IRC-Galleria

janette: saaakutin kusiruuta täältä pesee =DDDD

1. Mikä on koko nimeni? (3p)
2. Poltanko? (2p)
3. Juonko alkoholijuomia? (2p)
4. Onko minulla sisaruksia? Jos on, kerro heidän nimensä. (3p)
5. Kuinka pitkä olen? (2p)
6. Seurustelenko? Jos, niin kenen kanssa? (3p)
7. Mainitse yksi lempiaineeni koulussa. (2p)
8. Mitkä ovat vanhempieni nimet? (2p)

Rööösä sanoo:
tuossa
Rööösä sanoo:
pihalla
Rööösä sanoo:
on hullu
Rööösä sanoo:
traktori mies
tero sanoo:
tä
Rööösä sanoo:
se ajo päin tota
Rööösä sanoo:
lamppu
Rööösä sanoo:
pylvästä
tero sanoo:
onko se vähän tyhmä
Rööösä sanoo:
no on
tero sanoo:
no näköjään
Rööösä sanoo:
sitte se peruutti ja ajo eteenpäin sitte taas perutti ja lähti kaaahaa etteenpäin ja perutti ja sittekaahas taaas
Rööösä sanoo:
ihan vamuli
Rööösä sanoo:
kohta se kidnappaa mut ;<<<
tero sanoo:
no joo niin kuuuulostaaa
tero sanoo:
no höpönhöpön
tero sanoo:
juokse äkkiä onko ovi lukosssa
Rööösä sanoo:
on lukosaa
Rööösä sanoo:
no mutta miten voin juossa jos se on etuovella ja tulee ikkunasta läpi hyppäänkö parvekkeelta?
tero sanoo:
voi helvetti
tero sanoo:

Rööösä sanoo:
ja entä jos niitä on kaks toinen on parvekkeella ja toinen ovella
tero sanoo:
on siellä ne paloportaat
Rööösä sanoo:
hyppääänkö sitte ikkunasta
tero sanoo:
mee kaappiin
Rööösä sanoo:
no sitte ne tulee moottorisaha käessä ja sahaa mut kahtia ja sitteku avaaat sen kaapin olen sahattu poikki kahtia ja sieltä tulee kauhee veri lammikko sun sukille
tero sanoo:
roosa on sulla hyvä mielikuvitus
Rööösä sanoo:
ja sitte hautaatte minut ja nousen kuolleista
tero sanoo:
katttosit enemmän kauhuelokuvia
Rööösä sanoo:
ja tuun tappaa ne miehet jotka tappo mut
Rööösä sanoo:
ja sitte
tero sanoo:

Rööösä sanoo:
otan sut mukaan taivaaseen ja teron nii sitte mulla ei tartte olla yksin eikö sulla ku otan teron sulle mukaan
tero sanoo:
hahhh

Rööösä sanoo:
nyt se tuleee
Rööösä sanoo:
se hakkaa ovea
tero sanoo:
mikä
Rööösä sanoo:
ja bella haukkuu
tero sanoo:
no jöjöjöjö
Rööösä sanoo:
ihan oikeesti
Rööösä sanoo:
apuaf jgdkögd
tero sanoo:
no älä viitti
tero sanoo:
huhuu
tero sanoo:
joko ne sahas sutt kahtia
tero sanoo:
mun sukat on märät
tero sanoo:
huhuuuuu
tero sanoo:
oootkos sinä siellä

t:wilma

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.'<