IRC-Galleria

Puoli vuotta on mantra, jota hoen itselleni. Puolen vuoden päästä olen kouluni käynyt ja lapsuuteni suorittanut. Voin hankkia töitä, muuttaa omaan kämppään ja lakata killumasta narun jatkeena. Pelkään kuitenkin, että jokin muuttuu tässä ajassa. Että kietoudun naruun ja alan rakastaa sitä ja sitten unohdan että se on olemassa. Ajatus tuntuu älyttämältä, mutta tiedän että niin saattaa käydä. Takertumisen tiivein (kirjoitetaanko se noin?) hetki on juuri ennen vapautumista, ja joskus se on niin vahva että jälkimmäinen jää tapahtumatta. Tiedän että tämä on vain tunne, mutta tällaiset tunteet ovat olleet oikeassa ennenkin.

Orjapäivät ovat jo rutiinia. Silti niin hauskaa. Tuntuu hyvältä olla tykkiläinen. Elämässäni on jatkuvuutta, koska kouluuni ilmestyy peruukkeihin ja jätesäkkeihin pukeutuneita ykkösiä, joita saa hyppyyttää ja laittaa tanssimaan Hevosen jortikkaa.

Eilen ajoin koko tunnin oikeassa liikenteessä. Opettaja sanoi, että olisi ehkä sittenkin pitänyt mennä vielä parkkikselle. Se katselee minua penseästi ja painelee kytkintä ja kaasua silloin kun itse en ole älynnyt tai ehtinyt. Minä en varmaan ikinä opi ajamaan autoa. Saan papereihini leiman, jossa lukee: älyllisesti ja motorisesti kykenemätön oppimaan ajamisen perusperiaatteita. Ajokortti evätty pysyvästi.

YUP: Mitä elämän jälkeen? Ajattelin tänä aamuna, että jossain toisessa universumissa vanhuksille voitaisiin pitää sellaisia vähän niin kuin opotunteja. Mitä olet ajatellut tehdä elämän jälkeen? Vietätkö välivuoden kiirastulessa, vai alatko lukea taivaan pääsykokeisiin? Mille alalle olet ajatellut elämän jälkeen suuntautua? Elämässä olet saavuttanut hyviä tuloksia perhe-elämässä, sen sijaan työelämä ei selvästikään ole vahvin lajisi. Tämä kannattaisi ottaa huomioon elämänjälkeisen uran valinnassa. Jos menet taivaaseen, valitsetko pitkän vai lyhyen moraalin?

Musiikki on tajuntaa laajentava huume siinä missä mikä tahansa.