamisen ja välittämisen eteenpäin. Syyksi hän on kertonut taloudelliset vaikeudet. Idean nainen kertoi saaneensa amerikkalaisesta Weeds-televisiosarjasta.

"Surullista, että televisiosarja tuottaa tällaisia ilmiöitä", Espoon poliisin rikoskomisario Jukka Paasio sanoi.

Poliisin mukaan perheen asuntoa oli muunneltu alkuvuodesta asti kannabiksen kasvatukseen sopivaksi.

Keski-ikäistä äitiä ja veljeksiä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Molemmat pojat ovat yli 15-vuotiaita ja siten rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan.

"Onneksi tällainen toiminta saatiin loppumaan. Epäillyt ymmärtävät täysin tekonsa vakavuuden ja sen, mitä se on aiheuttanut nuorille", Paasio sanoi.










Joku siihen sitten kommentoinut :



sääli että jäivät kiinni, on aina hienoa että perheet touhuavat yhdessä ja on yhteisiä harrastuksia.






vittu että hajosin tolle kommentille :DDDDD


öö..Perjantai 01.05.2009 12:26

missä on nelli ja laura?

mitä vittua mä teen jonilla?

ja sandran kans?

kuka juuso?

siis täh?

joo, hyvää vappua :/
YEAH! ;)

Hyvää jussia, eipäs sitten nussita :DD


EIku vappu vai mikä vaappu olikaan.

Hyvä juhla rairai! <3 :)

älä unohda <3Maanantai 20.04.2009 22:42

01. Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena

-> seuraa häntä


02. Kun tyttö tuijottaa suutasi

-> suutele häntä


03. Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua

-> halaa tiukasti, äläkä päästä irti


04. Kun tyttö alkaa kirota sinua

-> suutele ja kerro rakastavasi häntä


05. Kun tyttö on hiljainen

-> kysy häneltä, mikä on hätänä


06. Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua

-> anna hänelle huomiota


07. Kun tyttö lähtee luotasi

-> vedä hänet takaisin viereesi


08. Kun näet tytön pahimmillaan

-> kerro hänelle, että hän on kaunis


09. Kun näet tytön alkavan itkemään

-> pidä häntä vain sylissäsi ja älä sano sanaakaan


10. Kun näet tytön kävelevän

-> hiivi hänen taaksensa ja halaa tiukasti takaapäin


11. Kun tyttö on peloissaan

-> suojele häntä


12. Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten

-> nosta hänen päänsä ja suutele häntä


13. Kun tyttö on ottanut lempipaitasi

-> anna hänen pitää se ja pidä sitä itse öisin


14. Kun tyttö kiusoittelee sinulle

-> kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan


15. Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin

-> vakuuttele hänelle, että kaikki on kunnossa


16. Kun tyttö katsoo sinua epäillen

-> seiso suorassa


17. Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua

-> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan


18. Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi

-> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan


19. Kun tyttö tönäisee sinua

-> tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan


20. Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden

-> pidä asia omana tietonasi


21. Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi

-> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa


22. Kun tyttö kaipaa sinua

-> häneen sattuu


23. Kun särjet tytön sydämen

-> tuska ei koskaan katoa


24. Kun tyttö sanoo sen olevan ohi

-> hän haluaa sinun olevan edelleen omansa


25. Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin

-> hän haluaa sinun lukevan tämän


26. Kun olette puhelimessa ja hän ei sano sanaakaan, älä silti lopeta puhelua


27. Kun hän on vihainen, halaa lujaa äläkä päästä irti


28. Kun hän sanoon olevansa ok, älä usko, vaan puhu hänen kanssaan


29. Koska 10 vuotta myöhemmin hän muistaa sinut...

30. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että rakastat häntä


31. Soita hänelle juuri ennen kuin nukahdat ja heti kun olet herännyt


32. Kohtele häntä, kuin hän olisi ainoa, mikä merkitsee sinulle jotakin


33. Kiusoittele häntä ja anna hänen kiusoitella takaisin


34. Valvo hänen kanssaan koko yö, kun hän on sairas


35. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa, vaikka pitäisit sitä typeränä


36. Anna hänelle maailmasi


37. Anna hänen pitää vaatteitasi


38. Kun hän on tylsistynyt tai surullinen, vietä aikaasi hänen kanssaan


39. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä


40. Suutele häntä kaatosateella


41. Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä:


"Kenelle annan turpii, kulta?"


42. Soita hänelle

43. Suutele häntä

44. Kerro hänelle, että rakastat häntä
Kirjoita kommentti
14:37

Suudelma vatsaan = "Harrastetaan seksiä"
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"

Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"

Neuvo -

Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut

Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa. Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

No joo :DMaanantai 20.04.2009 20:25

jatkot meni sunnuntaille asti ja lopetin juomisen siinä 3 paikkeil päiväl.

:D ehkä voisi hieman hillitä :DD

Toki tänään jatkuuLauantai 18.04.2009 22:15

Pitäähän tätä jatkaa, ei tää nyt tähän jää. Nokka kohti Lahtea
>

Olipas ilta :)Lauantai 18.04.2009 22:15

Oli mukavaa ja silleen, sit viel jatkot oli meil ni ai nam :D

ei vittu hajosin tolle munarallilleSunnuntai 12.04.2009 07:37

munaralli 09 on nyt siis käynnissä muillakin irc gallerian käyttäjillä, ja eikun radalle munia metsästämään.


Munarikasta pääsiäistä.

Muistathan ajella rairuohosi ennen pääsiäismunan etsintää.

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.04.2009 00:22

Kaikki menee päin vittua.

[Ei aihetta]Lauantai 11.04.2009 17:21

ei pysty.