IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 06.11.2008 14:04

Kopioithan !

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan

n0nn4,ssaimi,[Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm- , mirellaSi`, xSpookyBoyx, _^Kikuta^_, Nnappi^^, jokutiina, rroossa, jroma, roosss, Noorraa^^

Roosalta<3Torstai 06.11.2008 14:03

1. Kuinka paljon pidät minusta 1-100% välillä ?
2. Olenko mielestäsi kaunis vai ruma ?
3. Jos kävelisin sinua vastaan mitä tekisit / sanoisit ?
4. Haluisitko asua kanssani ?
5. Voisitko pitää minua kädestä kiinni kadulla ?
6. Lisäätkö tämän nyt omaan päiväkirjaasi ?

Roosaalltttaaa<3<3 :DMaanantai 03.11.2008 22:06

...................................tytöt....................................
.........................ovat kuin omenoita.........................
....................Parhaimmat ovat puun ylä....................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-.............
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät.........
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan........
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole.....
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat.........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ..........
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa.........
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain .............
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,.............
.............................joka on tarpeeksi.......................
.....................................rohkea ..............................
......................................kiipeä- .............................
.......................................mään ..............................
.....................................ylös asti.............................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omalle sivulle .......

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 17:30

VASTAA KYSYMYKSIIN KÄNNYKKÄSI NUMEROLUETTELOLLA

1. ON JUOPPO.
- <3 emma

5. SEURUSTELEE KANSSASI VUODEN PÄÄSTÄ.
- <3 sepe

10, 11. JA 13. HARRASTAVAT KIMPPAKIVAA.
- anna,anti ja arttu :D

20. SUUTELEE SINUA ENSI VUONNA.
- Jesse :D

21. ON OIKEASTI KOTOISIN KUUSTA.
- Joona

25 VIHAA SINUA.
- Jose<3

31 LUULEE TIETÄVÄNSÄ SINUSTA KAIKEN.
- Matti

36 RAKASTAA SINUA SALAA.
- Mattias

41 ON OIKEASTI HOPPARI.
- Mika

42 SAI NEITSYYTESI.
- Miro :D Kiva kun mullekin kerrotiin

51 HALUAA SINUA ILTAISIN
- Pauli :DD

63;LLA ON HYVÄ KROPPA.
- Santtu :D

65 PETTÄÄ SINUA 66 KANSSA.
- Tatu :D

70 TEKISI MITÄ VAIN VUOKSESI
- Tiina<3

72 ASUU SÄNKYSI ALLA
- Salakka :D


[Ei aihetta]Perjantai 24.10.2008 18:45

Kuka tahtoisi viettää kanssani loppu elämän jos kaikki muut ihmiset katoaisivat planeetalta?
1. JEMINA``<33
2. -_minnnna_-<33
3.jroma<33
4.jjjonn<33
5.Nnaana_<33
6.roosss<33
7.RQQSA<33
8.hosvi_<33
9.rroossa<33
10.isleen<3
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.

lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso ketkä haluavat elää kanssasi loppuelämän (:

[Ei aihetta]Perjantai 17.10.2008 00:08

A. SEURAAVA TAPAAMISEMME : seuraavan kerran, kun näemme (esim. koulussa), aiotko...
1) ... halata minua?
2) ... pussata minua?
3) ... suudella minua?
4) ... jutella kanssani vakavasti?
5) ... jutella kanssani rennosti?
6) ... puhua minulle törkeään tai alentavaan sävyyn?
7) ... lyödä minua?
8) ... hakata minut?
9) ... vai etkö todellakaan halua tavata minua?

B. TUNTEMUKSESI : tunnetko todella minut?
1) ... tiedätkö, miten pärjään koulussa?
2) ... tiedätkö, keneen olen ihastunut/rakastunut?
3) ... osaatko tulkita ajatuksiani?
4) ... mitä mieltä itse olet; uskotko tuntevasi minut hyvin?

C. VAHVAT TUNTEET : tunnetko minua kohtaan...
1) ... ihastusta?
2) ... rakastumista?
3) ... inhoa?
4) ... vihaa?
5) ... vai etkö tunne minua kohtaan mitään todella vahvaa?

D. SUHTEEMME : mitä merkitsen sinulle ystävänä - olenko...
1) ... kaveri?
2) ... ystävä?
3) ... hyvä/todella hyvä ystävä?
4) ... enemmän kuin pelkkä ystävä?
5) ... vähemmän kuin kaveri! -.-


[Ei aihetta]Keskiviikko 15.10.2008 18:20

Illalla Kun Tyttö ja Poika Istuvat Puistossa....

Tyttö sanoo: Olenko mielestäsi söpö ?
Poika sanoo:Et.
Tyttö sanoo: Tappaisitko itsesi että pysyisin hengissä ?
Poika sanoo: En.
Tyttö sanoo: Olisitko surullinen jos kuolisin ?
Poika sanoo: En
Tyttö oli kuullut tarpeekseen ja lähti juoksemaan kotiin.
Poika otti tyttöä kädestä kiinni ja sanoi: Et ole mielestäni söpö, olet maailman kaunein.
En tappaisi itseäni, minä pyytäisin sinua tekemään sen. En olisi surullinen jos kuolisit, koska kuolisin itse.

Seuraavana aamuna.
tyttö ja poika kävelevät puistossa .

Tyttö sanoo: Rakastatko minua ?
Poika sanoo: Todellakin.
Tyttö sanoo: Olisitko iloinen jos kuolisin ?
Poika sanoo: En, kuolisin sinun kanssasi .
Tyttö sanoo: Valehteletko minulle ?
Poika sanoo: Miksi valehtelisin ?!? Minähän rakastan sinua!
Tyttö sanoo: Oletko varma?
Poika sanoo: Olen, Voisin kuolla puolestasi! Voisin kuolla, jotta sinä pystyisit elämään kunnolla! Voisin vaikka menehtyä sinun puolestasi kolarissa.

Illalla kun poika oli menossa kauppaan, hän näki sen mikä oli kaikkien painajainen.!

Hän näki tytön toisen pojan kanssa kaupan ovella. Poika meni nurkan taakse piiloon ja jäi katsomaan pettääkö tyttö hänet.
> >>>>
> >>>> Samassa tyttö suuteli toista poikaa... Poika juoksi metsään metsästys majalle, jonka omisti hänen isänsä.... Avasi oven ja otti aseen... Ja kirjoitti kirjeen jossa luki näin:
En Valehdellut sinulle, mutta sinä valehtelit minulle ! En voi kestää elämääni jos sinä valehtelet minulle ! Hyvästi: Rakas ja Muut...
> >>>>Poika juoksi kaupan luo, kulmalle missä oli ollut ja nähnyt tytön suutelevan toista. Itki hiljaa, meni vähän lähemmäs, mutta silti tyttö ei huomannut häntä, vaan oli toisen kanssa. Siinä samassa kuului iso laukaus ja poika makasi elottomana maassa. Tyttö juoksi hänen luokseen huutaen kun oli tajunnut kuka tämä oli! Tyttö luki kirjeen ja purskahti lohduttomaan itkuun. Hän tajusi samassa mitä oli tehnyt.


- Seuraavana aamuna tyttökin löydettiin kuolleena veitsi kädessään, huoneestaan.


- Kopioi tämä päiväkirjaasi, tai rakkauselämäsi tulee olemaan epäonninen seuraavat 10 vuotta.

[Ei aihetta]Tiistai 14.10.2008 19:23

En sua milloinkaan
En sua pois mun mielestäin saa
En sua milloinkaan
En sua koskaan voi unohtaa
En sua milloinkaan
En sua pois mun mielestäin saa
En sua milloinkaan
Kun sä palaat taas uudestaan

[Ei aihetta]Maanantai 13.10.2008 22:45

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.
älä riko ketjua!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.

roosalta :DMaanantai 13.10.2008 19:15

1 MINKÄLAISET VÄLIT MEILLÄ ON ?

2. MILLOIN NÄIMME VIIMEKSI?

3. PIDÄTKÖ SINÄ MINUSTA ?

4. JOS SINUN PITÄISI KUOLLA PUOLESTANI ,KUOLISITKO ?

5. SUUTELISIN SUA, SUUTELISITKO TAKAISIN ?

6. MIKÄ SANA KUVAA MINUA PARHAITEN ?

7. SANOISIN ETTÄ RAKASTANSUA MITÄ SANOISIT TAKAISIN ?

8. HALUAISITKO NÄHDÄ MINUT TÄLLÄHETKELLÄ ?

9. HALUAISITKO KERTOA MINULLE JOTAIN ?

10. USKALLATKO LAITTAA TÄMÄN PÄIVÄKIRJAASI