IRC-Galleria

Otaku^rudumi

Otaku^rudumi

Tekee musiikkia, lukee filosofiaa ja liikkuu!

Yume...Monesko?Tiistai 06.01.2009 22:36

Allright. Tämä sattui viimeyönä.
Liikuin kaupasta toiseen etsien namusia, mutta kaikki kaupat meni kiinni, tai olivat auki, mutta kassat kiinni eikä myyjiä missään. En tietenkään kunniallisena miehenä ajatellutkaan minkään pöllimistä, joten etsin muita avoinna olevia kauppoja.

Pitkällisen etsinnän jälkeen löysin kaupan, jota vanha mummeli laittoi juuri kiinni.
Huusin sille ja se päästi kuin päästikin mut vielä sisään ostoksille, poikkeustapauksessa.
Sillä tosin oli kärttyinen miesassistentti, mutta ei sillä väliä. Halusin tuotteeni!

No, päädyin ostamaan kaksi kassillista karkkia, ja suuntasin kavereideni luo, jotkan odottivat minua kaupan ulkopuolella.
Jouni katsoi aikaisemmasta kaupasta itselleen wifebeaterpaitaa, joka oli vain 1,50e!

No siinä annoin karkkikasseista muiden ottaa mitä halusivat, mun ei tehnyt edes mieli niitä.
Jotenkin halusin vain hankkia ne tottumuksesta.

Kiinnitin huomioni Jukioon joka hyppelehti naama hymyissäsuin nette kädessään kiinni.
SItte Jukio kerto et nette on prostituoitu nykyään. Me kaikki oltiin silleen, et "oh, aijaa!" Ja katseltiin nettee uteliaasti. Nette ei tehny koko unessa muuta ku vaan piti ujosti Jukioo kädestä kiinni ja hymyili silee et sen hampaita ei näkyny. Jukio taas hymyili kokoajan sillee et sen hampaat vaan paisto.

JAtkettiin matkaa eteenpäin, ja törmättiin vanhaan kunnon anteroon. Se sano kehvelille jotain, ja sit kehveli suivaantu, otti matkaa ja hyökkäs Anteron kimppuun huutaen.

Antero iski sen maahan, ja oli sillee et "kehveli, mitä *****a?"
kehveli vaan hyökkäili sen kimppuun.

Sit vaan ihmeteltiin, ja mä heräsin.

O.o

Kiitos viikonlopusta kaikille.Sunnuntai 07.12.2008 17:59

Tuli lämmin olo.

Ja jouni haista vittu siit kuvajutusta, jost ois ollu " liikaa vaivaa". :)
Poistun faijalta. Olen prepannut c-kokeeseen kuin hullu, ainoita virheitä olivat huolimattomuusvirheet, ja nekin yleensä 1 tai 2 pisteen verran.

Saavuttuani ajokouluun huomasin, että siellä tuossa esitestissä on AIVAN eri kysymykset kuin mitä olin internetin kautta harjoitellut. No, olin siellä kaksi tuntia, ja sen jälkeen pääsin vuoron toisensa jälkeen läpi opeteltuani kaiken tielleni sattuvan.

Liikuin kokeeseen. Pulssi sykki ja sydän takoi siinä pienessä huoneessa. Tein virheitä 4, ja 3 olisi ollut sallittuja.

Virheet olivat ilmiselviä kompia, joista yhdessä panikoin ja valitsin umpimähkään. :( No, perjantaina uusimaan.

*Ring ring* -Faijani soitti ja pyysi kahville lähileipomoon. Istuin siellä hetken, ja lähtiessäni, huomasin pihalla parkkiliisan kinnittävän sakkoa autoni tuulilasiin. En ehtinyt hänen luokseen kuorma-auton estäen pääsyni.

Syynä oli parkkikiekon puuttuminen. Sen olin hajoittanut raapatessani ikkunoita.

Ärrrrrh! :( JA perjantaina uudelleen! En halua kohdata huomista! En halua herätä huomenna klo6 lähtien ajamaan hollolaan. Törmään kuitenkin johonkin vatun pysäköinninvalvojaan, ja väistän ojaan. Niin, siinä oli sitten se hartolan reissu!½!!!!""!!"!!"

Tämä on ensimmäinen valivalkirjoitukseni.

Mikä mua vaivaa!!!Tiistai 18.11.2008 19:38

Olin nukkumaan mennessäni turhan mustankipeä, ja unessa Ilmestyi Jukio, TAAS! Tällä kertaa Jukio yritti houkutella mua styylaamaan kanssaan ihan tosissaan, kun kerroin unessa et mul ei oo ehkä ihan hyvä olla. Sit se yritti saada mua suutelemaan itseään. Se oli IHAN SUORAAN kuin jostakin shounen-ai-fanservice-visual gay-bändin promokuvasta. Voin vaik vannoa et siel oli sellaisia lentäviä vitun kiiltohippuja tai jotain perhosia.
Ja aina kun meinattiin suudella, tajusin et "en mä voi, mä seurustelen Reetan kaa, mä en voi, meidän suhde katkeais siihen"-Ja Jukio näytti masentuneelta.

MIKÄ MUN UNIA H**** VAIVAAA???????????


HÄ?

Muuttaako lukio minua???

[Ei aihetta]Perjantai 07.11.2008 19:25

Yume no you ni.Tiistai 04.11.2008 18:05

Unessani kuljin Jukion vihreän pyörän tarakalla.
Liikuimme maisemassa, joka oli vähän kuten Ghiblin animaatioissa.
Kaikkialla oli vihertävää ja seesteistä.

Yhtäkkiä kesken polkemisensa Jukio kääntyi ympäri molemmissa käsissään suklaata.
Hämmennyin ja nauroin, ja siinä vaiheessa J tunki suuhuni muutaman palan.
onnellinen ja tyytyväinen olin, kunnes tajusin että J oli laittanut sinne suklaata, ja minähän olen karkkilakossa!
Rupesin puhumaan siitä J:lle repeillen samalla, ja J kääntyi takaisin pyörään oikeinpäin, ja jatkoi sanoen: "Mitä väliä sillä oikeastaan on?" Ja minä vastasin: "niin, enpä tiedä, eihän sillä oikeastaan ole."
Kohtaus alkoi vaimenemaan ja loittonemaan, ja vielä herätessäni tunsin hetken syyllisyyttä siitä että olin syönyt suklaata.

Hmm... Yhteenvetona on se, että aika varteenotettava vastus tuo karkki, kun tulee unissakin veljeilemään, ja vielä tuttujen ihmisten kautta!!!

... Ja nyt kirjoittamaan hiton äikän novellia ja tekemään ruotsintehtäviä..
Ja Hyvin jaksoin karkitta!!! Go Hedelmät!!! ^^
Viikonlopun halloween tulossa, ja mulla on pussi, jossa on omenoita (check) Satsumoita (check) Sekä munkkeja, jotka EIVÄT tule mulle, vaan annan ne kekkereihin muille.

Matkalla Rudolfin N- (Namuton)varustukseen täydennystä tulee vielä mehusta. Kokeilen ehdotettua tyyppiä.

Let the matings begin. I'm ready! Mulla on pelkokuva jossa ihmiset, saatuaan tietää lakostani, aloittavat joukkotemptationin. Mutta minä en murru.

I hope I will get back alive...

Ten days to archieve mi goal!Torstai 30.10.2008 22:05

Tuleva viikonloppu huolettaa, koska siellä minne juontuu elokuvia sekä paljon ihmiä, sitoutuu namusia jotka havittelevat minua olemuksellaan. Minä näytän niille uhmakkaasti kesoa. KIeltä en uskalla.

Pääosin olen elänyt päivittäin mehuilla sekä rusinoilla, mutta tarve on hitusen lisääntynyt niihin.

JA VOI LUOJA! EILEN MEINASIN OSTAA LIMONADIA KAUPASTA!!! :D Mut lasketaankohan sitä, kun periaatteessa se ei ole namushta, vaan virvoitusjuåma.

No sama se.

Onko Virvoitus/energiajuomat sallittuja? Mitä mieltä sinä olet?
Nyt on mahdollisuus vaikuttaa, äänestäjät! Jos äänestät rudolfia, paina "p", muussa tapauksessa...
Keskiviikkoaamu.
Onneksi kaakaota ei lasketa mässyksi. Otin sitä eilen kupillisen.
Ajatus vain tuntuu niin harmittomalta, et jos nyt tuosta vähän nappais pari namushta hyppyseen..
Mut Nicht! Ei tässä vielä suuremmin mitään.