IRC-Galleria

Rösti

Rösti

go to suck george bush dick!

tänään sitten kuntoiltiin.Perjantai 18.07.2008 03:22

tänään oli eka päivä elämässäni kun kävin kuntosalilla. uskokaa tai älkää, en ole ikinä pitänyt urheilusta, liikkumisesta yms, joskus 18 vuotiaana kuljin 100m työmatkankin autolla :D

mut joo, kaikki liittyy siihen, että syyskuussa kutsuu etelän aurinko ja on vähän pakko päästä edes hieman ranta kuntoon.

Noh, hyppäsin sitten kuntopyörän päällä. kilometrejä kertyi n. 23. loppusuoralla oli jo tipahtaa pyörän päältä ku savuakin alkoi nousemaan korvista.

62 kg painavana ihmisenä noi punttiksen laitteet ei sovi oikein mulle. tein jollain ihme laitteella jotain ja kuulin oikein ku luut osu toisiina. No by the way, päätin siis hankkia hieman lihasta ja tänään sitten alkoi myös terveellinen ruokavalio, good bye hampparit ja limpparit.

Ilman viinaa lupasin olla 1,5 kk, ja sit viikko ennen lomaa alan taas treenaamaan. saa nähdä että onnistuuko raittius ihmiseltä jonka parhaana ystävänä on aina ollut pullo joka on sisältänyt alkoholia.

Nyt makaan vihanneksena sängyssä ku tuntuu että jalat ja perse on käyneet jossain.

Huomenna työt taas jatkuu! mukavaa loppu viikkoa ihmiset.

t. rösti

pöllin hellulta :DTiistai 01.07.2008 03:36

Mikä porukan tyyppi olet?

TUNTEELLINEN "Ei tää voi olla totta, itkettää taas"
( ) Minut saa helposti itkemään
( ) Saatan ottaa asiat liian raskaasti
( ) Itken heti, jos minulla on riitaa kumppanini kanssa
( ) Läheiset ihmiset ovat minulle tärkeitä
( ) Kerron usein muille, kuinka paljon heistä välitän
( ) Tunnen ihmisiä kohtaan joskus pientä sääliä
( ) Kirjoitan paljon tunteistani
( ) Puhun paljon tunteistani
= 0

KUUNTELIJA "Kyllä se varmaa siitä.."
( ) Kuuntelen mielummin kuin puhun
( ) Minulle kerrotaan paljon luottamuksellisia asioita
( ) Minusta ollaan sanottu, että olen hyvä kuuntelija
( ) Moni ihminen luottaa minuun
( ) En kauheasti puhu muista pahaa, koska olen vähän kaikkien kaveri
( ) Tuen ihmisiä
( ) Autan ja neuvon ihmisiä
( ) Olen usein huolissani ystävistäni
= 0

HILJAINEN/VETÄYTYVÄ "Hmm, nii.."
( ) Perussanasto: "joo, hmm, en tiiä, ei, öö.."
( ) Olen yleensä aika vetäytyvä
( ) En tykkää puhua isossa porukassa
(x) Minusta ei välillä oikein saa mitään selkoa..
(x) En puhu ihmisille, jotka eivät minua kiinnosta
( ) Saatan olla ehkä hiukan ujo..
( ) Sosiaalliset tilanteet tuottavat minulle ongelmia
( ) Jännitän yleensä puhuessani tai kertoessani jotain asiaa.
= 2

VITTUUNTUNUT "Ei perkele, missä mun röökit on?"
(x) Minulla on usein huono päivä
(x) Vituttaa vielä rankemmin kuin eilen..
(x) Aamut ovat minulle hurjan vaikeita
(x) En keksi mitään järkevää syytä aikaisille kouluaamuille
( ) Olen hurjan negatiivinen
(x) En nää yleensä asioissa hyviä puolia
(x) En usko parempaan huomiseen
( ) Tää testiki pisti vituttamaan..
= 6

PAHIS "Mulle sä oot yhdentekevä.."
(/) Mitä teen, sen tekevät muut perässä
(x) Poltan ja juon
(x) Minua ollaan sanottu tunteettomaksi
(x) Maailma on kasvattanut minulle erittäin kovan kuoren
(x) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minua kohdelleet väärin
(x) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, joita en edes tunne
(/) En ole kamalan suvaitsevainen..
(x) Olen ehkä pikkuisen itsekäs
= 7

MASENTUNUT/ALAKULOINEN "En jaksa enää ees huutaa.."
( ) Minulla on todettu masennus
( ) Minulla on masennus, vaikkei sitä ole todettu
( ) Minulla on lukihäiriö tai jokin muu
( ) Olen usein surullinen
(/) Kuuntelen surullista musiikkia
(x) Menneisyydessäni on paljon ikäviä asioita
( ) Joku on satuttanut minua todella pahasti
( ) Masennukseni johtuu asiasta, mistä en ole kaikille muille edes uskaltanut puhua
= 1,5

POSITIIVINEN "Koitetaa piristyy, ei maailma tähä kaadu"
(x) Olen hurjan positiivinen
( ) Ajattelen asioiden positiivisiä puolia
(x) Muita ehkä jopa hiukan ärsyttää positiivisuus
(x) Kun ystävältäni kysytään millainen olen, he sanovat että positiivinen... tai sit dokuks :D
(x) Vaikka maailma olisi väärinpäin, kaikki sodat käynnissä ja jotkin muut asiat pielessä, yrittäsin ajatella positiivisesti
(/) Minusta negatiivisuus on yliarvostettua..
( ) Olen aina kamalan pahoillani asioista
( ) Yritän ehkä peittää positiivisuudellani jotain..
= 4,5

PERIAATETYYPPI/SUORAANSANOJA "Saanko sanoo suoraan.."
(x) Minulla on paljon periaatteita
(xxxx) En poikkea periaatteistani
(x) Minulla on ollut jo aika kauan samat periaatteet
(x) Anteeks, mut jonkun tarvii puhua suoraan..
(x) Inhoan ihmisiä, jotka eivät voi tulla sanomaan asioita päin naamaa
(/) Inhoan matkimista
(xxxxxx) Minulla on vankat mielipiteet asiasta, enkä pelkää ilmaista niitä
( ) Yritän silti olla sovussa muiden kanssa ja sopia riidat
= 14,5 :D

TEESKENTELIJÄ/VIHATTU "Mikä teillä on mua vastaan?"
(x) Olen joskus valehdellut ystävälleni ja joudun kärsimään siitä vieläkin..
(x) Minusta puhutaan paljon pahaa
( ) Minua saatetaan hiukan kiusata
(x) Ihmiset katsovat minua usein ilkeästi
(x) Olen silti itsekin ilkeä ja juonitteleva
( ) Ihmiset luulevat etten ole herkkä, mutta minussa on oikeasti herkkä puoli
(x) En välitä, jos joku vihaa minua/puhuu pahaa minusta
(xxxx) Satuta mua, saat tuplana takaisin.. Kosto elää.
= 9

rösti onpi periaatteellinen :D viinapulloo ei yksin jätetä!

rösti korkkasi ekan pullon!Lauantai 28.06.2008 16:53

hauskaa päivää!

Hyvää huomenta!Torstai 19.06.2008 09:19

Kävinpä aamusta heittämässä heidin töihin. paluu matka olikin sitten jännitystä täynnä.

Ilma oli täynnä kamikazeLINTUJA. Vastaan tulevien autojen tuulilaseihin törmäsi ainakin 5 lintua. Itseäni ja autoa päin osui 1, yksi lensi pyörän väliin ja muutama tiipersi varmaan kännissä ohi.

Jäin pohtimaan, että ovatko linnut kyllästyneet tähän maalaismaisemaan vai kenties koittavat kostaa ihmiskunnalle jotain niinku siinä linnut leffassa.

pian kun menen töihin, pukeudun johonkin haarniskaan ja laitan vielä kypärän päähän. onhan autolle 50 metriä ja piha täynnä noita veren himoisia lintuja. Mihin tää maailma on menossa...

Ne ketkä on menossa RMJ:n tai muualle tänään ja huomenna, niin hauskaa festaria!! Olkaa kännissä!

T: Lintuparvesta selviytynyt Rösti

WOHOW \o/Perjantai 13.06.2008 18:25

tänään Kylien keikalle!

LOORDIII!! tää on sulle!Torstai 12.06.2008 21:51

älkää muut kyselkö. ette kuitenkaan tajuis :D
1) Milloin viimeksi olet nähnyt minut humalassa?
2) Mikä on lempialkoholijuomani?
3) Mitä alkoholijuomaa inhoan yli kaiken?
4) Millainen olen humalassa?
5) Mikä kuvastaa juomistapojani: Kittaaja, Sivistynyt, Normaali, Nautiskelija?
6) Mikä on hauskinta kun olen humalassa?
7) Oletko nähnyt minun koskaan oksentavan alkoholin ansiosta, missä ja miten?
8) Missä ja milloin olen ollut pahiten humalassa sinun nähden?
9) Juonko usein?
10) Aukaisenko olutpullon (tai jonkun muun pullon) korkin hampailla, pullonavaajalla, sytkärillä vai millä?
11) Mikä on hauskinta mitä olen tehnyt humalassa?
12) Olenko kirjaimellisesti känniääliö?

juuuhuu!Torstai 12.06.2008 17:18

onks kukaan tulossa huomenna kylien keikalle?

hou hou hou!! MERRY CHRISTMAS!Keskiviikko 11.06.2008 00:23

ilmoitin itseni ensi vuoden matatoniin.. saa nähdä miten jätkän käy. luultavasti olen kännissä sillon ja unohdan. tänään dokataan wooohoow!!

hauskaa iltaa!

ho ho ho!Tiistai 10.06.2008 05:47

Olin äsken menossa tyytyväisenä tupakalle parvekkeelle. avasin ovan, sytytin tupakan ja olin menossa istumaan. kunnes.

katsoin pöytään ja SIEL OLI IHAN VITUN ISO KUOLLUT LINTU. siis joku harakka varmaan.
ja minä joka inhoan metsäneläimiä, lintuja, KALOJA ja kaikkee muutakin niin en todellakaan mene koskemaan siihen.

poltin tupakkani sitten ovenraosta. en koske. en koske. en koske. en koske.

mun puolesta se voi mädäntyä sinne pöydälle. jäätyä talvella tai joutua muiden lintujen syötäväksi.

aaargh. eihän tääl himas uskalla enää koht hengaa ku täält alkaa löytyy näitä raatoja joka paikasta.

on pakko muuttaa.