IRC-Galleria

Peppi voisi ottaa opikseen..Keskiviikko 26.12.2007 23:53

KOIRAN MUISTILISTA*

Roskakuski EI ole varastamassa meidän tavaroitamme

Minun EI ole pakko nousta seisomaan yht'äkkiä kun makaan kahvipöydän alla.

En kieritä lelujani jääkaapin taakse, sohvan tai sängyn alle.

Minun pitää ravistaa sadevesi turkistani ENNEN kuin tulen sisälle taloon.

En syö kissan ruokaa, en ennen kuin kissa on syönyt sen, enkä myöskään sen
jälkeen kun kissa on oksentanut sen lattialle.

En yritä etsiä niitä muutamaa puhdasta paikkaa matossa kun olen aikeissa
voida pahoin.

En oksenna autossa.

En kieriskele kuolleissa lokeissa, kaloissa yms. vain siksi että pidän
niiden hajusta.

"Kissanlaatikkopallerot", vaikka ovatkin maukkaita, eivät ole ruokaa.

En syö enää paperinenäliinoja enkä vaippoja ja jätä niitä sitten sulatuksen
jälkeen takapihalle.

Vaipparoskis ei ole piparipurkki.

En pureskele ihmiseni hammasharjaa ja ole kertomatta siitä hänelle.

En pureskele vahaliituja, etenkään punaisia. ettei ihmiseni luulisi, että
vuodan verta.

Kun matkustan autossa, en vaadi, että ikkuna pidetään auki silloin kun
sataa.

Meillä ei ole ovikelloa. Minun ei tarvitse haukkua joka kerta kun ovikello
soi televisiossa.

En varasta emäntäni alushousuja ja tanssi ne suussani ympäri takapihaa kun
naapurit katsovat.

Sohva ei ole kasvopyyhe. Ei myöskään isännän tai emännän saati sitten
vieraiden syli.

Pääni ei kuulu jääkaappiin.

En pure konstaapelin kättä, kun hän ojentaa sen ottaakseen emännän ajokortin
ja rekisteriotteen.

En leiki vetoleikkiä isännän alushousuilla kun hän istuu vessanpytyllä.

Mudassa kieriskely ei tule kysymykseen juuri kylvyn jälkeen.

Kuonon törkkääminen kenenkään haaroihin ei ole hyväksyttävä tapa sanoa
"hei".

En piereskele nukkuessani omistajani vieressä, en varsinkaan jos takapuoleni
on hänen tyynyllään.

En heti sisälle tultuani laahaa takapuoltani pitkin kokolattiamattoa.

Vessanpönttö ei ole ehtymätön vesikuppi.

Kun leikin kissan kanssa ja se ääntelee kuin vinkulelu, se ei yleensä ole
hyvä asia.

En murise enkä hauku naapureille, postinkantajalle tai
sähkömittarinlukijalle, mutta murtovarkaat pidän loitolla.

Tulppaaninsipuleita ei piiloteta maahan pahan päivän varalle.

En syöksähdä äkkiä pusikkoon vain siksi että siellä on orava, etenkään kun
olen hihnassa.

Kun ihmiseni tulee suihkusta, minun ei tarvitse nuolla hänen sääriään
kuivaksi.

Piialta mailina..Sunnuntai 25.11.2007 21:11

Kuuleppas tyttö, sä oot tosi hyvä kaveri ja niin upee, ei toista maa päällään kanna. Olemme kaikki erilaisia, mutta silti ihmisiä. Voit katsoa ihaillen telkkarin supermalleja ja ajatella, että : OI, VOISINPA MINÄ OLLA YHTÄ KAUNIS KUIN TUO.
Niin sinä oletkin.
OLET OMAN ELÄMÄSI SUPERMALLI! LÄHETÄ TÄMÄ KAIKILLE HYVILLE KAVEREILLESI!

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.11.2007 18:39

lumi tuli ja meni.. Liukasta oli kun Pepin kanssa äsken lenkillä oltiin.. blaah..
Tänään käytiin taas jokavuotinen joulukesksutelu ollin kanssa. =D

koskas tulee veronpalautukset??Keskiviikko 21.11.2007 22:46

TonttunimesiKeskiviikko 21.11.2007 16:10

http://www.taaviankka.com/tonttu/

Jonne myötätuuli on mun tonttu nimi. =D

kaikille teille <3Sunnuntai 18.11.2007 18:35

"Liian monet ihmiset sysäävät syrjään jotakin mikä tuo
iloa heidän elämäänsä ainoastaan koska he eivät ole
ajatelleet tai suunnitelleet sitä etukäteen, se ei
muuten vain sovi heidän tiukkaan aikatauluunsa tai he ovat vain liian jäykkiä poikkemaan rutiineistaan.

Ajattelin tuossa yhtenä päivänä kaikkia niitä naisia,
jotka Titanic-laivalla nauttivat jälkiruokaa
illallispöydässä täysin tietämättömänä, mitä kohtalokas yö toisi tullessaan. Sen jälkeen olen
yrittänyt olla hiukan joustavampi.

Kuinka monet naiset syövät kotona ravintolassa
syömisen sijaan, vain koska ei ole mitään erityistä syytä ulkona syömiseen. Kuinka tuttuja "jääkaappimme,
patamme ja pannumme" ovatkaan meille?

Kuinka monesti lapsemme juoksee huoneeseen, haluavat
jutella jostain ja joutuvat istumaan hiljaisuudessa sillä aikaa kun tuijotamme "Kauniita ja rohkeita"
televisiosta?

En jaksa muistaa kuinka monta kertaa soitin siskolleni
ja sanoin "Kuinka olisi lounas puolen tunnin päästä?" Hän melkein kimpaantui ja sanoi: "En voi, pyykit
odottaa....tukkani on likainen....olisinpa tiennyt
eilen, niin en olisi syönyt aamiaista niin
myöhään...luulen, etta rupeaa satamaan...." Ja oma suosikkini on: "Oletko hullu, nythän on
maanantai"..... Siskoni kuoli muutama vuosi sitten.
Emme koskaan lounastaneet yhdessä.

Koska me ihmiset ahdamme niin paljon kaikkea elämäämme
tänä päivänä, suunnittelemme jopa ajankohdan
päänsärylle....Elämme lupausten niukalla dieetillä
itsellemme, sitten kun ajankohta on täydellinen!!

Menemme vieraisille mummolaan sitten, kunhan Joonas on ensin oppinut pissaamaan pönttöön. Kutsumme ystävämme
meille iltaa viettäämään kunhan olohuoneen lattiamatto
on ensin uusittu. Menemme toiselle kuherruskuukaudelle
sitten kunhan kaksi nuorimmaista ovat onnellisesti valmistuneet lukiosta.

Elämällä on tapana kiihdyttää vauhtia kun vanhenemme.
Päivät lyhenee ja lupausten lista itsellemme pitenee.
Monina aamuina, kun heräämme, ainoa mitä elämälle annamme on: "Minä aion", "minä suunnittelen" "ja
jonain päivänä, kun elämä on rauhoittunut...niin
sitten"

Minulla on yksi niin kutsuttu "elä hetkessä" ystävä, joka on aina valmis uusiin seikkailuihin ja matkoihin.
Hänen mielensä on aina avoin uusille ideoille. Hänen
elämänjanonsa on kuin tarttuva tauti. Juttelet hänen
kanssaan viisi minuuttia ja olet jo valmis vetämään rullaluistimet vanhoihin jalkoihisi ja syöksymään
täyttä päätä alamäkeen.

Huuleni eivät ole oikeastaan koskettaneet jäätelöä
kymmeneen vuoteen. Rakastan jäätelöä. Tähän saakka
olen vain lusikoinut sen niin nopeasti suuhuni,
nauttimatta sen viileydestä huuliani vasten. Niinpä
tässä yhtenä päivänä kun olin kotimatkalla, pysähdyin
jäätelökioskille ja ostin suuren pehmiksen. Jos autoni
olisi sinä päivänä törmännyt kallioon, olisin ainakin
kuollut onnellisena!

Oletko koskaan katsellut kun lapset leikkivät piilosta
tai kuunnellut kun sade rummuttaa kattoa? Oletko koskaan katsellut perhosen ailahtelevaa lentoa tai
seurannut kun aurinko katoaa taivaanrannan taa ja
pimeys laskeutuu? Juoksetko jokaisen päivän läpi
kiirehtien päättömänä paikasta ja asiasta toiseen? Kun
kysyt joltain "mitä kuuluu" kuuletko vastauksen?

Kun päiväsi on ohi ja makaat sängyssä illalla,
ajatteletko jo satoja hoitamattomia juttuja
seuraavalle päivälle? Oletko koskaan sanonut lapsellesi "Tehdään se huomenna" etkä kiireeltäsi
huomaa surua hänen silmissään? Oletko koskaan antanut
hyvän ystävyyden hiipua unholaan? Mikset vain soita ja
sano "hei"?
Nyt...mene siitä ja nauti tästä päivästä! Tee jotakin
mitä HALUAT tehdä...ei jotain mitä sinun PITÄISI
tehdä. Jos kuolisit pian ja voisit tehdä vain yhden
puhelinsoiton, kenelle soittaisit? Ja mitä sanoisit? Ja mitä vielä odotat siinä?

Huolehdit ja kiirehdit päiviesi läpi, jotka ovat kuin
avaamaton lahja...heitetty pois...elämä ei ole kisa!
Ota se hitaammin. Kuule musiikki ennenkuin laulu on
päättynyt.

[Ei aihetta]Lauantai 17.11.2007 13:16

kertokaa miten saan dc:n toimimaan?? En osaa laittaa sinne niitä hubseja ja kait pitä olla jotain jaettavaakin.. ei tajuu...

NIIN TOTTA!!!!!Tiistai 13.11.2007 23:16

Mikä helvetti siinä on, että...

* Kun olet sinkku, vonkaajat on joko hirvityksiä tai sitten niitä ei ole
ollenkaan

* Kun olet varattu, vonkaajia tulee ovista ja ikkunoista ja muutama
lupaava uroskin joukossa

* Kun yrität laihduttaa, lihot

* Kun tarkkailet syömistäsi ja liikut runsaasti, lihot

* Kun et laihduta tai tarkkaile syömistäsi etkä liiku, lihot

* Kun lähdet arki-iltana yhdelle kaljalle, päädyt kotiin umpitunnelissa
valomerkin jälkeen. Ja hauskaa oli!

* Kun odotat jotain megabileitä kuukauden ja ne vihdoin ovat, viina ei
nouse päähän, seura on perseestä ja viimeistään klo 2
tekee mielesi häipyä paskoista bileistä kotiin

* Kun koittaa lauantaiaamu, ja saisit nukkua pitkään ilman herätyskelloa,
heräät itsestään aamulla klo 7.30 pirteänä kuin
peipponen

* Kun herätyskello herättää sinut arkiaamuna klo 7.30, tuntuu kuin olisit
kuollut

* Kun saat lomasi järjestettyä heinäkuuksi, koko heinäkuun sataa ja elokuu
on kaunis kesäkuukausi

* Kun viimevuodesta oppineena järjestät kesälomasi elokuuksi, koko
heinäkuun paistaa aurinko ja on +30 astetta, istut
toimistossa perse hiestä märkänä. Ja sanomattakin on selvää, että koko
elokuun sataa ja hyvällä tuurilla on +15.

* Kun edellisten kahden vuoden vittumaisen kesäloman jälkeen buukaat
perheellesi ovelasti aina niin paskojen kelien
kesäkuuksi 3 vkon sukellusmatkan Thaimaaseen, tulee ensimmäinen poikkeus
25 vuoteen, ja juuri nämä 3 vkoa kesäkuussa ovat
ennätyksellisen lämpimät. Merivesikin.
Loppukesänäkin tehdään uusi ennätys, nimittäin sademäärissä.

* Kun lähdet kauppaan hakemaan loppunnutta vessapaperia, ostat 50 eurolla
kaikkea, muttet vessapaperia...