IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Juhannushoroskoopit.. :DDSunnuntai 17.06.2007 19:37

OINAS
vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen

HÄRKÄ
makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessääno olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN
vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat oksennuksessa.
Ei sammu koskaan.

RAPU
juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA
meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT
juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan

VAAKA
juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi,loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan

SKORPIONI
aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES
juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS
juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan,lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä.
Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES
vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan

KALAT
on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon

[Ei aihetta]Tiistai 06.03.2007 01:38

Tätä tytöt tahtoo

1. Jos tytöllä on paha päivä, sille pitää ostaa paljon kenkiä ja laukkuja.
2. Jos tytöllä on kylmä, se pitää viedä etelään.
3. Jos tytöllä on nälkä, sitä pitää ruokkia.
4. Jos tytöllä on haluja, ne pitää tyydyttää.
5. Jos tytöllä on tylsää, sille pitää leikkiä pelleä.
6. Jos tytöt ja pojat nukkuu samassa sängyssä, tytölle pitää antaa enemmän peittoa.
7. Jos tytöllä on jano, sitä pitää juottaa.
8. Tyttöjä pitää kutittaa, mutta ei kovaa ettei ne suutu.
9. Jos tytön hartiat on kipeät, niitä pitää hieroa.
10. Tyttöjä pitää hellitellä ja laulaa ne uneen.
11. Jos tyttöä itkettää, sille ei saa nauraa.
12. Jos tytöllä ei ole hienoja vaatteita, sille pitää ostaa niitä.
13. Jos tytön puhelinlaskut ovat suuret, pitää niille antaa pojan puhelin.
14. Jos tytön tissit on pienet, pitää niihin laitattaa silikonia.
15. Jos tytöllä on ryppyjä, ne pitää siloittaa.
16. Jos tytöstä ei kuulu mitään, pitää sille soittaa.
17. Tytöt pitää viedä karvanpoistoon, solariumiin ja kosmetologille.
18. Tytön kampausta ei koskaan saa haukkua.
19. Jos tytöllä on sotkuiset hiukset, ne pitää harjata.
20. Tytöt pitää viedä hammasvakaisuun, ettei hampaat kellastu.
21. Tyttöjen jutuille pitää aina nauraa.
22. Tytöt saa aina päättää mitä tvstä katsotaan.
23. Tytöt saa myös päättää mitä musiikkia kuunnellaan.
24. Tyttöjä ei saa lyödä, niitä kuuluu iskeä.
25. Tyttöjen kavereita ei saa haukkua, vaan niitäkin pitää hemmotella.
26. Tytöt saa aina päättää mikä elokuva vuokrataan.
27. Poikien pitää aina mennä nintendossa vaikeat kohdat.
28. Tyttöjen pitää aina voittaa, jokaisessa pelissä.
29. Poikien pitää tedä tytölle manikyyri ja pedikyyri, jos ei osaa niin voi viedä tytön pedikyyrille.
30. Tyttöjen kulmat pitää nyppiä.
31. Poikien pitää aina antaa tytön istua syliin tai luovuttaa oma paikkansa.
32. Jos tytöt on kännissä, niin pojat on hiljaa.
33. Jos tytöllä on eripari sukat, niistä ei saa huomauttaa.
34. Poikien pitää aina antaa tyttöjen ajaa autoa.

[Ei aihetta]Perjantai 09.02.2007 15:38

Miehet ovat kuin...


1. Miehet ovat kuin... laksatiiveja:
ne ärsyttävät kaiken paskan ulos Sinusta.

2. Miehet ovat kuin ... banaaneja:
mitä vanhemmaksi ne tulevat, sen vähemmän kiinteitä ne ovat.

3. Miehet ovat kuin ... sää:
et voi tehdä mitään muuttaaksesi sitä.

4. Miehet ovat kuin ... sekoittimia:
tarvitset yhden, muttet ole aivan varma, miksi.

5. Miehet ovat kuin ... suklaapatukoita:
makeita, pehmeitä ja yleensä menossa suoraan lantiollesi.

6. Miehet ovat kuin ... mainoksia:
et voi uskoa sanaakaan siitä, mitä ne sanovat.

7. Miehet ovat kuin ... hallituskumppanuuksia:
niiden kypsyminen kestää niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkään.

8. Miehet ovat kuin ... ripsiväri:
juoksevat yleensä karkuun ensimmäisen tunteenpurkauksen jälkeen.

9. Miehet ovat kuin ... popcornit:
ne saavat Sinut kylläiseksi, mutta vain hetkeksi.

10. Miehet ovat kuin ... parkkipaikat:
kaikki hyvät on varattu ja loput ovat invoja.

11. Miehet ovat kuin ... laavalamput:
hauskoja katsella, mutta eivät kovin kirkkaita.

12. Miehet ovat kuin ... lumimyrsky:
et koskaan tiedä, milloin ne ovat tulossa, kuinka monta senttiä saat, tai
kuinka kauan se kestää.


Ja pojat ovat múuten vain tyhmiä.. x)

[Ei aihetta]Maanantai 29.01.2007 13:22

1. tytöt saa muuttaa mieltä

2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa

3. tytöt saa päättää mitä tehdään

4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia

5. tyttöjä pitää hemmotella

6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa

7. tytöt määrää että poikien pitää totella

8. tytöt määrää mitä pojat tekee

9. tytöille pitää ostaa tulaisia aina kun käy jossain

10. tyttöjen laukut pitää kantaa

11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa

12. tyttöjä ei saa sääliä

13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa

14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja

15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn

16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.

17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla

18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia

19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja

20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi

21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli

22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella

23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen

24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia

25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa

26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske

27.tyttöjen sänkyä ei saa vallata

28. tyttöjä ei saa kiusata

29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja

30. tyttöjä pitää palvoa

31. tyttöjä ei saa nimitellä

32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä

33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata (kissakeskustelut on erikseen)

34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata

35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata

36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla

37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille

38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta

39. tyttöjä pitää pussailla

40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä

41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu

42. tyttöjä ei saa suututtaa

43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon

44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.

45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.

46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle

47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo

48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä

49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa

50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin

51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo

52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan

53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää

54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin

55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)

56. tyttöjä pitää lepytellä

57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa

58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä

59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä

60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia

61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä

62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja

63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee

64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakauta

65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa

66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä

67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta

68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä

69. tyttöjä ei saa vetää letistä

70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä

71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.

72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla

73. jos tyttö pitää käsiään pojan rinnalla kuin tassuja, sitä pitää kutsua kisuks, ja muutenkin

74. kun saunotaan, ei saa heittää niin kovia löylyjä että tyttöä polttaa

75. tyttöjä pitää pusuttaa aina kun tavataan, niin ne ilostuu

76. kun nukkuu tytön kanssa, ei saa kuorsata niin kovaa että tytöltä menee yöunet

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.06.2006 18:42

Pia nousi kuolleista maailmaan eräänä kirkkaana iltana. Sateen lakattua näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli älyttömän iso ja he elivät mahtavasti. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä ei tönitty.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan Quasimodo, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli mammutit.

Pia kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin epäluotettavaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä liilat silmät.
Epäonnistumisista päätellen hän oli hyvin pakkomielteinen. Lempiruokaansa lihapiirakoita hän sai työskennellen kardaaninkorjaajana.

Pia ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan mopon kyydissä. Alkoholia hän ei juo edes ollessaan humalassa.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.


matkin jenniltä... xD
- Vanhemmat »