IRC-Galleria

Noorah||

Noorah||

rasmus 25.9.06 <3 rafael 20.01.10 <3 äidin rakkaat <3<3

:)Lauantai 08.12.2007 02:59

musta tuli eilen rikas!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

PIENI TARINA MINUSTA!!!Torstai 06.12.2007 16:17

Noora syntyi maailmaan eräänä hiostavana yönä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli mies. Perhe oli pikkuinen ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häneen ihastuttiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan elokuvat, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli lusikat.

Noora kehittyi kolmannellakymmenellä varsin pirumaiseksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä valkoiset silmät.
Rikkaruohoista johtuen hän oli erityisen ilmeikäs. Lempiruokaansa makaroonilaatikkoa hän sai työskennellen risukasojen korjaajana.

Noora tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan baarissa. Alkoholia hän juo jotta häntä uskottaisi.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.


IHMISGENERAATTORI: www.pikkupaprika.com

pienet tarinat kevereistani!!!Torstai 06.12.2007 16:12

HEIDI: Heidi alkoi elää maailmaan eräänä valkeana iltana. Jo miltei heti näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli kuuluisa ja he söivät vain kerran vuodessa. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä kiusattiin rumista varpaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oudoksuttamaan pakettiliimat, niinpä harrastukseksi tuli öylätit.

Heidi kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin rivoksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä liilat silmät.
Armeijasta johtaen hän oli suuresti typerä. Lempiruokaansa kengänpohjia hän sai työskennellen viikatemiehenä.

Heidi tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan häissä. Alkoholia hän juo ettei tarvitsisi syödä.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.


NIINA: niina loihdittiin maailmaan eräänä räntäisenä aamuna. Kaukaa näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli äveriäs ja he söivät vain roskia. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä kiusattiin etunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oudoksuttamaan öylätit, niinpä ajankuluksi tuli nousuhumala.

NIINA kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin ystävälliseksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä valkoiset silmät.
Uinumisesta päätellen hän oli hyvin toimelias. Lempiruokaansa klimppisoppaa hän sai työskennellen ihmeenä.

NIINA tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan synttäreillä. Alkoholia hän ostaa muttei koskaan juo.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


ANNA: Anna syntyi maailmaan eräänä säkkipimeänä päivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli mielettömän iso ja he söivät vain kerran kuussa. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä ihannoitiin pitkistä kynsistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään Quasimodo, niinpä harrastukseksi tuli anatomiaa käsittelevät kirjat.

Anna kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin rohkeaksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä raidalliset silmät.
Marssisimesta johdatellen hän oli hyvin uhkarohkea. Lempiruokaansa makaroonikeittoa hän sai työskennellen tarjoilijana.

Anna tupakoi ja käyttää nuuskaa paljon. Alkoholia hän juo internetissä surffatessaan.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

KAVEREILLE..Torstai 06.12.2007 15:58

Mainitse nimeltä, kuka tulee mieleen:

luottamus?
- HEIDI,ANNA

hymy?
- ANNA

aitous?
- JAANA

nauru?
- ANNA

huumorintaju?
- RAISA

hauskat jutut?
- NIINA,RAISA

pieni?
- NIINA

söpö?
- ANNIKA

urheilija?
- ...

lihakseton?
- JAANA

rauhallinen?
- ANNA

älkää suuttuko:)Torstai 06.12.2007 04:06

Ota esiin puhelimesi nimilista;)näitä ei ole valittu vaan nimet tulevat kyseisen numeron mukaan;)

1. ON JUOPPO.
-aki

5. SEURUSTELEE KANSSASI VUODEN PÄÄSTÄ.
- anna;)hehee..

10, 11 JA 13 HARRASTAVAT KIMPPAKIVAA.
-esa,heidi ja heli t.

20 ON SALAA IHASTUNUT ISÄÄSI.
-isä...pieni itserakas;)

21 ON OIKEASTI KOTOISIN KUUSTA.
- isännöitsijä:)

25 VIHAA SINUA.
- jaana...kiitos vaan:)

27 JA 29 SEURUSTELEVAT.
- jenna ja jouni

30 JA 39 OLISIVAT TÄYDELLINEN PARI.
- riku ja timppa l.

41 ON OIKEASTI HOPPARI.
- marru;)

42 SAI NEITSYYTESI.
- miia p.

48 KYSYY SINUA TREFFEILLE.
- mummo:)

50 EI TUNNE SINUA.
- tuomas

51 HALUAA SINUA ILTAISIN.
- niina;)

60 RUNKKAA JUURI NYT.
- raisa

61 AJATTELEE SINUA ENNEN NUKKUMAANMENOAAN.
- mies jonka nimi alkaa r:llä!kaverit tietää tän henkilön jonka nimeä ei mainita..

63;LLA ON HYVÄ KROPPA.
- kullan isä..sairasta:)

65 PETTÄÄ SINUA 66 KANSSA.
- kummitustäti

67 SAA HUOMENNA PÄÄHÄNSÄ JOTAIN OUTOA.
- rinna

70 TEKISI MITÄ VAIN VUOKSESI
- sini

75 ON OUTO.
-aleksi

80 ON VIELÄ NEITSYT.
- äiti:)

81 ASUU SÄNKYSI ALLA.
- annika

85 KUOLEE HUOMENNA.
- jussi

90 TUO SINULLE HUOMENNA HYVIÄ UUTISIA.
- poliisi

91 TUO SINULLE HUOMENNA HUONOJA UUTISIA.
- huoltomies

99 ON OIKEASTI HOBITTI
- jaanan äiti:)

100 PITÄÄ SINUA TÄRKEIMPÄNÄ KUIN KUKAAN.
- piude

jaahas...kysely:)Torstai 06.12.2007 03:33

Mitkä menetelmät ovat hyväksyttäviä lasten kasvatuksessa?
[ ] Avokämmenellä läimäyttäminen
[x] Eristäminen omaan huoneeseen
[ ] Huutaminen
[x] Kotiaresti
[ ] Lyöminen nyrkillä
[ ] Nipistäminen
[ ] Piiskaaminen
[ ] Potkaiseminen
[ ] Tukistaminen
[ ] Tukkapölly
[x] Mikään näistä ei ole hyväksyttävää

Onko sinulla sängyssä "halityyny", jota halit kun nukut?
[x] Ei
[ ] Kyllä
[ ] Toisinaan

Mitä maitoa juot/käytät ruoanvalmistuksessa mieluiten?
[ ] Kevytmaitoa
[x] Rasvatonta maitoa
[ ] Soijamaitoa
[ ] Täysmaitoa
[ ] Ykkösmaitoa
[ ] En juo maitoa
[ ] En osaa päättää
[ ] muu

Millä yleensä avaat kruunukorkin (sellainen kun on esim. olutpulloissa)?
[ ] Joku muu avaa pulloni puolestani
[x] Hampailla
[ ] Pullonavaajalla
[ ] Pullonavaajasormuksella
[ ] Pöydän reunalla
[x] Sytyttimellä
[ ] Toisella pullolla
[ ] Turvavyön soljella
[ ] Vyönsoljella
[ ] Jollain muulla "työkalulla"
[ ] Minulla ei ole tarvetta avata kruunukorkillisia pulloja

Pyhittääkö tarkoitus keinot?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Toisinaan
[ ] En osaa sanoa
[ ] En ymmärrä mitä tällä tarkoitetaan

Jos rahalla voisi ostaa onnea, olisitko halukas myymään onneasi?
[ ] Mikä ettei. Riippuu hinnasta.
[x] En, hinnasta riippumatta.
[ ] Eipä olisi mitään mitä myydä.
[ ] En osaa sanoa

Missä säilytät kännykkääsi?
[ ] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa
[ ] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[ ] Milloin missäkin

Vaatisitko ja suostuisitko avioehtoon mennessäsi/mentyäsi naimisiin?
[ ] En suostu enkä vaadi. Avioehto on osoitus epäluottamuksesta.
[x] Suostun ja vaadin. Ei vara venettä kaada.
[ ] Suostun, mutta en vaadi.
[ ] Riippuu hyötyisinkö itse avioehdosta
[ ] En tiedä mikä avioehto on.
[ ] En osaa sanoa

Voisitko koskaan harkita muuttoa ulkomaille?
[x] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[ ] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[ ] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa

Minkä väriset hiukset sinulla on?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[x] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[ ] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa/ketjussa
[ ] Housuntaskussa
[x] Laukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotia

Jos WC-paperi on mielestäsi telineessä väärin päin, korjaatko sen ja laitat rullan "oikein"?
[ ] Kyllä
[x] En
[ ] Toisinaan

Mitkä ovat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia ja yhteiskuntaoppi
[ ] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[x] Kotitalous
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[x] Musiikki
[ ] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[ ] Jokin muu aine

Jos olisit kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilija, mikä olisi lajisi?
[ ] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[ ] Jalkapallo
[ ] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy
[ ] Nyrkkeily
[ ] Paini
[ ] Shakki
[ ] Sulkapallo
[ ] Taitoluistelu
[ ] Tanssi
[ ] Uinti
[x] Muu laji
[ ] En osaa sanoa
[ ] En voisi millään kuvitella olevani huippu-urheilija

Sinut suljetaan yhdeksi päiväksi huoneeseen jonkun seuraavista henkilöistä kanssa. Kenet/ketkä valitset kumppanikseksi ja miksi?
[ ] Angelina Jolie - näyttelijä
[ ] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[ ] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[ ] Jeesus - juutalainen uskonnollinen johtaja, kristinuskossa vapahtaja -vois naulita ristiin... ^^
[ ] Johnny Depp - näyttelijä
[ ] Juanes - latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - muusikko, runoilija, kirjailija (R.I.P)
[ ] Jukka Keskisalo - juoksija
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[x] Kimi Räikkönen - formulakuski
[ ] Kylie Minogue - syövän selättänyt laulaja
[ ] Matti Nykänen - lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[x] Ozzy Osbourne - rocklaulaja
[ ] Paris Hilton - seurapiiripimu
[ ] Perttu Sirviö - Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[ ] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[ ] Tom Cruise - skientologinäyttelijä
[x] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[x] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[ ] Zinedine Zidane - ulosajettu jalkapalloilija
[ ] Usher - Ulkomaalainen laulaja
[ ] Wentworth Miller - Pakosarjasta tuttu Scofield
[ ] Amaury Nolasco - Pakosarjasta tuttu
[ ] Olen allerginen näille kaikille!
[x] Tietokoneen

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[x] Jokin muu

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 08-09
[x] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[ ] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Rakkaudesta
[x] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[ ] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[/] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään, eli että oma elämäsi jatkuu muodossa tai toisessa ruumiisi kuoleman jälkeen?
[x] Kyllä
[ ] En
[ ] En osaa sanoa

Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[x] Ystäviä
[x] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon
[x] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[ ] Kyllä.
[ ] En
[x] Vain onnettomuuden, palovammojen tms jälkeen
[ ] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[ ] "Haloo"
[x] "Moi"
[x] "Niin?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[x] Harvoin
[ ] Joskus
[ ] Usein
[ ] En osaa puhua

Kuinka WC-istuin (rinkula) ja istuimen kansi tulee jättää käytön jälkeen?
[x] Sekä kansi että WC-istuin alhaalla
[ ] WC-istuin alhaalla, kansi ylhäällä
[ ] Sekä WC-istuin että kansi ylhäällä
[ ] Asialla ei ole mitään väliä

Mitä elintarvikkeita säilytät jääkaapissa?
[ ] Banaani
[x] Ketsuppi
[x] Kurkku
[x] Mehutiiviste
[x] Sinappi
[x] Tomaatti
[ ] Ei mitään näistä
[ ] En omista jääkaappia
[ ] Kellari keksitty

Mihin tosi-TV -kilpailuun voisit osallistua?
[ ] Amazing Race
[x] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[x] Idols
[x] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[x] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä


Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[ ] Koneella
[ ] Käsin
[x] Yhtä nopeasti
[ ] En osaa sanoa

Asennoidutko asioihin kielteisesti?
[ ] Ehdottomasti en
[x] Kyllä Joskus
[ ] En osaa sanoa

Ovatko Potterit ja Da Vinci-koodi saatanallisia tai kristinuskoa häpäiseviä?
[ ] Eivät
[ ] Kyllä
[x] Asia on minulle merkityksetön
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[x] Iloinen
[ ] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[x] Onnellinen
[x] Pirteä
[ ] Surullinen
[ ] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[ ] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[x] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Oletko koskaan ajanut autoa päihtyneenä, tai ollut kyydissä autossa, jota ajaa päihtynyt?
[x] Kyllä
[ ] En ole
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] Toisinaan

Geeni- vai luomuruokaa?
[ ] Vain luomua. Jos mahdollista.
[ ] Geeniviljelty on puhdasta ja hyvää!
[x] Ihan sama, sitä mitä kaupasta saa.

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[ ] 11 - 15 min
[ ] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[x] yli 30 min

Mitkä asiat ovat sinulle hyvin tärkeitä?
[ ] Harrastus
[ ] Isänmaa
[ ] Jumala/jumaluus
[x] Koti
[x] Poika/-tyttöystävä
[ ] Lemmikkieläin
[x] Perhe
[x] Raha
[x] Rakkaus
[x] Sauna
[ ] Sotaveteraanit
[ ] Sunnuntait
[ ] Talvisota
[ ] Uskonto
[x] Vapaus
[ ] Mikään asia ei ole minulle pyhä

Pitäisikö perintövero poistaa?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Mikä on perintövero?
[ ] En osaa sanoa

Millä tavalla haluaisit mennä naimisiin?
[ ] En halua mennä naimisiin
[ ] Papin vihkimänä mutta muualla kuin kirkossa
[x] Perinteiset kirkkohäät
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), hääjuhlat
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), ilman mitää hääjuhlia tms
[ ] En osaa sanoa

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[ ] Oikean jalan kengän
[x] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[ ] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee

Mitä piirteitä olisi mahdotonta sietää seurustelukumppanissa?
[x] Epäluotettavuus
[ ] Itsepäisyys
[x] Itserakkaus
[ ] Kouluttamattomuus
[ ] Köyhyys
[ ] Mielenterveysongelma
[x] Nörtteys
[ ] Sovinnaisuus
[ ] Tupakointi
[ ] Työttömyys
[ ] Uskonnollisuus
[ ] Voimakkaasti erilaiset poliittiset näkemykset

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa

Tunnustaisitko syyllisyyden murhaan jota et ole tehnyt, jos saisit siitä 3 vuotta vankeutta ja 10 miljoonaa euroa korvauksena todelliselta tekijältä?
[ ] En
[x] Kyllä...raha kelpaa aina;)
[ ] En osaa sanoa

Kannatatko kuolemantuomiota?
[ ] En
[x] riippuu..
[ ] Kyllä

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka
[ ] Köysi
[x] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[x] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?
[x] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin

Hyväksytkö eutanasian (armokuoleman)?
[ ] Ei, ihmishengen ylläpitäminen on itseisarvo, ihmisen tahdosta riippumatta
[ ] Ei, käytännöllisistä syistä: kuka on oikea päättämään kuolemasta, edes ihminen itse?
[ ] Kyllä, ihmisen tulee saada vapaasti päättää kuolemastaan
[x] Kyllä, mutta vain vakavissa sairauksissa ja vammoissa, joista paraneminen liki mahdotonta
[ ] En osaa sanoa

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[x] Enemmistöön
[ ] Vähemmistöön
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] En osaa sanoa


Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[x] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennenkuin naapurissa istuvat ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[x] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
[x] Päästän mummon istumaan bussissa.

Seisooko lopussa kiitos?
[ ] Ei
[ ] Kyllä
[x] Riippuu tilanteesta
[x] Toivottavasti
[ ] En osaa sanoa


1. Paras tapa osoittaa läheisyyttä?

(x) Seksi
(x) Halaus
(x) Suudelma
(x) Kosketus
(x) Lähekkäin makaaminen

2. Mikä näistä tuottaa sinulle edes pientä nautintoa?

( ) Kipu
( ) Alistuminen
(x) Dominointi
( ) Pelko
( ) Sääli


3. Mikä näistä tuottaa sinulle edes vähän olemassa olemisen tunnetta?

(x) Rakkaus
(x) Viha
(x) Mustasukkaisuus
(x) Kateellisuus
(x) Pelko

4. Mikä väri tuottaa sinulle voiman tunteen?

(x) Punainen
( ) Valkoinen
( ) Vihreä
( ) Musta
( ) Sininen

5. Jos voisit riistää joltakin ihmiseltä jonkun näistä, se olisi?

( ) Rakkaus
( ) Viattomuus
(x) Rikkaus
( ) Kauneus
( ) Seksikkyys

8. Pelkäät eniten näistä?

( ) Pimeää
( ) Omaa mieltäsi
(x) Kipua
( ) Nautintoa
( ) Yksinäisyyttä

9. Syy, joka tekisi sinut todennäköisesti hulluksi olisi?

(x) Pelko
( ) Kipu
( ) Rakkaus
( ) Mustasukkaisuus
( ) Ihastus


10. Mitkä näistä koet todella usein?

( ) Masennusta
( ) Turhautumista
(x) Ihastumisen/rakastumisen pelkoa
( ) Katumusta
( ) Yksinäisyyttä


Jos olisit rikos, mikä seuraavista olisit:
[ ] irtolaisuus
[ ] tappo
[ ] näpistely
[ ] talousrikos
[ ] liikennerikos
[ ] itsensä paljastaminen
[x] mielipiderikos

Jos voisit matkata ajassa, mitä seuraavista tapahtumista haluaisit olla todistamassa:
[ ] suomen mm-lätkävoittoa vuonna 95
[ ] kun omena putosi newtonin päähän
[x] kun mooses halkoi punaisen meren
[ ] elviksen ensimmäistä livekonserttia
[x] omaa syntymääsi
[ ] seuraavaa jalkapallon mm-finaalia

Jos sinun pitäisi valita tapa, jolla juhlit vuodenvaihdetta, mikä seuraavista se olisi:
[ ] nukkuminen klo 21
[ ] tähtitaivaan ihailu jonkun kivan kanssa
[ ] iloinen perhejuhla
[ ] balettiesitys ja cocktailtilaisuus
[x] rankka juhliminen ja sammuminen klo 23.59
[ ] tietokoneen seuraaminen uusia viruksia odotellessa

Jos voisit valita lapsellesi yhden seuraavista ominaisuuksista, mikä se olisi:
[ ] luonnollinen liikkumishalu
[ ] huumorintaju
[x] rehellisyys
[ ] ylivoimainen älykkyys
[ ] bisnestaidot
[ ] palava halu tukea vanhempiaan taloudellisesti

Jos olisit ruumiinosa, mikä olisit:
[ ] kasvot
[ ] takamus
[ ] maha
[ ] käsi
[x] aivot
[ ] suu


Jos todistaisit pahoinpitelyä miten toimisit:
[x] löisit pahoinpitelijän maahan
[ ] jatkaisit matkaasi
[ ] leikkisit poliisia
[x] auttaisit uhria
[ ] kirkuisit hysteerisesti
[ ] ottaisit valokuvan ja myisit medialle
[ ] soitto poliisille matkalla ohi...

Jos voisit ratkaista mysteerin, minkä ratkaisisit:
[ ] kuka murhasi JFK:n
[ ] miten voisi pysyä ikuisesti nuorena
[ ] onko avaruudessa elämää
[x] miten löydetään lääke AIDS:iin
[ ] miksi maksat enemmän veroa, kuin donald trump
[ ] mitä tapahtuu kuoleman jälkeen

!!!!!!!!!Torstai 06.12.2007 00:38

pitkä päivä taas takana..huh..nyt saa ottaa ihan iisisti:)käytiin tänään rasmuksen kanssa ostamassa pulkka ja sit oltiin pulkkailemassa:)mäkeäkin laskettiin!!!rasmus oli taas ihan ihmeissään uudesta jutusta:)
oltais huomennakin menty,mutta lumet on taas sulanu:(no tuleehen sitä lunta vielä lisää...

taas näit ihanii...Tiistai 04.12.2007 16:08

PÄTKIS VAI GEISHA: geisha
ROKKARI VAI POPPARI: poppari
JOULU VAI PÄÄSIÄINEN: joulu
KOIRA VAI KISSA: kissa<3
BLONDI VAI BRUNETTE: kumpi vaan ...
LONKERO VAI UP CIDER: lonkero
KOFF VAI OLVI: koff
SMART VAI LM: smart
FERGIE VAI BRITNEY: fergie jos on pakko valita:)
RAITA VAI PALLO: raita
PIKKU G VAI ELASTINEN: elastinen
RAHA VAI RAKKAUS: RAKKAUS<3
MEILLE VAI TEILLE: kumpaan vaan:)
LUKIO VAI AMIS: amis


MITÄ TEKISIT JOS POLIISIT TULISIVAT OVESI TAAKSE?: en varmaan avais ovea:)
OLETKO KOSKAAN NUKAHTANUT KOULUSSA?: joo:)
ONKO SINULLE NAURETTU PÄIN NAAMAA?: on joo:)
MONTAKO RAITAPAITAA OMISTAT?: yhen
KÄYTÄTKÖ PILLIFARKKUJA?: noup
ONKO SINULLA SILMÄLASIT?: ei
ONKO SINULLA NAPAKORUA?: eip
SEURUSTELETKO?: KYLLÄ<3oon kihloissa<3<3
OLETKO IHASTUNUT?: jooo<3
OLETTEKO YHDESSÄ?: Todellakin jooo<3
MINKÄ VÄRISET HIUKSET PARHAALLA YSTÄVÄLLÄSI ON?: blondit<3
KUUNTELETKO JOULULAULUJA?: tottakai
OLETKO JUHLAIHMINEN?: joo:)
MIKÄ ON PARASTA JUHANNUKSESSA?: biletys:)
HARRASTATKO VAARALLISIA URHEILULAJEJA?: en..



KERRO IHASTUKSESTASI, MUTTA ÄLÄ PALJASTA LIIKAA.

ONKO HÄN KAUNIS/KOMEA?: komea:)
ONKO HÄN FRUITTARI?: ei :P ihan tavis vaan :)
ONKO HÄN HOPPARI?: ei
ONKO HÄN LIHAKSIKAS?: on ;)
ONKO HÄN SUOSITTU?: no on se mun silmis..
MAINITSE YKSI HÄNEN KAVERI: esa
OLETTEKO YHDESSÄ?: no mitäs luulette:D

KERRO PERHEESTÄSI, MUTTA ÄLÄ PALJASTA LIIKAA.

MILLÄ KIRJAIMELLA VELJIESI/SISKOJESI NIMET ALKAVAT?: i,j,l,s,t,p
MINKÄ IKÄISIÄ HE OVAT?: 10kk,12v.9v.3v.7v.5v
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET?: on
MIKÄ ON ISÄSI TOISEN NIMEN KOLME ENSIMÄISTÄ KIRJAINTA?: ...
MILLÄ KIRJAIMELLA ALKAA ÄITISI TYTTÖNIMI?: t
ASUTTEKO KERROSTALOSSA?: joo..

KERRO ITSESTÄSI, VOIT PALJASTAA KAIKEN.

MINKÄ IKÄINEN OLET?: 19,kohta 20v.
MISSÄ KOULUSSA OLET?: koulut käyty
SEURUSTELETKO?: oon kihloissa
OLETKO NAIMISISSA?: en ihan vielä:)kohta ehkä:)<----HUOMASKO KAVERIT!!??
ONKO SINULLA LAPSIA?: yksi..
OLETKO KAUNIS/KOMEA?: en ainakaan komea:)
OMISTATKO YLI KOLMET KENGÄT?: totta kai <3
ONKO SINUA KEHUTTU NÄTIKSI?: on
OSAATKO LAULAA?: osaan..
OLETKO KATSONUT KOSKAAN K-18 ELOKUVIA?: joo
OLET JUONUT ITSESI HUMALAAN JA KATUNUT SITÄ?: oon juonu mut en ikinä katunu:)

böö:)Tiistai 04.12.2007 15:50

oon jo ihan joulufiiliksissä:)kuusi on jo ja jouluvalotkin:)joululahjoja pitää vielä ostaa:)ulkona on luntakin ihan sikana...

[Ei aihetta]Tiistai 04.12.2007 15:42

01. Missä vietät joulusi tänä vuonna?
- kotona perheen kesken.käydään myös mun vanhemmilla kun sinne tulee joulupukki:)

02. Keiden kanssa?
- mä,riku ja rasmus<3<3

03. Mitä olet pyytänyt joululahjaksi?
- kaikkee pinkkiä;)

04. Mitä aiot antaa joululahjaksi?
- kaikkee kivaa...rahaa on palanu rutkasti:)

05. Aiotko koristella joulukuusta?
- se on koristeltu jo:)

06. Aiotko leipoa pipareita/joulutorttuja?
- molempia tottakai:)

07. Aiotko syödä joulukinkkua?
- tottakai...ei joulua ilman joulukinkkua:)

08. Entä laatikoita?
- niitäkin tottakai:)mitä olis joulu ilman jouluruokaa:)

09. Aiotko laulaa joululauluja?
- kyllä vain:D

10. Aiotko juoda viiniä?
- ei jouluna kuulu juoda...

11. Missä vietit viime vuoden joulun?
- äidillä rasmuksen kanssa:)

12. Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
- varmaan joku kolmen vanha olin:)pelkäsin pukkia:)

13. Entä ensimmäinen muistamasi joululahja?
- iso violetti pupu-pehmo jolla on essu päällä:)

14. Kun olit lapsi, koristelitko kuusen?
- jep,aina:)

15. Onko jotain, mitä toivoit monta vuotta joululahjaksi, muttet koskaan saanut?
- ei,mä sain oikeestaan aina kaiken mitä toivoin:)

16. Tuleeko teille vielä joulupukki?
- äidille tulee:)me mennään katsoon sitä:)

17. Miten uskosi joulupukkiin lopahti?
- en muista...

18. Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
- joo :D

19. Pelkäätkö joulupukkia nykyään?
- en tietenkään:)

20. Onko täällä kilttejä lapsia?
- aina:)

21. Katsotko jouluisin jouluelokuvia?
- aina...lumiukkoon hyvä ja sit joulupukki ja noitarumpu on paras...olikohan se ton niminen?:)

22. Jos katsot, mitä?
- kaikki jouluohjelmat ja nyt on rasmukselle tullu ostettua petteri punakuono dvd:)

23. Entä katsotko joulukalentereita telkkarista?
- joo,välillä:)

24. Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
- ei mulla ole,mutta rasmuksella on kuvakalenteri ja suklakalenteri:)

25. Onko sinulla mitään tiettyjä joululauluja, joita tykkäät kuunnella?
- tulkoon jolu ja ihan oikeestaan kaikki perinteiset..
26. Lempijoululaulusi?
- tulkoon joulu:)

27. Esiinnyitkö koskaan koulun joulujuhlissa?
- kyl vaan..

28. Miksi/miksi et?
- oli pakko:)

29. Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
- oman perheen parissa ja sukulaisissa käyden niinkuin aina:)perinne:)

30. Onko teilla varsinainen joulu 24. vai 25. päivä?
- 24päivä tottakai<3

31. Pidätkö joulusta? Miksi?
- mä rakastan joulua..lahjat,ruuat ja lämpimät ihmiset.jouluvalot pitää aina olla ja kuusi:)